Annetaan Hannalle mahdollisuus ! !

Valittu mikä valittu

Antakaa jo olla. Ihmiset hyvät, éuroviisu edustaja on jo valittu, mitä siihen enään sanomaan omaa mielipidettä! Mutta, siinä olen samaa mieltä, että ennen Lordia ei Suomi ole pärjännyt pätkääkään. Lovex olisi ollut minun mielestä sen takia hyvä, koska hän olisi erottunut tavalla tai toisella joukosta, mutta Hanna.. Ei sillä ainakaan voiteta. Jokaisesta maasta tulee tuota samaa luritusta, ja sillä selvä, eipähän tarvitse odottaa voittoa. MUTTA, jos oikein hyvin käy, saattaahan se Hanna sieltä Trukin ratista ja idolssin lavalta porhaltaa voittoon. On se niin kauan sitä yrittänyt, ja viimein pystyy näyttämään mihin pystyy. ANNETAAN HANNALLE MAHDOLLISUUS ! !

1

269

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hanna nyt kuitenkin erottui, Lovex oli pettymys ja Thunderstonen en edes odottanut pääsevän kolmen joukkoon. Ei kuitenkaan parasta Hannaa, mutta tsemppiä toukokuulle. Pikkasen lavalle säpinää niin se on siinä, ei ehkä kuitenkaan voittoon asti, mutta hyville sijoille.

      Ja sitten muut jollotukset karsinnoissa, Laura kuin Madonna, J.K. kuin Kuoppamäki, Beat&Styles ei tasollaan (sekava), Kentala ihan hyvä plus, muttei vielä ollut aika mennä kisoihin. Muut ei säväyttänyt.

      Hannalle tsemit!!!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      831
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      765
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      671
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      644
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      554
    6. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    7. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      521
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      182
      513
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      476
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      82
      473
    Aihe