ja kasvattaa omaa osakesalkkuaan. Asuminen maksetaan puoliksi ja sähkö, paitsi tasoituslaksu lankeaa aina minulle. Kotivakuutuksen maksaa hän, minä kauppalaskun 6xvko, hän 1xvko. Pesuaineet jotenkin aina jää minun hankittavaksi, samoin siivoustarvikkeet.
Autot maksaa kumpikin omansa.
Kotityöt jää minulle, eli kodinsiivous, tiskit, vaatehuollon hoidan minä ja herran puvut vien pesulaan ja maksan pesulalaskut. Pesen ikkunat ja hoidan kaikki juoksevat asiat.
Herra hoitaa sijoittamisen (omilla rahoillaan), nyt olen alkanut miettimään että mitä järkeä tässä on??
Hän tekee 1-2xvuodessa lomamatkansa, jonka aikana minulle jää aikaa huoltaa kodin suursiivous ja tehdä tarvittavat pintaremontit, sekä uudistaa sisustusta ja maksaa ne.
Keskustelin harkinta-ajan aloittamisesta, johon hän totesi, siitä vaan, et tule saamaan centtiäkään sijoituksistani.
Onko näin ja mitä te tekisitte tilantessani?

Vastaukset 9
Vanhimmat
kertomuksesta päättelin että miehesi on tehnyt ainakin yhden huonon sijoituksen elämänsä aikana ja se ole todennäköisesti sinä. ei kasva korkoa eikä tule osinkoja vaan pelkkiä kuluja.
Ymmärrän tilanteesi ap, olen ollut vastaavanlaisessa avioliitossa kymmenen vuotta. Sitten minulle riitti roolini ilmaisena lasten- ja kodinhoitajana ja juoksevien laskujen maksajana...
Saat erotessanne kaikesta puolet jos teillä ei ole avioehtoa. Jos avioehto on, niin sitten olet SINÄ toiminut tyhmästi, mutta ei voi mitään... ...
ne rahnat kerkee kyllä 'hävittää'...ei tule paljon osituksissa näkymään :-)
Olen siis tarkistanut asian lakimieheltä tulevaisuuden varalle, siis poikieni suhteen.
Vaimolla ei ole osaa eikä arpaa toisen sijoitussalkkuun ja tämä mies tietää sen varsin hyvin. Sijoitukset ovat satavarmasti sen henkilön kenen nimissä ne ovat ja tulevat pysymään vaikka olisi viisi avioeroa, siis ainoa huono sijoitus miehellä oli vaimo.
Olet kyllä saanut väärää tietoa tai sitten ymmärtänyt väärin, mutta sijoitukset eivät eroa muusta omaisuudesta siinä mielessä miten niitä käsitellään osituksessa. Sijoitukset ovat avio-oikeuden alaista omaisuutta, ellei ole avioehdolla tai testamentilla ole toisin määrätty. Pahasti tulet pettymään, jos luulet, että sijoituksesi ovat "turvassa" osituksessa...
sikäli olet oikeassa, että kyllä mies voi osakesalkkunsa pitää, mutta jos avioehtoa ei ole, niin sen salkun rahallinen arvo menee avioero-osituksessa puoliksi. maksakoot mies sitten naisensa ulos millä rahalla tahansa!
vireille ja vaadit sitten osituksen tekoa.osakkeet ovat teidän yhteistä omaisuutta,joten eiköhän niistä sinullekin "centtejä" tule. 50/50
ottaisin lakimiehen ajamaan asiaa...
Lopeta sen passaaminen. Ala elää niinkuin häntä ei olisi. Lopeta siivoaminen. Paskassa eläminen ahdistaa, mutta jos mies haluaa siivon talon hankkikoon siivoojan. Niin mäkin tein, paitsi mun mies alkoi itse siivota. Se ei ole kovin hyvä siivoamaan, mutta puhdas helvetti on joskus vaihtelua kuin jatkuvat paskat nurkissa. Kerran jätin sähkölaskun maksamatta, tuli maksukehotus, läksin MUN lomalle viikoksi, oli sillä aikaa mennyt sähköt. Mies joutui hoitamaan.
Miehen tahti muuttui, mutta avioliitto oli kyllä muutenkin jo ohi joten erottiin. Joku sai vähän koulutetun miehen.