Mikä vaivaa???

Mikä miehiä vaivaa...? Oon ollu pari vuotta sinkkuna ja törmännyt tänä aikana lukuisiin sitoutumis-/käytöshäiriöisiin uroksiin. Eräskin "suhde" alkoi todella hyvin, oli hauskaa ja sovittiin yhteen, kunnes nostin kissan pöydälle ja halusin keskustella siitä missä nyt mennään. Kun ensimmäiset riidat (jos niitä nyt edes riidoiksi voi kutsua) ilmaantuivat tämä mies pakeni ja sanoi syyksi ettei jaksa enää tällaista. Millaista??? Kyllä riitely mielestäni kuuluu ihmissuhteeseen varsinkin rakkaussuhteeseen.

Mulla on keski-ikäinen tuttava, jolla vientiä riittää. Nuoret miehet (n.30v.) viestailevat kilpaa hänelle ja ovat seksin lisäksi muutenkin kiinnostuneita. Olen väkisinkin ihmetellyt, että kuinka hän sen tekee? Tuttavani ei ole todellakaan mikään missi..ei edes rikas. Hän on itse kehunut seksitaitojaan, mutta voiko se todella merkitä niin paljon. Onhan tuttavani väkisinkin kokeneempi kuin minä. Itse kun olen paljon nuorempi, 23 v. Kuvittelisin silti miehen käyvän kuumempana nuoreen ja näpsäkkään neitiin.

Yhdenillanjutut ei kiinnosta mua ihan kamalasti, mutta joskus harvoin niihinkin tulee sorruttua koska onhan mullakin tarpeeni. Nyt olen ollut pari kk. ilman seksiä. Siihen olen jo melkein tottunut vaikka läheisyydenpuute tuntuukin aina välillä kipuna rinnassa. Olen itsenäinen, kauniiksikin kehuttu nainen...kuitenkaan en voi olla ihmettelemättä miesten käyttäytymistä.
133172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ehkä otit asian väärällä tavalla esille, kun kysyit että missä mennään…Mistä tietää vaikka mies käsitti että olit jarruja laittamassa päälle? Tuota itsenäiseksi ja kauniiksi kehumista ei kannata kauheasti mainostaa, vaikka toki kauneus ja itsenäisyys on hyvä juttu..se antaa vaikean kuvan naisesta :D

No voihan olla että se kaveri oli jotain muuta hakemassa tai ei vain kyennyt jatkamaan.

Äänestä

Ei tarvi olla missi, eikä rikas..kunhan on huumorintajuinen, suht avoin ja ennakkoluuloton, ripaus nättiä ulkonäköä ei ole pahaksi :) Asioista pitäis kyetä keskustelemaan, ja näkemään asioita myös toisen kantilta.

Mä en usko että seksitaidot merkitsee niin paljoa, enemmän merkitsee että näyttää halunsa ja tekee myös aloitteita. Toki ei saa olla lahna ilman mitään mielikuvitusta ;)

Äänestä

No semmoset komeet urokset on niin meneviä ja jos ovat vielä vähän päälle parikymppisiäkin, niin eivät jaksa ajatella seurustelua. Itsenäinen ja kaunis nainen tuo sen sulan hattuun näille herroille. Pidetään niin kauan hauskaa, kun se on mahdollista ja jos akka alkaa puhumaan jostain vakavammasta, niin ei kun pakoon ja seuraavaa uhria etsimään. Jotkut ajattelee myöskin, että eivät jaksa oll suhteessa liian kauniin naisen kanssa, jolla myöskin sitä vientiä riittää ja kuolaavia miehiä kintereillä. Miehet myös haluaa jättää, ennen kuin nainen sen ehtii tekemään.

Enkä mä muuta tohon vanhempi nainen juttuun keksi, kuin sen, että miehet haluaa kokeilla vanhempaa naista. Suhteilusta en tiedä ja tämä tuttavasikin voi valehdella.

Äänestä

Toiset ei tosiaan kestä noita ristiriitoja, lapsuudesta voi löytyä jotain asian selittävää. Isäni on tyyppiesimerkki tapauksesta joka lähtee pois suivaantuneen oloisena sellaisista tilanteista joissa on tietynlaisia ristiriitoja.

Tuo keski-ikäinen tuttavasi on varmaankin sosiaalisesti itseään hyvin tykö tekevä tapaus. Lisäksi nuoret miehet kokevat usein suorituspaineita suhteessa nuoriin "prinsessoihin", jotka kovin usein odottavatkin että miehet tekevät sitä-ja-tätä tehdäkseen heihin vaikutuksen. Keski-ikäisiin naisiin yhdistetään usein luonnostaan sellainen rentous ja välittömyys, eikä ole suorituspakkoa. Näin itse ajattelisin.

Äänestä

Kannattaa siirtyä seuraavaan, jos toteat sitoutumis-/käytöshäiriöiseksi. Et sinä kuitenkaan heitä voi muuksikaan muuttaa.

Oletkos muuten ikinä ajatellut, että sinussakin saattaisi olla jotain "vikaa", jos miehet yksi toisensa jälkeen kaikkoavat, kun haluasit hommaa vakavemmaksi?

Äänestä
  • Tottakai minussakin on vikoja varmaan enemmän kuin tiedostankaan. Minkätahansa suhteen eteen on (mielestäni) pantava itsensä likoon jos ylipäänsä haluaa ihmisiin syvällisemmin tutustua. Kyseessä on kuitenkin aina kaksi erilaista, ainutlaatuista persoonaa, joilla molemmilla on oma menneisyytensä ja tapansa elää. Olet oikeassa, toista ei voi muuttaa, enkä sitä todellakaan edes haluaisi. Ihmettelin vain sitä kuinka "vaikeaa" miehistä on saada ystävää saati sitten rakasta. Olen- myönnettäköön hiukan surullinen siitä. Mulla on monia tyttökavereita ja koen tulevani toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Opiskelen sosiaalialaa (ja olen töissäkin alalla), joten mulla on "pakko" jo ollakkin jonkinlaisia valmiuksia sosiaalisiin taitoihin ja toisista välittämiseen. (eikä tämä nyt taas tarkoita sitä, että olisin muita parempi tms.) Muuten väitän olevani melko perus tallaaja, harrastan liikuntaa (niinkun tosi monet nuoret), en polta ja juon kohtuudella. Mulla ei ole mitään kovin radikaaleja mielipiteitä asioista vaan tapanani on katsoa maailmaa monesta eri näkökulmasta. Tykkään joskus "väitellä" asioista, vaihtaa ajatuksia..ehkä jotkut kokee sen riidan haastamiseksi, vaikken sitä tarkoita. Koen, että siten voin oppia tuntemaan toisen ja hänen arvonsa. Rakastan kaikkia eläimiä ja aamuja jolloin voin nukkua myöhään, hymyjä, hyvää ruokaa ja muutenkin elämän pieniä juttuja...:)

    Äänestä

"Nyt olen ollut pari kk. ilman seksiä. Siihen olen jo melkein tottunut vaikka läheisyydenpuute tuntuukin aina välillä kipuna rinnassa."

Alkaako prinsessalla olla paha mieli jo noin lyhyen ajan jälkeen ilman seksiä? Itse olen ollut ilman seksiä melkein kaksi vuotta. Try to beat that. =D

Ja miehiä muka väitetään seksinkipeiksi...
Pointti oli vain se, että toivottavasti tuntisit olosi paremmaksi kun tajuat, että on olemassa muita, joilla ko. asiat ovat paljon huonommin. Ja koita löytää sisäinen itsenäisyytesi.

Äänestä
  • Amatööri, pelle, kokeile vaikka kahdeksaa vuotta, mutta en siltikään väitä, että se olisi kovinkaan pitkä aika verrattuna moniin muihin....

    Äänestä

  • Humpatiheijjaa kirjoitti:

    Amatööri, pelle, kokeile vaikka kahdeksaa vuotta, mutta en siltikään väitä, että se olisi kovinkaan pitkä aika verrattuna moniin muihin....

    Kahdeksalla saa jo paljon respectiä!

    Äänestä

  • sp 86 kirjoitti:

    Kahdeksalla saa jo paljon respectiä!

    kahdeksan vuotta ilman seksiä?eikö seksi ja rakastelu ole osa normaalia elämää, jollei elämän suola tms.miksi pitäisi itseään kiduttaa kieltämällä tälläisia asioita, jollei siis esim. uskon tai sairauden takia saa harrastaa seksiä...?jos etsii oikeaa, voi olla että taso on liian korkealla...

    Äänestä

  • coldplay07 kirjoitti:

    Toiset eivät vain sitä saa...

    Ja kuka puhui muka korkeasta tasosta? Ainut korkea taso on NAISILLA, myös rumemmilla. Se on totuus!

    Äänestä

phhhhhhhhh. seksiä, seksiä, kyllähän sitä saa. hyvällä tsägällä jopa erittäin ihanaa sellaista. ja sitten tippa silmässä ja möykky rinnassa odotetaan viestiä, joka ei tule.

Äänestä
  • seksin saaminen on helppoa, kun täytyy vain laittautua ja mennä tyrkylle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lily_83 kirjoitti:

Mikä miehiä vaivaa...? Oon ollu pari vuotta sinkkuna ja törmännyt tänä aikana lukuisiin sitoutumis-/käytöshäiriöisiin uroksiin. Eräskin "suhde" alkoi todella hyvin, oli hauskaa ja sovittiin yhteen, kunnes nostin kissan pöydälle ja halusin keskustella siitä missä nyt mennään. Kun ensimmäiset riidat (jos niitä nyt edes riidoiksi voi kutsua) ilmaantuivat tämä mies pakeni ja sanoi syyksi ettei jaksa enää tällaista. Millaista??? Kyllä riitely mielestäni kuuluu ihmissuhteeseen varsinkin rakkaussuhteeseen.

Mulla on keski-ikäinen tuttava, jolla vientiä riittää. Nuoret miehet (n.30v.) viestailevat kilpaa hänelle ja ovat seksin lisäksi muutenkin kiinnostuneita. Olen väkisinkin ihmetellyt, että kuinka hän sen tekee? Tuttavani ei ole todellakaan mikään missi..ei edes rikas. Hän on itse kehunut seksitaitojaan, mutta voiko se todella merkitä niin paljon. Onhan tuttavani väkisinkin kokeneempi kuin minä. Itse kun olen paljon nuorempi, 23 v. Kuvittelisin silti miehen käyvän kuumempana nuoreen ja näpsäkkään neitiin.

Yhdenillanjutut ei kiinnosta mua ihan kamalasti, mutta joskus harvoin niihinkin tulee sorruttua koska onhan mullakin tarpeeni. Nyt olen ollut pari kk. ilman seksiä. Siihen olen jo melkein tottunut vaikka läheisyydenpuute tuntuukin aina välillä kipuna rinnassa. Olen itsenäinen, kauniiksikin kehuttu nainen...kuitenkaan en voi olla ihmettelemättä miesten käyttäytymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu