Nyt taisi käydä niin, että kaikki goottipissikset ( ja niitä suomessa riittää ) äänestivät idolinsa Hannan viisuihin. Piisillä ei heille ollut niin väliä.
Muiden äänet taas jakautuivat Thunderstonen ja Lovexin kesken sillä seurauksella että kummankaan äänisaalis ei riittänyt lyömään Hannaa.
Hannan kappale ja esitys on todella pettymys. Piisin sanat ovat lapsenomaiset ( liiv mii älöun - liiv mii älöun - liiv mii älöun - liiv mii älöun ) samalla lespataan toisella kädellä kuin Kikka aikoinaan, kasvoillaan ilme kuin kyseessä olisi tavanomaista vaikeampi ulostus.
Muiden äänet taas jakautuivat Thunderstonen ja Lovexin kesken sillä seurauksella että kummankaan äänisaalis ei riittänyt lyömään Hannaa.
Hannan kappale ja esitys on todella pettymys. Piisin sanat ovat lapsenomaiset ( liiv mii älöun - liiv mii älöun - liiv mii älöun - liiv mii älöun ) samalla lespataan toisella kädellä kuin Kikka aikoinaan, kasvoillaan ilme kuin kyseessä olisi tavanomaista vaikeampi ulostus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuollaisen seksikkään Hanna-ilmeen saa kun syö helvetisti kuituja ja jättää juomatta. Sitten pidättelee pari vuorokautta niin ilme leviää pikkuhiljaa kasvoille...
Kyllä osuit naulan kantaan.Mutta mitä
voi odottaa entiseltä trukkikuskilta
joka on ITSE sanoittanut kipaleen.Olis
edes antanut sen vaikka Kassu Haloselle.
Todellakin Eurooppa jättää Hannan Alone.
Ja saa I wanna go home with O-points!
Säälittää katsella kun SUAMI on järkänny
niin Hianon Shown toukokuussa ja joku
Mikko Leppilampi ja Pelkonen sekoilee.
Olis edes ottanu jonkun ulkomaalaisen
sinne esiintymään-juontamaan.
Ei toi monsteri juttu toimi kahtena voutena peräkkäin ja eiku pakarinen viisuihin vaa.
saa sit olla kyl viiminen suomi monsteri viisuis!!!
kyl suomalaisten olis pitäny tajuta et ei se monsteri juttu toimi kahtena vuotena peräkkäin. mutta minkäs sille voi. nyt se hirviö edustaa suomee viisuis ja ruotsalaiset nauraa päin naamaa.
kaikkiha oli niii kohallaa etta
koska itseäsi saattaa hävettää sanomisesi toukokuussa - kun hanna menestyykin!
aina kun ei voi oma suosikki voittaa - voittiko viime vuonnakaan? taisit olla yksi niistä monista takinkääntäjistä. häpeä.
vaikutat todella lapselliselta. jotkut euroviisut hei, ihan kuin olisi kyse elämästä ja kuolemasta. tai niin taitaa ollakin - lovexin teinifaneille tämä aika paha paikka kyllä on.
Vuosi sitten jännitin, voittako Lordi sen Metsäkedon, mikä sitten onneksi tapahtuikin. Tuolloin aavistelin, että Lordi voisi päästä läpi semeistä kymmenen parhaan joukkoon, mutta voittoon uskoin vasta finaalin ääntenlaskennan aikana.
Eli viime vuonna valittiin mielestäni paras ehdokas suomen edustajaksi. Tänä vuonna ei ollut oikein yhtään potentiaalista menestyjää ehdokkaana, mutta Pakarisen valinnan takia nyt joutuu vielä häpeämäänkin. Sen verran korni esitys ja heikko sävellys/sanoitus.
tulla tälle palstalle sitten kehumaan, jos hanna menestyy. sitäpaitsi luuletko todellakin, että kun suomi kerran historiallisesti voitti euroviisut, se tapahtuu kerta toisensa jälkeen???
sekin on suomelle jo hyvä sijoitus, ettei jä viimeisien joukkoon. taitaa ihmisillä olla vähän liialliset odotukset tuon lordin jälkeen. itse uskon vakaasti, että hanna saa pisteitä, mutta paha sanoa vielä tässä vaiheessa kuinka paljon. mutta varmasti enemmän kuin yhdetkään sillanpäät tms. humppaveikot.
"sitäpaitsi luuletko todellakin, että kun suomi kerran historiallisesti voitti euroviisut, se tapahtuu kerta toisensa jälkeen??? "
????!!!!???!??!??!!!?? Noin, lähtee niitä merkkejä meitsinkin näppikseltä. Todellakin.
Voitosta ei ole puhunut kukaan, ei ennen suomenfinaaliakaan. Kyse on vain siitä, että nyt kotikisoissa joudutaan häpeen silmät päästä.
Mutta onhan meillä ollut Sillanpääkin edustajana. Ja kerran oli sellainen edustaja joka unohti piisin sanat kesken finaalin. Että kyllähän meillä on näitä viisuperinteitä.