Olin noin pari vuotta sitten työelämävalmennuksessa eräässä nimeltämainitsemattomassa yrityksessä. Tein toimistoapulaisen/myyntisihteein ERITTÄIN vaativia hommia, mutta palkka oli se työttömyyspäiväraha 8€.
Neljän kuukauden koeajan jälkeen pomo ilmoitti, ettei minusta ollut alalle, ja he ovat päättäneet hommata "oikean" sihteerin. Noh, ajattelin, ainakin joku siis saa ihan oikean, ainakin määräaikaisen paikan. Olin onnellinen seuraajani puolesta, ja totta, vaikka työ olikin raskasta ja vaativaa, ja selviydyin siitä mielestäni erittäin hyvin, olin samaa mieltä, ala ei sopinut minulle. Pelkkiä kusip**tä, varsinkin kyseisessä firmassa. Mutta olin pitänyt omat uusliberalismia vastaan olevat mielipiteet ominani, ja purrut kiltisti hampaitani. Koska pomo oli minulle lupaillut ihan vakipaikkaa.
No, kuinkas kävi? Samana päivänä, kun minut "irtisanottiin" (voiko työharjoittelijaa irtisanoa? Poispäästäminen olisi mielestäni parempi termi), huomasin, että pomo oli KOLME PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN laittanut työkkärin sivuille "työharjoitteluun etsitään toimistoapulaista"-ilmoituksen. Vaikka oli kehdannut PÄIN NAAMAA väittää, että koska minä henk. koht. en ollut sopiva, he SEN vuoksi etsivät nyt palkallista, ns. oikeaa toimistoapulaista, joka kuitenkin tekisi täysin samat työt kuin minä, erotus että palkkaa maksettaisiin normaalisti.
Tämä sama kaava on nyt toistunut edellisten parin vuoden sisällä aina n. neljän tai viiden kuukauden välein: samoilla hakukriteereillä (pomo osaa näemmä käyttää cut&pastea!) etsitään sitä toimistoapulaisHARJOITTELIJAA! Onko tämä edes laillista? Ihan selvää ilmaistyövoiman kierrätystä, vaikka pomo oli päin naamaa väittänyt minulle, ja varmasti kaikille minun jälkeeni tulleille, alussa että "joo, totta kai sulla on mahkuja vakipaikkaan" ja sitten lopussa "sori, susta ei olekaan alalle, etsimme nyt tähän tilallesi jonkun 'oikean' sihteerin".
Eikö firmoissa pitänyt olla niin, että jos samasta firmasta on irtisanottu edellisen vuoden aikana porukkaa pihalle, niin kyseinen firma EI SAA OTTAA HARJOITTELIJAA, varsinkin kun toimistoapulaissihteerin tehtävät olivat kuitenkin melkein samat toimistohommat kuin vakiporukalla? Eikö siis se, että harjoittelijoita potkitaan sopivasti 4kk välein ulos, periaatteessa ole irtisanominen? Eikö työkkäri vain välitä, kun kukaan ei valita/huomauta tästä epäkohdasta?
Mua ottaa niin h**vetisti päähän, ei vain omasta, mutta kaikkien meidän menneiden ja tulevien, kyseisen firman toimistoapulaisten puolesta!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos on sovittu työharjoittelusta tietyksi ajaksi niin silloin ei tapahdu irtisanomista. Koska sinähän olit harjoittelussa et työsuhteessa.
pitäisi käräyttää ja ajaa konkurssiin, varoitukseksi ja esimerkiksi muille vastaaville paskafirmoille, alkaisiko tavat muuttua?
oman alasi ammattiliittoon vaikka et siihen itse kuuluisikaan. ovat varmasti kiinnostuneita tällaisesta yrittäjästä, luulisi ainakin kiinnostavan.
asiaan puuttuu. se on hyvin yksinkertaista mollin sivuilla on työministeriön e-mail osoite, johon voi kirjoittaa. voi kirjoittaan myös nimettömästi, kuten minä jouduin tekemään. "tulos" tapahtui 24 tunnin sisällä. täytynee muistaa, että kyseessä ei ole irtisanominen, vaan väärin perustein myönnetty etuus työharhoittelun suhteen. hyvä, että on noin valveutuneita ihmisiä, että vääryys ei jatku!
Tekeekö työvoimaministeriö mitään asian eteen itsehän se on tämän paska systeemin kehitellyt?
Ei tämä homma lopu koskaan, jos näiden paskafirmojen nimiä ja omistajia ei aleta levittämään julkisuudessa. Näitä pers'reikiä äyrikuninkaita löytyy joka kunnasta.
Tee vaikka joku kotisivu ilmaispalvelimeen, johon sepostat tarinasi ja isket yrittäjän nimen ja kotiosoitteen. Kuva naamasta on plussaa. Mitään lakia ei rikota, jos tarinasi pitää paikkansa.
Jos työttömän tietoja revitellään, ihmisyys häpäistään, onhan oikeus myös vastaavasti tietää työnantajasta. Asia o.k., jos ei lähdetä solvaamaan ketään. Asiat asioina.