Eikö Suomessa ole vapaus kuulua, tai olla kuulumatta yhdistyksiin ym? Perusoikeuksista on kyse. Mitä mieltä seuraavasta jutusta:
http://www.yle.fi/mot/080500/kasis.htm
http://www.yle.fi/mot/080500/kasis.htm
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Ay-jäsenluetteloiden ylläpitämisestä liitot laskuttavat kassoilta ns. palvelumaksua. Kun kassa haluaa tietää, onko työttömäksi jäänyt maksanut kassamaksun ay-jäsenyyde kautta, se kysyy asiaa liiton toimistosta. Paikallispuhelun hintainen tiedustelusoitto naapurihuoneeseen liiton rekisterinpitäjälle on voitu hinnoitella jopa 10 000 markan arvoiseksi. Näin yhteisiä kassavaroja valuu ammattiliitoille 150-200 miljoonaa markkaa vuodessa."
"Osa palkansaajajärjestöistä kuitenkin toimii edelleen niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Jäsenet pidetään ruodussa tarpeen tullen vaikka väkisin. Sen sai huomata turkulainen Risto Löyttyniemi alaa vaihtaessaan. Hänet oli tietämättään liitetty Merimies Unionin jäseneksi. Asia paljastui vasta palkkanauhasta. Automaattijäsenyydestä oli sovittu työnantajana toimivan Merenkulaitoksen ja Unionin välillä työehtosopimuksella."
"Löyttyniemi kuului kuitenkin jo yksityiseen kassaan ja joutui tahtomattaan maksamaan vielä merimiesten työttömyyskassan maksut. Vaikka kyse oli pienistä summista, periaatteesta kehittyi iso riita. Lain mukaan kahteen kassaan ei voi kulua, eikä ketään voi ilman omaa ilmoitusta liittää minkään liiton tai kassan jäseneksi."
"Määttänen otti Metallin jäsenkortin takaisin kolmen viikon hiillostuksen jälkeen. Verstaalla loppuivat mykkäkoulu, istumalakot, ylityökielto ja hidastelu siihen. Pörssiyhtiötä uhannut paikallinen selkkaus oli ohi. Työnantaja oli tyytyväinen, ammattiosasto samoin. Vain työntekijää ay-pakottaminen jäi jurppimaan."
Uskomatonta luettavaa. Ilmeisesti demokratia on näille AY-veijareille tuntematon käsite.
Moro!
En syytä ketään valehtelusta enkä asiattomuuksista, mutta kyseinen MOT ohjelma on melkoista humpuukia.
He harrastavat niin sanottua "tutkivaa journalismia" ja on usein jälkikäteen selvinnyt että ohjelmassa on esitetty vääriä tietoja. Käsittääkseni ohjelma on saanut nuhteita vaikka ei suoranaista rangaistusta myös julkisen sanan neuvostolta
Ihmisten tyhmyyttä käyttää kyllä hyväkseen SAK. Tai se on tietysti liian voimakkaasti sanottu sikäli, että kun SAK valehtelee ihmisille, että ay-liiton jäsenyyden kautta saa ansiosidonnaisen työttömyysturvan, niin ei se ole ihmisten tyhmyyttä. Kyseessä on lähinnä SAK:n rikollinen menettely, petos ja huijaus.
Ay-liitot eivät kuitenkaan usko itsekään, että ne pystyvät tarjoamaan vastiketta kalliille jäsenmaksulleen, minkä vuoksi ne valehtelevat asiasta.
Mutta kun ansiosidonnaisen työttömyysturvan saa YTK-kassasta vain murto-osalla liittojen kalliista jäsenmaksusta, niin ei ihme, että YTK-kassa on maan suurin ja se kasvaa yli 20.000 uudella jäsenellä vuosittain.
Kun ammattiliitot käyttää ei-vasemmistolaisten jäsenten jäsenmaksuvaroja vasemmiston tukemiseen, niin tyhmää kait olisi näiden ihmisten jäädä enää liittojen jäseniksi.
1:miettikää kuinka suuri järjestäytymis prosentti on esim.metalliliitolla.
2:miettikää kuinka hyvät edut metalli on jäsenilleen neuvotellut.
3:miettikää onko näillä jotain tekemistä keskenään.
4:miettikää mitkä on seuraukset kun metalli menee lakkoon
Antavatko nuo neljä kohtaa liitoille oikeuden polkea kansalaisen perusoikeuksia (liittymisvapaus?). Sama kuin alettaisiin sananvapautta rajoittaa.
Kenenkään ei tule vastoin tahtoaan kuulua yhteenkään yhdistykseen. Ja YTK:n jäseneltä oli peritty tietämättä liiton jäsenmaksu sis. liiton kassan! Laitonta! Kahteen kassaan ei saa kuulua.
SAK:n periaatteisiin kuuluu oikeus työhön. Taitaa koskea vain SAK:n jäseniä? EI YHDISTYKSELLÄ TAI LIITOLLA OLE OIKEUS ISTUA LIITTOON KUULUMATONTA ULOS TYÖPAIKALTAAN!