Mulla on paljon pariutuneita ja perheellisiä kavereita. Yks juttu häiritsee tosi paljon. Kun ne elää mielestään sitä "oikeaa" elämää ja tekee niitä "oikeita" asioita, niin joutuu hirveesti puntaroimaan mitä suustaan päästää. Ärsyttävää, kun heti tavallaan sen vuoksi, ettei voi puhua muista paljon kuin itsestään ja tekemisistään silloin kun on äänessä. Et se on toisten mielestä hirveen herkästi pinnallista ja omaan napaan tuijottamista. Siis tietysti puhutaan kaikesta, mut jos toinen vaikka kysyy, et mitä kuuluu, niin sillon tää, et joutuu selittään omia asioita, mitkä taas kuulostaa niiden korvissa tosi hölmöiltä niiden omiin asioihin verrattuna.
Ei silti ole mitään muutakaan napaa, ei lapsia, eikä miestä. Ja se on kans tympeää, et kun ne siinä omassa elämässään on niin jalat maassa kaikkien asioidensa keskellä, niin tavallaan sitä parilliset hirveen herkästi leimaa ne sinkkujen jutut vähän sellasiksi hötöiksi. Et mitä ne tästä "oikeesta" elämästä mitään tietää. Ei paljon ole vaihtoehtoja.
Tuo suodattaminen, et sinkkuna sä et voi olla parillisten kans sellainen kun olet, koska sun juttushan ei taas ole mitään järkeviä toisten "oikeiden" asioiden verrattuna. Tai sun ongelmasi, nehän nyt on niin pieniä tai mitättömiä, mutta kun kuules parisuhde ja lapset ja perhe-elämä ja kaikki taloprojektit ja muut, sen rinnalla sinkkujen elämä on arvotonta ja naurettavaa. Ja kun ne niin helposti unohtaa sen, mitä se oli niilläkin ennen, sitä aivan samaa.
Sit sinkkukavereiden kanssa se juttu menee taas päinvastoin. Tuntuu, et ne lähes säälii sellaisia, joilla on oikeasti perhe, vaikka monet haluis ihan sen saman. Et elämä loppuis siihen ja sen jälkeen on pallo jalassa, vaikkei se niinkään tietenkään ole vaikka vähän muuttuu. Ja sit tehdään hirveetä säätämistä kaikkien kanssa, ja
Mä pidän pariutuneet kaverini, joiden pitää mielestään pudottaa mua aina maanpinnalle sinkkujen tyhjänpäiväisestä elämästä, mitä tietysti en voi muuttaakaan itse ja sinkkukaverit, joiden mielestä parisuhde on vankila.
Miks siinä välissä tuntuu olevan hirveä asennejuopa molemmin puolin? Tosiaan tuijotetaan kauhean kapea-alaisesti asioita puolin ja toisin.
Sinkkuna pitää olla sellainen menevä ja hiphop ja pop ja vip, et on katu-uskottava jollain tavalla edes, pitää korostaa kaikkea näkyvää ja näkyä ja olla kovasti muka olevinaan enemmän kuin onkaan ja parillisten seurassa pitää vetää taas sellaista niin ylijärkevää ja aikuista asiaroolia. Sit kun on oma itsensä ihmisten kanssa, niin tajuaa, et ei ole ihme, jos monesta sinkusta ei tosiaan ole suhteeseen. Eikä suhteesta haluttais takaisin sinkuks.
ET ihminenhän on ihan se sama, oli se suhteessa tai ei, mut se häiritsee, et hirveän moni kokee, et pitää oikein korostaa sitä sinkkuuttaan tai sitä, et on suhteessa. Ja et siitä tehdään hirveän helposti juopa ihmisten välille.
Jotenkin räikeintä se on siinä, et ystävät ollaan valmiit heittämään samantien pois, vain sen suhteen vuoksi, ja tätä tekee sinkut ja pariutuneet molemmat. Sitten hetken kuluttua ihmetellään, et kun ne on vaan niin kateellisia tästä, et ei enää ole kaveri. Kaikista oudointa on kuulla sellaista , et ei enää kiinnosta sinkut, tai ei kiinnosta pariutuneet, aivan kuin ne ei olis enää mitään inhimillisiä ihmisiä sen jälkeen jos siviilisääty muuttuu. Tai sit multa kysytään ,et mitä sä niiden kanssa, nehän on PARI..
Kaikkienhan ei tarvi apinoida kaikkia, mut monelle sekin on liian iso kynnys, et on kavereina sinkkuja ja parillisia. Onko ihmiset jotenkin tässä asiassa teidän mielestä liian kapeakatseisia?
Ei silti ole mitään muutakaan napaa, ei lapsia, eikä miestä. Ja se on kans tympeää, et kun ne siinä omassa elämässään on niin jalat maassa kaikkien asioidensa keskellä, niin tavallaan sitä parilliset hirveen herkästi leimaa ne sinkkujen jutut vähän sellasiksi hötöiksi. Et mitä ne tästä "oikeesta" elämästä mitään tietää. Ei paljon ole vaihtoehtoja.
Tuo suodattaminen, et sinkkuna sä et voi olla parillisten kans sellainen kun olet, koska sun juttushan ei taas ole mitään järkeviä toisten "oikeiden" asioiden verrattuna. Tai sun ongelmasi, nehän nyt on niin pieniä tai mitättömiä, mutta kun kuules parisuhde ja lapset ja perhe-elämä ja kaikki taloprojektit ja muut, sen rinnalla sinkkujen elämä on arvotonta ja naurettavaa. Ja kun ne niin helposti unohtaa sen, mitä se oli niilläkin ennen, sitä aivan samaa.
Sit sinkkukavereiden kanssa se juttu menee taas päinvastoin. Tuntuu, et ne lähes säälii sellaisia, joilla on oikeasti perhe, vaikka monet haluis ihan sen saman. Et elämä loppuis siihen ja sen jälkeen on pallo jalassa, vaikkei se niinkään tietenkään ole vaikka vähän muuttuu. Ja sit tehdään hirveetä säätämistä kaikkien kanssa, ja
Mä pidän pariutuneet kaverini, joiden pitää mielestään pudottaa mua aina maanpinnalle sinkkujen tyhjänpäiväisestä elämästä, mitä tietysti en voi muuttaakaan itse ja sinkkukaverit, joiden mielestä parisuhde on vankila.
Miks siinä välissä tuntuu olevan hirveä asennejuopa molemmin puolin? Tosiaan tuijotetaan kauhean kapea-alaisesti asioita puolin ja toisin.
Sinkkuna pitää olla sellainen menevä ja hiphop ja pop ja vip, et on katu-uskottava jollain tavalla edes, pitää korostaa kaikkea näkyvää ja näkyä ja olla kovasti muka olevinaan enemmän kuin onkaan ja parillisten seurassa pitää vetää taas sellaista niin ylijärkevää ja aikuista asiaroolia. Sit kun on oma itsensä ihmisten kanssa, niin tajuaa, et ei ole ihme, jos monesta sinkusta ei tosiaan ole suhteeseen. Eikä suhteesta haluttais takaisin sinkuks.
ET ihminenhän on ihan se sama, oli se suhteessa tai ei, mut se häiritsee, et hirveän moni kokee, et pitää oikein korostaa sitä sinkkuuttaan tai sitä, et on suhteessa. Ja et siitä tehdään hirveän helposti juopa ihmisten välille.
Jotenkin räikeintä se on siinä, et ystävät ollaan valmiit heittämään samantien pois, vain sen suhteen vuoksi, ja tätä tekee sinkut ja pariutuneet molemmat. Sitten hetken kuluttua ihmetellään, et kun ne on vaan niin kateellisia tästä, et ei enää ole kaveri. Kaikista oudointa on kuulla sellaista , et ei enää kiinnosta sinkut, tai ei kiinnosta pariutuneet, aivan kuin ne ei olis enää mitään inhimillisiä ihmisiä sen jälkeen jos siviilisääty muuttuu. Tai sit multa kysytään ,et mitä sä niiden kanssa, nehän on PARI..
Kaikkienhan ei tarvi apinoida kaikkia, mut monelle sekin on liian iso kynnys, et on kavereina sinkkuja ja parillisia. Onko ihmiset jotenkin tässä asiassa teidän mielestä liian kapeakatseisia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Keljuttaako ? ota Koffia
Miten voi muka puhua mistään, jos kaikki itseen liittyvä on itsekeskeistä ja pinnallista ja itsekästä? Minä nyt satun tekemään aika paljon asioita, joihin liittyy minä itse. Ja en valitettavasti voi puhua omakotitaloista, vauvoista tai pariskuntien illanistujaisista, kun ei niitä täl hetkellä elämääni kuulu. Jos kuuluisi, niin mielelläni niistä puhuisin sitten. Tuppisuunako pitäisi istua kavereiden kanssa, ettei olisi itsekeskeinen ja omiaan hölöttävä tyyppi, kun on sinkku?
Ja tunnistan myös tuon, että pariutuneet ystävät luulevat että mulla on jotenkin kamalan vilkas "poikamieselämä" ja että kaikkea coolia pitäis tapahtua koko ajan. Ja mikä eniten häiritsee on kun porukka valittaa parisuhteestaan ja sanoo että mulla on niin hyvin kun oon sinkkuna - Eikö pariutuneilta ihmisiltä vaadita mitään empatiaa enää, onko se vain sinkut joiden pitää koko ajan olla empaattisia ja osallistuvia niitä parisuhteellisia kohtaan?
Ei tietenkään kaikki ole sellaista, mutta se hirveän helposti kuulostaa toisten korvissa aivan erilaisessa elämäntilanteessa sellaiselta.
En mä väitäkkään, että voisi puhua sellaisesta, mutta pitäisi olla muka niin kovasti niissä asioissa mukana, ilman, että vaikuttaa bimbolta, jonka pääasiallinen elämäntehtävä on vertailla erilaisia naamarasvoja.
Ei tarvi olla tuppisuukaan, mut tavallaan se oma elämä ei ole sellaista, mitä kukaan toinen haluaa kuulla, kun ne itse omasta mielestään elää sellaista oikeaa elämää. Aika paljon joutuu joidenkin kanssa puntaroimaan, mitä kaikkea sanoo.
Tavallaan sitä saatetaan kuvitella, et sinkuilla se laifstaili on paljon räväkämpää, kuin mitä se onkaan ja vastaavasti just sitten pariutuneilla enemmän tylsää kuin onkaan.
Siitä tulee kauheet stereotypiat, joihin uskotaan, ja jotkut just niiden takia pistää välitkin jäihin, kun ei kiinnosta. Lähinnä siinä omat kuvitelmat enemmän vaikuttaa kuin se ihmisen oikee elämä.
No perheelliset miehethän on tietysti sinulle kateellisia siitä, että olet sinkku ja vapaa. Heidän kuvitelmissaan sinulla on joka viikonloppu uusi nainen hoidettavana. Ah, sitä ihanaa sinkkuelämää! Ei heiltä riitä empatiaa muille, kun vaimo vaatii omakotitaloa ja vähintään Volvoa pihalle eikä ulospääsyä näy.
Voi jos olisi aina näin hyviä pohdiskelijoirta!
Kyllä varmasti mutta moni unohtaa etteivät kaikki sinkut ole pienessä yksiössä nökättäviä ihmisiä, joilla ei ole mitään velvollisuuksia tai kotitöitä, remontteja,kenties hoidettavana muitakin syöjiä kuin vain itse.
Mutta niinhän sitä arjestaan kertoo,harva perheellinen haluaa vain kuulla niistä tylsistä jutuista kuten tein tänään tunnin lumitöitä,mitenhän saisi tämänkin asian hoidettua itsekekseen..ihmisellä voi olla paljon pohdittavaa mutta yleensä se on niin, ainakin itse olen huomannut että toisia kiinnosti vain "no onko uusia miehiä??" yms.pinnalliset jutut,ikäänkuin olisin aina tuolla jossain juoksemassa ja bilettämässä..heh..ilman normaalia arkea ja elämää..
Itseä on kummastuttanut koko sanan sinkku-yleisyys ja mitä se käsite yleensä ihmisille tarkoittaakaan. Monista sinkuista ei käyttäytymisen perusteella edes voisi ajatella että ovat itsekseen eläviä,siis eivät ole metsästämässä baareissa seuralaisia jatkuvasti tai vihjaa käytöksellään asiasta...minultakin kysellään monesti"no, onko uusia miehiä, hih, kuvioissa?" sekö se on sinkun lisäarvo?
Kahtiajakautuneisuutta on itselläkin ystävyyssuhteissa tapahtunut, monet on perheellisiä ja tottakai elämä pyörii pitkälti arjen pyörittämisessä. Itsellä ei välillä ole mitään sanottavaa seikkoihin -kitkisinkö kukkapenkkiä tai mitä laittaisi ruuaksi seuraavaksi kun anoppi yms tulee kylään..very interesting
Kyllä ihminen omalla asennoitumisellaan kertoo paljon suhtautumisestaan yksineläviin ja parisuhteessa eläviin, toisille se vaan taitaa olla arvon määritys todella?Mielestäni se on sikäli uskaomatonta, koska yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään, monesti yksinelävillä on valmiuksia, kun kokemuksiakin eri asioista...kaikenlisäksi mitäs jos se tuttu ja turvallinen puoliso ei oliskaan yhtäkkiä huolehtimassa kaikesta?No hiukan pohdintaa tässä omalta kannaltani..kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa.