Kannattaako ryhtyä parisuhteeseen jos toinen haluaa ehdottomasti tulevaisuudessa lapsia ja toinen ehdottomasti ei? Mitä mieltä olette? Kokemuksia? Olemme molemmat 25. Minä en halua lapsia mutta eipä minulla ole kyllä juuri mitään kokemusta lapsista lähiympäristössä. Pelkään synnytystä yli kaiken. Onko mahdollista että mielipide muuttuu, esim. kun suhde on kestänyt pitkään tai läheinen ystävä saa lapsen?
Lapsia-ei lapsia?
Ei lapsia
141382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eli siinäpä minun mielipide. Jos lähtökohdat ovat noinkin erilaiset niin on aivan turha lähteä parisuhteeseen odottamaan, että toinen muuttaa mieltään. Lapsiasia on mielestäni sellainen jossa ei oikein voi tehdä kompromisseja. Periksi antava puoliso alkaa helposti tuntemaan katkeruutta toista kohtaan.
Minulla on sellainen tilanne, että mies on ollut aina hieman epävarma haluamisestaan, itse olen aina haaveillut omasta lapsesta. Nyt 9 vuoden jälkeen taitaa olla ero tulossa, kun mies jahkaa enkä minä jaksa odottaa. Nyt ajattelen että helpompi jos olisin tiennyt selvän kannan alusta saakka, ei olisi tarvinnut "kiduttaa" itseään näin montaa vuotta.
Voihan olla, että ehdit muuttaa mieltäsi ja alkaa haluamaankin lapsia, kunhan saat ikää, mutta entäs jos et alakaan? Mies kuitenkin haluaa lapsia ja varmasti olettaa, että muutat mieltäsi. Kannattaa keskustella etukäteen, onko mies valmis "tyytymään" sinuun, vaikka päättäisit olla lapseton loppuelämäsi. Ehkä kantaa ei miehelle kannata korostaa, itselläni ehkä ainakin on muuttunut toivoksi ja sen voimalla olen odottanut mieheni mielenmuutosta kaikki nämä vuodet.
Synnytyspelkoon saa nykyään apua jo odotusaikana, sitä ei pidä vähätellä, mutta sen takia ei kannattaisi jättää lapsia tekemättä. Mielesi voi hyvin muuttua kunhan lapsia alkaa tulla ystäväpiiriisi. Vauvakuume voi ilmaantua yllättäinkin. Itselläni ainakin ystävien lisääntyminen on nostanut vauvakuumeen huippuunsa.
Tsemppiä tilanteen pähkäilyyn.
Haetko kumppania vain lapsenteko tarkoituksiisi? Erittäin kylmä ja itsekäs ihminen olet, ei voi muuta kuin todeta. Yhdeksässä vuodessa on alkuhuumatkin menneet ajat sitten ohitse ja sen jälkeen pitäisi tulla syvä rakkaus ja kiintymys. "Kidutuksessa" tuskin kukaan olisi ollut yhdeksää vuotta! Naisethan tekee vaikka väkisin lapsen kysymättä kenenkään mielipidettä jos oikein pakkomielle tulee.
Taitaa olla vain tekosyy vaihtaa kumppania kun alkaa puuduttaan. Ei periksi antava puoliso koe mitään katkeruutta jos rakastaa ja rakkautta on puolin ja toisin. Rakkaudettomassa ja turhautuneessa olotilassa aletaan usein haluamaan jotain sellaista mitä ei ole alunperinkään haluttu. Toivotaan onnen tuovan jonkun lapsen jos muuten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ei ole alkuunkaan pariskunnan välillä.
Mitenkä ihmeessä "periksi antava" alkaa tunteen katkeruutta toista kohtaan jos kerran rakastaa häntä syvästi? Itse olet syypää jos et alkumetreillä tehnyt "halujasi" selväksi. Lapsiasioissakin voi tehdä kompromisseja jos rakastaa kumppaniaan niin paljon ettei lapsia tarvitse. Kaikki eivät sitten niitä saakkaan jotenka on tosi julmaa jättää kumppani sen takia. Tai edes mielipide erojen takia, vain sen takia että minä nyt yhtäkkiä haluan.
Onko sinulle nyt yhtäkkiä tullut jokin tyhjyydentunne elämääsi sillä jos aina haaveilee omasta lapsesta niin sehän tehdään kenelle tahansa ja heti. "Vauvakuume" on sellainen joka menee hyvin pian ohitse todettuaan kuinka rankkaa on kasvattaa yksin vauvasta kasvanutta kiukkuista kakaraa.
Teehän se vauvasi "varmalle" miehelle niin on hyvin varmaa ettei se mies tai mikä lie viihdy kanssasi kauaa. Olet tuolla yksinhuoltajien osastolla kyttäämässä jos jonkun prinssin saat. Varsinkin ystäviesi lisääntyminen saa sinut tuntemaan huonommuutta ja menet samaan ansaan. Naiset tarvii sen lapsen tai lapsia väkisin että tuntisivat itsensä joksikin. Millään rakkaudella ei ole väliä ja se on ihan samantekevää.
Tottakai rakastan miestäni, enkä voi kuvitella elämää ilman häntä. Mutta samalla en voi kuvitella elämää ilman omaa lasta, tai edes tietoa että lapsi olisi ollut tervetullut. Tarkoitin kidutuksella sitä pahaa mieltä, minkä lapsettomuus on aiheuttanut, en aikaa yhdessä. Minulle ei tulisi koskaan mieleenkään tehdä lasta pakolla, yksikseni. Haluan että sitten ja jos kun lapsia saan niin se on yhteinen projekti.
Mikäli haluaisimme yhdessä lapsen emmekä pystyisi sitä saamaan, en tietenkään jättäisi miestäni sen takia. Jos lapsihaave olisi molemmilla, voisi lapsen saada muutenkin kuin biologisesti, esimerkiksi adoptoimalla tai toimimalla sijaisvanhempina.
Sinähän et voi toisen katkeruuden tuntemista tietää. Katsos kun aina rakkaus ei riitä! Olen aina tuonut esille että haluan lapsen, olen halunnut sitä jo monta vuotta. En siis ole yht`äkkiä alkanut haluamaan lasta paikkaamaan jotain tyhjyyden tunnetta tai luomaan yhteenkuuluvuutta. Haluan lapsen siksi koska minulla on tarjota hänelle jotain ja paljon rakkautta mitä antaa muillekin kun miehelleni.
Haluaisin enemmän kuin mitään muuta että mieheni haluaisi olla lapseni isä, mikäli hän ei halua niin sitten ollaan vaikean päätöksen edessä. Kuten kirjoitin niin elämä ilman häntä tuntuu pahalta, mutta niin tuntuu elämä ilman äitiyttäkin. En odota että ymmärtäisit, mutta näin on.
Kirjoitit kompromisseista. Eikös lapsia haluamatonkin ole kykeneväinen niihin? Miksi juuri sen joka lapsen haluaa pitäisi luopua haaveestaan?
Kirjoituksestasi huomaa että et tykkää lapsista. Minä satun tykkäämään ja haluan olla äiti jonain päivänä.
Lapsiasia on niin iso juttu, ettei siinä voi tehdä minkäänlaisia kompromisseja. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, homma loppuu siihen.
Itse olen keskustellut lisääntymisasian selväksi jo ensitreffeillä, ja jos näkökantamme ovat asiassa eronneet, ei homma ole edennyt niistä treffeistä.
Miten voit keskustella asiat selväksi ensitreffeillä? Onko ihmisen mielipiteet kiveen hakattuja muuttumattomia faktoja. Oi, elämä ois helppoa, jos se olis noin yksioikoista. Uskoisin, että mielipiteet voi muuttua suuntaan jos toiseenkin.
Esim. mun mieheni on halunnut lapsia, kunnes tuli tosipaikka eteen ja mä olin viimein valmis hankkimaan niitä heti. Nyt toinen ei enää kestä koko puheenaihetta. Toivottavasti on kyseessä on vain väliaikainen jänistys. Jos mieheni päätyy olemaan haluamatta lapsia ikinä, niin taitaa tulla eroon eteen miellekin.
Minulle menee edelle kumppanin rakastaminen kuin koskaan jokin riita- asia jostain kakaroista.
Näin isoissa asioissa ei voi mieli muuttua tai jos muuttuu niin se on sen merkki ettei enään rakasta kumppaniaan. uskomatonta että lapsenteko haluinen nainen on valmis vaihtaan puolisoo keneen tahansa kunhan paksuksi tulee.
Tällaiset eivät rakasta koskaan ketään vaan sitä itseään ja omia halujaan ennen kaikkee.
Hyvä että tulisi ero sinnekkin koska et rakasta kumppaniasi sellaisena kuin se on vaan vaadit jotain itsekkäästi. Lapsi ei tuo rakkautta suhteeseen, päinvastoin sillä voi kiristää.
Kun mielipiteeni on ollut yli 16 vuoden ajan sama, eli etten halua lapsia, niin enpä oikein usko, että se muuttuu (olen 32 ja sterilisoitukin jo). Siksipä olen ottanut asian esille, koska jos toinen haluaa lapsia (vaikka ei juuri tällä hetkellä, mutta edes joskus) niin minusta on turha lähteä suhteeseen ollenkaan ja antaa toisen turhaan luulla saavansa jälkikasvua minulta.
No, onneksi on samalla lailla ajattelevia miehiäkin. :)
Vaikka kumppaniaan rakastaisi kuinka, voi lapset mennä senkin rakkauden edelle. Kyllä mielestäni on kriisin paikka jos toinen ilmoittaa että onkin muuttanut mieltään ja muuttanut aikaisemman lapsimyönteisyyden kielteisyydeksi.
Nuorena voi olla hyvinkin ajatella asioista ihan eri tavalla eikä ole ollenkaan harvinaista että mieli muuttuu kunhan ikää tulee.
Minkä takia lasta haluava ajattelee vain itseään. Yhtä itsekäshän (ellei itsekkäämpi) on se osapuoli joka kieltäytyy lasta hankkimasta. Etenkin jos hän on aikaisemmin uskotellut lapsia haluavansa.
Jos haluaa erota mikäli suhteeseen ei lapsia haluta, niin ei se tarkota että vaihtaisi miehen keneen tahansa.
Meillä hieman samaa ongelmaa, mutta minä olen se joka haluaa lapsen ja sitoutua, ei mies. Siirtää asiaa aina myöhempään. Toivoisin vain, että voisimme edes puhua asiasta, mutta sekin tuntuu miehestä painostukselta. Täytän kesällä 26 ja haluaisin lapsen seuraavan parin vuoden aikana. Rakastan miestäni hyvin paljon ja toisaalta kunnioitan hänen toivettaan eli ymmärrän miksi hän niin osaltaan ajattelee. Toivoisin vain, että olisin tiennyt hänen mietteensä ennemmin. Olemme olleet kolmisen vuotta yhdessä ja seurustelun alussa hän kertoi haluavansa sitoutua ja saada lapsia. Nyt mieli on muuttunut. Taidan syvällä sisimmässäni tajuta, että hän ei halua niitä asioita juuri minun kanssani. Tästä on vain todella hankala lähteä ja kuitenkin biologinen kello tikittää. Ja lapsiahan ei tehdä, niitä saadaan.
Meillä mies jahkailee myös. Ollaan molemmat 29-vuotiaita, eli ei nuoriakaan enää. Ystäväpiirissä monella on sama ongelma, mies siirtää vauva-asiaa hamaan tulevaisuuteen. Mikä näitä nykyajan miehiä vaivaa???
ovat tottuneet itsekkääseen ja mukavaan elämään. Vauva tuo muutoksen arkeen ja omaa aikaa ei jääkään niin paljon enää. Minä luulen, että monia tämä lapsien hankinta pelottaa just sen vuoksi, että joutuisi luopumaan entisistä jutuista. Minä itsekin näin ajattelin ennen lapsen saamista ja monta miestäkin tunnnen joille rauhallinen tv:n katselu on mukavampaa puuhaa kuin kitisevän tenavan hoitaminen. Siis mukavuuden halu.
vaan lisääntymättömyys on silkkaa fiksuutta nykyaikana. :)
Ihan yhtä itsekästä se lapsien tekeminenkin on: "minä haluan lapsia" on usein peruste.
Mitä pahaa siinä on, jos ei haluakaan lapsia mukavuudenhalun takia? Eikö jokainen päätä omasta elämästään, ja jos joku on tyytyväinen lapsettomaan elämään, niin sehän on mainiota. Vähemmän ihmisiä kuormittamassa tätä maailmaa ja näinollen hiukkasen parempi tulevaisuus teidän lapsia tekevien jälkipolville.
ei suhdetta sen vuoksi kannata lopettaa että toinen haluaa ja toinen ei. Varmasti löydät myöhemmin jotakin syitä hankkia lapsia tai sitten selviydyt synnytyspelostasi. Ja ymmärtävä puolisosi varmaankin jää odottamaan mielenmuutostasi tai sitten hän voi rahkaista sua lapsenhankintaan?