mä tein sen

Aamulla nousin, otin itteeni niskasta kiinni ja pistin kaikki vanhat viestit hävitykseen, ennenkuin tulen katumapäälle. Hävitin kuvat ja kaikki esineet, mitkä turhaan kiusaa mua muistuttamalla asioista.

Ei tuntunutkaan miltään. Olin odottanut jotakin tunnetta, mutta ei mitään. Nyt tuntuu hyvältä.
Miksihän vetkutin sitä niinkin pitkään?

Nyt mua saa kehua. :)
61450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä myös tein aikoinaan asteittain surutyötä, kaikki vaatii aikansa.

Äänestä

Ei toi auta sua, jos sydän tietää totuuden. Valehtelet vain itsellesi ja kun alkaa kaduttamaan on ne viimeisetkin kauniit muistot tuhottu - tai no onhan sulla aina ne oikeat tunteet ja muistot mitkä ei häviä kuvien repimisellä tai viestien tuhoamisella.

Kehutaan nyt kuitenkin sun aktiivisuudesta ja siitä, että et jää murehtimaan jotain, mikä voi hyvinkin kulkea rinnallasi hamaan tulevaisuuteen.. :)

Äänestä
  • Ettepäi on ainoa suunta, sano mummo lumessa. Eli jos homma ei toiminu, niin kaikki mikä muistuttaa vanhasta pois vaan. Onneksi olkoon ketjun aloittajalle siis! Mulla kesti pari vuotta selvitä parin kuukauden jutusta, mutta pääsin yli. (Jos se oli jotain todella tärkeätä, kyllä sinä muistat sen muutenkin etkä tarvi materiaa muistuttamaan.) Mutta uusia kaloja vaan narraamaan. ;)

    Äänestä

  • jos siitä ei olis koskaan tullut mitään, niin parempi et hävitti kaikki pois. ja jos siitä olis joskus tullut jotakin, niin olis tullut uusia juttuja niin paljon, ettei niillä olis siinä rinnalla merkitystä. ne olis poistettu kuitenkin nopsaan parempien tieltä.

    Äänestä

Juuri äsken tein saman urakan, pitkään myös minä sen kanssa vitkuttelin. Tavarat ja lahjat heitin jo aiemmin roskiin, sinne meni kaikki mahdollinen. Mutta kauan on ahdistanut tietoisuus siitä, että tietokoneella on vielä valokuvia ja meilejä tallessa. Joten äsken tartuin minäkin itseäni niskasta kiinni ja delete-nappulaa painoin kerran jos toisenkin.

Reaktio vaan oli aivan toinen kuin sinulla: suru valtasi mielen ja kyyneleet valuivat vuolaina. Mielestä muistoja ei saa mitenkään, ja varsinkin uniin ne tulevat pyytämättä, mutta nyt ainakaan mitkään konkreettiset asiat tai kuvat eivät minua pääse yllättämään.

Matka kohti parempia ja valoisempia aikoja jatkuu... :)

Äänestä

Minulla on koneessani kansio, johon en koske. Kansiossa on kaikki meidän yhteiset kuvat. Puhelimessani on edelleen viestejä, jotka ovat ajalta kun kaikki oli hyvin.

Tavallaan toivon, että voisin tehdä tuon saman puhdistautumisen, mutta tavallaan en halua. Haluan varjella noita muistoja, koska ne on ainot mitä on jäljellä. Tiedän, ettei tää oo ihan viisasta, mutta mitä sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä minä kirjoitti:

Aamulla nousin, otin itteeni niskasta kiinni ja pistin kaikki vanhat viestit hävitykseen, ennenkuin tulen katumapäälle. Hävitin kuvat ja kaikki esineet, mitkä turhaan kiusaa mua muistuttamalla asioista.

Ei tuntunutkaan miltään. Olin odottanut jotakin tunnetta, mutta ei mitään. Nyt tuntuu hyvältä.
Miksihän vetkutin sitä niinkin pitkään?

Nyt mua saa kehua. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu