Moi,
Minua kiusaa pitkäaikaisimman ystäväni asenne...hmmm, no lähinnä kaikken mitä teen tai miten olen.
Olemme oleet ystäviä teini-ikäisistä asti, eli yli puolet elämästämme. Aina olen kokenut, ettei hän juurikaan arvosta mielipiteitäni tai tietojani jostain asiasta. Olen kokenut, ettei hän arvosta yritystäni olla hänelle hyvä ystävä.
Ja miten tämä liittyy lapsiin? Hän on juuri saanut lapsen ja minä tulen saamaan esikoiseni ensi kesänä. Olen ollut aivan innoissani heidän uudesta tulokkaastaan. Alusta asti kiinnyin pikkuiseen kuten en keneenkään pikkuiseen aiemmin. Ostin vauvalle pikku nuttuja, pehmolelun ja sen semmoista. En odottanutkaan, että minua pyydettäisiin kummiksi, koska en kuulu kirkkoon (ja ystävälleni se on tärkeää erinaisistä syistä). Odotin kuitenkin, että kiintymykseni olisi ehkä huomattu jollain tavoin. Että minua olisi kiitetty osamistani lahjoista. Olisin ehkä odottanut, että minut olisi huomioitu edes siinä määrin, että saan kutsun kastejuhlaan.
Mutta ei.
Kuulen aina vierailuilla, miten kaksi muuta ystävää ovat menneet ihan sekaisin pikkuisen syntymästä ja miten innoisaan he ovat. Minua loukkaa se, miten hän sivuuttaa ajatukseni ja tunteeni itsestäänselvinä....Tai kuin niillä ei olisi hänelle mitään merkitystä. :'(
Tiesinhän minä sen, että se on hänelle tyypillistä, mutta jotenkin kai toivoin, että tilanne olisi nyt erilainen.
Jotenkin olen kyvytön sanomaan tätä asiaa ääneen. Se on kerääntynyt niin monen vuoden aikana, etten edes tiedä mikä on todellista ja mikä ei. En ole aina ollut erityisen hyvä ystävä; olenko minä mikään edes sanomaan yhtään mitään? Olen omaa käytöstäni yrittänyt miettiä. Se ei vuosien varrella ole aina ollut hyvää, ei todellakaan. Mutta olen mielestäni viime vuosina osoittanut, että olen muuttunut ja kasvanut. Eikä ystäväni ole tavinnut kalastella minulta hellyyttä ja tunnustusta siitä, että hän on minulle tärkeä. Olen aina yrittänyt olla tukena, läsnä ja apuna. Kiittänyt, kun on ollut kiitettävää. Miksi se ei toimi molemmin päin? :|
Eikä kyse ole edes siitä, että hän olisi sosiaalisesti kyvytön. Enemmän ystäviä hänellä on kuin minulla...
Minua kiusaa pitkäaikaisimman ystäväni asenne...hmmm, no lähinnä kaikken mitä teen tai miten olen.
Olemme oleet ystäviä teini-ikäisistä asti, eli yli puolet elämästämme. Aina olen kokenut, ettei hän juurikaan arvosta mielipiteitäni tai tietojani jostain asiasta. Olen kokenut, ettei hän arvosta yritystäni olla hänelle hyvä ystävä.
Ja miten tämä liittyy lapsiin? Hän on juuri saanut lapsen ja minä tulen saamaan esikoiseni ensi kesänä. Olen ollut aivan innoissani heidän uudesta tulokkaastaan. Alusta asti kiinnyin pikkuiseen kuten en keneenkään pikkuiseen aiemmin. Ostin vauvalle pikku nuttuja, pehmolelun ja sen semmoista. En odottanutkaan, että minua pyydettäisiin kummiksi, koska en kuulu kirkkoon (ja ystävälleni se on tärkeää erinaisistä syistä). Odotin kuitenkin, että kiintymykseni olisi ehkä huomattu jollain tavoin. Että minua olisi kiitetty osamistani lahjoista. Olisin ehkä odottanut, että minut olisi huomioitu edes siinä määrin, että saan kutsun kastejuhlaan.
Mutta ei.
Kuulen aina vierailuilla, miten kaksi muuta ystävää ovat menneet ihan sekaisin pikkuisen syntymästä ja miten innoisaan he ovat. Minua loukkaa se, miten hän sivuuttaa ajatukseni ja tunteeni itsestäänselvinä....Tai kuin niillä ei olisi hänelle mitään merkitystä. :'(
Tiesinhän minä sen, että se on hänelle tyypillistä, mutta jotenkin kai toivoin, että tilanne olisi nyt erilainen.
Jotenkin olen kyvytön sanomaan tätä asiaa ääneen. Se on kerääntynyt niin monen vuoden aikana, etten edes tiedä mikä on todellista ja mikä ei. En ole aina ollut erityisen hyvä ystävä; olenko minä mikään edes sanomaan yhtään mitään? Olen omaa käytöstäni yrittänyt miettiä. Se ei vuosien varrella ole aina ollut hyvää, ei todellakaan. Mutta olen mielestäni viime vuosina osoittanut, että olen muuttunut ja kasvanut. Eikä ystäväni ole tavinnut kalastella minulta hellyyttä ja tunnustusta siitä, että hän on minulle tärkeä. Olen aina yrittänyt olla tukena, läsnä ja apuna. Kiittänyt, kun on ollut kiitettävää. Miksi se ei toimi molemmin päin? :|
Eikä kyse ole edes siitä, että hän olisi sosiaalisesti kyvytön. Enemmän ystäviä hänellä on kuin minulla...
Vastaukset 2
Vanhimmat
syvimmät ystävät isit- ja äidit palstalta, joissa me pohdimme näitä vauvanodotuksen aiheuttamia asioita monelta kannalta!
Jotenkin hassu oli viestisi, en tiedä mikä siinä oli jotenkin sen kuuloista että se ei ollut ihan sinun käsialaasi, mutta toisaalta muistan itsekin kuinka hormoonitoiminta teki minullekin melkein luuloasairaita ajatuksia odotusaikana,etenkin kun en itsekään, kuten et sinäkään kirjoituksestasi päätellen ole nyt ihan parhaimillasi.
Lepää,nauti raskaudestasi ja kaikkea hyvää!Ja jutellaan lisää aiheesta vauva palstalla!Sydämellisesti tervetuloa meidän mammajuttujen pariin!
ei sano mitään. Usein "sosiaalisille" ihmisille "ystävät" ovat kertakäyttökamaa, jotka viskataan hiiteen kun asiat eivät sujukaan... Näyttää siltä, ettei ystäväsi ole aito ystävä.