Which way to go

Olen ollut avoliitossa pari vuotta elämäni miehen kanssa. Tiedän, että kuulostaa kliseeltä, mutta useamman parisuhteen jälkeen, tämä suhde on ollut ainoa, missä tuntuu oikealta olla. Meillä on samat intressit ja arkemme on täydellistä. Meillä on aina hyvä olla toistemme seurassa, niin hiljaisina kuin vilkkaina hetkinä. Luonteeltamme olemme kuitenkin molemmat äärimmäisen itsepäisiä sekä sosiaalisia, mutta muuten olemme kyllä erilaisia. Mieheni on hetkessä eläjä- tyyppiä, vähän vastuuntunnoton, ailahtelevainen ja vähän ns. miellyttäjä- tyyppiä. MInä taas äärimmäisen jyrkkä, suunnitelmallinen ja vastuuntuntoinen. Ongelmana on käyttäytyminen humalassa. Ja väkivalta humalassa. Näitä tapahtuu noin kerran kuukaudessa. Minä olen fyysisen väkivallan käyttäjä, mieheni ruman henkisen ja satunnaisesti fyysisen väkivallan käyttäjä. Olemme pohtineet syitä, mistä tämä johtuu. Ja minun tilanteessa asiaan vaikuttaa suku ja roolimallit. Olen aikaisemmin pyytänyt mieheni tukea omaan väkivaltaisuuteeni, mutta päinvastoin on käynyt. Miestäni on menneisyydessä pahasti kiusattu, jonka takia hän humalassa "varmistaa", etten minä tallo ja nolaa häntä. Olen jo pitkään kokenut olevani rikki henkisen väkivallan takia, ja useasti olen epäillyt suhteen tulevaisuutta. Kuitenkin koen, että tämä suhde on juuri se asia, minkä takia minä olen täällä. Tiedän, että perheestämme tulisi loistava. Nyt taas riidan jälkeen, mietin kuunteleeko sydäntä vai järkeä. Sydän on aina se mitä tulee kuunneltua, mutta usein se aiheuttaa eniten tuskaaa. Olisi kiva kuulla vähän kommenttia joltain.
4555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suhteenne kuulostaa ihanalta ja se että sinulla on hyvä olla ja haluat tulevaisuutta suhteelta - on pääasia.
no sinulla - tai siis teillä - on nyt ongelma joka pitäisi ratkaista.

mikä tuo välivalta sitten on laatuaan? mistä riidat syntyvät? miksi olet aggressiivinen?

jos tämä on ainoa ongelmanne parisuhteessa (ja olette varmoja siitä että tällainen poikkeuksellinen käyttäytyminen ei ole merkki mistään muista ehkä jopa tiedostamattomista ongelmista suhteessanne), yrittäkää korjata asia ensin keskenänne keskustelemalla tai mahdollisesti haette apua joltakin ammatti-ihmiseltä. vaikutat kuitenkin siltä ettet halua uhrata suhdetta tämän ongelman vuoksi.

Äänestä
  • Kiitos kommentista. Riidat syntyvät aika usein mustasukkaisuudesta. Mutta toisaalta välillä, mistä vaan mielipideasiasta. Molemmat ovat jästipäitä, joiden on vaikea ymmärtää välillä toisen kantaa. Kerran riita on tavallaan mennyt tosi pitkälle, jäljet ovat olleet sen mukaisia (minulla).

    Jossakin vaiheessa aloin yrittää sitä, että aina kun on riita tulossa, poistun paikalta, jotten löisi. Mieheni ei kuitenkaan koskaan päästä minua lähtemään, ja hänen omin sanoin, hänet valtaa silloin menettämisen pelko. Tämän yrittämisen lopetin turhautuneisuuden takia, koska vaikka kuinka minä pystyin hillitsemään itseäni, aina silti tuli riita. MIeheni tietää mistä naruista vetää, että saa minut räjähtämään. Ja hän tekee sitä niin kauan, kunnes.

    Mä olen valitettavasti ollut aina humalassa väkivaltainen. Se on juurtunut mulle puolustuskeinoksi. Kun minua loukataan, ja tiedän, etten pysty loukkaamaan sanoilla toista takaisin, sitten lyön. Se ei todellakaan ole asia, josta olen ylpeä. Ja se on ongelma, jonka haluan ratkaista. Koen kuitenkin, että nämä ongelmat eivät johdu meidän parisuhteesta, vaan meidän menneisyydestä ja elämänkokemuksista.

    On se niin turhauttavaa, miksi näin hyvää suhdetta varjostaa joku käyttäytyminen humalassa. Väärin...

    Äänestä

  • Stubborn lover kirjoitti:

    Kiitos kommentista. Riidat syntyvät aika usein mustasukkaisuudesta. Mutta toisaalta välillä, mistä vaan mielipideasiasta. Molemmat ovat jästipäitä, joiden on vaikea ymmärtää välillä toisen kantaa. Kerran riita on tavallaan mennyt tosi pitkälle, jäljet ovat olleet sen mukaisia (minulla).

    Ongelmat esiintyvät vain humalassa; lopettakaa alkoholin käyttö...ilmankin pärjää.
    Toinen vaihtoehto on hakeutua parisuhdeterapiaan, jossa kummankin menneisyyden möröt voidaan selvittää.
    Entisellään jatkuessaan ei kovin valoisia tulevaisuudennäkymiä, väkivalta on aina vaarallista; kerran kun lipsahtaa liian pitkälle niin...

    Äänestä

  • Stubborn lover kirjoitti:

    Kiitos kommentista. Riidat syntyvät aika usein mustasukkaisuudesta. Mutta toisaalta välillä, mistä vaan mielipideasiasta. Molemmat ovat jästipäitä, joiden on vaikea ymmärtää välillä toisen kantaa. Kerran riita on tavallaan mennyt tosi pitkälle, jäljet ovat olleet sen mukaisia (minulla).

    Jossakin vaiheessa aloin yrittää sitä, että aina kun on riita tulossa, poistun paikalta, jotten löisi. Mieheni ei kuitenkaan koskaan päästä minua lähtemään, ja hänen omin sanoin, hänet valtaa silloin menettämisen pelko. Tämän yrittämisen lopetin turhautuneisuuden takia, koska vaikka kuinka minä pystyin hillitsemään itseäni, aina silti tuli riita. MIeheni tietää mistä naruista vetää, että saa minut räjähtämään. Ja hän tekee sitä niin kauan, kunnes.

    Mä olen valitettavasti ollut aina humalassa väkivaltainen. Se on juurtunut mulle puolustuskeinoksi. Kun minua loukataan, ja tiedän, etten pysty loukkaamaan sanoilla toista takaisin, sitten lyön. Se ei todellakaan ole asia, josta olen ylpeä. Ja se on ongelma, jonka haluan ratkaista. Koen kuitenkin, että nämä ongelmat eivät johdu meidän parisuhteesta, vaan meidän menneisyydestä ja elämänkokemuksista.

    On se niin turhauttavaa, miksi näin hyvää suhdetta varjostaa joku käyttäytyminen humalassa. Väärin...

    ryyppäämisen lopettaminen?? Tai ryyppääminen erikseen??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stubborn lover kirjoitti:

Olen ollut avoliitossa pari vuotta elämäni miehen kanssa. Tiedän, että kuulostaa kliseeltä, mutta useamman parisuhteen jälkeen, tämä suhde on ollut ainoa, missä tuntuu oikealta olla. Meillä on samat intressit ja arkemme on täydellistä. Meillä on aina hyvä olla toistemme seurassa, niin hiljaisina kuin vilkkaina hetkinä. Luonteeltamme olemme kuitenkin molemmat äärimmäisen itsepäisiä sekä sosiaalisia, mutta muuten olemme kyllä erilaisia. Mieheni on hetkessä eläjä- tyyppiä, vähän vastuuntunnoton, ailahtelevainen ja vähän ns. miellyttäjä- tyyppiä. MInä taas äärimmäisen jyrkkä, suunnitelmallinen ja vastuuntuntoinen. Ongelmana on käyttäytyminen humalassa. Ja väkivalta humalassa. Näitä tapahtuu noin kerran kuukaudessa. Minä olen fyysisen väkivallan käyttäjä, mieheni ruman henkisen ja satunnaisesti fyysisen väkivallan käyttäjä. Olemme pohtineet syitä, mistä tämä johtuu. Ja minun tilanteessa asiaan vaikuttaa suku ja roolimallit. Olen aikaisemmin pyytänyt mieheni tukea omaan väkivaltaisuuteeni, mutta päinvastoin on käynyt. Miestäni on menneisyydessä pahasti kiusattu, jonka takia hän humalassa "varmistaa", etten minä tallo ja nolaa häntä. Olen jo pitkään kokenut olevani rikki henkisen väkivallan takia, ja useasti olen epäillyt suhteen tulevaisuutta. Kuitenkin koen, että tämä suhde on juuri se asia, minkä takia minä olen täällä. Tiedän, että perheestämme tulisi loistava. Nyt taas riidan jälkeen, mietin kuunteleeko sydäntä vai järkeä. Sydän on aina se mitä tulee kuunneltua, mutta usein se aiheuttaa eniten tuskaaa. Olisi kiva kuulla vähän kommenttia joltain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu