Mies kosi minua noin kuukausi ensi kertaa tavattuamme. Hän halusi kihloihin heit, kun olisi varaa ostaa sormukset.
Nyt molemmilla olisi rahaa kihlasormuksiin. Puoli vuotta sitten kävimme katselemassakin sormuksia, mutta siihen se jäi.
Mielestäni nyt, kun olemme jo vuoden asuneet yhdessä, olisi aika joko mennä kihloihin tai todeta, että emme haluakaan elää loppuelämäämme toistemme kanssa ja erota. Olen ottanut asian puheeksi miehen kanssa, hän välttelee kysymystä.
Miehen mielestä olemme jo oikeastaan kihloissa ja kai naimisissakin, kun asumme yhdessä. Itse olen eri mieltä, mielestäni sormusten osto ja asian virallinen päättäminen vasta vahvistaa suhteen.
Kun kyselen, joko olemme menossa kihloihin, saan vastaukseksi joojoota. Kerran mies suutahti ja sanoi, että kihloihin meno ei tunnu miltään, jos asia on usein esillä ja että sormusten osto on sitten vaan joku pakollinen operaatio. En oikein ymmärtänyt hänen ajatuksenjuoksuaan, mutta olen nyt ollut hiljaa asiasta.
Jos kysyn, haluaako hän vielä mennä kihloihin, saan vastaukseksi "haluanhaluan". Olen sanonut, että jos hän ei halua enää mennä kihloihin, niin kertokoon sen suoraan. Silloin hän sanoo loukkaantuneella äänellä, "miten niin", ja kokee minun epäilevän rakkauttaan.
Mitä tästä voisi päätellä? Eikö mies enää haluakaan kihloihin? Rakastan häntä, mutta en halua jäädä roikkumaan tuhoon tuomittuun suhteeseen - hän ei itse ole aiemmassa suhteessa osannut päästää irti, vaan on jopa 2 vuotta ketkutellut suhteessa, vaikka on tiennyt haluavansa erota. En halua itselleni käyvän samoin, haaskata aikaa miehen kanssa, joka ei sitten haluakaan kanssani mitään enempää. Erotako heti vai odottaako?
Nyt molemmilla olisi rahaa kihlasormuksiin. Puoli vuotta sitten kävimme katselemassakin sormuksia, mutta siihen se jäi.
Mielestäni nyt, kun olemme jo vuoden asuneet yhdessä, olisi aika joko mennä kihloihin tai todeta, että emme haluakaan elää loppuelämäämme toistemme kanssa ja erota. Olen ottanut asian puheeksi miehen kanssa, hän välttelee kysymystä.
Miehen mielestä olemme jo oikeastaan kihloissa ja kai naimisissakin, kun asumme yhdessä. Itse olen eri mieltä, mielestäni sormusten osto ja asian virallinen päättäminen vasta vahvistaa suhteen.
Kun kyselen, joko olemme menossa kihloihin, saan vastaukseksi joojoota. Kerran mies suutahti ja sanoi, että kihloihin meno ei tunnu miltään, jos asia on usein esillä ja että sormusten osto on sitten vaan joku pakollinen operaatio. En oikein ymmärtänyt hänen ajatuksenjuoksuaan, mutta olen nyt ollut hiljaa asiasta.
Jos kysyn, haluaako hän vielä mennä kihloihin, saan vastaukseksi "haluanhaluan". Olen sanonut, että jos hän ei halua enää mennä kihloihin, niin kertokoon sen suoraan. Silloin hän sanoo loukkaantuneella äänellä, "miten niin", ja kokee minun epäilevän rakkauttaan.
Mitä tästä voisi päätellä? Eikö mies enää haluakaan kihloihin? Rakastan häntä, mutta en halua jäädä roikkumaan tuhoon tuomittuun suhteeseen - hän ei itse ole aiemmassa suhteessa osannut päästää irti, vaan on jopa 2 vuotta ketkutellut suhteessa, vaikka on tiennyt haluavansa erota. En halua itselleni käyvän samoin, haaskata aikaa miehen kanssa, joka ei sitten haluakaan kanssani mitään enempää. Erotako heti vai odottaako?
Vastaukset 23
Vanhimmat
hoppuile!
Vaikka olisi kihloissa tai jopa naimisissa niin ero voi silti tulla (surprise!)! Eikä koskaan pääse kihloihin tai naimisiin asti jos eroaa jo ennen kihloihin tai naimisiin menoa :D!
Älähän hoppuile!
Vaikka olisi kihloissa tai jopa naimisissa niin ero voi silti tulla (surprise!)! Eikä koskaan pääse kihloihin tai naimisiin asti jos eroaa jo ennen kihloihin tai naimisiin menoa :D!
Mielestäni sinun ei kannata hoppuilla kihloihin menon kanssa. Ilmeisesti miehesi ei ole varma omista tunteistaan ja haluaa tutustua sinuun vielä paremmin, ennen kuin menee kihloihin. Voi tietty olla että suhteenne on ns. suvanto-vaiheessa ja miehesi jo tietää ettei halua olla kanssasi loppu elämää, mutta kokemuksesta voin sanoa etti yksinkään ole kiva olla. Seksin saanti on varmempaa ja taloudellisesti jää enemmän rahaa teillä molemmilla omiin tarpeisiin, kun menot on puolitettu (toivottavasti asia on näin).
Mieti nyt itse, oletko tyytyväinen häneen? Rakastatko häntä niin paljon että kymmenen vuoden kulttua kun suhteenne on arkipäivystynyt on jotain mitä muistella. Tehkää nyt mahdollisimman paljon muistoja, hullutuksia... Te kyllä ehditte elää arkea aivan riittävästi vielä myöhemminkin.
JA mikä tärkeintä vain SINÄ tiedät mitä haluat, kerro siitä (kivassa tunnelmassa) miehellesi ja KYSELE mitä vastaavasti hän haluaa ja MIKSI.
Ehkä suhde sitten tosiaan on suvantovaiheessa ja matkalla kiihtyvää vauhtia kohti lopullista räsähdystä. Noin vuoteen emme enää ole tehneet niitä kivoja hullutuksia, joita alussa harrastimme. Ja seksikin on jäänyt 5 minuuttiin n. kerran viikossa, aloiteyrityksistäni huolimatta.
Yritän koko ajan keksiä kaikenlaista kivaa, mutta mies ei innostu. Valittaa vaan väsymystä. No, nyt hänellä on kahdeksi viikonlopuksi erilaista ohjelmaa tiedossa kavereiden kanssa, väsymyksestä ei tietoakaan... Ilmeisesti mun kannattaa käyttää se aika hyvin ja etsiä uusi poikaystävä?
me olemme kyllä jo kihloissa, mutta häistä ei hajuakaan vaikka puhetta oli jo vuosia sitten. puheeksi taitaa jäädäkin kun aina mies vaan sanoo että ensi vuonna ensi vuonna. kohta se varmaan jo toteaa että kun tässä niin kauan ollaan oltu ilman naimisiinmenoa niin ei kai sitä enää edes kannnata/tarvitse mennä naimisiin... pahalta tuntuu, kun toista rakastaa enemmän kuin mitään muuta ja toinen taas näyttäisi ajattelevan vain itseään... =(
jaksamista sinulle. mieti mitä itse todella haluat. minäkin yritän=)
Kun kirjoitit: "jaksamista sinulle. mieti mitä itse todella haluat. minäkin yritän=) " Ei kai naimisiinmeno ole elämän ja suhteen päätarkoitus?
Jos, niin mitä sen jälkeen? Kun se elämä ei siitä muutu mihinkään, oli naimisissa tai ei.
Toivon että sinulle suhde ja elämä miehesi kanssa on tärkeämpi kuin sana avioliitto.
Kihlat ja etenkin avioliitto on kuitenkin vaikeampi psykologisesti ajateltuna purkaa hetken mielijohteesta kuin pelkkä avosuhde. Näin ainakin on omalta kannaltani, kun asiaa ajattelen.
Mielestäni kihlat ja avioliitto ovat merkki halusta sitoutua. Vaikka suhde ei kestäisikään elämän loppuun asti, niin ainakin sillä hetkellä on halunnut oikeasti jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa.
Avomieheni on aiemmassa suhteessa vain muuttanut yhteen aikaisemman tyttöystävän kanssa ja jatkanut suhdetta mukavuussyistä, vaikka on tietänyt haluavnsa erota. He eivät olleet kihloissa. Mielestäni se, jos mies ei vuoden yhdessä asumisen jälkeen halua kihloihin, on merkki siitä, että minäkin olen vaan mukava panopuu ja ruoanlaittaja kotona, mutta sen kummallisemmaksi elinikäiseksi liitoksi suhde ei syvene. Kumma juttu sikäli, sillä ekan puolen vuoden aikana mies ei muusta puhunutkaan kuin naimisiinmenosta...
Monilla miehillä on jostakin syystä taipumus kosia lähes välittömästi, kun suhde alkaa, onko sitten kyse rakastumisen huumasta vai mistä, en tiedä.
Kuitenkin, jos ajattelet avioliittoa siltä pohjalta, että se on vaikeampi purkaa...mietihän uudelleen. Siinä vaiheessa jos ero tosiaan olisi kohdalla, et varmasti haluaisi eroa vaikeuttaa yhtään ja luultavimmin sillä hetkellä katuisit koko avioliittoa.
Et aivan varmasti ole "vain mukava panopuu ja ruoanlaittaja kotona" vaan miehellesi rakas ihminen ja elämänkumppani. On vain usein niin, että kun yhdessä ollaan ja asutaan, se alkuajan into mennä naimisiin siirtyy taka-alalle, usein mietinkin, että mahtaako olla pikemminkin niin, että siinä rakastumisvaiheessa miehellä ei ole niinkään intoa sitoutua, vaan pikemminkin sitoa... ja kun sitten asutaan yhdessä, kihloissa tai ei, ei avioliitto tunnu enään niin välttämättömältä. Kun taas asia usein naiselle on toisinpäin, useimmat naiset haluavat ensin tutustua ja tavallaan "totuttautua" ajatukseen avioliitosta Eli ajankohdat eivät osu yksiin.
Avioliitto, siinä missä pitkä suhdekin, on pääosin "mukavuusliitto", sellainen siitä yksinkertaisesti ajan myötä tulee. Tietenkin mieluiten mukavuusliitto josta kumpikaan ei halua pois. Turhaan vertailet siihen, mitä miehelläsi on ollut edellisessä suhteessa, sillä suhteella tuskin miehellesi on mitään merkitystä tänä päivänä, ainoastaan sinä teet asiasta merkittävän. Ja se mikä kertoo, että toisen kanssa tosiaan haluaa elää, on aika ja onnellisuus yhdessä. Ei niinkään kerro "tosissaan olemisesta" se, että mennään naimisiin muutaman kuukauden- parin vuoden sisällä ja sitten erotaan, vaan se, kun pari on ollut pitkään yhdessä ja molemmat onnellisia toisistaan. "pikaliittoja" näkyy liian paljon, kun on menty naimisiin kaikista muista syistä, kuin siitä että todellakin tunnettaisiin se kumppani kaikkine karvoineen ja haluttaisiin silti olla yhdessä. Ja niinpä se ero äkkiä tuleekin, kun toiseen lopulta on ajan kanssa tutustunut, eikä kuva vastannutkaan odotuksia.
Mieti ensin itse, mitä sinä todella haluat, haluatko jakaa elämäsi miehesi kanssa, vaikka ette koskaan naimisiin menisikään? Se on asia joka tulee selvittää itselle tarkasti _ennen_ avioliittoa. Jos taas avioliitto on "päämäärä"...säästä _itseäsi_ äläkä mene naimisiin vain "tittelin" takia.
Hmmm...jos kuitenkin päädyt siihen, että _sinä_ itse todellakin haluat elää miehesi kanssa, eikä avioliitto ole mikään etappi tai edellytys suhteen jatkolle... miehen saa helposti heräämään, mikäli teillä muuten tosiaan on liitto kunnossa, ottamalla "etäisyyttä". Se kummasti tekee usein siitä tutusta vaimokkeesta uudelleen "haasteen".
Vastauksesi sai mut ajattelemaan vähän enemmänkin asiaa.
Ehkä kyseessä on nimenomaan se ongelma, että suhde ei enää ole niin terveellä pohjalla. Minulla on muuten hyvä itseluottamus, mutta luottamukseni tässä suhteessa on alkanut horjua. Syynä mm. se, että mies tapailee salaa entistä tyttöystäväänsä. Hehän ovat muka vaan kavereita. Niin varmaan, miksi sitten pitää tapailla salaa... Miksei yleensä voi menneiden antaa olla menneitä?
Olen yrittänyt ehdottaa eroa, mutta silloin mies vannoo ja vakuuttaa rakkauttaan. Niinpä olen todennut, että mennään kihloihin sitten. Mutta siitäkin tulee kränää.
Mutta vihjeesi etäisyyden ottamisesta oli erinomainen! Täytyy vaan keksiä sellaista menoa, mikä saa miehen vähän kateelliseksi, ei mitään ompeluseurajuttuja, vaan jotain hauskaa. Ehkä olemme liikaa yhdessä.
On täysin luonnollista, että miehesi tapailee YSTÄVÄNÄKIN salaa exiään. Tämä johtuu siitä, että oma suhtautumisesi asiaan on niin negatiivista! Varmasti mies kertoisi tapaamisistaan paremmin jos suhtautuisit niihin sallivasti.
Yritin alussa suhtautua asiaan luontevasti, vaikka mielestäni exät ovat exiä, joita voidaan moikata kadulla, mutta joiden luo ei mennä kahvittelemaan.
Mies ei kuitenkaan alussa kertonut pitävänsä vielä yhteyttä exäänsä, olin todella yllättynyt, kun hän kertoi asiasta. Kun yritin ehdottaa, että voisin myös tutustua exään, jos he kerran ovat ystäviä, niin se ei onnistunut. Ensinnäkään ex ei tiennyt miehen seurustelevan (siinä vaiheessa olimme seurustelleet jo 1,5v!), ja eihän sitä tietäisi, miten naisparka reagoi, jos hänelle kertoo tällisen suru-uutisen.
Niinpä minusta alkoi tuntua, että suhde exään on jotain muutakin kuin kaverisuhde. Ja tuntuu edelleen, koska nyt tapaamisia on pitänyt ruveta salailemaan. Miksei olla avoimesti ystäviä, jos tosiaan ollaan vain ystäviä?
Enpä minäkään ole esitellyt sen koommin exääni miehelleni, mutta hänpä ei ole sitä halunnutkaan, onneksi! Mielestäni on ihan luontevaa kahvitellakin exän kanssa, mutta mutta... SItä en ymmärrä miksi miehesi ei ole kertonut SINUSTA exälleen. Jotain hämärähköä tuossa saattaa piillä.
siis minulle avioliitto ei ole elämän tarkoitus. mutta kun kerran asiasta ollaan puhuttu ja mies on todellakin antanut ymmärtää että naimisiin mennään ja spläm!! ei mennäkään! niin kyllä se piru vie pahalta tuntuu. ei meidän suhde tähän kaadu, mutta tässä on kyse kuitenkin muustakin: lupausten rikkomisesta!!!!! hän on sanonut haluavansa naimisiin - mutta nyt ei tiedä. mitä muuta hän ei kohta "tiedä"? minulla ei ole ruusunpunaisia kuvitelmia avioliitosta, ei ei ei! mutta jos mies ei uskalla sitoutua niin paljoa että naimisiin mentäis niin miten siihen voi tosipaikan tullessa luottaa?
Avioliitto on kuollut instituutio. Sormus on materiaa ja häät on pröystäilyä.
Entisaikoina niiden merkitys oli suurempi koska kaikesta oli puutetta ja elämä ainaista puurtamista. saatiin syy juhlintaan.
rakkaus ei vaadi mitään juhlia tai sormuksia.
rakkaus on ainoa asia mikä merkitsee.
...miksi sormus on sinulle niin tärkeä? Vuosi on todella lyhyt aika seurustella, miksi pitäisi kiirehtiä? Kihlaus on kuitenkin lupaus avioliitosta ja pitäisi tehdä tosissaan. Ehkä miestäsi ei kiinnosta olla kanssasi koska jankutat kihloista koko ajan. Kaverit eivät tee sitä, siksi heidän kanssaan on mukavampi olla. Ehdottaisin että lopetat tuon kihloista puhumisen ja sen ajattelun, ja keskityt suhteeseenne täysillä. Oletko edes keskustllut miehesi kanssa? Siis ilman "miksei me olla jo kihloissa vaikka oot siitä puhunut koko ekan vuoden oonko mä sulle vaan samanlainen kuin eksäsi"-syyttelyä.
Ei, en tosiaankaan jankuta kihloista koko ajan. En ole kahteen kuukauteen edes maininnut koko sanaa.
Tuntuu vaan kummalta, kun mun kanssani ei enää huvita tehdä mitään kuin lojua kotona. Pitää kai ruveta juoksemaan yksinään, vaikka oliskin kiva harrastaa kaikenlaista yhdessä.
Miksi mies on muuttunut sellaiseksi?
"Tuntuu vaan kummalta, kun mun kanssani ei enää huvita tehdä mitään kuin lojua kotona"
Sitä kutsutaan arjeksi.
Ennen tähän mieheen tutustumista elin lennokasta sinkkuelämää, mitä nyt treffailin välillä miehiä ilman taka-ajatuksia. En ole tottunut arkeen.
Jos arki on tylsää 4 seinän sisällä istumista, en aio alistua arjen elämiseen. Miksi suhde alussa sitten oli niin säkenöivä ja meillä oli hauskaa? Ja miten muut tyytyvät tähän ns. arkeen? Minä en ainakaan!
Arjesta voi tehdä kukin sellaisen mitä haluaa, mutta totuus on, että arki on arki.
Mikäli et kykene minkäänlaiseen arkeen parisuhteessa, jossa kaikki ei ole kipinöivää ja säkenöivää epävarmuutta ja ensihuumaa....suosittelen että unohdat haaveet avioliitosta. Avioliitto on nimenomaan kaikkea muuta kuin prinsessahäät.
Arkeen ei tarvitse "tyytyä" mutta sitä pitää ymmärtää, ja että sekin tilanne tulee liittoon, halusi tai ei, yksinkertaisesti ei aina ole energiaa muuhun kuin siihen sohvalla lojumiseen sen saman rakkaan kainalossa.
Mitäkö arki on? Yksi arjen synonyymi voisi olla tottumus. Ja sitä tottumusta kaiken muun lisäksi ainakin itse avioliitossani arvostan.
Ehkä olet liian nuori vielä sitoutumaan?
Arki on sellaista millaiseksi sen tekee! Olen aina ollut enemmän arki-ihminen kuin juhlatyyppiä. Nyt olen oppinut arvostamaan juhlaa enemmän kuin ennen, mutta samalla myös nauttimaan esim. riidoista mieheni kanssa! Ilo irti kaikesta niin hyvä tulee..Pelkää juhla on TYLSÄÄ. Katsohan perjantaisin tuleva maailman typerin sekoiluohjelma "Vetelehtijät".
Olen 27, tämä on eka suhde, jossa olen ollut millään lailla tosissani tulevaisuutta ajatellen.
Kuvittelin olevani valmis sitoutumaan, mutta ehken sitten ole. Ainakin mies tuntuu olevan huomattavasti tyytyväisempi nykytilanteeseen. Tosin hän onkin elänyt 4 vuotta saman naisen kanssa jo aiemmin.
Tai ehkä jotkut meistä vain ovat sellaisia, etteivät sopeudu arkeen. Ehkä meidän arkemme on sitä säkenöintiä, teidän areknne tottumusta. Tällä hetkellä se tottumus tuntuu minusta samalta kuin tulla elävälta haudatuksi. Ehkä jossain on mies, joka ei halua antautua tottumuksen orjaksi, vaan elää kanssani säkenöivää arkea.
En pidä tvn katselusta, enkä sitä juuri katsokaan. Ellei sitten ole niin, niinkuin nykyään on, että mies haluaa vaan tuijottaa töllöä. Ja jos en järjestä itselle menoa ja mene kavereiden kanssa tai yksin, niin sitten tulee sivusilmällä seurattua, kun luen kirjaa, tms. TV tyhmistää ja tylsistää, siitä on esimerkki kotishovalla. Haluan elää elämää livenä, en seuraamalla sitä purkitettuna tvstä.
Minulla muuten sama tilanne paitsi, että kihloihin menon tilalle voisi laittaa yhteenmuuton. Mies ehdotti ensin yhteenmuuttoa siis ihan virallista sellaista, sillä vuoden asuin hänen luonaan. Sitten kun otankin asian puheeksi, ei mies ole enää varma yhteenmuutosta koska ei ole varma meidän suhteen yhteiselämän laadusta. Lähdin pois miehen luota omalle asunnolleni ja asumuserolta se tuntuu vaikka virallisesti emme koskaan asuneet yhdessä. Eikä enää nuoresta pojasta kyse. Mies on ennenkin jo yhdessä virallisesti asunut exänsä kanssa...