Sellainen maa on muka ollut olemassa. Minä olen luullut että Suomi on kuulunut Ruotsiin ja sillä sipuli. Ruotsi-Suomi kuulostaa valtioliitolta jossa kaksi tasavertaista valtakuntaa yhdistää voimansa. Kukakohan on tuollaisen sanahirviön keksinyt...
Mikä ihmeen "Ruotsi-Suomi"?!
Suuresti hämmästynyt
411864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Tukholmassa käydessä kannattaa poiketa Armeijamuseoon. Siellä on hyviä karttoja mm. ns. Suomen sodasta 1808-1809
Ei niissä yhdessäkään mainita Suomi nimistä paikkaa tai maata.
kätevä. Sillä nimenomaa korostetaan sitä, että kyseisessä tilanteessa puhutaan Ruotsista, jonka alaisuudessa Suomi oli jonkinlaisena Hakkapeliittojen otollisena siittolana.
Vastaavasti voidaan puhua Venäjä-Suomesta, jos viitataan siihen aikaan, kun Tsaarin joukot laajensivat Suomalaisten geenistöä.
Voisiko Suomalaisia pitää jonkinlaisina sotilasorjina, jotka ovat käyneet milloin Kunikaan milloin Tsaarin sotia. Itse pahemmin koskaa asiasta hyötymättä?
Muistan todella nimityksen jo kansakouluajoiltani, silloin se tuntui ihan normaalilta. Vaikea sanoa kuka sen on "keksinyt" Todennäkoisesti syntynyt hyvin kauan sitten. Ehkä jopa ennen UG:n aikaa. Tarkoituksena varmasti nostaa kansallista identiteettiä ja selventäähän se heti millä ajanjaksolla liikutaan. Kuka tietää, jos joskus tulevaisuudessa käsitellään historian aikakauden nimikkeenä otsikon jälkimmäistä muotoa. Maammehan on nykyäänkin vielä kaksikielinen, ainakin virallisesti.Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään paineita nimityksen käytöstä.
opettaja kertoo:) "Käsitteet hukassa: Ruotsi-Suomi?"
"Hiukan paradoksaalisesti tämä merkitsee, että minun mielestäni "Ruotsi-Suomi" on käypä termi historianopetuksessa, jos oppilaille kerrotaan, että se ei oikeastaan ole käypä termi. "
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=868&sid=4052346ea3aaf66647db5c42df94909e
Oli vain Tsuudilaisten ja Turaanien asuttama ITÄMAA, ei muuta.
Nykyäänkin voit sen huomata ajaessasi ruotsinkielistä rannikkoa, se on Östebotten...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsi-Suomi
Kestoaihe on jälleen kaivettu esiin. Ei ole ikinä ollut muuten olemassa Natsi-Saksaakaan, mutta se ei estä ihmisiä tällä palstalla jatkuvasti käyttämästä tuota nimitystä. Ymmärtäisin Ruotsi-Suomi -nimityksen kyllä niin, että ei sillä tarkoiteta valtion nimeä, vaan pyritään osoittamaan, että kyseisenä aikana Suomi oli osa Ruotsia.
Coiffeur: katsopa tuota Suomen karttaa vuodelta 1662:
http://www.nic.funet.fi/pub/sci/geo/carto/maakirjakartat/fkk/highres/fkk0038.jpg
Samoin otteita Haminan rauhansopimuksesta 1809:
5 art.
"Yhtä etäällä rannikoista kuuluvat lähinnä Ahvenanmaan mannerta ja SUOMEA sijaitsevat saaret kuulumaan Venäjälle, ja ne Ruotsille, jotka lähiten rajoittuvat sen rannikoihin."
10 art.
"SUOMALAISILLA, jotka nyt oleskelevat Ruotsissa, samoin kuin ruotsalaisilla, jotka oleilevat SUOMESSA, on täysi oikeus palata ISÄNMAAHANSA ja hallita niin kiinteätä kuin irtainta omaisuuttaan suorittamatta mitään vientimaksua tai mitään muuta sitä tarkoittavaa veroa."
http://www.histdoc.net/historia/frhamn.html
" Ei ole ikinä ollut muuten olemassa Natsi-Saksaakaan "
Natsi-Saksa oli 13 vuotta todellistakin todellisempaa todellisuutta monille ihmisille Saksassa ja Euroopassa. Jos Natsi-Saksa tuhosikin muuta Europpaa, niin suurimman tuhon Natsi-Saksa tuotti Saksalle ja saksalaisille, ja sen eurooppalaiselle humanismille, Goethen perinnölle.
Ja vaikka kuinka tahdot tuntea jotain myötätuntoa (?) natseja kohtaan, ehkä sen takia, että se hyökkäsi ns. arkkivihollisemme maaperälle, niin siitäkin huolimatta Natsi-Saksa oli todellista todellisempaa todellisuutta - monille ihmisille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsi-Saksa
Ei Saksa tarvitse suomalaisten natsien myötätuntoa. Kyllä Saksa pystyy ja on pystynyt huolehtimaan itsekin omista asioistaan.
Ja paremmin kuin monet muut maat!!!
Totesinpahan vain, että ei ole ollut sellaista valtiota kuin Natsi-Saksa, samoin kuin ei ole ollut sellaista valtiota kuin Ruotsi-Suomi. Jos se on mielestäsi myötätuntoa natseja kohtaan, kehotan hakeutumaan paikkaan, jossa sinut osataan hoitaa kuntoon.
"Totesinpahan vain, että ei ole ollut sellaista valtiota kuin Natsi-Saksa"
Ja edellisessä viestissä sanot, "... Ei ole ikinä ollut muuten olemassa Natsi-Saksaakaan"
Kummankohan tässä nyt pitäisi hoitoon ohjautua, kun sinä nyt tällä kertaa kiellät Natsi-Saksan kieltämisesi myöntämällä natsi-Saksan kieltämisesi .. jne .. jne .. jne .. ja edellisessä viestissäsi sinä vain vaan kielsit Natsi-Saksan olleen olemassakaan?
Ja kuitenkin tosiasiassa myös anglosaksissa maissa käytetään käsitettä .. Nazi-Saksa, jolla tarkoitetaan ei sen vähempää kuin Saksan Valtiota (Deutsches Reich) tai Suur-Saksan Valtiota (Großdeutsches Reich).
http://en.wikipedia.org/wiki/Nazi_Germany
Yritäpä nyt tehdä päätös! Vai kiellätkö Holocaustinkin?
Tässä ketjussa oli kysymys siitä, että ei ole ollut maata (valtiota) Ruotsi-Suomi. No eipä ole ollutkaan. Ei ole ollut myöskään valtiota Natsi-Saksa. Harmi jos et ole lukenut tai ymmärtänyt tätä viestiketjua.
"Ja kuitenkin tosiasiassa myös anglosaksissa maissa käytetään käsitettä .. Nazi-Saksa, jolla tarkoitetaan ei sen vähempää kuin Saksan Valtiota (Deutsches Reich) tai Suur-Saksan Valtiota (Großdeutsches Reich)."
Eli jos anglosaksit käyttävät nimitystä Natsi-Saksa, niin se tarkoittaa sitä, että sellainen valtio on ollut olemassa? Ja toisaalta, jos suomalaiset käyttävät nimitystä Ruotsi-Suomi, niin se tarkoittaa, että sellaista valtiota ei ole ollut olemassa? Hmmm... loogista...
Onko siis sinun kantasi se, että on ollut olemassa valtio, jonka nimi on Natsi-Saksa? Jos näin on, voisit ehkä itse lukea tuon liittämäsi linkin.
Mitä hoitoon ohjautumiseen tulee, niin jos ensimmäinen reaktiosi minun esittämääni viestiin on tuomita minut oitis natsisympatioijaksi, niin kyllä se vika on sinun päässäsi. Ja kun kaiken kukkuraksi viet keskustelun juutalaisten kansanmurhan kieltämiseen, todistat koko forumille olevasi täysin irralla todellisuudesta.
Joku raja pitäisi yliherkkyydelläkin olla, ettei tarvitsisi aina heittäytyä täysin naurettavaksi kun lukee jostain sanan natsi.
Miten kukaan voi lähteä etsimään ja esittää
analogiaa käsitteiden Natsi-Saksa ja Ruotsi-
Suomi etymologioiden välillä?
Kyllä sinä taidat olla tuon logiikkasi kanssa
VARSINAINEN BLONDI!
Tiedätkö miksi sanatestejä tehdään? Mitä tulee mieleen sanasta..jne...
Onhan hiukan outoa että perustelet sanayhtymän 'Ruotsi-Suomi'
käytön sillä että käytetäänhän sitä sanaa 'Natsi-Saksakin'!?
"Onhan hiukan outoa että perustelet sanayhtymän 'Ruotsi-Suomi'
käytön sillä että käytetäänhän sitä sanaa 'Natsi-Saksakin'!?"
En kylläkään perustele kummankaan käyttämistä. Totesin vain ketjun aloittajan viestiin, että aivan samalla tavalla kuin ei ole ollut valtiota Ruotsi-Suomi, ei ole ollut valtiota Natsi-Saksa. Loput näistä jutuista onkin sitten teidän mielikuvituksissanne.
Sinä et pysty luomaan valtiota sanatestillä.
Etkö oikeasti osaa lukea vai etkö ymmärrä?! Ketjun aloittaja esitti, että ei ole ollut maata (siis valtiota) nimeltä Ruotsi-Suomi. Tähän jatkoin analogialla, että ei ole ollut myöskään valtiota Natsi-Saksa. Tässä ei todellakaan ole kysymys "etymologiasta", vaan valtioiden nimistä, jotka eivät ole mielikuvia, vaan juridisia kysymyksiä. Valitettavasti sinun logiikkasi ei ole vielä ymmärtänyt tätä. Jäämme odottamaan. Voit sillä aikaa vaikka etsiä valtiota nimeltä Natsi-Saksa.
Nimenomaan tässä ei ole kysymys mistään juridisesta käsitteestä
valtio vaan kielikuvasta, metaforasta - Natsi-Saksa!
Samanlaista jankuttamista se oli Spedelläkin sen BLONDIN kanssa
siinä eilisessä sketsissä.
Maha kippurassa tässä saa naureskella nyt sinunkin kanssa,
voi hyvänen aika mikä BLONDI!
Olisi kai ollut asiallinen vertailu:
... että aivan samalla tavalla kuin ei ole ollut valtiota Ruotsi-Suomi, ei ole ollut valtiota Tanska-Norjaakaan!
- Näillä sanapareilla on sentään yhdenlainen etymologia, samantyyppinen syntyhistoria.
Mutta kun sanotaan " .. että aivan samalla tavalla kuin ei ole ollut valtiota Ruotsi-Suomi,
ei ole ollut valtiota Natsi-Saksa" pyritään siinä antamaan oikeutus Ruotsi-Suomi -sanaparin käytölle oudoin perustein.
Natsi-Saksaan liittyy paljon kielteistä latausta, mitä ei liene juurikaan ole sanapareissa 'Tanska-Norja' tai 'Ruotsi-Suomi'!
Ihmettelen vain mistä sen pikku-blondin "ajatuksiin" pulahtikin moinen allegoria, vertauskuva? Vastauksen tähän kysymykseen tiedät varmaan itse paremmin!
...että et ymmärrä luettua.
"Mutta kun sanotaan " .. että aivan samalla tavalla kuin ei ole ollut valtiota Ruotsi-Suomi,
ei ole ollut valtiota Natsi-Saksa" pyritään siinä antamaan oikeutus Ruotsi-Suomi -sanaparin käytölle oudoin perustein."
Valitettavaa, ettet lue näitä viestejä. Olen nimittäin kyllä todennut, että en pyri perustelemaan kummankaan nimityksen käyttämistä, vaan molemmat ovat virheellisiä.
"Natsi-Saksaan liittyy paljon kielteistä latausta, mitä ei liene juurikaan ole sanapareissa 'Tanska-Norja' tai 'Ruotsi-Suomi'!"
Täysin irrelevanttia. Valtiota Natsi-Saksa ei ole ollut olemassa ja sitä ei mikään vääntely ja lässyttäminen muuta. Ei ole ollut myöskään Ruotsi-Suomea, Ruotsi-Norjaa, Ruotsi-Tanskaa tai Ruotsi-Mosambikia. Ja kun näitä valtioita ei ole koskaan ollut, voidaan niistä täysin yhtäläisin perustein tämä seikka myös tuoda esiin. Enkä todellakaan käsitä, miten se voidaan tulkita natsien sympatisoimiseksi, ellei sitten tulkitsijalla ole vinttikamareita kylmillään.
Sitten sinä puhut eri asiasta kuin minä tai viestin aloittaja. Valitettavaa, että et pysy asiassa, vaan harhailet omille teillesi ja sitten mollaat muita siitä, etteivät lähde mukaan harhapoluillesi.
Koko ketju alkoi toteamuksesta, että ei ole ollut maata nimeltä Ruotsi-Suomi. Voitko väittää vastaan? Minä totesin, että ei ole ollut myöskään maata (siis valtiota) Natsi-Saksa. Jos sinä löydät dokumentin, jossa Saksan natsiaikaisen valtion virallisena nimenä esiintyy Natsi-Saksa, niin oletko ystävällinen ja esität sen. Muuten voit jatkaa Speden ohjelmien katsomista, ne ovat sinun älykkyydellesi sopivan haastavaa katsottavaa.
"Saksan natsiaikaisen valtion virallisena nimenä siintyy Natsi-Saksa.."
Kukaan ei ole missään vaiheessa puhunut virallisesta nimestä vaan metaforasta!
Onhan aika hullua, että joku 'blondi' rinnastaa ja vertaistaa käsitteet Ruotsi-Suomeli ja Natsi-Saksa!
Ja mitä tulee Spede Pasaseen niin minusta todellakin noista sketseistä usein pohjalta löytyy ajatusta. Joka tapauksessa aivan hyvää rentouttavaa viihdettä - stressaavan päivän jälkeen!
"Natsi-Saksa ei ole ollut olemassa.."
Natsi-Saksa oli todellisuuttakin suurempaa TODELLISUUTTA
kaikille niille jotka joutuivat sen kohtaamaan, ja hirvittävää
REALISMIA (sic!) se oli nimenomaan Saksalle ja saksalaisille!
Olisikohan sinun aiheellista hakeutua keskustelemaan jonkun
terapeutin kanssa omista ongelmistasi, jämähtämisestä vääriin
epärealistisiin ideologioihin?
"Kukaan ei ole missään vaiheessa puhunut virallisesta nimestä vaan metaforasta!"
Tämän ketjun ensimmäinen viesti alkaa otsikolla "Mikä ihmeen Ruotsi-Suomi" ja jatkuu virkkeellä "Sellainen maa on muka ollut olemassa." On siis kysymys maan nimestä eikä mistään metaforasta. Siis toisin sanoen joko käytetään vapaamuotoista nimitystä Ruotsi-Suomi, jolloin voidaan käyttää epävirallista nimitystä Natsi-Saksa tai sitten käytetään oikeita nimiä. Asiaan ei todellakaan vaikuta se, millaisen mielleyhtymän aiheuttaa sana "natsi" (useilta tämän palstan kirjoittajilta se saa viimeisenkin järjen hippusen katoamaan). Ketjun aloittajan ajatusta nämä asiat eivät muuta: Ei ole ollut sen enempää maata nimeltä Ruotsi-Suomi kuin on ollut maata nimeltä Natsi-Saksa. Tämän enempää en selvää asiaa jaksa enää vääntää.
"Onhan aika hullua, että joku 'blondi' rinnastaa ja vertaistaa käsitteet Ruotsi-Suomeli ja Natsi-Saksa!"
Ne ovat molemmat vapaamuotoisia epävirallisia nimityksiä. Eikä sitäpaitsi nimityksellä Natsi-Saksa aina pyritä luomaan kuulijassa kammottavia mielleyhtymiä natsien rikoksiin, vaan sillä voidaan pyrkiä osoittamaan tiettyä ajanjaksoa Saksan historiassa. Synonyymina voitaisiin kaiketi käyttää Kolmatta valtakuntaa. Silti ihmettelen, että näissä palstan keskusteluissa ihmiset käyttävät nimitystä Natsi-Saksa sellaisissa yhteyksissä, joissa on täysin selvää, että puhutaan natsien hallitsemasta Saksasta, kuten esim. on II maailmansotaa käsittelevissä keskusteluissa.
Oliko sinun mielestäsi olemassa valtio, jonka nimi oli Natsi-Saksa? Oliko?! Jos oli, sivistä itseäsi, jos ei, lakkaa jankuttamasta.
"Olisikohan sinun aiheellista hakeutua keskustelemaan jonkun terapeutin kanssa omista ongelmistasi, jämähtämisestä vääriin epärealistisiin ideologioihin?"
No sanotaan nyt sitten vaikka niin, että jos valtion nimestä keskusteleminen on mielestäsi osoitus epärealistisista ideologioista, niin kannattaa hengittää syvään ja miettiä sitä omaa ideologista pohjaa. Kyllähän tällä palstalla teitä puolijauhoisia riittää, joille sanan "natsi" käyttäminen on riittävä osoitus natsisympatioista, mutta soisin teidän silti pääsevän avohoidosta takaisin osastolle.
Hyvä blondi, ei tässä ole missään vaiheessa
ollut kysymys valtiosta vaan metaforasta, kielikuvasta.
Mutta taitavat nämä jutut olla blondille yhtä vaikeita
kuin "TASAUSPYÖRÄSTÖ"?
" Ruotsi-Suomi, jolloin voidaan käyttää epävirallista nimitystä
Natsi-Saksa "
Onhan nyt helkutin kaukaa haettu rinnastus: Ruotsi-Suomi ja
natsi-Saksa.
Mikset puhu Itävalta-Unkarista tai Tanska-Norjasta kun haluat
rinnastaa Ruotsi-Suomea? Jokainen aikuinen ihminen varmasti
ymmärtää, ettei mitään valtiota Tanska-Norja tai Itävalta-Unkari
tai ”Suomi-Ruotsi” ole koskaan ollut olemassakaan ’de jure’.
Nämä käsiteparit ovat yhteismitallisia, käsite natsi-Saksa kuuluu
aivan toiseen kategoriaan, hyvä blondi!
...jossa sinä olet se tyhmä ämmä...
"Mikset puhu Itävalta-Unkarista tai Tanska-Norjasta kun haluat rinnastaa Ruotsi-Suomea?"
Johan vitsin väänsit, pölvästi!! Ainakin Brest-Litovskin rauhansopimuksessa käytetään nimitystä Itävalta-Unkari, joten eiköhän se ole ihan riittävän virallinen nimitys Itävallan ja Unkarin muodostamasta kaksoismonarkiasta, tosin eihän sitä Spede-show'ssa kerrota, joten... Tanska-Norja oli sitäpaitsi kahden kuningaskunnan unioni, jota Ruotsi ei ollut. Tosin Kielin rauhansopimuksessa taas käytetään vain nimitystä Tanska ilman mainintaa Norjasta maan nimessä. Esityksesi siis ontuu, kuten on tehnyt koko ajan.
"Nämä käsiteparit ovat yhteismitallisia, käsite natsi-Saksa kuuluu aivan toiseen kategoriaan, hyvä blondi!"
Tuo on kyllä sinun täysin perustelematon itse tekemä määrittely, joten jatka vain oikeassa olemista omassa suljetussa maailmassasi...
Olet siis ensimmäisen viestin kirjoittaja? Jos näin on, olisit voinut kirjoittaa mitä tarkoitit. Jos taas et ollut, voisit yrittää lukea sen ensimmäisen viestin ja yrittää (yritykseksi se jää...) ymmärtää sen. Jos sanotaan, että ei ole maata Ruotsi-Suomi, niin kyllä silloin puhutaan valtion nimestä. Muutenhan kyllä voidaan puhua Ruotsi-Suomesta, jolloin puhutaan siitä Ruotsin historian ajanjaksosta, jolloin Suomen alue oli liitetty Ruotsiin, aivan kuten voidaan puhua Natsi-Saksasta tarkoittaen sitä ajanjaksoa, jolloin Saksa oli natsien johtama, väittämättä silti, että olisi ollut sellainen valtio. Tietenkin tämä on sinulle liian vaikeaa, joten älä edes vaivaudu lukemaan. Vastaa vain lonkalta jotakin yhtä idioottimaista kuin mitä olet sössöttänyt tähänkin saakka.
"Jos sanotaan, että ei ole maata Ruotsi-Suomi, niin kyllä silloin puhutaan valtion nimestä. Muutenhan kyllä voidaan puhua Ruotsi-Suomesta, jolloin puhutaan siitä Ruotsin historian ajanjaksosta, jolloin Suomen alue oli liitetty Ruotsiin, aivan kuten voidaan puhua Natsi-Saksasta tarkoittaen sitä ajanjaksoa, jolloin Saksa oli natsien johtama, väittämättä silti, että olisi ollut sellainen valtio."
Mitähän tähän blondin ajatuksenjuoksuun oikein
voisi vastata - ehkäpä olisi parempi vaieta?
- Spedekin luovutti!
Habsburgien Keisarikunta ei todellakaan ollut mikään
perustuslaillinen kuningaskunta ... de jure!
Älä nyt sekoita asioita keskenään. Tässä
puhutaan sinun traumoista ja siitä miten
pääsisit niiden yli!
Taidat vain tahallaan piruilla realistille....
Natsi-Saksa oli tosiaan karmeaa todellisuutta.
Samaan aikaan ei kuitenkaan ollut olemassakaan valtiota, jonka VIRALLINEN nimi olisi ollut Natsi-Saksa.
Oli vain Saksa tai Suur-Saksa.
Ilmeisesti realistin tarkoitus oli ilmaista Ruotsi-Suomen ja Natsi-Saksan vastaavuus alueellisen ja poliittisen historiatilanteen nimitysvälineinä, eikä virallisina valtioniminä.
"Natsi-Saksa oli tosiaan karmeaa todellisuutta!"
Näinhän se ehdottomasti oli!
Ja saksalaiset jos kutkaan sen täysin ovat ymmärtäneet, sillä
hehän juuri menettivät kaikkein eniten, ei ainoastaan:
- maapinta-alaa, "Lebensraumia", vaan myös;
- saksalaisen humanismin (Goethe);
- saksalaisen yhteisöllisyyden (Max Weber);
- saksalaisen kansallisvaltion (Bismarck), ja;
- paljon paljon saksalaisia IHMISIÄ;
- itärintamalla kaatui miljoonia saksalaisia sotilaita, ja;
- Dresdenin pommituksissa kuoli kymmeniä tuhansia saksalaisia
siviilejä .. et cetera .. et cetera ..
Mitä sä oikein sotket? Tuossa puhuttiin kaksoismonarkiasta Itävalta-Unkari, jossa Itävallan keisarikunta ja Unkarin kuningaskunta muodostivat unionin. Ei kukaan ole puhunut perustuslaillisesta kuningaskunnasta. Vai onko?
Kokeile vasta, että sinä olit yksiselitteisesti väärässä ja tuo NAtsi-Saksan ja Ruotsi-Suomen valtionniminä rinnastanut oikeassa.
Olekto todella niin tyhmä, ettet tajunnut, mitä hä'n yritti vääntää sinulel rautalangasta? Vai hallitsekeo ajatteluasia jokin "ajatuspysähdyksen" kaltainen fiksaatio, joka pysäyttää kaiken loogisne ajattelun, kun mainitaan sana "natsi"?
Jos muuten olet yhtään seurannur palstaa, niin tiedät, että minua ei-natsimpaa kirjoittajaa ei paljon löydy, joten jätä se natsikortteilu sikseen.
Sujuvaa on aiheesta eksyminen, joten katson käsittelyn päättyneeksi.
Satuin eilisiltana näkemään kun Spede yritti selittää blondille,
miten tasauspyörästö toimii.
Vaikka en pidäkään itseäni shovinistina, niin en voi myöskään
kieltää, ettenkö olisi nauranut kippurassa tuolle Speden blondi-
jutulle.
Tuli vaan jostain kumman syystä nuo blondivitsit mieleen kun
seurailee tätä sinun loogista päättelyäsi.
Pahoittelen tapahtunutta. Yritin esittää analogiaa näiden nimitysten erheellisyydestä, mutta minun olisi pitänyt ymmärtää, että sanan "natsi" käyttäminen automaattisesti pilaa minkä tahansa keskustelun. Olin liian uskalias ja luotin ihmisten järjen käyttöön ja nyt joudumme maksamaan erehdykseni hintaa...
asia tuli varmasti käsiteltyä riittävän selvästi. Ilmeisesti vaalien läheisyys vaikuttaa tunteita herkistävästi. Itselläkin joskus kaasu takertelee, mutta mopo on vielä pysynyt käsissä. En vain halunnut alkaa käsittelemään voimansiirtolaitteiden toimintaa, kun ne eivät olleet aiheina. Ehkä tänne voisi perustaa vielä yhden palstan, jonne ylläpito voisi automaattisesti heittää, kun alkaa "jakopää lyömään yli". Lievempi olisi "keljuilu" ja rajoittamaton " v.....lu" Siihen saakka yritetään tulla toimeen keskenämme. JK: Itsellä vielä se paha vika, ettei moneen kertaan nähdyt sketsit enää naurata, mutta makuasioista ei kiistellä.
"En vain halunnut alkaa käsittelemään voimansiirtolaitteiden
toimintaa"
PIKAKURSSI:
Tasauspyörästö (engl. differential) on autoissa ja muissa pyörillä
liikkuvissa laitteissa laite, joka koostuu hammasrattaista antaakseen
yhtä paljon vääntöä kummallekin vetävälle pyörälle, vaikka ne
pyörisivätkin ERI nopeutta.
Tasauspyörästöä tarvitaan siksi (sic!), että auton samalla akselilla
olevat pyörät pyörivät eri nopeutta kun autolla kaarretaan.
Ehkä kuva selventää?
http://netti.nic.fi/~spo-auto/img26.gif
No kiitos, miten jos kertoisit, miten sellainen pyörillä liikkuva laite kulkee, missä ei ole tasauspyörästöä? Mitä ymmärrät sanasta SPOOL ?
JK: Pieni vihje, tämä on historia palsta.
"Mitä ymmärrät sanasta SPOOL ?"
Nyt pistit todella vaikean kysymyksen!
Ensin kyllä luulin, että tarkoitit uima-allasta, mutta ilmeisesti
tässä on jostain muusta kysymys.
Ei, en todellakaan taida tietää .. POOL? Onpahan erikoinen
sana - olisko ihan jotain .. ei en todellakaan tiedä - luovutan!