Olin etupihalla, kun yhtäkkiä valkoinen kissa tuli vaikeroiden luokseni. Huomasin että se oli kuolemaisillaan. Se oli loukkaantunut ja veriset haavat selässään. Sitä ajoi takaa koira, jonka rotua en tunnistanut - joku sekarotuinen kai. Se yritti raadella kissaa, mutta kissa tuli suojaani. En pystynyt pelastamaan kissan henkeä, tai ainakin sellainen kuva unesta jäi, (mutta en tiedä) sillä heräsin kesken unen.
Näin outoa unta, osaako joku tulkita sen?
Terttu.
101620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Unesi selitys lyhykäisyydessään on seuraava:
Kissat syboloivat unessa soutuveneitä, jotka syboloivat joutsenia jotka ovat valkoisia. Jotkut joutsenet ovat - ainakin saduissa - mustia tai rumia. Todellisuudessa myös erittäin usein valkoiset kissat ovat kuuroja, jotkut kenties myös sokeita, rampoja tai muuten vain karvattomia, mikä puolestaan taas uneen sekoitettuna tarkoittaa sitä, että on elämässäsi on joitain asioita, joita et halua kuulla tai nähdä. Soutuveneen syboliikka kertoo myös, etten halua tehdä asialle mitään.
Joten jos tästä nyt lyhyen yhteenvedon teen, niin uskoisin, että alitajunnassasi haluaisit Lordin voittavan uudelleen euroviisut. Mutta koska se on mahdotonta niin lähitulevaisuudessa tulet esittämään lähi-pubin karaokessa Hard Rock Hallelujan erittäin huonosti.
Raha-asioihin en näe suurta muutosta.
Mutta kun tarkemmin ajattelen, niin ainakin jostakin asiasta ajattelen juuri noin.
Kiitos, kiitos... :)
Vaikka käytännössä en teekään asian hyväksi mitään :(.
Kissa sympolisoi naista!Joku nainen tulee luoksesi,
jolla on henkilökohtaisia ongelmia elämässään.Liittyy johonkin mieheen ne ongelmat hänellä!! Hänen elämässä on vaara jonkun ihmisen taholta,Haluaisit auttaa häntä .
että olin arkussa ja minua kannettiin kirkkoon.
Surumusiikki soi taustalla kukaan ei itkenyt
ja minulla oli levollinen olo.Kaunein uni mitä koskaan olen nähnyt.
Jos näkee itsensä arkussa ,jotakin hyvää on elämääsi tulossa!Ei pahaa!!
kaikki on otettava vastaan mitä annetaan.
tulkitsee unesi tai siis niinku minä.
Koska olet huomannut, että perunajauho sekä vauvantalkki auttaa jalkahikeen etkä enää joudu pesemään sukkiasi joka viidestoistaminuutti olet löytänyt rauhan.
Olet onnistunut itsellesi anteeksiannossa.
Tuleva elämäsi tulee olemaan hermeettinen ja homeopaattinen.
Onnitteluni.
on viekas elläin,uni siittä on jonku akan viekautta, vetää joku akka sinuu haavoilaan höplästä,sikset voinu autaa sitä,mää näin juur unta,ettäseuraava kuallu julkku on yks eikka tai sitte tän joki tulkintaa esitävä tyyppi,nimee ei voi enenpää mainita
Tertussa on banaani. Siitä noi unet johtuu.
ei mussa voi olla banaania, otin sen ennen nukkumaanmenoa pois!