Aina sama kaava?

Tähän ikään (34) mennessä en ole oppinut suhteiden logiikkaa ymmärtämään. Siitä kai kertoo sekin, että elelen taas vaihteeksi sinkkuna :)
Sanotaanko niin, että kysyntääkin piisaisi, mutta aina asialla ovat väärät miehet. Kivoja kavereita, hauskoja, fiksuja, komeitakin, mutta kun ei kemia toimi omalta puoleltani niin minkäs teet. Olen näitäkin suhteita kokeillut - ajatellut, että kaverisuhdehan on hyvä pohja -mutta tuhoon tuomittujahan ne ovat olleet.
Mutta sitten jos noin kerran kolmessa vuodessa satun itse syttymään oikein kunnolla, sillä tavalla jalat alta -meningillä, niin eiköhän vastapuoli löydä sata syytä, miksi homma ei kuitenkaan toimisi pidemmän päälle, vaikka itse alunperin olisikin aloitteen tehnyt.
Ei mitään uutta, tiedän, mutta herää jo kysymys, että mitäpä jos itse ihastun ainoastaan epätoivoisiin tapauksiin... tai kehitän elämää suuremmat tunteeni siinä vaiheessa, kun jo tiedän, ettei toinen osapuoli halua mitään vakavampaa... mitäpä jos olenkin itse se sitoutumiskammoinen tapaus, josta muita syytän?
Ja ehkä sama kaava toimii myös toisinpäin: niin kauan minusta on helppo olla kiinnostunut kun minä en kuitenkaan halua mitään vakavampaa.
Tällainen lapseton pian hedelmällisen iän ohittava sinkkutyttö saattaa ymmärrettävästi tuntua aika isolta riskiltä (vaikken edes tiedä haluanko lapsia).
Jotenkin aika hankalalta tämä tuntuu. Välillä täytyy oikein ihmetellä, kuinka kukaan ylipäätään päätyy parisuhteeseen ja saa sen vielä kestämään :)
Ehkäpä se ei sitten vain ole minua varten. Ja onhan tässä elämässä paljon muutakin, onneksi.

Kuulostaako tutulta?
61343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lähinnä miten sinä annat MIESTEN kohdella sinua noin?
Miten olet päätynyt alalle jossa työskentelet,atko siitä edes jotai HENKISTÄ tyydytystä, materialistinen puoli on niin mennyttä maailmaa ja yliarvostettua?

Miksi muuten aina aloitat täällä uusia kekusteluja?

Entäs tämä ja entäs tämä, kuulostaako tutulta..? jne-kolme viimeisintä aloitusta.

Kuulostaisiko tämä tutulta, kun et tiedä mistä kirjoitat niin turha tulla tälle palstalle hakemaa inspiraatiota.

Ps.olet siviilissä ihan kiva mutta eikö sulla tosiaan ole omaa elämää viikonloppuisin. Tiedäthän että sun nimesi, yhteystietosi ja paikkakuntasi näkyy kun osaa etsiä? Terveiset sille e
ristiveriselle kaverille, sanohan että on kahvit auki.Nähdään ensiviikolla ;)

Äänestä

siis tullut sanomaan "moi" vai tullut sanomaan "mennäänkö naimisiin"?

Äänestä
  • provo ja olet tyhmä, katso peiliin.

    Äänestä

Renttua peliin ja seksielämä alkaa kukoistamaan :)

Äänestä

Kuulostaa kuin omalta elämältä.

Olisko tosiaan niin että oma epävarmuutemme siitä, että mitä oikein haluamme näkyy meistä myös jollain lailla ulospäin. Koska minäkään en ole varma haluanko lapsia tai edes naimisiin/asumaan saman katon alle miehen kanssa.

Lapsen tekeminen sillä uhalla että ero tulee 50% todennäköisyydellä on iso riski, sillä yksinhuoltajuus ei kiinnosta minua.
Ja yhteenmuutto yleensä tappaa kaiken

romantiikan ja alkaa arki jota minä kyllä kestäisin koska sellaita tavallista tasaista suhdetta haenkin mutta olen huomannut, että ikäiseni miehet haluavat elämän olevan yhtä juhlapäivää.

Hankala dilemma.

Äänestä

Minä olen vähän nuorempi (27) mutta minulla on täysin samanlaiset kokemukset ja fiilikset ja viimeinen "niitti" oli naimisissa oleva mies joka yritti minua iskeä!!! Tämä aiheutti minulle erilaisen ajattelutavan ja tällä hetkellä en edes mieti mitään parisuhteen aloittamista tai edes etsimistä.

Lopetin ja elän ilman miestä ja perhettä, niin päätin, koska yksin on ihan oikeesti parempi. Perhe-elämä ja seurusteleminen, farmariauto ja omakotitalo...ne perinteiset typeryydet mitä kaikki noudattaa, mutta miksi??
Siksi että mies tai nainen pettää ja eroo ja lapset jää jommalle kummalle vanhemmalle, onko sitten kivaa?? Ei ainakaan mun mielestä...

Minä ainakin tuhlaan elämäni johonkin muuhun. Kuten matkusteluun ja olemaan esim itsekäs...Seksiä ei ainakaan tarvi, olen nyt ollut vuoden ilman :) ja sitä kyllä saa ilman parisuhdetta jos niin haluaa...

Annoin siis periksi :)

Hyvää jatkoa teille molemmmille :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nirso Pelkuri kirjoitti:

Tähän ikään (34) mennessä en ole oppinut suhteiden logiikkaa ymmärtämään. Siitä kai kertoo sekin, että elelen taas vaihteeksi sinkkuna :)
Sanotaanko niin, että kysyntääkin piisaisi, mutta aina asialla ovat väärät miehet. Kivoja kavereita, hauskoja, fiksuja, komeitakin, mutta kun ei kemia toimi omalta puoleltani niin minkäs teet. Olen näitäkin suhteita kokeillut - ajatellut, että kaverisuhdehan on hyvä pohja -mutta tuhoon tuomittujahan ne ovat olleet.
Mutta sitten jos noin kerran kolmessa vuodessa satun itse syttymään oikein kunnolla, sillä tavalla jalat alta -meningillä, niin eiköhän vastapuoli löydä sata syytä, miksi homma ei kuitenkaan toimisi pidemmän päälle, vaikka itse alunperin olisikin aloitteen tehnyt.
Ei mitään uutta, tiedän, mutta herää jo kysymys, että mitäpä jos itse ihastun ainoastaan epätoivoisiin tapauksiin... tai kehitän elämää suuremmat tunteeni siinä vaiheessa, kun jo tiedän, ettei toinen osapuoli halua mitään vakavampaa... mitäpä jos olenkin itse se sitoutumiskammoinen tapaus, josta muita syytän?
Ja ehkä sama kaava toimii myös toisinpäin: niin kauan minusta on helppo olla kiinnostunut kun minä en kuitenkaan halua mitään vakavampaa.
Tällainen lapseton pian hedelmällisen iän ohittava sinkkutyttö saattaa ymmärrettävästi tuntua aika isolta riskiltä (vaikken edes tiedä haluanko lapsia).
Jotenkin aika hankalalta tämä tuntuu. Välillä täytyy oikein ihmetellä, kuinka kukaan ylipäätään päätyy parisuhteeseen ja saa sen vielä kestämään :)
Ehkäpä se ei sitten vain ole minua varten. Ja onhan tässä elämässä paljon muutakin, onneksi.

Kuulostaako tutulta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu