Olen parikymppinen tyttö, iho on melko hyvässä kunnossa, ei mustapäitä, finnejä harvoin. Ongelmana on t-alueen (otsa, nenä, leuka) kiiltely.. Jo parin tunnin päästä pesusta iho alkaa killtelemään, eikä meikkikään näytä hyvältä. Millä keinoilla saisi mattapintaisen ihon? Tällä hetkellä käytössä hauschkan kokeilupakkaus (normaalille iholle), ja pakkauksen voiteet tuntuvat aika rasvaisille ja iho sit kiiltelee päivisin.. :( onko normaalia alussa, ja asettuuko myöhemmin? vai onko jotain muita, hyväksi havaittuja, tuoteitta, joita kannattaisi kokeilla?
ihon kiilto
pois?
5731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kannattaa kokeilla Cliniquen tuotesarjaa. Minä käytän 3-vaiheista puhdistusta, ja erityisen hyvä extra-mattapinnan antaja on Pore Minimizer Refining Serum. Tätä laitan kosteusvoiteen jälkeen vain hieman nenälle, sekä leukaan ja tarvittaessa myös otsalle. Itse olen ostanut 40 ml putkilon syyskuussa ja sitä on vieläkin jäljellä (veikkaisin, että kestää vielä noin 2kk). Tuote antaa tosi hyvän mattapinnan meikin alle. Meikki pysyy melkein koko päivän mattana (muutaman kerran pitää painella kiilto pois ja laittaa puuteria).
olen käyttäny tuota cliniqueta, ei toiminut mulla ainakaan.
kokeile ihmeessa hauschkan kasvoöljyä kiilteleville alueille. sitä ei tarvi kuin ihan tosi pieni pisara (kesällä voi levittää koko kasvoille mutta talvella kannattaa käyttää varmaankin poskiin jotain muuta). mulla tuo on ainut tuote joka on auttanu ihon kiiltoon. (kaikki mattakosteusvoiteet, kiillonestäjät ja mattameikkivoiteet kokeiltu...)
myös yövoiteettomuus auttaa hiljalleen ihon kiiltoon ja hauschkan tuotteet yleensäkin.
meikeistä myös lily lolon meikit estää mulla tosi hyvin kiiltoa, etenkin shine away pohjustuspuuteri (väritöntä kasvoilla).
Samoin täällä kokeiltuna kaikki mahdollinen, cliniquekin huonoin tuloksin.
Ja samoin olen aloittanut hauschkan käytön pari kuukautta sitten ostamalla ensin ne normaali-ihon kokeilutuotteet ja sen jälkeen täyskokoisina puhdistusvoiteen, puhdistusemulsion, kasvoveden ja kvittenivoiteen. Mutta samoin mulla säilyi ongelmana ihon kiilto. Nyt sitten ostin vielä sen rasvaisen ihon kokeilupakkauksen ja niin höhlältä kuin se kuulostaakin niin se kasvoöljy oikeesti auttaa ihon kiiltoon! Helposti vois kuvitella päinvastoin, että sittenpä vasta kiiltelee jos öljyä lutraa naamalleen mutta ilmeisesti homma toimii kuten ohjeissa sanotaan että öljy antaa iholle viestin siitä että rasvaa on jo tarpeeksi eikä ihon tarvitse itsensä sitä enää tuottaa ja iho pysyy päivän mittaan yllättävän kiillottomana. Kokeile!
Mulla on pintakuiva sekaiho, johon pukkaa finnejäkin. Nassu on ihan rutikuiva aamupesun jälkeen mutta alkaa kiiltelemään jo parin tunnin päästä todella pahasti.
Parhaiten tuohon kiiltoon on auttanut Clarinsin matta-päivävoide ja mattakasvovesi, joita käytän aamuisin. Illalla taas sitten Clarinsin puhdistusmaito ja "normaali" kasvovesi ja sitten yövoide (yövoide on tällä hetkellä Garnierin) jotka kosteuttavat koska ihoni kuitenkin kuivaa.
Nuo Clarinsin mattatuotteet eivät kuivata eivätkä tuki ihoa mutta hillitsevät kiiltoa. Lisäksi ovat puolet halvempia kuin aikaisemmin käyttämäni Biothermin jne. tuotteet.
Minusta myös paras tuote ihon kiiltoon. Kuukauden käytön jälkeen ei ole pahemmin iho kiillellyt. Tästä tuotteesta en luovu!