Liikuntariippuvuus!

silloin pannaan juoksuksi kun muuten myöhästyisi alkosta kun ovet sulkeutuvat.

Olis edes niin terve, että pystyis liikkumaan edes normaalisti. Mikä on normaalia????

Mutta ei.

Jos nyt saisin terveyteni takasin, niin juoksisin kuin aropupu pitkin mettiä ja olisin ikionnellinen vaikka sitten liikuntariippuvuudesta.

Siis en käsitä ihmisiä, jotka eivät viitsi liikkua, kun siihen pystyisivät. Maataan vaan ja lihotaan.

Perkele, että vituttaa.

Minulla liikuntariippuvuus oli sitä,että oli aivan pakko päästä juoksulenkille joka päivä,oli sää mikä hyvänsä. Mikäli en jostain syystä päässyt lenkille olo oli rauhaton ja ärtynyt.

Tiesin olevani liikuntariippuvainen,kun lenkille oli päästävä sairaanakin. Yritin kerran juoksulenkkiä vaikka olo oli voimaton,jalat olivat raskaat ja kompastelin. Ajattelin olon kohentuvan lenkin aikana. Kun niin ei käynytkään keskeytin lenkin kiukusta kihisten alkutaipaleella,kun hengittäminenkin alkoi käydä raskaaksi ja keuhkoihin pisti joka askeleella.
Yhä ärtyneenä menin käymään lääkärissä. Minulla todettiin pneumonia,johon sain antibioottikuurin ja ehdottoman lenkkeilykiellon ainakin neljäksi viikoksi.
Mieleeni jäivät hyvin lääkärin sanat"tiedätkö,että vielä nykypäivänäkin terveitä työikäisiä ihmisiä kuolee pneumoniaan,myös Suomessa"kun en suostunut menemään sairaalaan hoidettavaksi,vaan sanoin hoitavani itseni kotona. Kuten sitten teinkin.

Normaalista liikunnasta jää hyvä mieli ja siitä nauttii. Ei tule syyllisyyden tunnetta ,että "olisi vielä pitänyt...tai jos minä nyt kuitenkin vielä". Liiassa liikunnassa ylitetään omat jaksamisen rajat,vaaditaan aina parempaa ja parempaa suoritusta.

Normaalin,minulle sopivan,lenkkeilyn pystyin oppimaan kärsimyksen kautta.

Mieheni totesikin minun olevan liikuntanarkomaani,kun minun oli päästävä aina lenkille ja se saneli jo täysin aikatauluni vapaapäivinä. En edes välittänyt kyläillä missään.

Riippuvuus on sitä että tarrautuu johonkin, josta pitäisi osata vähintäänkin hellittää otetta. Liikuntariippuvuus on positiivinen asia siihen asti kunnes joku kokee sen ongelmaksi. Se joku voi olla mm. oma sydän.

Kun kokee vieroitusoireita, tietää olevansa riippuvainen.

Oma viikoittainen liikuntamäärä vaihtelee tosi paljon, yleensä 3-10 h välillä. Työmatkapyöräilyä 10km/pvä en laske liikunnaksi, enkä kävelyä. Liikunnassa kun pitää hikoilla ja hengästyä. Normaali liikunta on sitä, että hikoilee ja hengästyy, ja nauttii siitä - kuin myös suihkusta, syömisestä ja levosta. Epänormaalin liikunnan ääripäät on, että joko yrittää välttää hikoilua tai tavoittelee aina vaan parempia ja näkyvämpiä tuloksia, eikä nauti itse liikkumisesta. Liika liikkuminen harvemmin on ongelma, - liika pingottaminen sitäkin useammin.

Itse saan vieroitusoireita, jos en ole pariin päivään päässyt liikkumaan. Tulee tukala olo, jalat "huutavat" ja rinnassa on paine, jonka pitää päästä purkautumaan - keuhkot kaipaavat tuuletusta. Sisätiloissa istumatyötä tekevälle se on mielestäni terve merkki. Ihminen on luotu liikkumaan.

Joskus tuollaisen tunteen aikana on yrittänyt miettiä, miten latauksen saisi purettua muuten kuin hikoilun ja hengästymisen yhdistelmällä. Avantoon meneminen ja samanaikainen hengityksen pidättäminen saattaisivat ehkä auttaa :-)

Liikunta menee överiksi jos se vie kaiken ajan ja ajatukset, oma keho tai pää kärsii, tai kun läheiset kärsivät.

Riippuvuutta voi pienentää esim. jättämällä sykemittarin tietoisesti kotiin.