onko suhteemme lopussa? tuntuu kuin olisimme keski-ikäinen pariskunta, jotka ovat seurustelleet vuosikausia, vaan emme ole. välillä tuntuu, kuin olisimme vain kämppiksiä...
halailemme kyllä ja suukottelemme, mutta itse seksiä on todella harvoin. no, väsymys on kyllä yksi suuri syy sen vähäisyyteen, kun on pieni lapsi, eikä aikaa ole muutakuin illalla tai yöllä.
en tiedä onko itselläni enään tunteita miestäni kohtaan. pidemmän aikaa on jo tuntunut "tyhjältä" tunne puolella. seksi ei tunnu juuri miltään. meillä ei juurikaan ole ollut kahdenkeskeistä aikaa lapsen syntymän jälkeen.
olen ajatellut, että kaikki tunne kuohut ja ailahtelut johtuvat hormoneista, mutta eiköhän nekin ala jo pikkuhiljaa olla ohitse... synnytyksestä kun alkaa olla jo 9kk aikaa.
näen usein unta, että olen ihastunut johonkin toiseen. viestittääkö tämä kenties siitä, että tunteita mieheeni ei enään yksinkertaisesti ole ja pitäisi jatkaa eteenpäin ilman häntä? unethan ovat kyllä vain unia, mutta joskus kun nekin voivat antaa vihiä jostain.
olen miettinyt, että jos en vain osaa päästää irti. olemme miettineet erilleen muuttoa ja tuntuu kuin tämä olisi ainaista jahkailua. välillä kun tuntuu siltä ettei enään jaksa, mutta sitten mieli taas muuttuu. rasittavaa!
halailemme kyllä ja suukottelemme, mutta itse seksiä on todella harvoin. no, väsymys on kyllä yksi suuri syy sen vähäisyyteen, kun on pieni lapsi, eikä aikaa ole muutakuin illalla tai yöllä.
en tiedä onko itselläni enään tunteita miestäni kohtaan. pidemmän aikaa on jo tuntunut "tyhjältä" tunne puolella. seksi ei tunnu juuri miltään. meillä ei juurikaan ole ollut kahdenkeskeistä aikaa lapsen syntymän jälkeen.
olen ajatellut, että kaikki tunne kuohut ja ailahtelut johtuvat hormoneista, mutta eiköhän nekin ala jo pikkuhiljaa olla ohitse... synnytyksestä kun alkaa olla jo 9kk aikaa.
näen usein unta, että olen ihastunut johonkin toiseen. viestittääkö tämä kenties siitä, että tunteita mieheeni ei enään yksinkertaisesti ole ja pitäisi jatkaa eteenpäin ilman häntä? unethan ovat kyllä vain unia, mutta joskus kun nekin voivat antaa vihiä jostain.
olen miettinyt, että jos en vain osaa päästää irti. olemme miettineet erilleen muuttoa ja tuntuu kuin tämä olisi ainaista jahkailua. välillä kun tuntuu siltä ettei enään jaksa, mutta sitten mieli taas muuttuu. rasittavaa!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Useassakin perheessä vuoden sisällä lapsen syntymän jälkeen eletään samoja tunteita. Kehoitan olemaan tekemättä suuria tulevaisuutta koskevia päätöksiä juuri nyt, hormonitoimintasi ei ole vielä täysin normalisoitunut, etenkään jos imetät, ja elämäntilanne on kaikin puolin vaikea. Toisin kuin nyt saattaa tuntua, eroaminen ei paranna tilannetta vaan vaikeuttaa sitä entisestään.
Perheterapia voi auttaa selvittämään omia tunteita ja ajatuksia, mutta avioliitto on todellakin tahdon asia, ei hetkellisen tunnetilan vietävissä.Ihastus-unesi kielivät ainakin minusta heräävästä tunne-elämästäsi, siitä että ne tunteet joita mietit Ovat vielä siellä, sinun täytyy vain löytää ne ja ottaa ne käyttöön.
Elämänne on juuri muuttunut täysins iitä mitä kuvittelitte sen olevan, otta kai sopeutuminen ja toistenne uudelleen löytäminen vie aikaa, ehkä vuosiakin. Mutta jos pelaatte hyvin yhteen, perhe on perustettu, elämä on yhteinen, älkää heittäkö hyvää pohjaa pois vain tunnetilan perusteella ja sikis että juuri nyt on vaikeaa. Sen virheen moni tekee. Se voidaan välttää. Pirauta ensiksi eprheneuvolaan ja varaa aika teille akhdelle, puhua tutneistanne ja myöntää ne rehellisesti. Ehkä jo yksi avoin keskustelutuokio ulkopuolisen ohjaamana vi avata solmuja joita et tiennyt olevankaan?
***
ei viitsisi kovin helpolla luovuttaa. mutta alkaa tuntua turhauttavalta, kun tätä on kestänyt jo niin pitkään.
asumuseroa olemme miettineet useaan otteeseen. itsestäni tuntuu, että pystyisin hyvinkin jatkamaan elämää ilman miestäni, ehkä se olisi helpompaakin. ei siinä mielessä, että apuahan lapsen kanssa ei olisi, mutta muuten. saisi aikaa vain itselleen ja lapselle, ei tarvitsisi ajatella vielä miestäkin.
kyllähän tämä yhdessä elokin onnistuu, mutta koko ajan on mielessä, että voisi olla mukava päästä pois.
joko oikeasti välitän vielä hänestä (niinkuin sinä meinasit) tai sitten yritän "työntää" häntä pois kaikella mäkätykselläni. välillä kun päätän, että nyt yritän tosissani, niin kaikki tuntuu olevankin ihan hyvin. mutta sitten tulee taas sellainen, ettei enään jaksa ja taas sama "kaaos".
tuntuu ettei hän viitsi kovinkaan paljoa edes tehdä suhteemme eteen. esim. keskusteluissa hän ei ole hyvä, saati sitten kuuntelemisessa.
Meil sama tilanne 9 kk synnytyksestä, aikaa ei riitä toisillemme ja nyt sit asumusero... Ehkä se viel tästä ajan kanssa.
miettineet asumuseroa. sitä ei vain viitsisi kovin helpolla luovuttaa, mutta kauanko tätä sitten pitäisi kestää. ei ole lapsellakaan kovin mukavaa, jos vanhemmat aina riitelevät. tai itseasiassa ei meillä kovin usein riidellä, mutta sanomista on jatkuvasti.
Meillä on kans ihan sama juttu. Synnytyksestä vaan on vast 2kk. Meinasimme luovuttaa jo odotus aikana, mut täsä sitä vieläkin ollaan ja tapellaan. Mies haluisi yrittää, mutta vika taitaa olla minussa. Tuntuu että kaikki ärsyttää eikä jaksa enää. Olisi helpompaa yksin,mutta ei tietenkään rahallisesti. En tidä mitä tekisin. Ei vaan kertakaikkiaan jaksa, mutta on niin vaikeeta päästää irti, etenkin lapsen takia, mutta ei voi olla suhteessa vain lapsen takia. Kyllä lapsi sen jossain vaiheessa huomaa että vanhemmat eivät ole onnellisia.
itseasiassa meilläkin ongelmat alkoivat jo raskaus aikana. luulen kyllä, että hormonit ovat syypää tähän kaikkeen. mutta se, että kaikki kestää niin pitkään ja jos "huonot välit" ovat jatkuneet kauan, niin miten sitä muka hormonien tasottumisen jälkeen pystyy taas palaamaan entisiin tunteisiin?
itsestäni alkaa tuntua entistä voimakkaammin, että ero tulee kuitenkin jossain vaiheessa.
lapsi tosiaan vaistoaa (jo pienestä pitäen), jos vanhemmilla ei ole hyvä olla. ja jos olet joskus ollut kuuntelemassa toisten riitelyä... ei ole todellakaan kivaa! etenkin jos kyseessä on omat vanhemmat! olen miettinyt lastani paljon. jos itselläsi on huono mieli, olet ärtynyt, tms. lapsi saattaa itkeä ihan vain sen vuoksi. hän tarkkailee ja huolehtii sinusta.
ajattelin tässä kuitenkin nyt vielä jonkun aikaa katsella tätä tilannetta, kun meillä ei kuitenkaan mikään hätä ole, että pitäisi pois päästä. mutta vuosia en ala odottelemaan.
Luulen, että unesi viestii vain miehesi huomion ja hellyyden puutteesta. Oletteko jutelleet asioista ilman riitoja rauhallisessa paikassa syyttelemättä toista?
Parisuhdeongelmista tulee aina hankalia , kun on lapsia mukana. Pitäisi päättää onko lapsen kannalta parempi erota, kun ne vaistoavat mielialat ja riidat. Vai pysyäkö yhdessä, että lapsella olisi ehjä koti. Näissä tilanteissa on vaikea neuvoa, kun se on jokaisen päätettävä itse. Mutta jos välittämistä toista kohtaan on vielä edes vähän jäljellä, niin minä yrittäisin vielä jutella ja selvittää asioita.
Saisitteko lasta joskus hoitoon, että saisitte kahdenkeskistä aikaa?
Väsymys on on ainakin omalla kohdallani oikea parisuhdemörkö. Mikään ei silloin minulle kelpaa ja kaikki tuntuu vaikealta. Suorastaan karkotan mieheni pois, vaikka juuri silloin häntä tarvitsen. Tsemppiä sinulle! Asiat kyllä järjestyy jollain tavalla, vaikka välillä tuntuisikin ylitsepääsemättömän vaikealta.