olipa masentavaa

Eräs perhe otti minuun yhteyttä tammikuun puolessa välissä ja pikemmin kuin huomasinkaan, olimme sopineet puhelinkeskusteluajankohdan. Olin hermostunut ja innoissani ja ihmeissäni. Perheen toiminta oli todella nopeaa.
Soitto tuli ja jutustelimme tunnin verran. Jo puhelimessa huomasin, että perhettä ei kiinnostanut mikään itse minussa vaan minä olin kokoajan se kysyvä osapuoli. No, eipä sillä, jos he sitten halusivat minun kyselevän kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Puhelun loppupuolella perheen äiti sitten kysyi, että no mitä mieltä olet! Tulisitko meille, aletaan heti tilata lentolippuja! Anna vain passin numerosi, niin me hoidamme loput! Innostukseni lisääntyi, mutta samalla olin yhä enemmän äimänä! Halusivatko he ottaa minut kuin sian säkissä!? Eihän siinä profiilissa kuitenkaan selviä kaikki olennainen, vaikka kattavan siitä olinkin tehnyt!
Toppuuttelin perhettä, että kyllä minä teille olen innoissani tulemassa, mutta haluan ensin kirjallisen sopimuksen. Perhe supisi hetken jotain keskenään ja sanoivat minulle hämmästyneenä, että selvä, tehdään vain, vaikka ei kyllä _tuo edellinen au pair_ mitään sopimusta tehnyt. Sanoin , että itse haluan sen tehtävän, ettei tule mitään yllätyksiä. No sitten väsäsivät jonkinlaisen sopimuksen ja sanoivat, että lisätään sitten yksityiskohtia sitä mukaan kun tulee mieleen. No minä olen koonnut A4 paperin täyteen kaikkea mitä haluan perheessä ja sopimuksessa ottaa huomioon. Tietenkin, koska onhan tämä suuri juttu. No sopimusta ei allekirjoitettu eikä lentolippuja siis vielä päästy tilaamaan, sillä halusin varmistella monia pikku yksityiskohtia, joissa perhe ei olisi päässyt minua kyykyttämään. Kyselin viikkojen ajan kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, ja huomasin että jo parin vastauskerran jälkeen perhe ei vastannut viesteihini enää moniin päiviin. Tauot senkun kasvoivat. Nyt yhtäkkiä perhe kirjoitti minulle takaisin, että meistä tuntuu siltä, ettet halua tänne. Kerro meille mahdollisimman pian, jotta voimme alkaa etsiä uutta au pairia. Olin äimänä, että miten niin! Noin en ole mielestäni antanut käsittää, vaan olen vain kysellyt kaikkia hyvin perusasioita heiltä, kuten että kuka maksaa kielikoulun [minun itse se olisi pitänyt maksaa], onko perheellä iso talo, sillä työhöni kuului siivous, lähes kaikki siivoaminen [heillä oli muuten 11 huonetta talossa] ym ym.
Vastasin heidän epäilevään viestiin, että kyseessä ei tosiaan ole mikään empiminen vaan haluan vain varmistaa kaiken.
Tänään perhe lähetti viestin, että eivät he haluakkaan minua, sillä mietin kuulemma asioita liikaa.

Siis, olenko tosiaankin liian pikkutarkka tiedustellessani oikeuksistani ja velvollisuuksistani, jotka minulle kuuluvat. Mielestäni en ollut liian pikkutarkka kysellessäni mm. edellämainituista sekä lapsien leikkimieltymyksistä, kulkuyhteyksistä muihin kaupunkeihin, nykyisen au pairin sähköpostiosoitteesta [jota muuten sain useampaan kertaan pyytää enkä sitä ikinä saanut] ym ym.
Vai olinko tosiaan liian pikkutarkka.

Heitä ei koskaan kiinnostanut minun harrastukset, perhetausta, ystävät, vapaa-ajan vietto, mikään minuun liittyvä. He olisivat minut ottaneet näemmä mieluiten kuin sian säkissä, sillä he todella olivat tilaamassa liput heti ensimmäisen soiton jälkeen! He lähettivät jo tilattavien lentojen tiedotkin minulle, mutta onneksi jarrutin tahtia.

He selvästi tympääntyivät siihen, että halusin tietää heidän elämästään ja minun työkuvastani enemmän. :/

Tämänpäiväinen viesti masensi aika lailla, ja mietinkin, että oliko perheellä tosiaan syytä katkaista välit noin vain. Oliko vika siis tosiaan minussa? Vai perheessä? Itse [tietenkin] syytän nyt vähän kyllä sitä perhettä. Minusta heidän käyttäytymisensä oli outoa.

Masennuin, sillä mieleeni tuli heti, että ovatko kaikki muutkin perheet noin kärsimättömiä, ja olenko minä liian pikkutarkka :( entä jos minulle käy kaikkien perheiden kohdalla samaten?
213771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

huhhuh mitä toimintaa...

Äänestä
  • kyseessä oli englantilaine perhe, kumman toiminta oli väärää mielestäsi? 8|

    Äänestä

  • kärpppänen kirjoitti:

    kyseessä oli englantilaine perhe, kumman toiminta oli väärää mielestäsi? 8|

    huomasi selvästi, että halusivat sinut pelkästään halvaksi työvoimaksi..
    kuvottavaa, koska tiedän miltä tuntuu kun on huijattu, kun ei ole tajunnut kysyä...
    sinä toimit oikein.
    työnantajan tehtävä olisi antaa nuo vastaukset kysymyksiisi..

    ja ehkä siksi katkaisivat yhteyden sinuun, kun olit liian fiksu heille!

    löydät varmasti paremman!

    Äänestä

  • kärpppänen kirjoitti:

    kyseessä oli englantilaine perhe, kumman toiminta oli väärää mielestäsi? 8|

    lapsellista lähteä syynäämään kumman toiminta nyt sitten oli väärää - katse eteenpäin ja uusia perheitä etsimään! toki voit oppia virheistäsi mutta turha "perhe oli väärässä, minä oikeassa" -ajattelu vie ojaan tuossa vaiheessa.

    näissä asioissa pitäisi olla pelisilmää. tosin joskus kosahtaa pahemman lailla ja meneekin "unelmaperhe" sivu suun. koittakaa tytöt ilmoittaa todella selkeästi heti alkuvaiheessa että olette todella kiinnostuneita perheestä (siis ihan sanallisesti: olen iloinen kun annoit lisätietoa tästä ja tästä, ja olisin oikein mielelläni tulossa teille...mutta haluaisin vielä kysyä tästä ja tästä). kiinnostusta kannattaa viljellä jokaisessa emailissa (kunhan muistatte laittaa sen hiukan eri sanoin ettei ala maistumaan puulta!) jotta perhe tietää missä mennään. pelkkien lisätietokysymyksien esittäminen ei kansainvälisesti vielä osoita kiinnostusta. muistakaa, että maailmalla ollaan paljon avoimempia ilmaisemaan kaikkia tunteita kuin suomessa, eli rohkeasti vaan kirjotatte ajatuksenne julki! mitään ei ole sovittu lukkoon ennen kuin paperit on kirjoitettu, eli kiinnostusta saa ja kannattaakin ilmaista jotta perhe ymmärtää että olet tosissasi. siinä samalla voi sitten kysellä kaikenlaista lisätietoa ja hienostihan viestin aloittaja oli tämän ymmärtänytkin. kaikki mikä epäilyttää tai tulee mieleen, kannattaa tuoda julki, sillä vähemmällä vaivalla pääsee jos hakuvaiheessa ymmärtää että perhe ei olekaan se sopiva, kuin siinä vaiheessa kun on jo (kenties omakustanteisesti) matkustanut paikanpäälle.

    MUTTA tuosta pelisilmästä: liikaa ei saa odotella! ymmärrätte varmaan, että myös perheillä, sekä tietysti sellaisilla aupaireillakin joilla on tapana suunnitella tarkkaan eteenpäin (esim. pääsykokeiden, yliopiston kurssien, jatkokoulutuksen tai ihan minkä tahansa muun syyn takia) on tärkeää saada asiat lyötyä lukkoon, jotta "elämä voi jatkua". kun on sovittu siitä, että xxx päivänä aupair tulee taloon ja siitä lähtien on apua tarjolla lastenhoitoon, sujuu perheen arkikin jo sopimusten tekemisestä alkaen "paremmin" sillä silloin perheen aikaa ei kulu turhaan netissä erilaisilla sivustoilla aupairin etsimiseen, kenties useiden tyttöjen haastatteluun ja emailailuun yms. eli on vapauttava tunne kun tietää että tulevaisuus on kunnossa ja voi keskittyä täysillä omaan työhön, lapsiin jne (vastaavasti aupairilla esim. omiin opintoihin eikä siihen että roikkuu netissä etsimässä perheitä, lentoja jne).

    tässä on siis saattanut olla kyseessä selkeä ristiriita: aupair joka vetkuttelee päätöksellään ja perhe joka edustaa edellä mainittua "etukäteissuunnittelu-tyyppiä" joka haluaa asiat selviksi mahdollisimman pian. tyttöjä on tarjolla paljon, miksi siis tuhrata aikaa johonkin empivään, joka ei välttämättä edes ole kiinnostunut perheestä?

    toisaalta itsellenikin on käynyt joskus vastaavasti, samoin olen itse joskus hylännyt joitakin perheitä jotka vehtaavat liikaa päätöksenteolla jne. ehkä loppuviimein kannattaa kuitenkin muistaa, että jos ajatukset ja teot menee jo tuossa vaiheessa noinkin pahasti ristiin, niin kuinka fiasko siitä aupair-vuodesta/kesästä tms. voisi tullakaan jos ko. perheeseen lähtisit!? :) kaikki eivät ole täydellisiä matcheja ;)

    Äänestä

Älä tyttö hyvä lähde englantiin töihin,se on kamala maa ja englantilaiset ovat tyhmiä,rumia,likaisia ja kamalia ihmisiä.....lähde mielummin välimerelle tai keski eurooppaan....kannattaa välttää englantia

Äänestä
  • erittäin asiallinen ja asiantunteva kommentti, ilmeisestikin erittäin aikuismaiselta ja kokeneemmalta kanssasisarelta. go for it!

    Äänestä

  • "Älä tyttö hyvä lähde englantiin töihin,se on kamala maa ja englantilaiset ovat tyhmiä,rumia,likaisia ja kamalia ihmisiä.....lähde mielummin välimerelle tai keski eurooppaan....kannattaa välttää englantia"

    Maailman neljanneksi suurin talousmahti ja 60 miljoonaa ihmista.

    Albania on myos keski-euroopassa.

    Suomalaiset onneksi ovat joviaaleja ulospainsuuntautuneita kosmopoliitteja.

    Äänestä

Varmasti löydät ihan mukavan perheen joka haluaa vastata kysymyksiisi ja joilla ei ole mitään "luurankoja" kaapissaan :-) KOtiorjaahan he hakivat ja huomasivat että sinä olet liian fiksu sellaiseksi!

11 huoneen siivoamiseen parhaalla tuurilla kaksi kertaa viikossa olisikin mennyt sitten koko työaikasi tai ehkä perhe oletti sen tapahtuvan 1h, jolloin kailelle muulle jäi ruhtinaallisesti aikaa :-)

Laita vaan seuraavallekin perheelle kysymyksiäsi! Tosi mielessä liikkeellä oleva perhe ei niitä säikähdä, etenkin jos tosiaan haluaa mukavan ja asioihin perhetyvän tytön! Tosin muistathan että joustavuus on yksi mitä perheet myös arvostaa, eli aina ei kannata tuijottaa sopimusta pilkun tarkasti, jos tuntuu että perhekin on valmis joustamaan!

Äänestä

Älä tyttöhyvä masennu, iloitse mieluummin, että vältit pahan kokemuksen! Kunnon perheet juuri toivovatkin selvittelyjä, mitä enemmän etukäteen sen parempi, ettei kummallekaan osapuolelle tule yllätyksiä ja yhteensopivuus on mahdollisimman korkea molemmin puolin.
Huokaise ennemmin helpotuksesta, että älykkyytesi säästi sut ja nurkan takana on ihan varmasti PALJON parempi perhe sinulle.

Äänestä

Etsi joku muu perhe, joka on innostuneempi asiaan. Et ole turhantarkka, vaan ihan järkevä.

Äänestä

Olen monen vuotena palkannut au pairin Brysseliin. Hakemuksia on tullut aina useita kymmeniä, vaikka emme varmaan ole ihan helpoin perhe (kaksi pientä poikaa). Olen aina vastannut heti jokaisella ja kysynyt jotain lisätietoa, sitten olemme mieheni kanssa tuumailleet hakemuksia ja vastauksia ja valinneet haastateltava. Tähän on mennyt noin 2 päivää. Mutta aina, kun ryhdyn kutsumaan tyttöjä haastatteluun käy niin, että mielestämme parhaimmat ovat jo valinneet paikan, joskus peruuttavat haastattelun esim. tuntia ennen, kun ovatkin jo tehneet päätöksen. Tässä menee meillä aikaa hukkaan valtavasti (aina olemme kuitenkin saaneet pätevän ja kivan tytön). Voin siis hyvin ymmärtää perhettä, jolla on esim. edellinen lähtenyt pois ja tarvitsivat kiireisesti uuden tilalle, he luonnollisesti haluaisivat tehdä päätöksen nopeasti. En ota kantaa tähän tapaukseen, perheen motiiveja on vaikea arvailla. Jos tuntuu epäilyttävältä, kannattaa jättää väliin. Lisäksi haluaisin todeta, että jos perheellä ei ole heti antaa edellisen au pairin yhteystietoja, ei kannata vetää sitä johtopäästöstä, että perhe on "monsteriperhe". Voi olla syitä, että edellinen au pair ei ole tavoitettavissa (meillä esim. edellinen lähti heti reilaamaan ja purjehtimaan poikakaverin kanssa, toiset muuttamassa opiskelijakämppään, eikä nettiä vielä ole). En voi silloin luvata entisen aupparin puolesta, että tämä ottaa yhteyttä esim. seuraavana päivänä.

Äänestä

iha väärä lähestymistapa tosiaan tuo, että VAIN jommassa kummassa olisi ollut vikaa.

perheellä voi olla monia syitä tahtoa uusi auppari mahdollisimman nopeasti paikalle, ja kyselysi saattoi vaikuttaa heidän korvissaan jahkailulta. jos et ilmaissut tarpeeksi selvästi, että olet todellakin tulossa, on perheellekkin varmasti turhauttavaa vastailla kysymyksiin.

ja kiinnostuksen puutteesta taustojasi kohtaan - etsivätköhän he sitten enemmän työntekijää kuin perheenjäsentä? ja toisaalta saattavathan hekin olla livenä aivan erilaisia, puhelimessa ja sähköposteissa kukaan ei pysty antamaan täyttä kuvaa omasta persoonallisuudestaan.

eli jos joku perhe on jatkossa sinusta kiinnostunut, muista myös ilmaista se että olet itsekin haluamassa lähteä. niitä erilaisia yksityiskohtiahan pystyy aina tarkastamaan myöhemminkin (sopimukset eri asia, mutta tyyliin perheen ruokatottumukset tuskin vaikuttavat päätökseesi lähdetkö vai etkö).

nyt kun tarkemmin mietin, loppujen lopuksi itse en tajunnut edes kysellä paljon mitään tänne tultuani. vaihdoin perheen kanssa kaksi sähköpostia, jonka jälkeen olikin jo "puhelinhaastattelu". viikkoa myöhemmin perheestä soitettiin, että he haluaisivat tavata minut ja tapaamisen yhteydessä allekirjoitin jo sopimuksenkin. ei sillä, etteikö kysymyksesi varmasti ole ollut tärkeitä, mutta perheenäitini sanoikin minulle joskus, että olin heidän "suosikkinsa" alusta asti, koska vaikutin jatkuvasti siltä etten aio perua tuloani.

ja nyt tilanteessasi on kyllä hieman lapsellista syyttää vain perhettä. pitäisi oppia ymmärtämään asioita myös heidän kannaltaan. enkä siis tarkoita että vika olisi pelkästään myöskään sinussa.
toivottavasti löydät uuden mieleisen perheen ja pääset lähtemään auppariksi!

Äänestä
  • miksi et hakenut auppariksi jarjeston kautta? niin ne hoitaa kaikki sun puolesta? jos yksin lahtee hommailemaan niin vaikea luottaa

    Äänestä

  • täällä on pariin kertaan vastattu, että perhettä ymmärretään, jos he haluavat au pairin nopeasti, MUTTA tämä perhe olisi minut ottanut vastaan vasta elokuun lopussa, eli minun jahkailuani ei kyllä voi syyttää...
    Ja he painottivat profiilissaan sekä sopimuksessa, että olisin täydellinen perheenjäsen. Siksi ihmettelinkin, että mikäs perheenjäsen minä nyt olisin kun he eivät tiedä minusta oikeastaan mitään, eivätkä ole kiinnostuneitakaan ottamaan selvää.

    Ensimmäisille vastaajille vielä: itse perheen menettäminen ei nyt paljoakaan masentanut, vaan ihan tämä koko tilanne, sillä oli kurjaa tulla hylätyksi kylmästi kuukauden kestäneiden yhteyksienpidon jälkeen.

    Äänestä

  • kärpppänen kirjoitti:

    täällä on pariin kertaan vastattu, että perhettä ymmärretään, jos he haluavat au pairin nopeasti, MUTTA tämä perhe olisi minut ottanut vastaan vasta elokuun lopussa, eli minun jahkailuani ei kyllä voi syyttää...

    onko yleistä toi, että perhe ei kysele mitään au pairista? Mä olen lähetellyt sähköpostia yhen perheen kaa noin 2 viikkoa ja ne ei oo paljoa musta kyselly mitään, mutta kuitenki tuntuu olevan tosissaan kiinnostuneita. mä niiltä sitäkin enemmän oon kyselly ja tuntuu välillä vähän hassulta olla ainoa kyselevä osapuoli, kun luulis sen olevan niillekin aika tärkeetä millasen ihmisen ottaa kotiinsa...

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    perheen passiivisuus! Minulla ollu sama ongelma. Tuntui hassulta, että perhe oli valmis ottamaan minut pelkästään profiilini perusteella. No tämän perheen kanssa en kauaa viitsinyt edes pitää yhteyttä. Tuntui kummalta, että heitä ei kiinnostanut, minkälainen minä olen!

    Äänestä

  • kärpppänen kirjoitti:

    täällä on pariin kertaan vastattu, että perhettä ymmärretään, jos he haluavat au pairin nopeasti, MUTTA tämä perhe olisi minut ottanut vastaan vasta elokuun lopussa, eli minun jahkailuani ei kyllä voi syyttää...
    Ja he painottivat profiilissaan sekä sopimuksessa, että olisin täydellinen perheenjäsen. Siksi ihmettelinkin, että mikäs perheenjäsen minä nyt olisin kun he eivät tiedä minusta oikeastaan mitään, eivätkä ole kiinnostuneitakaan ottamaan selvää.

    Ensimmäisille vastaajille vielä: itse perheen menettäminen ei nyt paljoakaan masentanut, vaan ihan tämä koko tilanne, sillä oli kurjaa tulla hylätyksi kylmästi kuukauden kestäneiden yhteyksienpidon jälkeen.

    se, että lähdetkö aupairiksi huomenna vai puolen vuoden päästä ei välttämättä vaikuta siihen mitenkään onko perheellä kiire saada auppari vai ei. ehkä he haluavat valitsemisvaiheen mahdollisimman nopeasti ohi, ja jos et ole valmis yhtä nopeaan toimintaan, on oikeutettua että he etsivät jonkun joka on. kukin tavallaan, et voi syyllistää perhettä siitä, ettet ole antanut sitten itsestäsi sellaista kuvaa että he kuvittelisivat voivansa sinut ottaa.
    lähdin itsekin vasta 3kk:n ppäästä sopimuksen teosta maailmalle, että kyllä se jahkailu on silti voinut siihen vaikuttaa!

    ja jos lähtösi on vasta elokuussa, siinähän olisi ollut vielä rutkasti aikaa sopimuksen jälkeenkin kysellä ja tutustua puolin ja toisin, entä jos he halusivat ensin viralliset asiat pois tieltä?

    ((en edelleenkään halua vain "puolustella" perhettä, vaan saada sinut ymmärtämään asiaa heidän kannaltaan))

    Äänestä

  • ihmetyttänyt kirjoitti:

    perheen passiivisuus! Minulla ollu sama ongelma. Tuntui hassulta, että perhe oli valmis ottamaan minut pelkästään profiilini perusteella. No tämän perheen kanssa en kauaa viitsinyt edes pitää yhteyttä. Tuntui kummalta, että heitä ei kiinnostanut, minkälainen minä olen!

    sanoi kun kysyin kerran sittenollessani heidan luonaan, etta miksi otitte minut? oliko minulla jotain erityista mista tykkasitte.
    Perheen aiti tokaisi, etta ei oikeastaan, mutta et nayttanyt kuvissa pelottavalta..
    ihanaa eiko totta!!

    Äänestä

Miedän ex-auppari, tosi mukava tyttö, lähti innoissaan englantiin tosi kivaan perheeseen töihin. Perheessä sanottiin olevan kouluiässä olevat lapset, joita pitäisi katsoa aamuisin ja iltaisin. Vähän voisi siivota talossa. Ja jos haluaa niin muuta työtä voi kyllä hakea lisäksi, siis jos tienata tahtoo kunnolla. Oman asunnon ihan saisi tai ainakin omassa kerroksessa saa asua . 800e olis palkka kuussa. Tyttö lähti onnesta soikeana. Olivat kyselleet puhelimessa ja meilissä kaikenlaista, suositukset piti laittaa edellisistä työpaikoista, mekin laitoimme sähköpostia tulevalle perheelle. Ja rikosrekisteri toimittaa ym. Tyttö meni tammikuussa tähän perheeseen johon oli lupautunut jo syys/lokakuussa. Kaksi ensimmäistä päivää meni mukavasti, oli sanottu että jääkaapista saa syödä vapaasti, lapset oli mukavia. Vähän kerrassaan komento koveni, tuli käsky että jos jotain syö täytyy aina kysyä lupa (!) Ei ollut kovin suurisyömänen tämä tyttö ainakaan meillä ollessaan... Lisätyö olikin perheessä, työtä oli aamu 7:stä ilta 8:aan, jost 1 1/2 tuntia lasten kanssa olemista (tämän piti olla päätyö) ja loppuaika 11 huoneen siivoamista. Siis pelkkä piika. Ja joka päivä sama juttu. kahden viikon jälkeen tyttö oli ilmoittanut lopettavansa homman, mutta lupasi jäädä vielä kahdeksi viikoksi että löytävät jonkun tilalle. Äiti sanoi illalla ok mutta aamulla kävi herättämässä ja sanoi että sulla on tunti aikaa pakata, ala häipyä. tyttö pakkasi, lähti, nukkuui yön lentokentällä ja palasi kotiinsa. Onneksi eivät olleet vieneet passia tai muuta. Tämä tyttö oli meillä ollessaan todella ihastuttava ja sydämellinen, taitava lasten kanssa, paljon kokemusta, ikääkin 21, vastuunsa kantava ja älykäs. Mutta näin voi siis käydä, ei kai tämä ihan tavallista ole. Mutta ole sinä alkuperäinen kirjoittaja vain tyytyväinen että et tullut hyväksytyksi, eihän sitä tieä mitä vastassa olisi ollut. Riippumatta siitä kenessä oli vika. Löydät varmaan mukavan perheen jostain. Näitä sattuu, molemmin puolin joskus.

Äänestä
  • herranjumala!
    olen aivan sanaton!
    todella todella kurjaa, että jollekkin on käynyt tuolla tavalla. =(
    tuosta tulikin mieleen, että jos kirjallisessa sopimuksessa on (en tarkoita juuri tätä tapausta) sovittu irtisanomisajoista, että vaikka juuri esimerkiksi tuo kaksi viikkoa, niin eihän perhe periaatteessa saisi silloin heittää au pairia mäkeen, milloin huvittaa!? mutta niin, kuka sitäkin sitten valvoo, että heittääkö vai ei, mitä ikinä paperissa lukeekin

    todella julmaa

    Äänestä

  • kamalaa! kirjoitti:

    herranjumala!

    en väitä, että tuo kivaa olisi, tai että perhe toimi oikein. mutta koska palkka oli normaali-aupairin palkkaa runsaasti suurempi, pitää tietysti myös työn määrän olla normaalin aupairin (25-30h/vko) määrää suurempi. jos kuitenkin päätehtävän piti olla lastenhoito, ja paikanpäällä se vaihtuikin jatkuvaan siivoamiseen, niin väärinhän se on. ja sopimuksia tulisi toki noudattaa, mutta eihän sekään aina toimi - on olemassa niin erilaisia ihmisiä ja etenkin jos sopimus on tehty hiukankaan huolimattomasti (ei tarkkoja tietoja esim. tuntimäärää joka viikossa kuluu siivoamiseen/lastenhoitoon jne) niin ongelmia saattaa tulla jos henkilökemiat ei toimi tai jos jompi kumpi osapuolista on jollain tapaa "konahtanut" persoona.

    itselläni vastaava kokemus viime kesältä new yorkista: lähdin virallisesti lastenhoitajaksi (koulutus ja kokemus alalta on), tuntimäärä viikossa oli sovittu 45-50h ja palkka myös sen mukaisesti n. 1200e/kk. sain oman asunnon 5min päästä rannalta ja aivan perheen oman asunnon lähettyviltä, ja lentoliput maksettiin, mahdollisuus käyttää viikonloppuisin perheen manhattanin asuntoa jne. kaikki näytti myös ihanan ruusuiselta etukäteen. paikanpäällä kuitenkin paljastui että perheen (koti)äidillä ei ollut "ihan kaikki kotona" ja henkilökemiat ei toimineet lainkaan. en siis hoitanut lapsia juurikaan, babysittausta lukuunottamatta jota oli n. 2-3 iltaa/yötä viikossa kun äiti lähti ulos juhlimaan, vaan tehtäväni oli mm. hoitaa perheen pyykit (8 koneellista päivässä!), kevyttä siivousta (onneksi oli varsinaiset siivoojat erikseen jotka kävin kerran viikossa että en joutunut siis puunaamaan kaikkea yksin) ja kaupassakäyntiä, pientä ruoanlaittoa, jatkuvaa keittiön puhtaanapitoa ja tiskikoneen tyhjennystä/täyttöä (äiti ei osannut korjata omia jälkiään, keksipaketin roskat yms jäi pöydälle ja hän odotti että minä korjaan jäljet), roskien viemistä ja keittiön sekä ruokailutilan lattioiden lakaisua (2 kertaa päivässä), 2 eri kuistin lakaisu kerran päivässä, uima-allasalueen puhtaanapito, kissojen ruokkiminen yms. tämä kuitenkin oli reilusti ristiriidassa siihen nähden mitä sopimuksessa luki ja mitä olimme sopineet (eli siis alunperin mun piti olla ainoastaan lastenhoitaja, "leikittäjä", joka tarvittaessa auttaa hiukan myös kotitöissä eli tyhjentää tiskikoneen sillointällöin jne). onneksi sopimus oli alunperinkin tehty määräaikaiseksi (3kk) joten sinnittelin ja yritin miellyttää host-äitiä kaikin tavoin vaikkakin hän huusi minulle usein kurkku suorana yne. kun mikään ei ollut hyvin (esim. leikkasin vesimelonin eri tyylillä kuin hän olisi halunnut sen leikattavan vaikkakaan ei ollut pyytänyt mitään erikoista tai siis sanonut millaiseksi hän palaset haluaa...) palkka oli hyvä, ja mitä muutakaan olisin voinut tehdä kuin sinnitellä loppuun asti? lähteä kotiin keskenkaiken ja maksaa lentolipuista itse useamman satasen? no way. minulla oli myös varattuna muutamia musikaalilippuja broadwaylle aivan kesän loppuun joten olisi harmittanut sekin, sillä ihan halpoja liput eivät ole... tulee oikein paha mieli kun miettii kaikkea mitä perheessä tapahtui - toisaalta kauhea ikävä jäi kaupunkia kohtaan ja vapaa-aikani oli niin mahtavaa, että sen avulla jaksoi aina puskea seuraavan viikon. päiviä laskin kyllä että pääsen taas kotiin, ja oli ihan voittajaolo kun vihdoin lähdin perheestä. olen ollut useammassakin perheessä ja kaikki on sujunut muuten oikein hyvin lukuunottamatta juuri tätä kyseistä tapausta. muiden ex host-perheiden kanssa pidän melko tiuhaan yhteyttä, mutta ko. perheestä ei ole kuulunut mitään enkä myöskään itse ole edes lähettänyt joulukorttia tms.

    tästä viisastuneena teen myös vastedes aina sopimuksen niin, että siinä on selkeästi merkittynä jokin esim. 1-3kk koeaika jonka jälkeen olen vapaa lähtemään perheestä ilman suuria tunnontuskia jos siltä tuntuu. suosittelen myös muillekin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kärpppänen kirjoitti:

Eräs perhe otti minuun yhteyttä tammikuun puolessa välissä ja pikemmin kuin huomasinkaan, olimme sopineet puhelinkeskusteluajankohdan. Olin hermostunut ja innoissani ja ihmeissäni. Perheen toiminta oli todella nopeaa.
Soitto tuli ja jutustelimme tunnin verran. Jo puhelimessa huomasin, että perhettä ei kiinnostanut mikään itse minussa vaan minä olin kokoajan se kysyvä osapuoli. No, eipä sillä, jos he sitten halusivat minun kyselevän kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Puhelun loppupuolella perheen äiti sitten kysyi, että no mitä mieltä olet! Tulisitko meille, aletaan heti tilata lentolippuja! Anna vain passin numerosi, niin me hoidamme loput! Innostukseni lisääntyi, mutta samalla olin yhä enemmän äimänä! Halusivatko he ottaa minut kuin sian säkissä!? Eihän siinä profiilissa kuitenkaan selviä kaikki olennainen, vaikka kattavan siitä olinkin tehnyt!
Toppuuttelin perhettä, että kyllä minä teille olen innoissani tulemassa, mutta haluan ensin kirjallisen sopimuksen. Perhe supisi hetken jotain keskenään ja sanoivat minulle hämmästyneenä, että selvä, tehdään vain, vaikka ei kyllä _tuo edellinen au pair_ mitään sopimusta tehnyt. Sanoin , että itse haluan sen tehtävän, ettei tule mitään yllätyksiä. No sitten väsäsivät jonkinlaisen sopimuksen ja sanoivat, että lisätään sitten yksityiskohtia sitä mukaan kun tulee mieleen. No minä olen koonnut A4 paperin täyteen kaikkea mitä haluan perheessä ja sopimuksessa ottaa huomioon. Tietenkin, koska onhan tämä suuri juttu. No sopimusta ei allekirjoitettu eikä lentolippuja siis vielä päästy tilaamaan, sillä halusin varmistella monia pikku yksityiskohtia, joissa perhe ei olisi päässyt minua kyykyttämään. Kyselin viikkojen ajan kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, ja huomasin että jo parin vastauskerran jälkeen perhe ei vastannut viesteihini enää moniin päiviin. Tauot senkun kasvoivat. Nyt yhtäkkiä perhe kirjoitti minulle takaisin, että meistä tuntuu siltä, ettet halua tänne. Kerro meille mahdollisimman pian, jotta voimme alkaa etsiä uutta au pairia. Olin äimänä, että miten niin! Noin en ole mielestäni antanut käsittää, vaan olen vain kysellyt kaikkia hyvin perusasioita heiltä, kuten että kuka maksaa kielikoulun [minun itse se olisi pitänyt maksaa], onko perheellä iso talo, sillä työhöni kuului siivous, lähes kaikki siivoaminen [heillä oli muuten 11 huonetta talossa] ym ym.
Vastasin heidän epäilevään viestiin, että kyseessä ei tosiaan ole mikään empiminen vaan haluan vain varmistaa kaiken.
Tänään perhe lähetti viestin, että eivät he haluakkaan minua, sillä mietin kuulemma asioita liikaa.

Siis, olenko tosiaankin liian pikkutarkka tiedustellessani oikeuksistani ja velvollisuuksistani, jotka minulle kuuluvat. Mielestäni en ollut liian pikkutarkka kysellessäni mm. edellämainituista sekä lapsien leikkimieltymyksistä, kulkuyhteyksistä muihin kaupunkeihin, nykyisen au pairin sähköpostiosoitteesta [jota muuten sain useampaan kertaan pyytää enkä sitä ikinä saanut] ym ym.
Vai olinko tosiaan liian pikkutarkka.

Heitä ei koskaan kiinnostanut minun harrastukset, perhetausta, ystävät, vapaa-ajan vietto, mikään minuun liittyvä. He olisivat minut ottaneet näemmä mieluiten kuin sian säkissä, sillä he todella olivat tilaamassa liput heti ensimmäisen soiton jälkeen! He lähettivät jo tilattavien lentojen tiedotkin minulle, mutta onneksi jarrutin tahtia.

He selvästi tympääntyivät siihen, että halusin tietää heidän elämästään ja minun työkuvastani enemmän. :/

Tämänpäiväinen viesti masensi aika lailla, ja mietinkin, että oliko perheellä tosiaan syytä katkaista välit noin vain. Oliko vika siis tosiaan minussa? Vai perheessä? Itse [tietenkin] syytän nyt vähän kyllä sitä perhettä. Minusta heidän käyttäytymisensä oli outoa.

Masennuin, sillä mieleeni tuli heti, että ovatko kaikki muutkin perheet noin kärsimättömiä, ja olenko minä liian pikkutarkka :( entä jos minulle käy kaikkien perheiden kohdalla samaten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu