näin sitä saa taas viattomat kärsiä siitä että mies on saanut traumoja edellisestä seurustelusuhteesta, jossa tyttöystävä vaati 24/7 yhdessäoloa... Mutta miksette te miehet tajua, ettei me kaikki haluta olla palloja jalassa ja pitää elämäntehtävänä vahtia teitä ja teidän menemisiä! Onko se todella niin vaikeaa jättää menneet taakse ja keskittyä tän hetkiseen suhteeseen vai jättääkö se menneisyys niin syvät arvet? Voiko asialle mitään? En tiedä miten saan poikaystäväni käsittään että seurustelun ei tarvi olla kirosana vaan että se voi olla yks maailman parhaita asioita, joka tuo iloa elämään eikä sen tarkoitus ole kahlita toista! Vai olenko ainoa nainen jonka tarkoitus ei ole "omistaa" miestään?
miesten traumat
N22
81485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saman ongelman kanssa painin täällä . Mies on tosissaan kiinostunut ja olemme viettäneetkin aikaa paljon yhdessä, mutta hän hokee kokoajan että koska on elänyt edellisessä suhteessaan "helvetissä" niin ei halua samaa enää. Pelkää satuttavansa itsensä taas. Niinpä hän ei päästä lähelle. Olen kyllä tehnyt selväksi sen että olen luonteeltani ja tavoiltani täysin eriainen kuin tuo ex, ja olen kyllä valmis antamaan aikaakin , mutta silti välillä tuskastuttaa.
Koittakaahan miehet ymmärtää että naisiakin on erilaisia eivätkä kaikki tosiankaan ole niitä nalkuttavia tai muuten vaan "alistavia" akkoja ;)
"naisiakin on erilaisia eivätkä kaikki tosiankaan ole niitä nalkuttavia tai muuten vaan "alistavia" akkoja ;) "
Ainakaan alussa suhdetta...
...muutosta joka heissä tapahtuu, he luulevat että ovat yksilöinä erinomaisia ja että jos mies ei hänen kanssaan pärjää on vika hänessä, ei itsessä, mailman täydellisemmässä naisessa joka ei ole samanlainen kun kaikki muut mailman naiset.
No ei kaikki naiset ole mahdottomia, mutta paljon yhteistä heillä kaikilla kyllä on.
Suhteen vanhetessa sieltä, sitten löytyy se aito nainen. On lottovoitto, mikä hän oikeasti dodellisuudessa on!
Tämän, kun pystyisi varmasti jostain päättelemään suhteen alussa!
ja tämän miehen aidon luonteen, kun pystyisi päättelemään miehestä jo suhteen alussa.
Luulin nykyistä miestä (kohta varmaan ex, sillä en taida enää jaksaa häntä) kypsäksi mieheksi. Asuin vuoden hänen luonaan ja minulle selvisi että ilkeä pikkupoika on kyseessä. Säälin kyllä miestä sillä tuntuu, että hän kiusaa minua siksi että häntä on pentuna kiusattu. No joka tapauksessa mies on muuttunut kylmäksi, etäiseksi, ilkeäksi ja kaiken lisäksi minulle ei kuulu hänen menot eikä se ketä hän tapaa. Epäilisin pettämistä tai toiseen ihastumista mutta siitä ei kuulemma ole kyse. Taitaa siis mies olla henkisesti sairas.
Kaiken kukkuraksi mies syyttää minua siitä, että loukkaannun turhan usein. Kyllähän se satuttaa kun mies pitää minua nykyään itsestäänselvyytenä eli ei enää hellyyttä, juttelua ja seksikin hiipunut olemattomiin. Nukkumaan käydään niiin mies haluaa nukkua selät vastakkain. Aamulla ei jutella ei mitää, koska mies menee lukemaan omaan huoneeseensa Hesarin ja illalla töistä palattuaan sama jatkuu eli hesarin lukua ja syömistä yksin eikä paljoa puhua pukahda ja sitten nukkumaan. Kaiken lisäksi on sitten se että jos hän lähtee jonnekin niin ei se minulle kuulu. Ja jos yritän lähestyä häntä vaikka kun katsomme Tv (taitaa olla ainut yhteinen tekeminen) ja haluaisin tulla hänen vierelleen, niin kerran mies tokaisi että vierekkäin me olemme kun meidän välissä oli metri tilaa. En ymmärrä tätä menoista kertomatta jättämistä, koska koskaan en ole halunnut rajoittaa miehen menoja, mutta mies kokee asioista kertomisen kontrolloimisena.
Kaiken kukkuraksi olin siis vuoden asunut miehen luona ja hän oli aiemmin ehdottanut virallisesti yhteenmuuttoa. Kun otin asian puheeksi, niin mies ei enää ole varma yhteenmuutosta. Minä lähdin kuitenkin miehen luota, sillä en enää jaksanut muka-asua hänen luonaan ja elää matkalaukkuelämään. Kaikista pahinta oli tämä miehen käytös. No nyt jatkamme seurustelua, mutta en usko että tästä tulee mitään ellei mies suostu itse muuttumaan ja näkemään vikoja itsessään. Tällä hetkellä kaikki viat on muka minussa.
Ei tuollainen mies taida ketään ansaita. Olen kyllä nähnyt niitä ihania miehiä, siis sellaisia normaaleja miehiä, jotka eivät enää ole pikkupoikia. Mies on mies fyysiseltä iältään ja on ollut jo pitkän aikaan. Henkisesti hän on lapsi vielä. Miten voisin kuvitella meneväni naimisiin tuollaisen miehen kanssa ja mikä pahinta en voisi kuvitella lasten isänä tuollaista pikkupoikaa. Pahimmassa tapauksessa lapset kärsisivät tuollaisesta miehestä.
Miksi kummassa et lähde? Kauanko olette seurustelleet kaikenkaikkiaan?
Mies selvästi tykkää vaan omasta seurasta, anna sen olla rauhassa ja eti itelles sopivampi.
Mietippä asiaa omalle kohdallesi, etkö itse "rankaise" uutta puolisoasi ex:sän tekemien virheiden vuoksi?? Jos vastaat ei....hahahaaaahhh... valetta. On aina vaan niin helppo olla se vierestä kärsivä, vaikka todellisuus on muuta. Ensin kannattaa mennä itseensä ja sitten syyttää muita. Anna puolisollesi aikaa, kyllä se sitten...
Oletko tullut ajatelleeksi että poikaystäväsi on ilmeisesti aika selvin sanoin ilmaissut ettei halua tässä vaiheessa kovin syvää seurustelusuhdetta, jos se seurustelukin on vielä kirosana edellisten jäljiltä. Mutta sinätyttö se vaan jaksat painaa päälle! Uskot että saat vielä miehen mielen muuttumaan. Voihan niin käydäkin, ei siinä mitään, mutta jos ei käykään niin ketä syytät? Miestä vedätyksestä? Vai voisitko tunnustaa edes itsellesi sitä ettet yksinkertaisesti ole kuunnellut etkä uskonut mitä sinulle sanotaan?