kysymys

Lähdin matkalle. Nousin laivaan varattuun. Laivaa ohjasi kapteeni kokenut. Hän vei minut kauas ulapalle. Sieltä rantaa tähystin ja näin kuinka kaunista kaikki on. Taisin ihastua kapteeniinkin. Hän tuntui niin turvalliselta, niin kokeneelta, niin määrätietoiselta.

Hän kertoi myrskyistä joita kokenut on. Kertoi kuinka salamat löi, kuinka hän lähti karkuun. Yritin kertoa kuinka aina myrskyn jälkeen paistaa aurinko. Kuinka sateen jälkeen aina kaikki on lopulta hyvin. Hän vain nauroi ja suuteli mua.

Sitten lopulta saavuimme satamaan. Sillan luona erottiin. Sovimme, että seuraavana päivänä jatkamme matkaa. Hän iski silmää ja suuteli huuliani.

Kun saavuin satamaan, oli laiva lähtenyt jo kanssa kapteenin. Jäin rannalle tähyämään ja tunsin kuinka sade alkoi piiskata rintaani, kasvojani. Lyyhistyin hetkeksi laiturille. Kirjoitin pullopostia kapteenille. Pyysin häntä palauttamaan hyvän tuulen luokseni.

Satama täynnä merimiehiä. Kyllä nauran heidän jutuilleen. Saavat nuoren neidon nauramaan, juottavat mulle rommia. Silti tiedän, meri vetää merimiestä aina aalloille, sen kapteeni kertoi.

En halua olla myrskysi - haluan olla hyvä tuulesi. En halua olla ankkurisi, joka sinua satamassa pitää - haluan olla meresi, jonka luokse aina innolla palaat.

Nyt vain pelkään, vaikka löydän laivan vapaan, vaikka löydän kapteenin uuden, pelkään matkaa. Jos lähden matkaan uuteen joudunko taas sateeseen suureen?
12993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • kiitos

    Äänestä

Tarkista ensin lääkityksesi. Ei noin sekavaa symbolisella runokielellä olevaa tapausta kukaan kapteeni voi ottaa mukaansa. Parempi kun romantisoit rannalla vain. Merellä puhutaan ainoastaan asiaa, lyyrikot pysykoot rannalla.

Äänestä
  • rakkaus on lääkkeeni, se ei ole kunnossa :)

    Äänestä

ja katsella korviasi kun Tuulessani heiluvat.
Silmiesi sokaistavaksi rantautua;
enhän tarvitse nähdä muuta kuin Sinut ja antautua.

Ohjata laivamme merenlaskuun päin,
suuntana mikätahansa, ei väliä tuolla.
Nostan katseesi yllettäväksi Kuun;
nähdä se oikein kerran, ei tarvitse edes kuolla.

Ongelma tässä outo, yllättävä, en tunne Sinua,
yhteneväinen molemmilla; et tunne minua.
Pyyntö mulla Sulle, kuiskaa märkään korvaani mulle;
lisää pehmeitä sanoja, sit kerron lisää saloja.

════════ ═════ ══════════

Äänestä
  • kirjallisuus keskusteluihin kun ette edes osaa ilmaista itseänne.Sieltä löytyy muita vastaavan tason aloittelijoita.

    Äänestä

  • kirjoittakaa kirjoitti:

    kirjallisuus keskusteluihin kun ette edes osaa ilmaista itseänne.Sieltä löytyy muita vastaavan tason aloittelijoita.

    tilaa sinun kirjoituksiltasi jotka ovat varmasti tärkeämpiä kuin minun.

    Äänestä

hienosti ilmaisit tapahtumienkulun sanoismpa että pitkälti noitasanamuotojasi käyttäen tekaisen laulun hienoakiitos,(8=

Äänestä
  • tässä sulle vähän nuotteja alkuun: vedä käteen!murrr

    mä kirjoittelen noita tekstejä aina välillä, Terapioin niillä itseäni, saan käsiteltyä asiat, saan sanottua asiat. En tiedä mikä siinä on, mutta se "runojen" kirjoittaminen vaan helpottaa. Kirjoitan niitä itseäni varten. Kirjoitan niitä että saan itseni kuntoon.

    Joten älä käytä rikkinäistä laivaa hyväksesi tai revit rikkinäisen riekaleiksi!

    Äänestä

  • just... kirjoitti:

    tässä sulle vähän nuotteja alkuun: vedä käteen!murrr

    mä kirjoittelen noita tekstejä aina välillä, Terapioin niillä itseäni, saan käsiteltyä asiat, saan sanottua asiat. En tiedä mikä siinä on, mutta se "runojen" kirjoittaminen vaan helpottaa. Kirjoitan niitä itseäni varten. Kirjoitan niitä että saan itseni kuntoon.

    Joten älä käytä rikkinäistä laivaa hyväksesi tai revit rikkinäisen riekaleiksi!

    sekin tehtävä (:= hehe,,,,,mutta teenton sävelennyt ainakin enste,,,hahah,,, (;

    Äänestä

hienosti kirjoitettu vertauskuvallisesti.. mut sitte itse "ongelmaan". merihän on tunnetusti vihreämpää aidan tuolla puolen, vetävän näköisiä varattujen laivojen kapteeneita kedolla kirmailee ja voihan niihi vaikka ihastua mutta mutta mutta.... se on 98%:sti virhe mistä kärsii sinun lisäksi n. 30 muuta läheistä.
satamat on täynnä vapaita laivoja missä jossain niistä kapteenisi juuri tuskailee ku pitäisi matkalle lähteä mut meri puuttuu.. sinne, tyttö, sinne..
nykyään noi ilmastonmuutokset valitettavasti sekoittaa säätä niin ettei missään taida sateelta välttyä mut toivon että suojaatte toisianne siltä...
aurinkoista matkaa!

Äänestä
  • kiitos kiitos ;)
    Joo tosiaan opin virheistä, tai en mä mitään kovin pahaa virhettä ees tehnyt, ihastuin vaan väärään ihmiseen.

    Mutta, on vaan niin tuskaista. Löysin jotain mitä ei ole sitten olemassakaan. Jotain mitä olin kaivannut koko elämäni.

    Mielummin olen yksin kuin jonkun sellaisen kanssa joka ei herätä mussa aitoja tunteita. Mutta varatuista pysyn jatkossakin erossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehille - vastaa kirjoitti:

Lähdin matkalle. Nousin laivaan varattuun. Laivaa ohjasi kapteeni kokenut. Hän vei minut kauas ulapalle. Sieltä rantaa tähystin ja näin kuinka kaunista kaikki on. Taisin ihastua kapteeniinkin. Hän tuntui niin turvalliselta, niin kokeneelta, niin määrätietoiselta.

Hän kertoi myrskyistä joita kokenut on. Kertoi kuinka salamat löi, kuinka hän lähti karkuun. Yritin kertoa kuinka aina myrskyn jälkeen paistaa aurinko. Kuinka sateen jälkeen aina kaikki on lopulta hyvin. Hän vain nauroi ja suuteli mua.

Sitten lopulta saavuimme satamaan. Sillan luona erottiin. Sovimme, että seuraavana päivänä jatkamme matkaa. Hän iski silmää ja suuteli huuliani.

Kun saavuin satamaan, oli laiva lähtenyt jo kanssa kapteenin. Jäin rannalle tähyämään ja tunsin kuinka sade alkoi piiskata rintaani, kasvojani. Lyyhistyin hetkeksi laiturille. Kirjoitin pullopostia kapteenille. Pyysin häntä palauttamaan hyvän tuulen luokseni.

Satama täynnä merimiehiä. Kyllä nauran heidän jutuilleen. Saavat nuoren neidon nauramaan, juottavat mulle rommia. Silti tiedän, meri vetää merimiestä aina aalloille, sen kapteeni kertoi.

En halua olla myrskysi - haluan olla hyvä tuulesi. En halua olla ankkurisi, joka sinua satamassa pitää - haluan olla meresi, jonka luokse aina innolla palaat.

Nyt vain pelkään, vaikka löydän laivan vapaan, vaikka löydän kapteenin uuden, pelkään matkaa. Jos lähden matkaan uuteen joudunko taas sateeseen suureen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu