PAASTO, on myökin Jumalan terveysohje ihmisille

PAASTO;
MYÖS JUMALAN TERVEYSOHJE IHMISILLE.

Laskiaissunnuntain jälkeisestä keskiviikosta alkaa 40 päivän pituinen paaston aika, joka päättyy pääsiäiseen.

YLEISTÄ.
Paastoaminen lienee jäänyt nykyään aika vähälle.
Raamatussa paastosta puhutaan aika paljon.
Jeesus paastosi 40 päivää, Mooses samoin kaksikin kertaa, Elia paastosi 40 päivää, kerrotaan 14 päivän paastosta, 7 päivän paastosta ja lyhyemmistäkin.

Erityiset paastoajat oli säädetty:
Oli, neljännenkuun, viidennen-, seitsemännen- ja kymmenenkuun paasto. Lisäksi oli viikoittain toistuvat paastot; ”paastoan kahdesti viikossa”

Paasto oli uhri Jumalalle.
Paasto oli myös itsensä kurittamista: ”kurittakaa itseänne paastolla”
3. Ms 23:27,29,32

Ut puhuu paastosta myöskin, esim:
”Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin paastolla”

Paavali mainitsee: 1 Kr 9: 26-27 . ”Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä KURITAN RUUMISTANI JA MASENNAN sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.”
2. Kr 11 27. ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, PALJON PAASTONNUT, .

Uskovassa käy jatkuvasti taistelu: ”Liha himoitsee henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan”.
Tuossa taistelussa lihan ruumiin masentaminen ja kurittaminen PAASTOAMALLA auttaa henkeä pääsemään ainakin tuon kurituksen aikana voitolle.

VLN PAASTO SÄÄDETTIIN LAIN MUOTOON.
Monilla lainkohdilla on myöskin selkeä terveydellinen merkitys, joka auttoi kansakuntaa pysymään hengissä. Tällainen terveydellinen merkitys on myöskin paastolla.( vaikkakaan se ei ole paaston päätarkoitus).
Näyttää siltä, että Jumala sääti, että ruuansulatuselimistönkin piti antaa aika-ajoin levätä. Nukkuminenkin on säädetty jotta ihminen saisi levätä. Mutta nukkuessakin ruuansulatuselimistö tekee töitä. Vain paastoamalla se saa levätä.

Ongelma ei ole se että ihmisruumiissa jotakin on liian vähän, vaan ongelma on siinä, että MONIA AINEITA ON LIIAN PALJON, mm jäämistä johtuen.
Noita liikamääriä ei saada alenemaan syömällä jotakin paljon lisää. Esim suola ei vähene syömällä paljon sokeria ja päinvastoin.
Ydin on siis siinä, että elimistöön varastoituneita erilaisia jäämiä pitäisi saada putoamaan, eli hivenaine- ym tasapaino pitäisi saada viritettyä alemmalle tasolle. Se ei tapahdu syömällä jotain aineita lisää, silloin vain tuota tasapainoa viritetään liian korkealle tasolle, kaikkia on siten liikaa. Syntyy ruumiiseen yletön jäämien määrä, joka on haitaksi. Jopa vaarallista.

Monet VT:n lain muotoon kirjatut Jumalan lait ovat säädetty hyvinkin näyttävästi ihmisen suojelemiseksi sairauksista ja epidemioilta. Olisi ollut varmasti turhaa jos Mooses olisi ruvennut puhumaan bakteereista ym.
Mm lihaa leikattaessa leikuulauta laitettakoon veteen ja olkoon saastainen iltaan asti; on tyypillinen terveyslaki ihmisen suojelemiseksi noissa alkeellisissa oloissa.
Ehkä sianlihan syöntikielto juontaa juurensa sian nielurisoissa olevasta bakteerista joka noissa oloissa olisi ollut tuhoisa kansalle joka noudatti ruhon syömisessä sellaisia tapoja kuin noudatti.

Jumala antoi ihmiselle ruumiin. Olisi ollut kummalista jos Hän ei olisi antanut ohjetta tuon ruumiin hoitamiseen.
Ruumiin hoitamiseen Jumalan sääti LEPOPÄIVÄN JA PAASTON. Sekä ruumis sinänsä, että myöskin RUUANSULATUS-ELIMISTÖN piti levätä. Sapatti kuuluu sillekin, niinkuin viljellylle maallekin.

Myöskin lain muodossa annettiin ohjeet pilaantuneen elintarvikkeen karttamisesta ja muutamia hygieniaohjeita (saastaisuuslait huom). Varmaan myöskin happamattoman leivän päivät olivat osaltaan terveysohje elimistön hyvinvoinnin kannalta. Toki kaikilla niillä oli varmasti myöskin vertauskuvallinen hengellinen merkitys.

Ruumiin ravitsemiseksi Jumala on antanut ihmiselle ravinnon, ruuan.
Ruoka on Jumalan teko ja lahja. Ei siihen tarvi mitään lisätä, olisi melkoinen epäluottamuslause Jumalalaa kohtaan ryhtyä täydentelemään Jumalan tekoa. Monipuolinen maalaisravinto sisältää kaiken ihmisen tarvitseman, hivenaineineen päivineen. Tiedät mitä omavaraisessa maalaistaloudessa tuotetaan. Ne riittää.
Käytä luonnontuotteita, älä luontaistuotteita. Luontaistuotteeseen sisältyy mukana taikauskon omainen uskomus. Samaan elintarvikeliikkeestä ostettuun raaka-aineeseen ei sisälly. Ymmärrät kun ajattelet asiaa. Ei vika ole siis itse aineessa vaan siinä uskomuksessa - taikauskossa joka sitä kohtaan on. Ei siis mikään ravintoaine ole saastaista itsessään. Taikausko, joka niihin liittyy, on kielletty Raamatussa

TERVEYTEMME KANNALTA ONGELMA ON KEHOOMME KERÄÄNTYNEET JA VARASTOITUNEET JÄÄMÄT.
Aineet jotka sinänsä ovat tarpeellisia taikka tarpeettomia. Varmaan niin oli jo VL;n aikana, ja mm niiden elimistöstä poistamiseksi Jumala sääti paaston.
Toki paastolla oli myöskin hengellinen merkitys; ”kurittakaa itseänne paastolla”.

Vuosien ja vuosikymmenien aikana elimistöön kasaantuu erilaisia jäämiä jotka varastoituvat elimistöön. Tuolloin elimistön säädetty tasapaino saattaa järkkyy pahastikin ja aiheuttaa erilaisia sairauksia, tulehduksia, ihottumaa ym.
Tuota epätasapainoon mennyttä elimistöä monet ”hivenainemittajaat” määrittelevät ja tekevät bisnestä määräämällä kourakaupalla erilaisia pillereitä, jotta joidenkin aineiden alhaisemmat pitoisuudet saataisiin nousemaan toisten tasolle.
Tuloksena on kuitenkin se, että KAIKKIA on LIIKAA.
Niitä hivenaineita ja kasaantuneita jäämiä, joita on LIIKAA ei saada vähenemään syömällä jotain lisää.

AINOA keino saada elimistöön kasaantuneet haitalliset jäämät vähenemään on POLTTAA niitä pois. Liikunta on hyvä konsti, mutta kun samalla syödään, niin lisää tulee aina vaan, vaikka jäämien määrä saattaisikin laskea.

PAASTO on tehokkain ja ainoa keino noiden haitallisten jäämien poistamiseksi. Nuo jäämät yksinkertaisesti poltetaan pois kun varsinaista ruokaa elimistö ei saa.

Muutaman päivän paasto ei tuossa auta mitään.
Vasta KAHDEN VIIKON PAASTON jälkeen elimistön on pakko saada energiaa ja sydämen käyttövoimaa jostakin. Kun uutta ruokaa elimistö ei saa niin se alkaa tuottaa energiaa polttamalla elimistössä olevia varastoja ja jäämiä, ja näin elimistö puhdistuu myöskin haitallisista jäämistä.
Esim ihottumaan elimistön jäämien polttamisella saattaa olla pysyvä parantava vaikutus. Myöskin yleinen vastustuskyky monesti kohenee merkittävästi.

Mutta eihän tuollainen kiinnosta, vaikeetahan se on. Halutaan oikotietä ja mennään rukousjonoon Jumalan parannettavaksi. Mutta kun Jumala on säätänyt, että sinä itse hoidat tuon asian paastoamalla. Ryhtyykö Jumala toimiin, jotta sinä pääsisit helpommalla ja sinun ei tarvitsisi uhrautua ja kieltäytyä? Luulenpa että Jumala ei ryhdy tuollaiseksi mukavuudenhalun tyydyttäjäksi.
Miksi Jeesuksen ei saanut hypätä temppelin harjalta alas kun saatana häntä kiusasi?
Varmaan siksi, että luonnollinen poistumistiekin ole olemassa oli varmaankin tikkaatkin allasmenoa varten oli olemassa.
Jumala edellyttää meiltä itsensä kieltämistä, ei Hän tarjoa helppoa oikotietä mukavuudenhaluisille ihmisillekään.

PAASTO JA LEPOPÄIVÄ OLI TÄRKEIN IHMISEN TERVEYSOHJE.
Raamatun mukainen paasto on lähes tyystin unohdettu kristikunnan keskuudessa nykyään. Nautintoon tottuneelle ihmiselle myöskin tosi vastenmielinen. Paastolla ymmärrän Raamatun käskemää kiinteästä ruuasta pidättäytymistä.

Ihan rohkaisuksi sinulle kerron yksityiskohtaisesti omasta paastostani seuraavaa; Kerron tämän vain lähinnä ongelmien kanssa painiskeleville.

Itse olen paastonnut tosi paljon. Välissä oli kai vajaa kolme vuotta etten paastonnut olenkaan. Mutta kaikkiaan olen muutaman vuoden pituisessa jaksossa ollut syömättä varmaan yli puoli vuotta yhteensä laskien.

MITEN ITSE OLEN PAASTONNUT?
(vain tiedoksi, kukin paastotkoon itselleen soveltuvin osin)
ENNEN KUIN ALOITAT PAASTON KYSY LÄÄKÄRISI MIELIPIDETTÄ ASIASTA.
Esim diabeetikolle lyhytkin paasto saattaa olla hengenvaarallinen.

Itse aloitin paastoamisen muistaakseni sinä päivänä kun sain kielet. En muuten ollut koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään puhuvan kielillä kuin ehkä eka kerran parisen viikkoa sitä ennen. En myöskään noita kieliä pyydellyt, ne vaan tuli ja en tiennyt mitä tehdä jotenka aloitin paastoamaan. Halusin paastota Jumalalle.

Myöhemmin olen yhdistänyt Paavalin sanat: ”viritä palavaksi armolahja jonka sait..” paastoon, ”kuritan ruumistani ja masennan sitä”, noin henki pääsee vähäksi aikaa niskanpäälle tuossa jatkuvassa taistelussa, ja henkilahjasi pääsee jotenkin tuon kurituksen ja ”virittämisen” aikana ”kasvamaan” ja vahvistumaan.
(on siis törkeää edellyttää, että Jumala tekee kaiken meidän mukavuudenhalumme eteen. Ei Jumala esim kilvoittele puolestamme, vaan se on meidän tehtävä.)

Sittemmin paastosin hyvin useasti, aina pitempään ja pitempää. Mitään tavoitteita ei ollut ja olin aina varautunut lopettamaan paaston jos elimistö jostain syystä alkaa reagoida poikkeuksellisesti.
Paastosin eri kerroilla aina pitempään ja pitempään.; seitsemän, kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä yksi, 24, 27 ja kuukauden ja lopulta 45 päivää, vain nestettä.

Paaston aloittamine oli kerta kerran jälkeen helpompaa ja helpompaa. Lopulta kun päätin aloittaa paaston, niin elimistö ”uskoi” asian, eikä nälän tunnetta esiintynyt paaston alussakaan.

Yli 40 pv kestäneen paaston jälleen alkaa soluston tuhoutuminen kiihtyvällä nopeudella, tiesin sen, mutta kuitenkin jatkoin. Näköhermosto on ensimmäinen joka alkaa tuhoutua ja merkkejä siitä havaitsin.
Yli kolmen viikon paastoja on ollut useampia ja lyhyitä viikon, parin ja kolmenviikon, sitten enemmän.

EI SE VAIKEAA OLE.
3-4 neljä päivää alussa on nälkä. Mutta sen jälkeen nälän tunne katoaa,- tosi ihmeellinen ja kevyt tunne kun herää aamulla ja ei olenkaan nälkä ja paastoa voi jatkaa ilman nälän tunneta pitkäänkin. Ajatuksen mieliteot vain kiusaa. Siinä oppii kieltäytymään ja se onkin paaston tärkeä hengellinen merkitys.

Alussa saattaa eka-päivinä olla kovaakin päänsärkyä, etenkin ahkeralla kahvin juojalla. Kun tuon muutaman päivän yli pääsee, niin jatko on tosi helppoa. Paastoa voi jatkaa niin kauan kun ajatuksen mieliteoilta pystyy kieltäytymään. Tosi yksitoikkoista se siitä eteenpäin on.
Taistelu on ainoastaan ajatuksen mielitekoja vastaan, - ruuan makuelämyksiä vastaan taistelemista. Ruumis ei vaadi ruokaa, eka viikkojen     aikana.

PAASTO ON LOPETELTAVA HETI JOS ILMENEE JOTAKIN ERIKOISTA, kyllä keho hälyttää niin selvästi jos on lopetettava.
Älä missään tapauksessa juo hiilihappopitoista juomaa, se tekee pahoinvointia. Kivennäisvesi on kaikkein pahinta.

Lyhyistä, viikon ja alle kahden, paastoista ei ole varsinaista TERVEYDELLISTÄ hyötyä.
Jos HALUAA EDISTÄÄ TERVEYTTÄÄN on paastottava VÄHINTÄÄN PARI VIIKKOA. Vasta tuon JÄLKEEN ELIMISTÖ ALKAA POLTTAA KEHOON KERÄÄNTYNEITÄ HAITALLISIA JÄÄMIÄ.
Siinä vaiheessa kehosta tulee todellinen jätteenpoltto-uuni. Kaikki haisee; hengitys, hiki, virtsa muuttuu tumman keltaiseksi, kieli muuttuu harmaaksi ja erittää valkoisen-harmaata töhkää. Tämä johtuu siitä, että elimistö polttaa jätteitä ja jäämät ja myrkyt poistuu kehosta kaikkia teitä. Silloin todellakin huomaa mitä myrkkyjä elimistössä on ollut. Varsinainen ympäristö ongelma siinä kokee olevansa.
Suu-hygieniasta kannatta pitää tarkka huoli. Kieltä voi hampaiden välissä hangata puhtaaksi töhkästä.

PAASTON ALOITTAMINEN.
Paastoa aloitettaessa on suolipussilla (saa apteekista muutamalla eurolla) huuhdeltava paksusuoli. Itse en ole käyttänyt suoliston tyhjentävää suunkautta otettavia satseja.
Kaikennäköiset ”paastopaketit” ovat humpuukia, joilla paastoa vain kierretään ja joilla alan liikkeet lypsävät rahaa ihmisiä huijaten. Varsinaista huijausta koko luontaistuotekauppa.

PAASTON MERKITYS.
Paastolla on kaksinainen merkitys:
HENGELLINEN ja TERVEYDELLINEN.

PAASTON HENGELLINEN MERKITYS.
Älä paastoa SAADAKSESI JOTAIN itsellesi (esim hengellistä voimaa ym), vaan paastoa Jumalalle. Paasto on uhri.

Tuota paaston hengellistä ei saata välttämättä huomata millään tavalla. En minä ainakaan kummemmin.
Eka kerta kun kuukauden paastosin, niin minut oli kutsuttu johonkin maalaiskylään mummojen päiväseuroihin puhumaan. Silloin olimme vielä innostuneita sairaiden puolesta rukoilemiseen ja sitä monesti tyrkytin. Niin nytkin lopuksi tein. Silloin joku mummo sanoi: ”minut parannettiin jo” (siinä puheen aikana) ja hän osoitti olkapäätään.
Noin viikko siitä eteenpäin oli kutsu mennä toiseen pitäjään mummojen päiväseuroihin puhumaan. Aprikoi, että mitenköhän jaksan mennä, oli nimittäin tarkoitus paastota pitempää kuin kuukausi. No, paasto loppui kuukauteen ja vajaa viikko sen jälkeen oli nuo seurat.
Puhuin ja taas lopuksi tyrkytin mummoille rukousta heidän vaivojensa edestä.
Hämmästykseni oli melkoinen kun eräs mummo sanoi tasan samoilla sanoilla ja osoittaen oikeaa olkapäätään. ”minut parannettiin jo” (taas sen puheen aikana).
Muuta kummempaa välitöntä hengellistä vaikutusta en ole havainnut.
Tosin kun paastosin toista kuukauden paastoa, niin se sattui aikaan jolloin olimme vaimoni kanssa vetäytyneet erämaahan vajaaksi vuodeksi. Asuimme mukavuuksia vailla olevassa autiotalossa maaseudun yksinäisyydessä.
Tuon paaston ja erämaavaiheen aikana puhkesi tää kirjoittamis-ripuli. Olin vienyt sinne nää vempaimet ja siellä syntyi lyhyessä ajassa muutama kymmenen koottua vihkosta Raamatusta. Ja tuon vaiheen lopussa syntyi kirjoitus jota on pitänyt vuosia postitella tilaajille, joskus satamäärin päivässä.

PAASTON TERVEYDELLINEN MERKITYS.
Paastolla elimistöstä saadaan paistettua sinne kerääntyneet ylimääräiset jäämät, enkä tarkoita yksinomaan liikapainoa rasvan muodossa.
Kuukauden paastolla tällaisesta 0,1 tonnia painavasta lähtee 15-17 kiloa pois. Pääosa siitä tietysti on vettä, mutta muutakin. Tuossa 35 pv:n jälkeen painon laskeminen aikakin minulla pysähtyy.
Itse kävin vielä 43: na paastopäivänä huollattamassa auton, muutaman tunnin reissu, ja seuraavana oli katsastus.
Pikaiseen paaston lopettamiseen on aina pitkän paaston aikana varauduttava. Jotain imeksittävää ravintoa on ihan hyvä olla paaston loppupuolella taskussa jos joutuu äkisti keskeyttämään paaston.

NESTEEN KÄYTTÖ.
Paljon korostavat nesteen runsasta käyttöä paaston aikana. Se on varmasti hyvä, mutta omaan rytmiin kyllä tottuu. Itse en juo paaston aina kummemmin, ehkä parisen litraa päivässä. Lienee yksilöllistä.
Kuuntele elimistön ääntä paaston aikana, älä ajatusten mielitekoja.

Pitemmän paaston kuluessa ryhtyy varaamaan moninaisia ”herkkuja” mielitekojensa tyydyttämiksi. Ihan hyvä ”kurittaa” mielihalujaan ja haistella ”herkkuja”, jollaiseksi tulee yksinkertaiset perusruuat, Suolasilakkaa alkaa kaivata.. Ei siinä ruokatarpeiden varaamisessa mitään, joskushan paasto päättyy.

PAASTON VAARAT.
Paaston kestäessä pitkään hengenlähtö saattaa olla lähellä, etenkin sydänpotilaalla jos rasittaa itseään kovasti.
Kerran hengenlähtö oli kai aika täpärällä koska aloin 27 päivää paastottuani purkamaan meidän suurta, parin kuution takkaa. Hormireikien ja pellinreikien piikkaaminen oli tosi tiukkaa, vain vajaan minuutin jaksoi takoa, ja sitten hiestä läpimärkänä oli istuttava. Kasvoilta oli hirvittävän näköinen, vaimo oli saada shokin. Sydän löi hirvittävästi. Ihmekös tuo kun kone kävi ylikierroksilla, mutta polttoainetta ei se kuitenkaan saanut.
Kolme päivää raadoin, sitten alkoi kova pahoinvointi (elimistä hälyytti voimakkaasti). Hengenlähtö oli tuona päivänä hiuskarvan varassa.
Ajoin maaseudulle, jossa olimme autiotalossa lepäämässä tuon talven. Oli kolmaskymmenes paastopäivä mennyt umpeen. Makasin vuoteella ja rukoilin, että jos tämä ei mene parissa tunnissa ohi niin alan syötä. Sitten lyhensin aikaa pariinkymmeneen minuuttiin ja parin minuutin kuluttua ryntäsin keittiöön ja aloin imeksiä nakkia ja silakkaa lattialla maaten, pahoinvointi lakkasi välitellen

LOPETA PAASTO VAROEN.
Syö ekapäivänä vaikka ohutta mannavelliä ja VÄHÄN sitäkin.
Itse olen myöskin käyttänyt pikkuvauvan purkkiruokaa ohessa. Ovat kyllä suolattomina tosi ällöttäviä.
Ohut mannavelli riittää lopettamisruuaksi. Jotakin suolaista voi imeksiä mukana.
Älä syö vaan imeksi pienen pieni hitunen kerralla. Älä lankea tyydyttämään ajatuksen mielitekoja. Ripuli on seurauksena jos varomattomasti aloittaa.
TÄYSILLÄ SYÖMISEN ALOITTAMINEN ON HENGENVAARALLISTA. Paljon paastoavan elimistä tottuu myöskin paaston lopettamiseen, eikä ripuli niin herkästi tule.

PAASTON TERVEYDELLINEN SEURAAMUS.
Paaston aikana elimistä TOTTUU tulemaan VÄHÄLLÄ TOIMEEN. Elimistö ohjelmoituu tulemaan vähällä toimeen. Tästä johtuu se, että jos paaston jälkeen syö niinkuin ennenkin, niin seuraus on, että paino nousee paljonkin lähtöpainon yläpuolelle.

En lopeta paastoa määrällä mässäillen- se olisi hengenvaarallista.
Vatsalaukku on yksinkertaisesti supistunut ehkä puoleen ja täyttävä olo tulee nopeasti. Siksi on erittäin tärkeää syödä varovasti määränkin suhteen. Jos ahmii, niin olo on tosi tuskainen kun ruoka alkaa vatsalaukussa turpoamaan. Siinäkin on hengenlähtö lähellä. Siksi on syötävä äärimmäisen hitaasti imeksien ruoka suussa aivan mauttomaksi ja hyvä on sitten sylkeä suusta sinne jäänyt mauton massa pois. Eka ruokailuun on hyvä käyttää parituntia, välillä kuunnellen elimistön ääntä. Eka ruokailussa ei ole kyse oikeastaan ruokailusta ollenkaan. Imeksien vain nautiskelee päästäen varsalaukkuun mahdollisimman vähän kiinteää ruokaa.
NAUTISKELE HARKITEN, LAJEILLA, MUTTA EI MÄÄRILLÄ.

Itse nautiskelen eka ruokailussa hyvinkin pari tuntia. Erilaisia ruoka-makuja olen kirjannut oikein ylöskin ja niitä oli hämmästyttävä määrä, niitä oli viimeisen pitkän paaston eka ”ruokailussa” kolmisenkymmentä ja seuraavaan päivänä parikymmentä lisää. Eivät mitään ruokaa vaan erilaisia ruoka-aineita. Suolasilakka on minulle tuolloin ”välttämätöntä”. Yksi silakka riittää, sen imeksimiseen menee hyvinkin pitkään.

LAIHDUTTAMISEEN totaalinne paasto on kaikkein huonoin menetelmä (ellet pysty hillitsemään syömistapojasi)
Paaston aikaan elimistö tottuu tulemaan vähällä toimeen.
Kun esim satakiloinen menettää painostaan kuukauden paastossa vajaa 20 kiloa, niin jos ja KUN paaston jälkeen alat syömään kuten ennenkin, niin vähään tottunut elimistö ei käytäkään tuota aikaisemmin tututtua ruokamäärään hyväkseen, vaan se varastoi tuosta syömästäsi määrästä enenemän kuin ennen. Täten panosi nousee entistä enemmän.
Tuo vajaan parinkymmenen kilon pianonpudotus tulee takaisin muuten hämmästyttävän nopeasti, tuntuu, että et ole niin montaa kiloa suuhusi laittanut mitä painonlisäyksesi viikon kuluessa on, palautunut nestevajaushan tuon pääosin saa aikaan.

PAASTON JÄLKEEN SYÖ VÄHEMMIN KUIN ENNEN..
On siis noudatettava ankaraa kontrollia ruuan määrän ja laadunkin suhteen paaston jälkeen,- vältä hiilihydraatteja- sokerin ja leivän voit jättää pois kokonaan. Muutoin paastosta painon pudotusmenetelmänä ei ole mitään hyötyä, pikemminkin vahinkoa. Ihan ruokamäärien punnitseminen on paikallaan ja ravinnemäärien tarkastaminen.
Ja tiukat ruoka-ajat. Päivän ruoka-annos on hyvä laittaa etukäteen aamulla valmiiksi, jaksottaen sen pitkin päivää, muutoin sortuu syömään liikaa tuhoisin seurauksin.
Kahvi ym ”paheista” on tuolloin hyvä luopua kokonaan.
Itse en ole tuohon painoasiaan kiinnittänyt kummemmin huomiota, ja painoni on parissa viikossa palannut, ehkä vain 5-6 kiloa alkupainosta puuttuu.
Mutta noiden jäämien poltto on ollut merkityksellinen. Ehkä en olisi elävien kirjoissa ilman paastoja.

VARMAAN SÄÄNNÖLLISET VIIKKOPAASTOT OLISIVAT IHAN HYVÄT.
Sydänkin pääsee helpommalla silloin.

ELIMISTÖLLEKIN ON SÄÄDETTY SAPATTILEPO.
Ruuansulatuselimistön on annettava levätä, sille on annettava lepopäivä . Näinhän on säädetty viljellylle maallekin. Paaston puuttuminen on suurin syy vallitsevaan kansan heikkoon terveystilanteeseen. Toimimme Jumalan säätämän ohjelman vastaisesti, kun emme paastoa. Elimistöämme ei ole luotu kestämään yhtäjaksoista raatamista. Eihän meitä ihmisiäkään kokonaisuutenaankaan.
On oikeastaan törkeää mennä Jumalan luo anomaan apua vaivoihin jotka olemme itse hillittömyydellämme ja nautiskelunhalullamme aiheuttaneet. MÄSSÄILYSTÄ RAAMATTU VAROTTAA ENEMMÄN KUN JUOPOTTELUSTA.
Mässäilemme, emme paastoa ja sitten menemme vaivoinemme Jumalan luo valittamaan ja apua anomaan. Mitäköhän Jumala siitä tykkää? Miten järjettömästi toimimmekaan, ja sitten valittelemme ettei Jumala kuule ja auta.

Jos kansa vaikka pakon edessä paastoaisi pitempiä aikoja, niin luulen, että sairaaloiden osastot alkaisivat käydä tyhjäkäynnillä.

PAASTOA HENKESI EDESTÄ!
212331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Yli 2 viikon paastolla havaitset olevan hämmästyttävän vaikutuksen terveyteesi.
Haitallisten jäämien polttaminen ALKAA tapahtua VASTA TUON KAHDEN VIIKON PAASTON jälkeen. ÄLÄ SIIS LOPETA PAASTOASI TUOHON KAHTEEN VIIKKOON, JOLLOIN OLET VASTA TUON HYÖDYN KYNNYKSELLÄ.

Äänestä

Kiitos pitkästä viestistäsi.

Oli todella mielenkiintoista ja antoisaa lukea sitä. Itse olen vasta joitakin kertoja elämässäni paastonnut, tälläkin hetkellä.

Vaikeinta on kieltäytyä läheisten ihmisten ruokakestityksestä, kun ei halua kertoa paastoavansa.

Todellakin, varsinaista nälän tunnetta ei ole, mutta ajatuksiin "eksyy" mitä erilaisempia herkkuja, ja suunnitelmia valmistaa niitä, kunhan paasto on ohi.... :)

Tuo kieleen ilmaantuva "töhnä", eli sammas, on tullut myös osalleni, tosin on sitä esiintynyt pienemmässä määrin ilman paastoakin.

Omalla kohdallani olen huomannut uskaltavani puhua näistä hengellisistä asioista "paljon" rohkeammin, kuin ennen paastoa, liha todellakin kuolee, tai ainakin heikkenee huomattavasti paaston aikana, ennen kaikkea tällä hengellisellä rintamalla.

Hieman esiintyy myös kylmyyttä sormissa, ja välillä myös varpaissa.

Itse juon paaston aikana hieman vettä, mutta pääsääntöisesti kotimehua. kahviakin juon, mutta huomattavasti vähemmän kuin ilman paastoa joisin. Maha menee helposti sekaisin kahvista, ei tarvitse mitään suolentyhjennys operaatioita, jos erehtyy tyhjään mahaan juomaan liiaksi kahvia. Myös omenamehu ei sovi tyhjään mahaan, ei ainakaan minulle.

Vaikeinta paastossa on mainitsemasi yksitoikkoisuus. Ruokailu tuo "vaihtelua" arkeen, katkeisee ja jaottelee päivää mukaviin "pikkupätkiin". Kun ruokailuhetket puuttuvat, tulee turhautumista kun päivä tuntuu pitemmältä, tylsemmältä, kuin normaalisti.

Olen miettinyt laillasi tuota paaston, mahdollista, säännöllistämistä. On se ainakin toistaiseksi jäänyt. Pitää ilmeisesti ihan pyytää Jumalaa ottamaan ohjat käsiin, jos tuo olisi kenties Hänen mielestään "hyvä idea".

Ettei vain tulisi itse toimittua hengellisessä ylpeydessä, piru kun osaa huijata meitä uskovia mitä taidokkaammilla juonilla.

No, lopetan tähän ja menen kahville. Kiitos vielä kirjoituksestasi.

Äänestä
  • Samoja asioita olet kokenut kuin minäkin. Kirjoitit:

    "Hieman esiintyy myös kylmyyttä sormissa, ja välillä myös varpaissa."

    Tuo on totta, siksi talvi taitaakin olla vähän huono aika sinänsä paastota koska elimistä ei saa polttoainetta pitääkseen "lämpöä yllä".
    Mutta toisaalta kun tämä paastonaika sattuu meille talveksi niin paastotaanpa talvellakin.

    Kirjoitit:

    I"tse juon paaston aikana hieman vettä, mutta pääsääntöisesti kotimehua. kahviakin juon, mutta huomattavasti vähemmän kuin ilman paastoa joisin. Maha menee helposti sekaisin kahvista, ei tarvitse mitään suolentyhjennys operaatioita, jos erehtyy tyhjään mahaan juomaan liiaksi kahvia. Myös omenamehu ei sovi tyhjään mahaan, ei ainakaan minulle."

    Nuokin on tuttuja havaintoja.
    Omenamehu ei todellakaan happamana sovellu paastojuomaksi ollenkaan.

    Kahvista olisi syytä kieltäytyä paaston aikana täysin- sen kanssa tulee ongelmia kuten olet todennutkin.

    Kotimehut ovat ihan hyviä, pelkkä veden juonti aiheuttaa pahoinvointia.

    Paastosi edetessä kuuntele kehosi ääntä ja lopeta paasto heti jos esiintyy ongelmia.Kun olet poissa ruuan saamisen paikasta niin pidä mukanasi esim suklaalevy josta voit ottaa IMEKSITTÄVÄKSESI jos yllättävä pahoinvointi tulee.

    JOS paastoan sen pari viikkoa niin yritä paastota samalla vähän pitempään (jos vaan ei ongelmia esiinny) , niin elimistö alkaa silloin tehokkaasti polttamaan sinne kerääntyneitä haitallisia jäämiä, ja siten yleiskuntosi ja terveystilanteesi kohenee merkittävästi.

    MUTTA älä ota pakkotavoitetta, LOPETA PAASTO HETI jos pahoinvointia esiintyy. Lopeta vaikka olisit juuri saavuttamassa tuon pari viikkoa. Voithan aloittaa joskus myöhemmin uuden paaston ja silloin elimistösi on taas tottuneempi paastoon ja ehkä silloin pääset tuohon "jätteenpoltto vaiheeseen".

    Kiitos ystävällisestä kirjoituksestasi. Herra paastosi siunatkoon.

    -

    juuri tällainen kokemustenvaihto oli eräs aloitukseni tarkoitus. Näistä saattaa joku paastoa suunnitteleva saada jotakin vinkkejä miten asia on hyvä hoitaa.

    Tuolla jossakin muulla palstalla katsoin parhaaksi poistaa aloitukseni koska se aiheutti vaan alemmuuskomplekseja jollekin joka tuli vaan soheltamään täysin omiaan ja ohjaamaan asiaa ja aloituksen opetus muualle.

    Äänestä

  • Tuosta "älköön paastoamistasi nähkö kukaan"

    ei pidä ottaa lainomaisesti.

    Eihän sitä lopulta voi täysin salata lähimmiltään, eikä se ole tarkoituskaan.
    Jos esim olet kutsuttu kyläilemään niin voit ihan hyvin kohteliaasti kiertäytyä tarjoilusta sanomalla vaikka, että "mulla on menossa tällainen elimistön puhdistuskampanja ja en nyt voi ottaa mitään.

    Antaa se pirun vaan härnätä , se yrittää vaan saada sinut konstilla millä hyvänsä lopettamaan paastosi,- ja valitettavasti piru onnistuu tässä(kin) työssään käyttämään uskoviakin apunaan.
    Paastosi saattaa aiheuttaa joillekin uskoville alemmuuskompleksia, siksi paastosta ei ole hyvä sen aikana alkaa kertomaan , Mutta jos paastosi tulee ilmi esim tuollaisen vierailun aikana, niin tulkoon, et ole tässä asiassa lain alla.

    Toki paastokokemuksista on ihan hyväkin kertoilla jälkeenpäin ja innostaa muitakin paastoamaan- ihan vaikka terveydellisistä syistä.

    Paaston hengellinen merkitys on kuitenkin tärkein, vaikka sitä ei itse huomasikaan.

    Itsekin sain juuri tuon erämaassa- oloaikani suoritetun paaston lopuksi tämän kirjoitus-tehtäväni ja tietyn kirjoitusaiheen joka kirjoitukseni on sitten pienen kirjasen muodossa levinnyt ympäri maailmaan. Viimeksi Venäjälle jossa sitä painettiin ja sitä siellä paikallinen evankelista jakaa. Vasta eilen sain Venäjältä omaan käyttööni noita vihkosia.

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    Tuosta "älköön paastoamistasi nähkö kukaan"

    Käytännössähän paastolla ajetaan kehossa olevia matoja, loisia sekä myrkkyjä pihalle.
    Paastositko niin kauan että sait madot pihalle?
    Talletit ne tietenkin purkkiin todisteeksi muille?

    "Renew yourselves and fast. For I tell you truly, that Satan and his plagues may only be cast out by -fasting and by prayer. Go by yourself and fast alone, and show your fasting to no man. The living God shall see it and great shall be your reward. And fast till Beelzebub and all his evils depart from you, and all the angels of our Earthly Mother come and serve you. For I tell you truly, except you fast, you shall never be freed from the power of Satan and from all diseases that come from Satan. Fast and pray fervently, seeking the power of the living God for your healing. While you fast, eschew the Sons of Men and seek our Earthly Mother's angels, for he that seeks shall find.

    Esseneläiset kommentoivat saaneensa useita matoja pihalle..
    http://www.essene.com/GospelOfPeace/peace1.html

    Esimerkkikuvia madoista
    http://curezone.com/ig/f.asp?f=16

    Äänestä

  • Mauno Mato kirjoitti:

    Pituudelle voisi olla esimerkkinä Jeesuksen 40 päivää ja paastojuomana pelkkä vesi.

    Jatkoitko paaston jälkeen matojen änkemistä elimistöön (väärä ruoka) vai siirryitkö syömään ravintoa luojan luomassa muodossa (=kypsentämätön kasvisravinto)?

    "Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,"

    Noin Uuden liiton Herra opettaa.

    Lisää opetuksessani "Ruuasta ja lihan syömisestä"
    tuossa muutaman rivin päässä- Lue sieltä lisää mitä Raamattu sanoo -äläkä keksi omia oppejasi "madoista ym"

    > "Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään,
    > kyselemättä mitään omantunnon tähden,"
    > Noin Uuden liiton Herra opettaa.

    Noin se sydän kovettuu. Ei tunne mitään myötätuntoa tai sääliä viattomista luontokappaleista, vaikka ilman niiden syömistä selviäisi. Taitaa Saatana olla se Herrasi joka niin opettaa, eikä rakkauden Kristus.
    Sen sijaan kehoitat vain vaimentamaan omantunnon äänen.

    > Lisää opetuksessani "Ruuasta ja lihan syömisestä"
    > tuossa muutaman rivin päässä- Lue sieltä lisää
    > mitä Raamattu sanoo -äläkä keksi omia oppejasi
    > "madoista ym"

    Totuus näkyy monissa tapauksissa mikroskoopilla.
    Ei auta kuin liittyä parasiittipalstalle Saatanan loisia ulosajamaan:
    http://curezone.com/forums/f.asp?f=336

    Näinkö raamattu todella opettaa varjelemaan luontoa ja vaientamaan sydämen äänen:

    http://www.goveg.com/factoryFarming.asp
    http://www.meat.org/

    http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento5.html
    http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento6.html
    http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento7.html
    http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento8.html

    Ei tarvitse odotella mitään ihmeitä parantuakseen.
    Luoja parantaa kyllä ravinnon kautta, kun vain ravinto on oikein valittu!

    Äänestä

Laitoin tämän kirjoitukseni myöskin tunnustukselisen luterilaisen keskustelupalstalle.

Sieltä se poistettiin välittömästi.

Perkele käy kovaa taistelua lapsikastetta, ja ehtoollista vastaan.

Nyt olen huomannut että erityisesti se tässä lopussa käy taistelua PAASTOA vastaan.
Piru tietää, että Jumalan säätämällä paastolla Jumala puhdistaa "astioitaan" käyttöönsä erityisellä tavalla.

Siksi perkele on hyökännyt paastoa vastaan ja tuonut tilalle hurskastellen mitä moninaisempia vaihtoehtoja ja teorioita paastosta.

Paastoavan uskova on saatanalle vaarallinen.

Nykyään löytyy oppikuntia jotka puolustavat lapsikastetta ja ehtoollista niiden raamatulisessa merkityksessä.

Hämmästykseni olen huomannut että enää ei löydy YHTÄÄN uskontokuntaa joka kehoittasi PAASTOAMAAN, SILLÄ APOSTOLIEN PAASTOTAVALLA.

KOVASTI ON PUHUTELLUT NEITSYTVERTAUS JOSSA kaikki LOPULTA NUKKUIVAT.

ELÄMME JUURI NYT TUOTA AIKAA.

Äänestä
  • PAASTO on väkevä ase taistelussa uskovankin lihassa asuvaa syntiä vastaan.

    Tuon tietäen perkele hyökkää voimakkaasti paastoa vastaa. Auliisti se hurskaaksi tekeytyneenä tarjoillee mitä ihmeellisempiä ja teoreettisia ”paasto”- muotoja tilalle.

    Mutta Jeesuksen antaman esimerkin ja apostolien noudattaman paaston perkele yrittää tukahduttaa konstilla millä hyvänsä. Syytkin on selviä.
    Perkele tietää että paastolla uskova taistelee syntiä ja perkelettä vastaan.

    Paavali ilmoittaa paastonneensa paljon.
    Timoteusta Paavali kehottaa virittämään palavaksi armolahja joka tällä on. Tuossa Paavali tarkoitta mitä ilmeisemmin paastoa , joka yhdessä rukouksen , hiljaisuuteen vetäytymisien ja Raamatun tutkimisen lisäksi on tehokas ase siinäkin.

    ” minä KURITAN RUUMISTANI ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.”

    Tuossa Paavali tarkoittaa epäilemättä paastoa:
    ”Tämä olkoon teille ikuinen säädös: seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä, KURITTAKAA ITSEÄNNE PAASTOLLA”.

    Raamatullinen paasto on paasto Jumalalle.
    VT Israel sortui paastossa sellaisen mitä Jumala ei ollut tarkoittanut, eli ulkokultaisuuteen. Sellainen paasto ei ole Jumalalle paastoamista.

    Tosi hämmästyttävää on se, että paasto ei nykyään enää katsota kuuluvaksi kristityn kilvoitteluun. Eikä paastoon kai kehotakaan muut tahot kuin ortodoksit.
    Paasto nähdään jopa vahingollisena, kuten esim tunnustuksellinen luterilainen foorumi ylläpidon toisesta mainitsi kun oli poistanut paasto- kirjoitukseni niin nopeasti että eivät varmaan ehtineet siitä lukeakaan muuta kuin otsikon.

    Ruumiin kurittaminen paastolla on punainen vaate perkeleelle ja hämmästyttävää on se, että sitä se on lukuisille hengellisille tahoillekin.

    Paastolla taistellaan uskovankin lihassa asuvaa syntiä vastaa. Syntiä joka pikku hiljaa saa yhä suuremman ja suuremman sijan uskovankin elämässä silloin kun kilvoittelu jää vähemmälle.
    Paasto auttaa TILAPÄISESTI ihmisen uudestisyntyneessä hengessä olevan Pyhän Hengen pääsemään niskanpäälle taistelussa lihassa asuvaa syntiä vastaa.
    Yhden kerran paastoaminen ei siis anna ”elinikäistä” voimaa tuossa taistelussa. Ehkä siksikin Jumalakin sääti neljä paastonaikaa vuodessa.

    Paasto on itsensä kieltämistä kaikkein konkreettisemmassa muodossa.

    Paaston myötä huomaa, että Raamatun sana avautuu kirkkaammin, ajatus juoksee paremmin ja Sana pääsee puhuttelee voimakkaammin kuin ennen.

    Paasto lähentää uskovaa Jumalaan .
    Ymmärrän niin että paaston jälkeen Jumala pystyy käyttämään ihmistä paremmin Jumalan antamissa tehtävissä.
    Itse mm sain tämän kirjoittamistehtävän juuri vuosia jatkuneen vähän väliä toistuvien paastojen ja lopulta erämaahan vetäytymisen jälkeen.

    Huonompaa Jumalalla ei ollut valita, sillä kirjoittaminen oli ollut minulle vuosikymmenien varrella kaikkein vaikein asia. Tuon vuosia kestäneen koulutusvaiheen jälkeen kirjoittaminen pulppuamalla alkoi pulppuamaan. Kymmenintuhansin noita julkaisuja on pitänyt tilaajalle toimittaa. Mutta siitä ei ole järkevää sen enempää kertoa.
    Moni muukin asia alkoi toimimaan voimallisesti. En paastolla pyytänyt mitään , paastosin yksinomaan Jumalalle.
    Eka paastoon ryhdyin saatuani yllättäen kielet joita niitäkään en ollut pyytänyt. En tiennyt mitä tehdä ja niin aloitin paastoamaa.

    Lopuksi tärkeä ohje: ÄLÄ PAASTOA SAADAKSESI JOTAKIN.

    Paasto on UHRI JUMALALLE.
    Paasto on KILVOITTELUA; taistelua lihassamme asuvaa syntiä vastaan. Jumala antaa sitten jotakin jos näkee hyväksi antaa.

    HILJENNY HERRAN ETEEN PAASTOAMALLA..

    Jos on mahdollista niin vetäydy hiljaisuuteen ja pysyttele Herran edessä.

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    PAASTO on väkevä ase taistelussa uskovankin lihassa asuvaa syntiä vastaan.

    SAATANA ON PÄÄSSYT TOTAALISESTI VOITOLLA TAISTELUSSAAN PAASTOA VASTAAN.

    Tuossa taittelussa perkele on käyttänyt hyvinkin hengelliseltä näyttävää kaapua yllään.
    "se esiintyy niin kristillisenä, niin kristillisenä" totesi jo 50- luvulla Osmo Tiililä antikristuksen toiminnasta.

    Toteutunut on Raamatun sana:
    "se käy sotaan pyhiä vastaan ja voittaa heidät"

    Vai joitakin yksittäisiä uskovia se ei ole vielä pystynyt nujertamaan.
    Mutta Raamatun mukaan KAIKKI tulevat lopulta nukkumaan,- viisaatkin neitsyet.

    Elämme tuota aikaas NYT.

    Se merkitsee sitä, että JEESUKSEN TULO ON KÄSILLÄ- OVEN EDESSÄ.

    Yösyvänne - kaikkein pimeimpänä aikana - kuuluu huuto - YLKÄ TULEE!

    Siinä sitä lamput ruosteessa on useimmilla ihmettelemistä - myöhästä on silloin lähteä öljyä hakemaa.

    Hei taas !

    Kirjoitit; " Jumalakin sääti neljä paastonaikaa vuodessa."

    En muista Raamatusta kuin seitsemännen kuukauden 10.päivän olleen pakollisen paastopäivän, eli suuren Sovituspäivän.

    Mitä ovat nuo kolme muuta päivää ?

    Kysyisin paastosta vielä;

    Sukupuoliyhteys on ymmärtääkseni puolisoiden välillä "tauolla" paaston aikana ?

    Käytkö itse esim. saunassa paaston aikana ?

    Hermostutko/suututko, ei välttämättä ulkopuolisille näkyvällä tavalla, paaston aikana helpommin ? Esim. jos jokin puhe, opetus, saarna tuntuu hengellisessä tilaisuudessa vähemmän hengelliseltä ? Itselläni on käynyt niin. Ulospäin se ei minusta näkynyt, mutta itsessäni sen tunsin.

    Oletko paastonnut yhdessä vaimosi kanssa ?

    Onko sinun helpompi tai vaikeampi rukoilla paaston aikana, kuin ennen paastoa ?

    Itselläni on vaikeampi rukoilla paaston aikana. Rukoukset ovat lyhyempiä kuin normaalisti. Muistan jonkun "vanhemman polven" uskovan sanoneen, että paastossa rukous on väkevämpi kuin normaalisti.

    Vielä...

    Kirjoitit; " Se merkitsee sitä, että JEESUKSEN TULO ON KÄSILLÄ- OVEN EDESSÄ.

    Yösyvänne - kaikkein pimeimpänä aikana - kuuluu huuto - YLKÄ TULEE! "

    Haluan sanoa tuohon yllä olevaan tekstiisi,...

    Jumalan Jeesuksen Kristuksen käsi ON JO PAINANUT OVEN KAHVAN ALAS, SEURAAVAKSI OVI TEMPAISTAAN AUKI !

    Jumala ilmoitti Nooalle seitsemän päivää AIKAISEMMIN, milloin tuomio tulisi. :)

    HERRA Jeesus Kristus rajoitti tuon hetken tietämistä v-a-i-n YHDEN PÄIVÄN, ja tuntien, tarkkuudella. Rajoitus ei koske pitempää ajan jaksoa, vaikka näin AINA "opetetaan", ja yleistetään uskovien välisissä keskusteluissa.

    Paha yrittää tuudittaa ihmiset siirtämään tuota HERRAN PÄIVÄÄ jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

    Tuo päivä, jolloin Jumala ilmestyy luomaansa luomakuntaan/maailmankaikkeuteen Pyhän Hengen KIRKKAUDESSA, on niin lähellä, niin lähellä...................

    Jos tunnet Jumalan tahdoksi/johdatukseksi kirjoittaa henkilökohtaisesti, niin laitan tähän alas yhden sähköpostiosoitteistani. Roskapostien välttämiseksi annan, jos Jumala suo, toisen osoitteen mahdollisten viestiemme välityksellä.

    [email protected]

    Siunausta.

    Äänestä

  • Kristitty Israelin ystävä kirjoitti:

    Kiitos asiallisista kysymyksistäsi.

    KYSYIT:
    " Jumalakin sääti neljä paastonaikaa vuodessa."

    VASTAUS:
    Sak 8:19"Näin sanoo Herra Sebaot: Neljännen kuun paasto ja viidennen paasto ja seitsemännen paasto ja kymmenennen paasto on oleva Juudan heimolle ilo ja riemu ja mieluinen juhla.

    KYSYIT:
    "Kysyisin paastosta vielä;

    vastaan:
    kyllä se on liian voimille käyvää.
    Kehottaahan Paavalikin pidättäytymään jotta olisi vapaat rukoukseen (1:Kr 7:5)

    KYSYMYS:

    ¨VASTAUS:
    Ei mikään estä , hygieniasta on syytä muutoinkin pitää tarkka huoli.

    En suutu, niinkuin en kai koskaan muutoinkaan. Kyllä herkkyys tunnistaa väärä toiminta lisääntyy, JA kaikkinainen vääryys tulee selvemmin esille, myöskin näiden nettijuttujen osalta tunnistaa herkemmin sen hyvinkin huolella lammasten vaatteeseen verhoutuneen.

    Vaimon lääkitykset estävät hänen paastoamisen.

    Paaston eräs tärkein merkitys on juuri taistelu lihassa asuvaa syntiä vastaan. ja tuon seuraus on se, että ihmisen hengessä asuva PH saa suuremman otteen ihmisestä.
    TÄMÄ ON KYLLÄ TILAPÄISTÄ, sillä lihassa asuva synti kyllä tahtoo ottaa oman osansa ja päästä jopa voitolle.
    SIKSI ON SYYTÄ PAASTOTA aina silloin tällöin.

    NE SAATTAVAT OLLA LYHYEMPIÄ ,MUTTA NIIHIN TULEE ENEMMÄN SISÄLTÖÄ.
    Paaston hengellisestä vaikutuksesta kai vähäisen olen vihjannutkin,noissa edellisissä kirjoituksissani, mutta näin julkisesti on järkevämpää olla niistä kertomatta. Senverran vaan, että noiden vuosien varrella lukuisten paastojen myötä minulle avautui aivan uusi tehtäväalue ja myöskin kyky siihen, kyky jota ei ennen ollut olemassa.

    KOSKAAN EN KUITENKAAN OLE PAASTONNUT SAADAKSENI JOTAKIN. Paasto on paasto Herralle.

    PAASTO on saatanalle todellakin vaarallinen ja siksi se on päässytkin paasto-asiassa totaalisesti voitolle, niin, että tuskin mikään uskontokunta enää paastoa noteeraa millään tavalla. ja jotkut niistä pitävät paatoa jopa vaarallisena ja Raamatun kokonaisilmoituksen vastaisena.
    Paasto on tarkoitettu myöskin Jumalan säätämäksi aseeksi siinä taistelussa jota uskova joutuu käymään omaa lihaa ja siellä asuvaa syntiä vastaan.(Rm 7)

    Tuo ase vaan on totaalisesti ruostunut ja unohdettu ja vain ani harva sitä enää nykyisin käyttää.
    Mieluummin uskovakin etsii nautintoa ja helppoutta. Jumalasuhteesta on valitettavasti tullut useimmille vain jonkinlainen hätävara.

    Saatana on siis onnistunut riisumaan uskovat aseista, ja tuloksena on jo nyt tämä:

    "se käy sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät"
    ja seurauksena on ollut se, että viisaatkin neitsyet NUKKUVAT.

    Ollaan siis SYDÄNYÖSSÄ ,JOLLOIN KUKAAN EI lotkauta korviaankaan tapahtui mitä tahansa. Tämä on SELVIN MERKKI SIITÄ ETTÄ YLKÄ ON JO tulossa.

    Näistä olen tainnut tuossa edellä kirjoittaa jonkun verran.

    "Jumalan Jeesuksen Kristuksen käsi ON JO PAINANUT OVEN KAHVAN ALAS, SEURAAVAKSI OVI TEMPAISTAAN AUKI !"

    Tuossa edellisessä vastauksessani jo kirjoitin seuraavasti:
    "Ylkä on jo ETEISESSÄ",
    MUTTA pyyhin sen pois, olen todellakin tuota /samaa mieltä kanssasi.

    Iloitsen näistä asiallisista vastauksista. Jumalan kiitos on sentään joku joka tuntee samalla tavalla, ja näkee tämän ajan olevan todellakin noin lopuillaan.

    Surku vaan on se, että kristikansa nukkuu muutamaa harvaa lukuun ottamatta.

    Jumala sinua siunatkoon.

    Koetan muuten jättää nää nettijutut vähemmäksi tai lopettaa kokonaan.

    Äänestä

  • Voitto Ramu kirjoitti:

    Kiitos asiallisista kysymyksistäsi.

    KYSYIT:
    " Jumalakin sääti neljä paastonaikaa vuodessa."
    En muista Raamatusta kuin seitsemännen kuukauden 10.päivän olleen pakollisen paastopäivän, eli suuren Sovituspäivän.

    Mitä ovat nuo kolme muuta päivää ?

    VASTAUS:
    Sak 8:19"Näin sanoo Herra Sebaot: Neljännen kuun paasto ja viidennen paasto ja seitsemännen paasto ja kymmenennen paasto on oleva Juudan heimolle ilo ja riemu ja mieluinen juhla.

    KYSYIT:
    "Kysyisin paastosta vielä;
    Sukupuoliyhteys on ymmärtääkseni puolisoiden välillä "tauolla" paaston aikana ?

    vastaan:
    kyllä se on liian voimille käyvää.
    Kehottaahan Paavalikin pidättäytymään jotta olisi vapaat rukoukseen (1:Kr 7:5)

    KYSYMYS:
    Käytkö itse esim. saunassa paaston aikana ?

    ¨VASTAUS:
    Ei mikään estä , hygieniasta on syytä muutoinkin pitää tarkka huoli.

    KYSYMYS:
    Hermostutko/suututko, ei välttämättä ulkopuolisille näkyvällä tavalla, paaston aikana helpommin ? Esim. jos jokin puhe, opetus, saarna tuntuu hengellisessä tilaisuudessa vähemmän hengelliseltä ? Itselläni on käynyt niin. Ulospäin se ei minusta näkynyt, mutta itsessäni sen tunsin.

    VASTAUS:
    En suutu, niinkuin en kai koskaan muutoinkaan. Kyllä herkkyys tunnistaa väärä toiminta lisääntyy, JA kaikkinainen vääryys tulee selvemmin esille, myöskin näiden nettijuttujen osalta tunnistaa herkemmin sen hyvinkin huolella lammasten vaatteeseen verhoutuneen.

    KYSYMYS:
    Oletko paastonnut yhdessä vaimosi kanssa ?

    VASTAUS:
    Vaimon lääkitykset estävät hänen paastoamisen.

    KYSYMYS:
    Onko sinun helpompi tai vaikeampi rukoilla paaston aikana, kuin ennen paastoa ?

    VASTAUS:
    Paaston eräs tärkein merkitys on juuri taistelu lihassa asuvaa syntiä vastaan. ja tuon seuraus on se, että ihmisen hengessä asuva PH saa suuremman otteen ihmisestä.
    TÄMÄ ON KYLLÄ TILAPÄISTÄ, sillä lihassa asuva synti kyllä tahtoo ottaa oman osansa ja päästä jopa voitolle.
    SIKSI ON SYYTÄ PAASTOTA aina silloin tällöin.

    KYSYMYS:
    Itselläni on vaikeampi rukoilla paaston aikana. Rukoukset ovat lyhyempiä kuin normaalisti. Muistan jonkun "vanhemman polven" uskovan sanoneen, että paastossa rukous on väkevämpi kuin normaalisti.

    VASTAUS:
    NE SAATTAVAT OLLA LYHYEMPIÄ ,MUTTA NIIHIN TULEE ENEMMÄN SISÄLTÖÄ.
    Paaston hengellisestä vaikutuksesta kai vähäisen olen vihjannutkin,noissa edellisissä kirjoituksissani, mutta näin julkisesti on järkevämpää olla niistä kertomatta. Senverran vaan, että noiden vuosien varrella lukuisten paastojen myötä minulle avautui aivan uusi tehtäväalue ja myöskin kyky siihen, kyky jota ei ennen ollut olemassa.

    KOSKAAN EN KUITENKAAN OLE PAASTONNUT SAADAKSENI JOTAKIN. Paasto on paasto Herralle.

    PAASTO on saatanalle todellakin vaarallinen ja siksi se on päässytkin paasto-asiassa totaalisesti voitolle, niin, että tuskin mikään uskontokunta enää paastoa noteeraa millään tavalla. ja jotkut niistä pitävät paatoa jopa vaarallisena ja Raamatun kokonaisilmoituksen vastaisena.
    Paasto on tarkoitettu myöskin Jumalan säätämäksi aseeksi siinä taistelussa jota uskova joutuu käymään omaa lihaa ja siellä asuvaa syntiä vastaan.(Rm 7)

    Tuo ase vaan on totaalisesti ruostunut ja unohdettu ja vain ani harva sitä enää nykyisin käyttää.
    Mieluummin uskovakin etsii nautintoa ja helppoutta. Jumalasuhteesta on valitettavasti tullut useimmille vain jonkinlainen hätävara.

    Saatana on siis onnistunut riisumaan uskovat aseista, ja tuloksena on jo nyt tämä:

    "se käy sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät"
    ja seurauksena on ollut se, että viisaatkin neitsyet NUKKUVAT.

    Ollaan siis SYDÄNYÖSSÄ ,JOLLOIN KUKAAN EI lotkauta korviaankaan tapahtui mitä tahansa. Tämä on SELVIN MERKKI SIITÄ ETTÄ YLKÄ ON JO tulossa.

    Näistä olen tainnut tuossa edellä kirjoittaa jonkun verran.

    Oli pakko kirjoittaa tämä lyhyt maininta, tuon sinun viimeisen tuntosi johdosta;

    " Tämä on SELVIN MERKKI SIITÄ ETTÄ YLKÄ ON JO tulossa. "

    Muutamia viikkoja sitten olin kahden ystäväni kanssa heidän kotonaan rukoilemassa, ja viettämässä aikaa yhdessä. Kun rukoillessa halusimme Jumalalta jonkinlaista "viestiä", niin jokainen meistä puhui, mitä uskoi Jumalan antaneen. En muista mitä itse sanoin, mutta ystävättäreni sanoi; " Hääväki/juhlaväki on jo lähtenyt liikkeelle ".

    juutalaisen häätavan mukaan Ylkä lähtee hääväen kanssa morsiamen kotiin noutamaan morsianta häihin.

    Malttamattomana morsian odottaa ja tähyää taivaanrantaan.
    Lopulta alkaa kaukaa näkymään pölypilvi ja kuulumaan hääväen iloinen soitto ja karkelo.

    Eikös vaan morsian laitakin heti kaikki valmiiksi, - viimeiset sijaukset hääpuvussa - ollakseen heti valmiina avaamaan oven kun Ylkä hääväen kanssa on kotiovella.

    OLKAAMME VALMIINA- uskovia tuo päivä ei yllätä, vaan nyt jo näemme sielumme silmin hääväen olevan saapumassa. Kohta- ihan kohta ovi tempaistaan auki ja riemullinne matka Yljän kotiin Hääaterialle alkaa.

    Äänestä

Fyysistä ja henkistä hyvinvointia
paastosta

Kaipaatko lisäpotkua jaksamiseesi?
Ovatko verenpaineesi ja kolesteroliarvosi koholla?
Haluaisitko keventää ruokatottumuksiasi ja saada painosi normaalilukemiin?
Haluaisitko vähentää kahvinjuontia tai päästä tupakoinnista?

Kokeile mehupaastoa. Se lisää todistetusti hyvinvointia monin tavoin. Parhaimmillaan mehupaasto on alku terveempään ja energisempään elämään.
   
Nimensä mukaisesti mehupaaston aikana juodaan runsaasti kasvis- ja hedelmämehuja. Kiinteää ravintoa ei syödä. Mehujen lisäksi juodaan kasvislientä, yrttiteetä ja mahdollisimman hyvälaatuista vettä. Päivän mittaan nesteitä pitäisi juoda kolmisen litraa

Mehupaaston teho perustuu elimistöä puhdistaviin ja ravitseviin vitaaliaineisiin. Niissä on tallella korjuutuoreiden, luonnonmukaisesti viljeltyjen kasvisten vitamiinit ja kivennäisaineet. Elimistö saa mehuista runsain määrin tarvitsemiaan suoja-aineita. Nämä aineet auttavat elimistöä myös puhdistumaan sitomalla ja poistamalla myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita.

Puhdistumista tapahtuu myös munuaisten kautta. Runsas nestemäärä huuhtelee tehokkaasti munuaiset ja virtsatiet.

Lepotauko suolistolle ja ruoansulatuselimille
Paasto antaa suolistobakteereille tilaisuuden uudistua ja tervehtyä.

Nestemäisen ravinnon ansiosta suolisto lepää. Jos suoliston limakalvot ovat ärtyneet, ne saavat aikaa tervehtyä. Jopa herkkyys tietyille ruoka-aineille saattaa paaston jälkeen vähentyä tai jopa kokonaan hävitä.
Mehupaaston aikana rasvan ja proteiinien saanti on lähes olematonta. Näin myös maksa saa levätä, samoin haima ja sappi. Nykyinen elämäntapamme koettelee monin tavoin nimenomaan maksaa, joten paaston suoma lepotauko on sille enemmän kuin tarpeen.

Paasto on nuorennuskuuri.

Mehupaaston on tutkitusti todettu vaikuttavan myönteisesti veren rasva-arvoihin. Lisäksi se on erinomainen keino torjua muitakin epäterveellisistä elämäntavoista ja ravinnosta johtuvia terveyshaittoja, koska se siivoaa elimistön perusteellisesti.

Aloituspäivien aikana pyritään suoli tyhjentämään perusteellisesti, ja varsinaisen paastonkin aikana suolihygieniasta huolehditaan tarpeen mukaan huuhteluilla. Suolihuuhtelut ehkäisevät paaston alkuvaiheelle tyypillistä lievää päänsärkyä ja huonoa oloa.

Myös kiinteään ruokaan palaaminen on viisasta tehdä asteittain muutaman päivän aikana. Paaston jälkeen jo pienikin suupala tuntuu juhla-aterialta, ja se kannattaa nauttia hitaasti ja kunnolla pureskellen. Juuri tässä vaiheessa on tärkeää, ettei palata vanhoihin ruokatottumuksiin.

Uusien ruokatottumuksien omaksumista helpottavat muuttuneet makutottumukset. Suolainen tai kovin rasvainen ruoka ei maistu paaston jälkeen. Kevyempään ruokaan siirtyminen pitää kaiken muun hyvän lisäksi paaston aikana sulaneet kilot pysyvästi poissa.

Äänestä

PAASTO

raamattutunti

Emme puhu nyt paaston teknisestä toteuttamisesta. Jätämme sen lääkäreiden ja ravintoterapeuttien tehtäväksi. Puhumme tämän raamattutunnin aikana paaston hengellisestä merkityksestä. Tarkastelemme mikä osuus paastolla tulisi olla hengellisessä elämässämme. Katsastamme sitä, mitä Jeesus odottaa meidän tekevän paaston suhteen ja miten alkuseurakunnassa suhtauduttiin paastoon. Tutkimme erityisesti sitä, mikä on paaston tarkoitus ja mitkä ovat paaston oikeat motiivit.

Aloitamme lukemalla kaksi raamatunjaksoa tapahtumista, joista käy ilmi, mikä rooli paastolla oli silloin, kun kristillisen uskomme perustuksia laskettiin.

Ensin 2. Moos. 34:27-28: "Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot." 28. Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo kymmenen käskyä."

Uudesta testamentista Matt. 4:1-2: "Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. 2. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä."

MITÄ PAASTO ON?

Paasto on luopumista, kieltäytymistä ruuasta ja joskus jopa juomasta. Paasto-sanan taustalla on kreikankielinen sana nesteia; ne- on kieltosana ja esthio on syödä; ei-syödä.
Paastota-verbi, tekemistä merkitsevä sana, on nesteuo.

Yleensä näitä sanoja käytetään vapaaehtoisesta hengellisestä paastosta mutta sanaa käytetään myös siinä merkityksessä, että paastoaminen johtuu ruuanpuutteesta. Näin oli mm. Paavalin tapauksessa hänen kertoessa vaikeuksistaan 2. Kor. 6:5:ssa.

PAASTON MUODOT

Normaalipaasto eli ns. vesipaasto. Paasto tarkoittaa olla syömättä mitään. Normaalipaastolla tarkoitetaan yleisintä paaston muotoa, jolloin juodaan vain vettä.

Täyspaasto tarkoittaa, että kaikesta ravinnosta kieltäydytään. Myös vedestä!

Puolipaasto tarkoittaa ruokavalion rajoittamista tai keventämistä.

Vaikka tämän nimisinä käsitteinä nämä eivät esiinnykään Raamatussa, näitä kaikkia paaston muotoja löytyy Raamatun kertomuksista useita.

PAASTON PITUUDET

Paaston pituuksista mainittakoon tässä yhteydessä ainoastaan sen verran, että Raamatussa mainittujen paastojen pituudet vaihtelevat yhdestä päivästä tai yhdestä yöstä aina 40 vuorokauteen.

Erilaisia viikoittain, kuukausittain ja vuosittain pidettäviä paastoja on myös mainittu.

Raamatussa on mainittu myös paastoja, joiden pituutta ei kerrota. "Polveni horjuvat paastoamisesta, olen pelkkää luuta ja nahkaa." (Ps. 109:24). Psalmissa ei kerrota kuinka kauan ja millaista paastoa Daavid vietti mutta ilmeisen pitkä ja ankara paasto hänellä tässäkin on takanaan.

PAASTO ON OSA HENGELLISTÄ ELÄMÄÄ

Mooseksen laki edellytti paastoa vain kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä. "Teidän on aina noudatettava tätä määräystä: seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä teidän tulee paastota, eikä kukaan teistä, ei myöskään keskuuteenne asumaan asettunut siirtolainen, saa silloin tehdä mitään työtä, 30. sillä sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne." (3. Moos. 16:29-31).

Maanpaon jälkeen oli tullut tavaksi paastota kahdesti viikossa. Luuk. 18:12:ssa on ote hurskaan fariseuksen rukouksesta: "Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan."

Juutalaisten viikottaiset paastopäivät olivat torstai ja maanantai. Nämä päivät määräytyvät perimätiedosta, jonka mukaan Mooses meni Jumalan vuorelle torstaina ja tuli sieltä alas maanantaina. Vaikka tämä paasto ei ollut pakollista, jokainen uskonsa vakavasti ottava juutalainen noudatti sitä.

Paasto oli ollut käytössä erityistarkoituksessa ja –tilanteissa mutta siitä oli tullut pelkkä muotomeno ja uskonnon harjoitusmuoto, jolla oli oma itseisarvonsa. Hurskaan fariseuksen ja syntisen publikaanin kertomuksesta huomaamme, ettei Jeesus ensinkään arvostanut tällaista omavanhurskaudessa suoritettavaa paastoa. Eikä fariseus tyytynyt kehaisemaan ainoastaan paastoamisellaan vaan kehaiseepa hän uhraamisellaankin.

Matt. 9: 14-15 kertoo: "Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: "Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?" 15. Jeesus vastasi heille: "Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat."

Myös Markus ja Luukas kertovat samasta tapauksesta. Kyseiset raamatunkohdat ovat Mark. 2:18-22 ja Luuk. 5:33-39.

Evankelistat kirjoittavat tilanteesta, jossa Johannes Kastajan opetuslapset tulivat kysymään Jeesukselta, miksi tämän opetuslapset eivät paastonneet. Johannes seuraajineen oli tunnettu paastoistaan ja rukouksistaan. Jeesuksen oppilaat sen sijaan eivät noudattaneet tällaisia tapoja.
Tosin Johanneksen oppilailla oli nyt syytäkin paastota. Heidän johtajansa virui vankityrmässä ja hänen julistuksensa oli tyrehtynyt. Lisäksi Johanneksen erämaassa kaikuneet profetiat eivät näyttäneen toteutuvankaan.

Jeesus ei ala tässäkään asiassa selittelemään. Jeesus ei kiellä paaston merkitystä mutta näyttää kuitenkin siltä, että Hänen seurassaan juutalaiset paastotavat olivat käyneet turhiksi. Nyt elettiin jo Messiaan aikaa! Juutalaisten paastot olivat siis käyneet tarpeettomiksi ja kristittyjen paaston aika tulisi vasta myöhemmin – Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen.

Jeesus puhuu sulhasesta ja häävieraista. Jeesuksen kertoma vertaus liittyy paastoamiseen käytännöllisellä tavalla. Häät nimittäin kestivät tuolloin kokonaisen viikon. Hääviikolla normaalit velvollisuudet eivät rasittaneet vieraita, ei paastoaminenkaan. Kun sulhanen ja morsian olivat vieraiden seurassa, heidän ei tarvinnut paastota.

Tässä vertauksessa Jeesus oli nyt sulhanen. Nyt ei suinkaan ollut paaston, vaan ilon aika. Sitten kun sulhanen otettaisiin pois, heidän olisi aika paastota. Tähän vertaukseen kätkeytyy myös viesti, että Jeesus on Messias.

JEESUS ODOTTAA SEURAAJIENSA PAASTOAVAN

Hän pitää seuraajiensa paastoamista itsestään selvänä hengelliseen elämään kuuluvana asiana. Matteus kertoo evankeliuminsa 6. luvun alussa, että Jeesuksen opettaessa köyhien auttamisesta, almujen antamisesta, rukoilemisesta ja paastoamisesta, Hän ei sano, että jos autat köyhiä, jos annat almuja, jos rukoilet, jos paastoat vaan Hän sanoo:

"Kun siis autat köyhiä,- --
Kun annat almun, - - -
Kun rukoilette, - - -
Kun sinä rukoilet, - - -
Kun paastoatte, - - -
Kun sinä paastoat, - - -"

MYÖS ALKUSEURAKUNNASSA PAASTO OLI OSA HENGELLISTÄ ELÄMÄÄ

Ainakin 400 vuoden ajan Jeesuksen jälkeen kuuliaiset kristityt paastosivat kahdesti viikossa. Kristityt paastosivat sekä yksityisesti että seurakunnassa..

Luukas kertoo Apostolien teoissa, että seurakuntien johtajat ja ainakin osa myös seurakuntalaisista paastosi. Jumalan palvelus, rukous ja paasto näyttävät liittyneen kiinteästi toisiinsa. "Kerran, kun he olivat palvelemassa Herraa ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut." 3. Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan." (Ap.t. 13:1-2).

Paavali mainitsee paastonneensa yksityisestikin. 2. Kor. 11:27:ssa hän kertoo: "Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa."

SEURAKUNNAN ENSIMMÄISINÄ VUOSISATOINA MYÖS KIRKKOISÄT OPETTIVAT PAASTOA.

Syyrian kirkon tunnetuimpia hahmoja oli 300-luvulla elänyt, Pyhän Hengen soittimeksikin kutsuttu, Efraim Syyrialainen. Hänen paastorukouksena kuului:

"Herra, elämäni Valtias!
Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, sinun palvelijallesi,
sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Oi, Kuningas ja Herra!
Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi,
sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen."

MYÖS USKONPUHDISTUKSEN JOHTAJAT KOROSTIVAT PAASTOA

Luther kehotti kristittyjä paastoamaan ja paastosi itsekin säännöllisesti päivän viikossa. Lutheria jopa arvosteltiin liiallisesta paastosta, sillä hänellä oli paljon myös muita paastoja.

KAIKKI SUURTEN HERÄTYSTEN JOHTAJAT OVAT PAASTONNEET

Mm. Wesley kehotti kaikkia metodisteja paastoamaan kaksi kertaa viikossa. Hän ei suostunut siunaamaan metodistipapiksi ilman, että pappi-kanditaatti paastosi keskiviikkoisin ja perjantaisin joka viikko. Tällaiselle paastovaatimukselle ei kuitenkaan löydy perusteita Raamatusta.

PAASTO ON ITSENSÄKIELTÄMISTÄ

Jouko Kuusinen kirjoitti Kuukausilehden pääkirjoituksessa: ”Paaston tehtävä on ihmisen alas ajaminen. Ei lopun tekeminen. Paasto ei pyri kääntämään katsettamme itseemme ja omaan surkeuteemme, vaan Jumalaan ja hänen tahtoaan kuvastavaan Kristukseen, hänen kärsimyksiinsä ja kuoleman kukistaneeseen elämään. Viime kädessä paasto merkitsee kivuliasta matkaa Siinailta Siioniin, laista evankeliumiin, teoista armoon. Se on ihmistä riisuvaa mutta Kristusta kirkastavaa ja Jumalalle kaiken kunnian antavaa. Se matka saattaa olla pitkä ja se tie on tuskien. Kärsivän Herramme siunaamaa paastonaikaa - kuinka pitkä se lieneekin.”

Andrew Bonar on todennut: "Paasto on kieltäytymistä kaikesta, mikä estää rukousta."

PAASTON TARKOITUS

Paaston pääasiallisena tarkoituksena tulee olla se, että erotamme aikaamme Jumalalle. Alistamme fyysiset tarpeemme ja annamme etusijan hengellisille asioille.
Irrottaudumme joksikin aikaa normaaleista rutiineistamme ja aineellisista asioistamme. Keskitymme kaikella henkisellä ja hengellisellä voimallamme Jumalaan ja rukoukseen.

Normaaliin elämään liittyvät asiat eivät suinkaan ole epäpyhiä tai epähengellisiä. Kyseessä on luvallisten ja tarpeellisten asioiden alistaminen hengellisten tavoitteiden alle.

Andrew Murray: "Rukous on se käsi, jolla tartumme näkymättömään. Paasto on käsi, jolla irrotamme sidonnaisuutemme näkyvään."

PAASTO KUULUU OLENNAISENA OSANA SYVÄÄN RUKOUSELÄMÄÄN JA JUMALALLE EROTTAUTUMISEEN.

Naisprofeetta Hanna on tästä meille erinomainen esimerkki. Luuk. 2:36-37:sta luemme: "Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, 37. mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen."

Joskus jonkun kokoussarjan tms. aikana me saatamme puolileikillisesti todeta, että meistä tuntuu kuin asuisimme täällä rukoushuoneella. Hannasta voimme hyvällä syyllä näin sanoakin sillä ”Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen.”

Jean Calvin kirjoitti: ”Aina kun ihminen valmistautuu rukoilemaan Jumalaa jonkin tärkeän asian suhteen, hänen olisi syytä liittää rukoukseen paastoaminen”.

PAASTON TARKOITUKSENA VOI OLLA MYÖS JUMALAN JOHDATUKSEN ETSIMINEN.

Luukas kirjoittaa Ap.t. 14:22:ssa: "Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat*, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetuslapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat." Paavali ja Barnabas valitsivat perustamiinsa seurakuntiin vanhimmat vasta pyydettyään Jumalan johdatusta asiassa rukoillen ja paastoten.

VOIMME RUKOILLA JA PAASTOTA MYÖS SAIRAUDEN AIKANA.

2. Sam. 12:16 kertoo Daavidin paastonneen sairaan poikansa puolesta: "Daavid kääntyi pojan vuoksi Jumalan puoleen, paastosi ja vietti yönsä maaten paljaalla lattialla." Daavid paastosi epätoivoisesti mutta silti lapsi viikon kuluttua kuoli.

Kyselin NetMissionin keskustelufoorumilla ihmisten kokemuksia paastosta. Eräs käyttäjistä kirjoitti: ” Kerran päätin, etten syö ennen kuin sisareni tytär paranee tai että Jumala sanoo syö. Ehdin juoda vettä reilut 3 viikkoa kun tieto parantumisesta tuli. Ajattelen että kolkuttavalle avataan.”

Raamatusta löytyy esimerkki myös oman sairauden aikana harjoitetusta paastosta. Ap.t. 9:9 sanoo: "Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut." Luukas kertoo Paavalin olleen täyspaastossa kolme päivää sokeutensa aikana. Tässä lienee varoittava sana paikallaan. En ole lääkäri mutta tuntuisi siltä, että oman sairauden aikana ei ole hyvä paastota!

Raamatussa toki mainitaan monia muitakin syitä paastota. Raamatussa kerrottujen esimerkkien mukaan voimme paastota myös surun kohdatessa (1. Sam. 31:11-13), katumisen merkkinä (5. Moos. 9:18), sodan tai onnettomuuden uhatessa (Tuom. 20:26).

PAASTON MOTIIVIT

Paastoammeko tavan vuoksi tai kenties huonon omantuntomme takia? Haluammeko kerätä jotakin paastopankkiin, johon voimme tarvittaessa vedota? Yritämmekö hankkia sillä muiden ihmisten hyväksyntää? Kai hyvällä paastolla ainakin Jumalan siunauksia tai rukousvastauksia saa?

Ei, ei mikään näistä ole oikea motiivi paastota! Tapa on aivan turha muotomeno. Emme myöskään voi paastollamme pyyhkiä pois tottelemattomuuttamme. Emme voi paastollamme ansaita Jumalalta yhtään mitään! Kaikki perustuu Jumalan armoon, kiitos Jumalalle siitä.

Jeesus opettaa paaston oikeista motiiveista jo aiemmin mainitussa Matt. 6:16-18. Tämä on muuten ainut kerta, kun Jeesus opettaa paastosta: "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. 17. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. 18. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut."

Ensin Hän antaa kielteisen käskyn: ”...älkää olko synkän näköisiä...” Emme saa näyttää surkeilta ja nuhruisilta, emmekä saa valitella nälkäämme tai janoamme.

Sitten Hän antaa myönteisen käskyn: ”Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa.” Meidän tulee pitää huolta ulkoisesta olemuksestamme myös paaston aikana, ettei kukaan arvaa meidän paastoavan.

Lopuksi Jeesus antaa paastoamiseen liittyvän lupauksen: ”Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” Tämä Jeesuksen lupaus toteutuu yhtä varmasti kuin Raamatun muutkin lupaukset. Jos tämä ei toteudu, eivät toteudu mitkään muutkaan Raamatun lupaukset. Paastotessamme Hänen sanansa mukaan, Jumala siunaa ja palkitsee aivan varmasti!

Jeesus anna mitään ohjetta siitä, kuinka usein tai kuinka kauan meidän tulee paastota. Mikään hengellinen osa-alueemme ei saa olla lakihenkinen rutiini! Paastokaan ei tee tästä poikkeusta. Paasto on kristittyjen etuoikeus etsiä Jumalaa, lähestyä Jumalaa ja erottautua Jumalalle niin usein kuin itse koemme ja haluamme.

Emme tee oikeutta Jesajalle, jos emme ota tässä yhteydessä tarkasteluumme myös ”suurta paastolukua”, Jesaja 58:1-9: "Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit. 2. Minua he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta. He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita, he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat: 3. "Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?"

Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. 4. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. 5. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?

6. Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, 7. murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. 8. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. 9. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen.""

Tässä näemme oikean ja väärän paastoamisen - oikeat ja väärät motiivit. Jumala sanoo, että israelilaiset kyllä paastoavat ja kurittavat itseään mutta he ovat vain etsivinään Jumalaa! Jumala sanoo myös, että israelilaiset paastotessaankin etsivät vain omia etujaan. He harjoittavat asketismiakin mutta senkin motiivit ovat heillä väärät.

Kuten aiemmin lukemassamme Matteuksen evankeliumin kohdassa, tässäkin vanhurskaat teot kuuluvat oikeaan paastoon. Jumala eheyttää ja itse Vanhurskaus kulkee paastoajan edellä ja varjelee häntä. Kun kutsumme Herraa, Hän vastaa: ”Tässä minä olen.” Eikö ole valtava lupaus?

Palataan hetkeksi alussa lukemiimme raamatunkohtiin

Alussa luimme: "Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot." 28. Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo kymmenen käskyä." (2. Moos. 34:27-28).

Ja mitä tapahtui? Raamatunkohta jatkuu: "Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, 30. mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan." (2. Moos. 34:29-30).

Me emme ehkä ihan näin lähelle Jumalaa – ainakaan fyysisesti – pääse kuin Mooses. Raamattu lupaa, että paastossa pääsemme lähemmäksi Jumalaa kuin ilman paastoa!

Matt. 4:1-2 luimme: "Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. 2. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä."

Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä vuorokautta, Paholainen alkoi kiusata Häntä. Kuinka on mahdollista, että Jeesus voitti Paholaisen vaikka Jeesus oli varmasti heikossa kunnossa tuon rankan erämaassa viettämänsä paaston jälkeen? Jeesus oli tuolloin ruumiillisesti ehkä heikoimmillaan mutta hengellisesti Hän oli väkevimmillään! Jeesus voitti Paholaisen koettelemukset rukouksella, paastolla ja Jumalan sanalla,!

Wesley Duewel on sanonut: ”Kun etsimme Jumalaa kokosydämisesti rukouksessa ja paastossa, Hän voi tehdä asioita, jotka eivät olisi mahdollisia tavanomaisen rukouksen avulla.”

Minä en ole suurten rukousten ja pitkien paastojen mies. Haluan silti meidän miettivän, onko meillä tässä jotain opittavaa? Olisiko meidän tarkistettava rukous- ja paastotottumuksiamme - yksityisinä uskovina mutta myös seurakuntana?

Kun asetamme tavoitteita seuraavalle työkaudellemme, olisiko meidän syytä erottaa enemmän aikaamme Jumalan tahdon etsimiseen myös rukouksen ja paaston kautta? Puhumattakaan silloin kun seurakuntana teemme tärkeitä päätöksiä, visioimme tulevaisuuttamme tai laadimme työtämme koskevia pitkän tähtäimen suunnitelmia?

Olipa kysymyksessä yksityinen tai yleinen syy, paastoa kannattaa ainakin harkita. Voimme kysyä, mitä Jumala tahtoo eri elämän tilanteissamme meidän menettelevän.

EMME TIEDÄ MITÄ TAPAHTUU MUTTA JUMALAN SANAN PERUSTEELLA TIEDÄMME, ETTÄ JOTAIN TAPAHTUU! SE ON AINAKIN VARMAA, ETTÄ ME ITSE MUUTUMME!

Seppo Paldanius      
      
Äänestä

moniko paastoaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voitto-Ramu kirjoitti:

PAASTO;
MYÖS JUMALAN TERVEYSOHJE IHMISILLE.

Laskiaissunnuntain jälkeisestä keskiviikosta alkaa 40 päivän pituinen paaston aika, joka päättyy pääsiäiseen.

YLEISTÄ.
Paastoaminen lienee jäänyt nykyään aika vähälle.
Raamatussa paastosta puhutaan aika paljon.
Jeesus paastosi 40 päivää, Mooses samoin kaksikin kertaa, Elia paastosi 40 päivää, kerrotaan 14 päivän paastosta, 7 päivän paastosta ja lyhyemmistäkin.

Erityiset paastoajat oli säädetty:
Oli, neljännenkuun, viidennen-, seitsemännen- ja kymmenenkuun paasto. Lisäksi oli viikoittain toistuvat paastot; ”paastoan kahdesti viikossa”

Paasto oli uhri Jumalalle.
Paasto oli myös itsensä kurittamista: ”kurittakaa itseänne paastolla”
3. Ms 23:27,29,32

Ut puhuu paastosta myöskin, esim:
”Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin paastolla”

Paavali mainitsee: 1 Kr 9: 26-27 . ”Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä KURITAN RUUMISTANI JA MASENNAN sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.”
2. Kr 11 27. ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, PALJON PAASTONNUT, .

Uskovassa käy jatkuvasti taistelu: ”Liha himoitsee henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan”.
Tuossa taistelussa lihan ruumiin masentaminen ja kurittaminen PAASTOAMALLA auttaa henkeä pääsemään ainakin tuon kurituksen aikana voitolle.

VLN PAASTO SÄÄDETTIIN LAIN MUOTOON.
Monilla lainkohdilla on myöskin selkeä terveydellinen merkitys, joka auttoi kansakuntaa pysymään hengissä. Tällainen terveydellinen merkitys on myöskin paastolla.( vaikkakaan se ei ole paaston päätarkoitus).
Näyttää siltä, että Jumala sääti, että ruuansulatuselimistönkin piti antaa aika-ajoin levätä. Nukkuminenkin on säädetty jotta ihminen saisi levätä. Mutta nukkuessakin ruuansulatuselimistö tekee töitä. Vain paastoamalla se saa levätä.

Ongelma ei ole se että ihmisruumiissa jotakin on liian vähän, vaan ongelma on siinä, että MONIA AINEITA ON LIIAN PALJON, mm jäämistä johtuen.
Noita liikamääriä ei saada alenemaan syömällä jotakin paljon lisää. Esim suola ei vähene syömällä paljon sokeria ja päinvastoin.
Ydin on siis siinä, että elimistöön varastoituneita erilaisia jäämiä pitäisi saada putoamaan, eli hivenaine- ym tasapaino pitäisi saada viritettyä alemmalle tasolle. Se ei tapahdu syömällä jotain aineita lisää, silloin vain tuota tasapainoa viritetään liian korkealle tasolle, kaikkia on siten liikaa. Syntyy ruumiiseen yletön jäämien määrä, joka on haitaksi. Jopa vaarallista.

Monet VT:n lain muotoon kirjatut Jumalan lait ovat säädetty hyvinkin näyttävästi ihmisen suojelemiseksi sairauksista ja epidemioilta. Olisi ollut varmasti turhaa jos Mooses olisi ruvennut puhumaan bakteereista ym.
Mm lihaa leikattaessa leikuulauta laitettakoon veteen ja olkoon saastainen iltaan asti; on tyypillinen terveyslaki ihmisen suojelemiseksi noissa alkeellisissa oloissa.
Ehkä sianlihan syöntikielto juontaa juurensa sian nielurisoissa olevasta bakteerista joka noissa oloissa olisi ollut tuhoisa kansalle joka noudatti ruhon syömisessä sellaisia tapoja kuin noudatti.

Jumala antoi ihmiselle ruumiin. Olisi ollut kummalista jos Hän ei olisi antanut ohjetta tuon ruumiin hoitamiseen.
Ruumiin hoitamiseen Jumalan sääti LEPOPÄIVÄN JA PAASTON. Sekä ruumis sinänsä, että myöskin RUUANSULATUS-ELIMISTÖN piti levätä. Sapatti kuuluu sillekin, niinkuin viljellylle maallekin.

Myöskin lain muodossa annettiin ohjeet pilaantuneen elintarvikkeen karttamisesta ja muutamia hygieniaohjeita (saastaisuuslait huom). Varmaan myöskin happamattoman leivän päivät olivat osaltaan terveysohje elimistön hyvinvoinnin kannalta. Toki kaikilla niillä oli varmasti myöskin vertauskuvallinen hengellinen merkitys.

Ruumiin ravitsemiseksi Jumala on antanut ihmiselle ravinnon, ruuan.
Ruoka on Jumalan teko ja lahja. Ei siihen tarvi mitään lisätä, olisi melkoinen epäluottamuslause Jumalalaa kohtaan ryhtyä täydentelemään Jumalan tekoa. Monipuolinen maalaisravinto sisältää kaiken ihmisen tarvitseman, hivenaineineen päivineen. Tiedät mitä omavaraisessa maalaistaloudessa tuotetaan. Ne riittää.
Käytä luonnontuotteita, älä luontaistuotteita. Luontaistuotteeseen sisältyy mukana taikauskon omainen uskomus. Samaan elintarvikeliikkeestä ostettuun raaka-aineeseen ei sisälly. Ymmärrät kun ajattelet asiaa. Ei vika ole siis itse aineessa vaan siinä uskomuksessa - taikauskossa joka sitä kohtaan on. Ei siis mikään ravintoaine ole saastaista itsessään. Taikausko, joka niihin liittyy, on kielletty Raamatussa

TERVEYTEMME KANNALTA ONGELMA ON KEHOOMME KERÄÄNTYNEET JA VARASTOITUNEET JÄÄMÄT.
Aineet jotka sinänsä ovat tarpeellisia taikka tarpeettomia. Varmaan niin oli jo VL;n aikana, ja mm niiden elimistöstä poistamiseksi Jumala sääti paaston.
Toki paastolla oli myöskin hengellinen merkitys; ”kurittakaa itseänne paastolla”.

Vuosien ja vuosikymmenien aikana elimistöön kasaantuu erilaisia jäämiä jotka varastoituvat elimistöön. Tuolloin elimistön säädetty tasapaino saattaa järkkyy pahastikin ja aiheuttaa erilaisia sairauksia, tulehduksia, ihottumaa ym.
Tuota epätasapainoon mennyttä elimistöä monet ”hivenainemittajaat” määrittelevät ja tekevät bisnestä määräämällä kourakaupalla erilaisia pillereitä, jotta joidenkin aineiden alhaisemmat pitoisuudet saataisiin nousemaan toisten tasolle.
Tuloksena on kuitenkin se, että KAIKKIA on LIIKAA.
Niitä hivenaineita ja kasaantuneita jäämiä, joita on LIIKAA ei saada vähenemään syömällä jotain lisää.

AINOA keino saada elimistöön kasaantuneet haitalliset jäämät vähenemään on POLTTAA niitä pois. Liikunta on hyvä konsti, mutta kun samalla syödään, niin lisää tulee aina vaan, vaikka jäämien määrä saattaisikin laskea.

PAASTO on tehokkain ja ainoa keino noiden haitallisten jäämien poistamiseksi. Nuo jäämät yksinkertaisesti poltetaan pois kun varsinaista ruokaa elimistö ei saa.

Muutaman päivän paasto ei tuossa auta mitään.
Vasta KAHDEN VIIKON PAASTON jälkeen elimistön on pakko saada energiaa ja sydämen käyttövoimaa jostakin. Kun uutta ruokaa elimistö ei saa niin se alkaa tuottaa energiaa polttamalla elimistössä olevia varastoja ja jäämiä, ja näin elimistö puhdistuu myöskin haitallisista jäämistä.
Esim ihottumaan elimistön jäämien polttamisella saattaa olla pysyvä parantava vaikutus. Myöskin yleinen vastustuskyky monesti kohenee merkittävästi.

Mutta eihän tuollainen kiinnosta, vaikeetahan se on. Halutaan oikotietä ja mennään rukousjonoon Jumalan parannettavaksi. Mutta kun Jumala on säätänyt, että sinä itse hoidat tuon asian paastoamalla. Ryhtyykö Jumala toimiin, jotta sinä pääsisit helpommalla ja sinun ei tarvitsisi uhrautua ja kieltäytyä? Luulenpa että Jumala ei ryhdy tuollaiseksi mukavuudenhalun tyydyttäjäksi.
Miksi Jeesuksen ei saanut hypätä temppelin harjalta alas kun saatana häntä kiusasi?
Varmaan siksi, että luonnollinen poistumistiekin ole olemassa oli varmaankin tikkaatkin allasmenoa varten oli olemassa.
Jumala edellyttää meiltä itsensä kieltämistä, ei Hän tarjoa helppoa oikotietä mukavuudenhaluisille ihmisillekään.

PAASTO JA LEPOPÄIVÄ OLI TÄRKEIN IHMISEN TERVEYSOHJE.
Raamatun mukainen paasto on lähes tyystin unohdettu kristikunnan keskuudessa nykyään. Nautintoon tottuneelle ihmiselle myöskin tosi vastenmielinen. Paastolla ymmärrän Raamatun käskemää kiinteästä ruuasta pidättäytymistä.

Ihan rohkaisuksi sinulle kerron yksityiskohtaisesti omasta paastostani seuraavaa; Kerron tämän vain lähinnä ongelmien kanssa painiskeleville.

Itse olen paastonnut tosi paljon. Välissä oli kai vajaa kolme vuotta etten paastonnut olenkaan. Mutta kaikkiaan olen muutaman vuoden pituisessa jaksossa ollut syömättä varmaan yli puoli vuotta yhteensä laskien.

MITEN ITSE OLEN PAASTONNUT?
(vain tiedoksi, kukin paastotkoon itselleen soveltuvin osin)
ENNEN KUIN ALOITAT PAASTON KYSY LÄÄKÄRISI MIELIPIDETTÄ ASIASTA.
Esim diabeetikolle lyhytkin paasto saattaa olla hengenvaarallinen.

Itse aloitin paastoamisen muistaakseni sinä päivänä kun sain kielet. En muuten ollut koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään puhuvan kielillä kuin ehkä eka kerran parisen viikkoa sitä ennen. En myöskään noita kieliä pyydellyt, ne vaan tuli ja en tiennyt mitä tehdä jotenka aloitin paastoamaan. Halusin paastota Jumalalle.

Myöhemmin olen yhdistänyt Paavalin sanat: ”viritä palavaksi armolahja jonka sait..” paastoon, ”kuritan ruumistani ja masennan sitä”, noin henki pääsee vähäksi aikaa niskanpäälle tuossa jatkuvassa taistelussa, ja henkilahjasi pääsee jotenkin tuon kurituksen ja ”virittämisen” aikana ”kasvamaan” ja vahvistumaan.
(on siis törkeää edellyttää, että Jumala tekee kaiken meidän mukavuudenhalumme eteen. Ei Jumala esim kilvoittele puolestamme, vaan se on meidän tehtävä.)

Sittemmin paastosin hyvin useasti, aina pitempään ja pitempää. Mitään tavoitteita ei ollut ja olin aina varautunut lopettamaan paaston jos elimistö jostain syystä alkaa reagoida poikkeuksellisesti.
Paastosin eri kerroilla aina pitempään ja pitempään.; seitsemän, kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä yksi, 24, 27 ja kuukauden ja lopulta 45 päivää, vain nestettä.

Paaston aloittamine oli kerta kerran jälkeen helpompaa ja helpompaa. Lopulta kun päätin aloittaa paaston, niin elimistö ”uskoi” asian, eikä nälän tunnetta esiintynyt paaston alussakaan.

Yli 40 pv kestäneen paaston jälleen alkaa soluston tuhoutuminen kiihtyvällä nopeudella, tiesin sen, mutta kuitenkin jatkoin. Näköhermosto on ensimmäinen joka alkaa tuhoutua ja merkkejä siitä havaitsin.
Yli kolmen viikon paastoja on ollut useampia ja lyhyitä viikon, parin ja kolmenviikon, sitten enemmän.

EI SE VAIKEAA OLE.
3-4 neljä päivää alussa on nälkä. Mutta sen jälkeen nälän tunne katoaa,- tosi ihmeellinen ja kevyt tunne kun herää aamulla ja ei olenkaan nälkä ja paastoa voi jatkaa ilman nälän tunneta pitkäänkin. Ajatuksen mieliteot vain kiusaa. Siinä oppii kieltäytymään ja se onkin paaston tärkeä hengellinen merkitys.

Alussa saattaa eka-päivinä olla kovaakin päänsärkyä, etenkin ahkeralla kahvin juojalla. Kun tuon muutaman päivän yli pääsee, niin jatko on tosi helppoa. Paastoa voi jatkaa niin kauan kun ajatuksen mieliteoilta pystyy kieltäytymään. Tosi yksitoikkoista se siitä eteenpäin on.
Taistelu on ainoastaan ajatuksen mielitekoja vastaan, - ruuan makuelämyksiä vastaan taistelemista. Ruumis ei vaadi ruokaa, eka viikkojen     aikana.

PAASTO ON LOPETELTAVA HETI JOS ILMENEE JOTAKIN ERIKOISTA, kyllä keho hälyttää niin selvästi jos on lopetettava.
Älä missään tapauksessa juo hiilihappopitoista juomaa, se tekee pahoinvointia. Kivennäisvesi on kaikkein pahinta.

Lyhyistä, viikon ja alle kahden, paastoista ei ole varsinaista TERVEYDELLISTÄ hyötyä.
Jos HALUAA EDISTÄÄ TERVEYTTÄÄN on paastottava VÄHINTÄÄN PARI VIIKKOA. Vasta tuon JÄLKEEN ELIMISTÖ ALKAA POLTTAA KEHOON KERÄÄNTYNEITÄ HAITALLISIA JÄÄMIÄ.
Siinä vaiheessa kehosta tulee todellinen jätteenpoltto-uuni. Kaikki haisee; hengitys, hiki, virtsa muuttuu tumman keltaiseksi, kieli muuttuu harmaaksi ja erittää valkoisen-harmaata töhkää. Tämä johtuu siitä, että elimistö polttaa jätteitä ja jäämät ja myrkyt poistuu kehosta kaikkia teitä. Silloin todellakin huomaa mitä myrkkyjä elimistössä on ollut. Varsinainen ympäristö ongelma siinä kokee olevansa.
Suu-hygieniasta kannatta pitää tarkka huoli. Kieltä voi hampaiden välissä hangata puhtaaksi töhkästä.

PAASTON ALOITTAMINEN.
Paastoa aloitettaessa on suolipussilla (saa apteekista muutamalla eurolla) huuhdeltava paksusuoli. Itse en ole käyttänyt suoliston tyhjentävää suunkautta otettavia satseja.
Kaikennäköiset ”paastopaketit” ovat humpuukia, joilla paastoa vain kierretään ja joilla alan liikkeet lypsävät rahaa ihmisiä huijaten. Varsinaista huijausta koko luontaistuotekauppa.

PAASTON MERKITYS.
Paastolla on kaksinainen merkitys:
HENGELLINEN ja TERVEYDELLINEN.

PAASTON HENGELLINEN MERKITYS.
Älä paastoa SAADAKSESI JOTAIN itsellesi (esim hengellistä voimaa ym), vaan paastoa Jumalalle. Paasto on uhri.

Tuota paaston hengellistä ei saata välttämättä huomata millään tavalla. En minä ainakaan kummemmin.
Eka kerta kun kuukauden paastosin, niin minut oli kutsuttu johonkin maalaiskylään mummojen päiväseuroihin puhumaan. Silloin olimme vielä innostuneita sairaiden puolesta rukoilemiseen ja sitä monesti tyrkytin. Niin nytkin lopuksi tein. Silloin joku mummo sanoi: ”minut parannettiin jo” (siinä puheen aikana) ja hän osoitti olkapäätään.
Noin viikko siitä eteenpäin oli kutsu mennä toiseen pitäjään mummojen päiväseuroihin puhumaan. Aprikoi, että mitenköhän jaksan mennä, oli nimittäin tarkoitus paastota pitempää kuin kuukausi. No, paasto loppui kuukauteen ja vajaa viikko sen jälkeen oli nuo seurat.
Puhuin ja taas lopuksi tyrkytin mummoille rukousta heidän vaivojensa edestä.
Hämmästykseni oli melkoinen kun eräs mummo sanoi tasan samoilla sanoilla ja osoittaen oikeaa olkapäätään. ”minut parannettiin jo” (taas sen puheen aikana).
Muuta kummempaa välitöntä hengellistä vaikutusta en ole havainnut.
Tosin kun paastosin toista kuukauden paastoa, niin se sattui aikaan jolloin olimme vaimoni kanssa vetäytyneet erämaahan vajaaksi vuodeksi. Asuimme mukavuuksia vailla olevassa autiotalossa maaseudun yksinäisyydessä.
Tuon paaston ja erämaavaiheen aikana puhkesi tää kirjoittamis-ripuli. Olin vienyt sinne nää vempaimet ja siellä syntyi lyhyessä ajassa muutama kymmenen koottua vihkosta Raamatusta. Ja tuon vaiheen lopussa syntyi kirjoitus jota on pitänyt vuosia postitella tilaajille, joskus satamäärin päivässä.

PAASTON TERVEYDELLINEN MERKITYS.
Paastolla elimistöstä saadaan paistettua sinne kerääntyneet ylimääräiset jäämät, enkä tarkoita yksinomaan liikapainoa rasvan muodossa.
Kuukauden paastolla tällaisesta 0,1 tonnia painavasta lähtee 15-17 kiloa pois. Pääosa siitä tietysti on vettä, mutta muutakin. Tuossa 35 pv:n jälkeen painon laskeminen aikakin minulla pysähtyy.
Itse kävin vielä 43: na paastopäivänä huollattamassa auton, muutaman tunnin reissu, ja seuraavana oli katsastus.
Pikaiseen paaston lopettamiseen on aina pitkän paaston aikana varauduttava. Jotain imeksittävää ravintoa on ihan hyvä olla paaston loppupuolella taskussa jos joutuu äkisti keskeyttämään paaston.

NESTEEN KÄYTTÖ.
Paljon korostavat nesteen runsasta käyttöä paaston aikana. Se on varmasti hyvä, mutta omaan rytmiin kyllä tottuu. Itse en juo paaston aina kummemmin, ehkä parisen litraa päivässä. Lienee yksilöllistä.
Kuuntele elimistön ääntä paaston aikana, älä ajatusten mielitekoja.

Pitemmän paaston kuluessa ryhtyy varaamaan moninaisia ”herkkuja” mielitekojensa tyydyttämiksi. Ihan hyvä ”kurittaa” mielihalujaan ja haistella ”herkkuja”, jollaiseksi tulee yksinkertaiset perusruuat, Suolasilakkaa alkaa kaivata.. Ei siinä ruokatarpeiden varaamisessa mitään, joskushan paasto päättyy.

PAASTON VAARAT.
Paaston kestäessä pitkään hengenlähtö saattaa olla lähellä, etenkin sydänpotilaalla jos rasittaa itseään kovasti.
Kerran hengenlähtö oli kai aika täpärällä koska aloin 27 päivää paastottuani purkamaan meidän suurta, parin kuution takkaa. Hormireikien ja pellinreikien piikkaaminen oli tosi tiukkaa, vain vajaan minuutin jaksoi takoa, ja sitten hiestä läpimärkänä oli istuttava. Kasvoilta oli hirvittävän näköinen, vaimo oli saada shokin. Sydän löi hirvittävästi. Ihmekös tuo kun kone kävi ylikierroksilla, mutta polttoainetta ei se kuitenkaan saanut.
Kolme päivää raadoin, sitten alkoi kova pahoinvointi (elimistä hälyytti voimakkaasti). Hengenlähtö oli tuona päivänä hiuskarvan varassa.
Ajoin maaseudulle, jossa olimme autiotalossa lepäämässä tuon talven. Oli kolmaskymmenes paastopäivä mennyt umpeen. Makasin vuoteella ja rukoilin, että jos tämä ei mene parissa tunnissa ohi niin alan syötä. Sitten lyhensin aikaa pariinkymmeneen minuuttiin ja parin minuutin kuluttua ryntäsin keittiöön ja aloin imeksiä nakkia ja silakkaa lattialla maaten, pahoinvointi lakkasi välitellen

LOPETA PAASTO VAROEN.
Syö ekapäivänä vaikka ohutta mannavelliä ja VÄHÄN sitäkin.
Itse olen myöskin käyttänyt pikkuvauvan purkkiruokaa ohessa. Ovat kyllä suolattomina tosi ällöttäviä.
Ohut mannavelli riittää lopettamisruuaksi. Jotakin suolaista voi imeksiä mukana.
Älä syö vaan imeksi pienen pieni hitunen kerralla. Älä lankea tyydyttämään ajatuksen mielitekoja. Ripuli on seurauksena jos varomattomasti aloittaa.
TÄYSILLÄ SYÖMISEN ALOITTAMINEN ON HENGENVAARALLISTA. Paljon paastoavan elimistä tottuu myöskin paaston lopettamiseen, eikä ripuli niin herkästi tule.

PAASTON TERVEYDELLINEN SEURAAMUS.
Paaston aikana elimistä TOTTUU tulemaan VÄHÄLLÄ TOIMEEN. Elimistö ohjelmoituu tulemaan vähällä toimeen. Tästä johtuu se, että jos paaston jälkeen syö niinkuin ennenkin, niin seuraus on, että paino nousee paljonkin lähtöpainon yläpuolelle.

En lopeta paastoa määrällä mässäillen- se olisi hengenvaarallista.
Vatsalaukku on yksinkertaisesti supistunut ehkä puoleen ja täyttävä olo tulee nopeasti. Siksi on erittäin tärkeää syödä varovasti määränkin suhteen. Jos ahmii, niin olo on tosi tuskainen kun ruoka alkaa vatsalaukussa turpoamaan. Siinäkin on hengenlähtö lähellä. Siksi on syötävä äärimmäisen hitaasti imeksien ruoka suussa aivan mauttomaksi ja hyvä on sitten sylkeä suusta sinne jäänyt mauton massa pois. Eka ruokailuun on hyvä käyttää parituntia, välillä kuunnellen elimistön ääntä. Eka ruokailussa ei ole kyse oikeastaan ruokailusta ollenkaan. Imeksien vain nautiskelee päästäen varsalaukkuun mahdollisimman vähän kiinteää ruokaa.
NAUTISKELE HARKITEN, LAJEILLA, MUTTA EI MÄÄRILLÄ.

Itse nautiskelen eka ruokailussa hyvinkin pari tuntia. Erilaisia ruoka-makuja olen kirjannut oikein ylöskin ja niitä oli hämmästyttävä määrä, niitä oli viimeisen pitkän paaston eka ”ruokailussa” kolmisenkymmentä ja seuraavaan päivänä parikymmentä lisää. Eivät mitään ruokaa vaan erilaisia ruoka-aineita. Suolasilakka on minulle tuolloin ”välttämätöntä”. Yksi silakka riittää, sen imeksimiseen menee hyvinkin pitkään.

LAIHDUTTAMISEEN totaalinne paasto on kaikkein huonoin menetelmä (ellet pysty hillitsemään syömistapojasi)
Paaston aikaan elimistö tottuu tulemaan vähällä toimeen.
Kun esim satakiloinen menettää painostaan kuukauden paastossa vajaa 20 kiloa, niin jos ja KUN paaston jälkeen alat syömään kuten ennenkin, niin vähään tottunut elimistö ei käytäkään tuota aikaisemmin tututtua ruokamäärään hyväkseen, vaan se varastoi tuosta syömästäsi määrästä enenemän kuin ennen. Täten panosi nousee entistä enemmän.
Tuo vajaan parinkymmenen kilon pianonpudotus tulee takaisin muuten hämmästyttävän nopeasti, tuntuu, että et ole niin montaa kiloa suuhusi laittanut mitä painonlisäyksesi viikon kuluessa on, palautunut nestevajaushan tuon pääosin saa aikaan.

PAASTON JÄLKEEN SYÖ VÄHEMMIN KUIN ENNEN..
On siis noudatettava ankaraa kontrollia ruuan määrän ja laadunkin suhteen paaston jälkeen,- vältä hiilihydraatteja- sokerin ja leivän voit jättää pois kokonaan. Muutoin paastosta painon pudotusmenetelmänä ei ole mitään hyötyä, pikemminkin vahinkoa. Ihan ruokamäärien punnitseminen on paikallaan ja ravinnemäärien tarkastaminen.
Ja tiukat ruoka-ajat. Päivän ruoka-annos on hyvä laittaa etukäteen aamulla valmiiksi, jaksottaen sen pitkin päivää, muutoin sortuu syömään liikaa tuhoisin seurauksin.
Kahvi ym ”paheista” on tuolloin hyvä luopua kokonaan.
Itse en ole tuohon painoasiaan kiinnittänyt kummemmin huomiota, ja painoni on parissa viikossa palannut, ehkä vain 5-6 kiloa alkupainosta puuttuu.
Mutta noiden jäämien poltto on ollut merkityksellinen. Ehkä en olisi elävien kirjoissa ilman paastoja.

VARMAAN SÄÄNNÖLLISET VIIKKOPAASTOT OLISIVAT IHAN HYVÄT.
Sydänkin pääsee helpommalla silloin.

ELIMISTÖLLEKIN ON SÄÄDETTY SAPATTILEPO.
Ruuansulatuselimistön on annettava levätä, sille on annettava lepopäivä . Näinhän on säädetty viljellylle maallekin. Paaston puuttuminen on suurin syy vallitsevaan kansan heikkoon terveystilanteeseen. Toimimme Jumalan säätämän ohjelman vastaisesti, kun emme paastoa. Elimistöämme ei ole luotu kestämään yhtäjaksoista raatamista. Eihän meitä ihmisiäkään kokonaisuutenaankaan.
On oikeastaan törkeää mennä Jumalan luo anomaan apua vaivoihin jotka olemme itse hillittömyydellämme ja nautiskelunhalullamme aiheuttaneet. MÄSSÄILYSTÄ RAAMATTU VAROTTAA ENEMMÄN KUN JUOPOTTELUSTA.
Mässäilemme, emme paastoa ja sitten menemme vaivoinemme Jumalan luo valittamaan ja apua anomaan. Mitäköhän Jumala siitä tykkää? Miten järjettömästi toimimmekaan, ja sitten valittelemme ettei Jumala kuule ja auta.

Jos kansa vaikka pakon edessä paastoaisi pitempiä aikoja, niin luulen, että sairaaloiden osastot alkaisivat käydä tyhjäkäynnillä.

PAASTOA HENKESI EDESTÄ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu