Millaisissa asioissa te neuvotte miniöitänne tai haluaisitte neuvoa jos uskaltaisitte ?
Täällä niin kovasti on keskusteltu siitä, etä anopit neuvovat ja se ärsyttää kovasti miniöitä.
Mitä siis on ne asiat missä annatte neuvojanne miniöille.
Kertokaa myös, mitä asioita tekisitte toisin jos olisitte miniänne asemassa. Eli mitä he tekevät mielestänne väärin tai toisin kuin toivoisitte.
Täällä niin kovasti on keskusteltu siitä, etä anopit neuvovat ja se ärsyttää kovasti miniöitä.
Mitä siis on ne asiat missä annatte neuvojanne miniöille.
Kertokaa myös, mitä asioita tekisitte toisin jos olisitte miniänne asemassa. Eli mitä he tekevät mielestänne väärin tai toisin kuin toivoisitte.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä ihailen miniääni suuresti. Hän on taitava, tekee kaikki vaatteensa itse, ja on miehelleenkin ommellut oleiluasun ja kauluspaidan. Minulta juuri ja juuri onnistuu napin ompelu.
Hän on ison perheen vanhin lapsi, ja on pienestä tehnyt kaikkia taloustöitä. Hän leipoo ja laittaa.
Ruuan tekee kyllä poikani. Mistä hän on innon siihen saanut, en tiedä, mutta hyvää tekee!
Miniäni on niin paljon näppärämpi kaikessa, että eipä ole toistaiseksi (10 v.) tullut hetkeä, että olisin häntä ruvennut neuvomaan.
Ainoa, josta haluaisin hänen kanssaan puhua, on se ylenpalttinen huolehtiminen, mitä hän osoittaa ainokaiselle tyttärelleen. Muistelee varmaan koko lailla työntäyteistä lapsuuttaan, eikä halua tyttärensä tuntevan samaa kuin hän omassa lapsuudessan tunsi.
Tyttärestä tulee samanlainen epäkäytännöllinen kuin minusta, koska ei osaa tehdä oikein mitään, sillä äiti kiirehtii heti apuun, kun jotain työtä pitäisi aloittaa.
Minä en neuvo miniääni missään ihan siitä syystä että en uskalla vaikka aihettakin olisi.
Jos uskaltaisin, neuvoisin mm. ottamaan vastuun omasta elämästään ja luopumaan vanhempiensa hoivasta.
Neuvoisin antamaan etusijan pienelle lapselle ja laittamaan vasta toiselle sijalle ystävät.
Neuvoisin ottamaan huomioon perheessä myös miehensä eikä vain hänen rahojaan.
Neuvoisin ajattelemaan elämää eteenpäin eikä takertumaan menneeseen.
Neuvoisin ottamaan vastuun lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan ja panostamaan siihen.
Hänen sijassaan toimisin toisn mm. lapsen ruokkimisessa, en antaisi pelkkiä purkkiruokia vaan valmistaisin ruuan itse.
Pukisin lapsen pakkasella lämpimästi vaunuun nukkumaan, enkä uskoisi sellaiseen hölynpölyyn, että lapsen täytyy olla viileässä ja se tarkoittaa että kylmissään.
Leikkisen lapsen kanssa, en lapsella.
Antaisin lapselle mahdollisuuden tutustua myös isän puolen sukuun ja isovanhempiin.
Ottaisin joskus yhteistä aikaa vain miehen kanssa ja panostaisin parisuhteeseen enkä puhuisi joka päivä erosta ja suunnittelisi sitä miehen selän takana omien sukulaisteni kanssa.
Antaisin miehen edetä urallaan enkä määräisi hänen työhönsä liittyvistä asioista vain sen takia, että itse en tiedä mitä tekisin tulevaisuudessa.
Hymyisilisin joskus myös anopin läsnäollessa.
Miniän siis pitää jämähtää neljän seinän sisälle, nyrkin (anopin) ja hellan väliin? Unohtaa ystävät, vanhemmat ja oma suku? Keskittyä vain poikaasi ja lapseen? Ja sinun sukuun? Varmaan samalla vielä kahvittaa sinut joka toinen päivä, siivota ja sisustaa sinun mielesi mukaan.
Huh huh, vaikka lapsi tuleekin maailmaan, ei se todellakaan tarkoita muun elämän lopettamista ja ihmissuhteiden katkaisemista. Juuri niin tekevistä äideistähän ne kyttäävät ja pelokkaat anopit sitten tulevaisuudessa tulevat kun ei ole aikanaan ollut mitään muuta elämää kuin lapsi ja ukko. Aivan kamalaa...
tuo kommenttisi ei kyllä mitenkään täsmää tuohon edelliseen viestiin, johon kommentti näyttäisi tulleen...tarkistappas vielä mitä halusit sanoa ja kenelle
ei kunnioiteta tarpeeksi, vaan yritetään pitää piikana.
Voisin luulla, että sama muillakin anopeilla, vaikka kutsunkin itseäni ennemmin äidiksi.
Pakko joskus puuttua lasten touhuun, kun jäävät alakynteen maalimalla.
Jos tyttöni olisivat kaikki löytäneet miehet, jotka kunnioittavat heitä naisina, en olisi "riitaantunut" heidän puolisoidensa kanssa. Aina tytöt sanovat, että oikeassahan minä olen, mutta en vain olisi saanut sitä sanoa.
Miksiköhän?
Monasti on vävyt noudattaneet tarkkaan ohjeitani, mutta silti pysyneet närkästyneinä, kun se olin minä joka epäkohdat ja loukkaukset tai hunsvolttiuden otin esiin, ei kuulema ole minun asiani sekaantua lasteni elämään. Kuka sen sitten tekisi?
Olisiko parempi antaa tehdä virheitä, tapella ja erota?
Vävyjen puoltahan minä siinä samalla pidän, kun olen tukemassa kriiseissä ja antamassa neuvoa! Minä välitän heistä niin paljon, että toivon heille parasta ja kun minulla sattuu olemaan pitkä matka takana, miksi minun pitäisi pitää tietoni ja kokemukseni ominani tai kertoa vain miehelleni?
Miksi me äidit ollaan olemassa, jos ei tukena?
että anopit eivät ensinkään neuvo ja opasta miniöitään eivätkä heitä arvostele kuten miniät täällä väittävät.
Vai eikö kukaan vain halua keskustella aiheesta asiallisesti.
Minä en todellakaan muista koskaan neuvoneeni tai arvostelleeni miniääni.
Mitä ihmettä minä pystyisin itseäni 36-vuotta nuoremmalle, talousalan monivuotisen koulutuksen saaneelle ihmiselle, opettamaan.
Oman oppini kodinhoidosta olen saanut ainoastaan käytännössä oman perheeni huoltamisessa.
Opiskeluni ja työni ovat suuntautuneet liike-elämään.
Lastenhoitoa tosin olen aikoinani opiskellut jonkin verran, mutta sen aikaisista opeista pidän visusti suuni kiinni.
Miniäni pystyy hoitamaan lapset ilman minun neuvojanikin. Ja oikeastaan, meillä on aina ollut luonnostaan samanlaiset periaatteet tästä asiasta ja minä olen sentään paljon hoitanut lapsenlapsiani.
Uskon, että tärkein asia, miksi mitään konflikteja ei ole syntynyt, on yksinkertaisesti se, että aina ja joka tilanteessa, olemme kumpikin ajatelleet yksinomaan lasten parasta. Maalaisjärki kyllä sanoo lapsia rakastaville ihmisille, mikä on näille hyväksi.
En väitä, etteikö puolin ja toisin, joskus olisi mielessä välähtänyt lievä eriävä mielipide jostain käytännön asiasta. Silloin olemme kuitenkin kumpikin pitäneet suumme kiinni, koska ei ole tapahtunut mitään, millä olisi ollut merkitystä.
Olen myös todella aina pitänyt mielessäni, kuka on lasten äiti ja viimeisen sanan sanoja, jonka määräyksiä noudatetaan.
Kodinhoidossa olen itse yleensä mennyt yli siitä, missä aita on matalin. Kyllähän kaikki hoidettua on tullut, mutta mikään pikkutarkka en ole koskaan ollut. Lasten, kissan, marsujen, koirien ja työn vuoksi, se olisi ollut turhauttavaa.
Miniäni on todella pätevä ruoanlaittaja ja kodinhoitaja. Kuitenkin myös hänelle, lapset, pari kissaa, iso koira ja työssäkäynti asettavat omat rajoituksensa, vaikka poikamme kyllä tekee osansa kotitöistä.
Jo lasten kuljettaminen harrastuksiin vie pari iltaa viikossa jommalta kummalta vanhemmalta.
Vaatehuoltokin on aikamoinen show.
On ihan selvää, ettei siinä ruljanssissa koti voi koko ajan olla tip top. Mitäpä minä siitä sanoisin muistellessani oman kotini todellista kaaosta vastaavana aikana.
En usko, että tästä aiheesta kauheasti keskustelua saa aikaan, koska monella on varmasti samankaltainen tilanne.
Eivät miniät tyhmiä ole. Kyllä he yleensä itse pystyvät lapsensa ja huushollinsa hoitamaan. Niinhän me anopitkin olemme tehneet. En muista, että minua olisi ikinä kukaan näissä asioissa opastanut tai arvostellut.
Ainahan on poikkeuksia molemmin puolin. Kuitenkin, vaikka todellista syytä olisikin, monilla anopeilla on kynnys ruveta esittämään omia mielipiteitään, jos haluavat että välit pysyvät kunnossa.
En tarkoita, että täällä valittavat miniät näitä juttuja omasta päästään keksivät. Varmasti meitä anoppeja, kuten miniöitäkin, on joka lähtöön. Kaikki eivät kuitenkaan tänne kirjoittele.
TOdella ihanaa kuulla että maailmassa on hyviä ihmisiä olemassa. Kunnioitan sitä että kerrankin myös joku anoppi jolla on aidosti järkeä. Kaikki kunnia koetulle elämälle, mutta käsittämätöntä, että jonkun anopin mielestä nykypäivänä tulisi käyttää vanhoja keinoja. Jos me kaikki äidit olisimme yhtä hölmöjä, pesisimme käsin vaatteemme ja ompelisimme ne vielä tänä päivänäkin. Ihmisen elämä ei ole mielekästä, jos kaikki seisahtuu, eikä ole kehitystä. Kiitos ihmisarvoisista kommenteistasi
se vain saattaa helposti unohtua, kun itse elää jonkinasteisessa suhteen irvikuvassa. Sen ei kuitenkaan pitäisi sokeuttaa meitä näkemästä tai kuulemasta myös sitä hyvää mitä -onneksi- yhä löytyy maailmasta ja ihmisistä.
Anopin ei tarvitse puuttua aikuisten lasten asioihin. Anopit huolehtikoot omasta elämästään ja miehensä tarpeista. Aikuiset vastaa omasta elämästään joten anopit pysyköön omissa talouksissa!
Mielestäsi siis anopit omaan karsinaan hus hus !
Että sellaista kanssakäymistä lähisukulaisten kanssa.