en jaksa nykyistä suhdettani.
mies on melkein täydellinen aviomiesehdokas, ainakin minulle. tahtoisin vain enemmän.
yli vuoteen ei ole harrastettu seksiä. aluksi, koska itse siitä trumatisoiduin, enkä halunnut. seksuaalielämämme oli yhdyntäpainotteista ja se sattui fyysisesti minuun. aloin inhota asiaa. nyt vaikka haluan ja yritän tehdä aloitteita (mies ei kai enää uskalla), ei mitään tapahdu. jollain ihme keinolla mies tyrii joka tilanteen. 80% ongelmistamme kumpuaa näistä ongelmista.
minä olen talossa se joka määrää. myös tahtomattaan. en jaksaisi olla iana kaikesta vastuussa. keksin kaikki yhteiset jutut (mies suostuu niihin jos suostuu ja sekin vain minun vuokseni). tuntuu että mies taipuu kaikkeen mitä sanon. etten vain suuttuisi.
ongelmista puhutaan, mutta missään ei ole muutosta. pelkään koko ajan, että valituksillani (puhuminen aloitetaan noista ja niitä sitten jauhetaan) ajan miehen vielä pois. mies kuitenkin ajattelee, että minä olen se uhri koko ajan. hän ei puolustaudu, vaan teen sen hänen puolestaan. itselläkin tarpeeksi heikkoitsetunto, että...
rakastan häntä ja hän minua.
ärsyttää hänen liiankin läheinen suhde äitiinsä ja perheeseensä, jonka pompoteltavana hän on. parannusta siinä on tullut periaatteessa: nykyisin enemmän minun pompoteltavissani kuin heidän. että niin no 8)
en usko, että ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen. silti ahdistaa oma tulevaisuus tässä parisuhteessa, vaikka tuskin se parempi muuallakaan on.
eli joko kuolen yksinäisyyteen omassa kämpässä tai itsesääliin tässä suhteessa, jossa minut vain jättämisen pelosta otetaan huomioon. tai siltä tuntuu. ei se kai totta ole.
mitä tehdä? hirveä valitusta... mutta... en ole onnellinen. elämä on "OK", mutta riittääkö se?
mies on melkein täydellinen aviomiesehdokas, ainakin minulle. tahtoisin vain enemmän.
yli vuoteen ei ole harrastettu seksiä. aluksi, koska itse siitä trumatisoiduin, enkä halunnut. seksuaalielämämme oli yhdyntäpainotteista ja se sattui fyysisesti minuun. aloin inhota asiaa. nyt vaikka haluan ja yritän tehdä aloitteita (mies ei kai enää uskalla), ei mitään tapahdu. jollain ihme keinolla mies tyrii joka tilanteen. 80% ongelmistamme kumpuaa näistä ongelmista.
minä olen talossa se joka määrää. myös tahtomattaan. en jaksaisi olla iana kaikesta vastuussa. keksin kaikki yhteiset jutut (mies suostuu niihin jos suostuu ja sekin vain minun vuokseni). tuntuu että mies taipuu kaikkeen mitä sanon. etten vain suuttuisi.
ongelmista puhutaan, mutta missään ei ole muutosta. pelkään koko ajan, että valituksillani (puhuminen aloitetaan noista ja niitä sitten jauhetaan) ajan miehen vielä pois. mies kuitenkin ajattelee, että minä olen se uhri koko ajan. hän ei puolustaudu, vaan teen sen hänen puolestaan. itselläkin tarpeeksi heikkoitsetunto, että...
rakastan häntä ja hän minua.
ärsyttää hänen liiankin läheinen suhde äitiinsä ja perheeseensä, jonka pompoteltavana hän on. parannusta siinä on tullut periaatteessa: nykyisin enemmän minun pompoteltavissani kuin heidän. että niin no 8)
en usko, että ruoho on vihreämpää aidan tuolla puolen. silti ahdistaa oma tulevaisuus tässä parisuhteessa, vaikka tuskin se parempi muuallakaan on.
eli joko kuolen yksinäisyyteen omassa kämpässä tai itsesääliin tässä suhteessa, jossa minut vain jättämisen pelosta otetaan huomioon. tai siltä tuntuu. ei se kai totta ole.
mitä tehdä? hirveä valitusta... mutta... en ole onnellinen. elämä on "OK", mutta riittääkö se?
Vastaukset 4
Vanhimmat
..."niuhottaja", siltä kuulostaa.
Miehesi tekee sen minkä voi pitääkseen sinut onnellisena. Mutta koska kaikki johtaa kiukutteluun niin mies ei tiedä enää mitä tehdä. Tuttu juttu.
Katso peiliin ja mieti. Jos päätät lähteä niin ota itse vastuu lähdöstäsi äläkä pistä sitä miehesi syyksi.
Miehelläsi on hyvät suhteet omiin vanhempiinsa, onko sinulla omiisi?
Älä nyt mieti miehesi suhdetta äitiinsä ja perheeseensä. Sehän on vain hyvä asia! Ei se ole sinulta pois, jos hän viettää aikaa perheensä kanssa. Et sinä voi omistaa ketään ihmistä! Sinun kannattaa keskittyä tällä hetkellä vain omaan itseesi. Miksi olet traumatisoitunut seksistä? Jos sinulle on tehty seksuaalista väkivaltaa, ja nämä muistot kaivertavat nyt, niin kipin kapin jollekin terapeutille puhumaan asiasta. Jos olet traumatisoitunut teidän kahden välisestä seksistä, niin mikset ole tehnyt asialle jotain? Lääkäri osaa auttaa joihinkin vaivoihin, joista kipu voi johtua. Ystävällisellä ja hellällä opastamisella ja yhteisillä "tutkimusretkillä" pääsee aika pitkälle. Suurin osa miehistä on "yhdyntäpainotteisia", miehesi ei siis todellakaan ole ainut, ohjien ottaminen omiin käsiin ei kai ole niin vaikeaa? Näytä miehellesi vaikka kädestä pitäen, millaisesta esileikistä pidät. Uskon, että se olisi (ollut) hänestä vain kiihottavaa. Miksi seksistä, yhdestä maailman luonnollisimmasta asiasta, pitää tehdä niin vaikeaa? Tässä tilanteessa mies tuskin enää uskaltaakaan harjoittaa sitä kanssasi, koska pelkää, että hän vain loukkaa sinua. Mietipäs tilannetta omalle kohdallesi.
Vaikuttaa, että olet luonteeltasi melko dominoiva, miehesi taas ei. Anna hänelle tilaa, anna hänelle mahdollisuus olla vastuussa asioista ja järjestää kaikkea. Ei tilanteessa, jossa sinä olet aina ollut "pomona", ole helppo lähteä muuttamaan rooliaan.
Huomaat kai itsekin kirjoituksestasi, että sinun on syytä katsoa peiliin; " tuntuu että mies taipuu kaikkeen mitä sanon. etten vain suuttuisi" "tässä suhteessa, jossa minut vain jättämisen pelosta otetaan huomioon".. Sinun on muutettava omaa itseäsi tai etsittävä se mies, joka sitten on sellainen, kuin tahdot.. Mutta älä laita eroa miehesi syyksi.
jota en itse viitsisi kauan katsella. Teki miehesi niin tai näin niin tekee joka tapauksessa väärin. Syytät miestäsi, miksi? Hän tuskin on teidän suhteessa se, jolla on ongelmia. Sanot rakastavasi miestäsi, näytät sen kyllä niin oudolla tavalla, että saatat jäädä yksin.
Tahtoisit enemmän...? Enemmän mitä? Nythän sinulla tekstistä päätellen on mies, joka ei väitä vastaan, ja myötäilee sinua kaikessa. Hyväksyt lähipiirisi vain ihmiset, jotka myötäilevät sinua kaikessa. Noh, sinä olet aina ollut sellainen, että mikään ei riitä tai ole tarpeeksi. Uudet "hyvät", suuretkin asiat elämässä riittävät pitämään sinut tyytyväisenä max. 2 vk. Sitten valitat taas tylsyyttä, ja jotakin pitäisi taas saada uutta ja lisää. Ala sinkuksi vaan. Sinä et ole seurustelijaluonne. Tästä kirjoituksestasi paistaa luonteesi läpi. Olet vain huolissasi omasta tulevaisuudestasi, ja kuinka huonosti nykyinen miehesi onnistuu odotuksesi täyttämään. Sinä ajat ihmisen henkisesti niin umpikujaan, ettei hän enää osaa/uskalla näyttää tunteitaan, tai edes etsiä ratkaisumalleja ongelmiin, pelätessään että suutut.
Muotoilin tämän, aivan kuin olisin kirjoittanut exälleni, koska meillä tilanne oli 100% kuvailemasi kaltainen. Kun ja vaikka et hän todennäköisesti olekaan, niin käytä tätä vapaasti vertailukohteena. :)