seksiä vailla

Viimeiset 4 kuukautta ovat kuivuttaneet seksielämämme noin kertaan viikossa. olemme olleet yhdessä 11 kuukautta.
Olemme hieman yli parikymppisiä.
Aluksi harrastimme paljon seksia, useampia kertoja päivässä.
Kenties sitten on ensi huuman loppua.
Olemme tosi läheisiä poikaystäväni kanssa ja meillä on paljon aikaa toisillemme. Hellimme, kiusoittelemme ja meillä on hauskaa toistemme kanssa.
Läheisyys ei siis ole kadonnut mihinkään. itse haluaisin seksiä useammin, mutta en enää uskalla tehdä aloitetta koska se tyrmätään väsymykseen vedoten.
Suuseksiä poikaystäväni haluaa usein ja mielelläni hänelle sen nautinnon suon.
Itse yhdyntä on meistä molemmista erittäin nautinnollista.
Poikaystäväni vetoaa väsymykseen ja sen verran ollaan asiasta voitu keskustella, että hänenkin mielestään seksiä tulisi enemmän olla ja hän sitä haluaisi, mutta ei väsymykseltään ole aina sillä tuulella.
En mielestäni kuitenkaan mahdottomia toivo, jos seksiä olisi 3-4 kertaan viikossa.
Siis mitenkä saisin piristettyä poikaystävääni niin että pääsisimme itse yhdyntään asti useammin?
3833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En kyllä tajua miksi olet ryhtynyt tuollaiseen yksipuoliseen tyydyttämiseen. Poikaystäväsi antaa sinun hoitaa hommat, mutta sinä jäät ilman. Ei kai hän viitsi ryhtyä tositoimiin, kun homma hoituu helpommin ja nopeammin sinun toimestasi. Lopeta tuollainen palvelu ja vaadi kunnon toimintaa!

Äänestä

Meillä on ollut seksiä viimeksi lokakuussa!Teen kotona työtä ja joudun hoitamaan siinä mukana kotityöt ja lapset päälle.Mies istuu koneella ja meseilee kavereilleen illat pääskytysten.Kyselee sieltä koneen takanta,että mites oiskos tänään seksiä? Olen sanonut,että tarviin virittäytymisen tunnelmaan,enkä niin ,että lapset ja viimeset pikku duunaukset hoidettu kymmenen jälkeen ja ihan puhki poikki.Ethän sä oo ennenkää tarvinnu! Sanoin,että kun tarvin,ei niin että vähän räplätään,muutama minuutti ja se siinä! Haluan myös koskettelua,halia ja lähellä oloa,mutta ei mitään .Suoraa toumintaa pitäisi olla.Haluan ja tykkään suuseksistä,mutta en myöskään saa sitä.Herra kyllä ottaa mielellään vastaan ihanuuden.Kaikki pitäisi tapahtua kuin silloin ennen.Olemme nelikymppinen pariskunta,ja kaipaan jotain vaihtelua!Tuntuu, että mies ei edes välitä seksistä,mitä lie koneella katselee yömyöhään! Lapsia ei koskaan laiteta mihinkään yökylään,vaikka olen ehdottanut.Ei niitä saa pakottaa , edes lomat ja viikonloput näkee niitä,kun muuten arkena jää niin vähäiseksi,sanoo mies.No kohta olen puolisen vuotta kärvistellyt puutteessa ja sen kyllä näkee naamasta ,kun lakkaa saamasta....Nyt tuntuu kynnys seksuaaliseen kanssakäymiseen olevan korkealla,naisellisuutenikin tuntuu saaneen kolauksen.Muutoin olemme kuin kämppäkaverit.Haluni ei ole hävinnyt mihinkään ,tekee mieli,mutta se huomaamattomuus korventaa.Ei mitään reaktiota ,vaikka kuinka hemasevat asut on ja olen pitänyt itsestäni huolta myös ulkonäöllisesti.Toivotonta,huokaus.....

Äänestä

Se näyttää käyvän sille työstä ja pojua laiskottaa muutenkin. Sun täytyy vaatia itsellesi myös sitä suuseksiä. Mutta onhan se niinkin, että kaikkeen kyllästyy jos sitä on liikaa. Kuten vaikka jos joutuu syömään samaa ruokaa 2-3 viikkona putkeen. Tai samaa karkkia. Siihen kyllästyy ja haluaa taukoa sen syömiseen tai vaihtelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


christel kirjoitti:

Viimeiset 4 kuukautta ovat kuivuttaneet seksielämämme noin kertaan viikossa. olemme olleet yhdessä 11 kuukautta.
Olemme hieman yli parikymppisiä.
Aluksi harrastimme paljon seksia, useampia kertoja päivässä.
Kenties sitten on ensi huuman loppua.
Olemme tosi läheisiä poikaystäväni kanssa ja meillä on paljon aikaa toisillemme. Hellimme, kiusoittelemme ja meillä on hauskaa toistemme kanssa.
Läheisyys ei siis ole kadonnut mihinkään. itse haluaisin seksiä useammin, mutta en enää uskalla tehdä aloitetta koska se tyrmätään väsymykseen vedoten.
Suuseksiä poikaystäväni haluaa usein ja mielelläni hänelle sen nautinnon suon.
Itse yhdyntä on meistä molemmista erittäin nautinnollista.
Poikaystäväni vetoaa väsymykseen ja sen verran ollaan asiasta voitu keskustella, että hänenkin mielestään seksiä tulisi enemmän olla ja hän sitä haluaisi, mutta ei väsymykseltään ole aina sillä tuulella.
En mielestäni kuitenkaan mahdottomia toivo, jos seksiä olisi 3-4 kertaan viikossa.
Siis mitenkä saisin piristettyä poikaystävääni niin että pääsisimme itse yhdyntään asti useammin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu