Mua ottaa päähän ku monet sanoo olevansa ujoja tai joitakin ihmisiä sanotaan ujoiksi (esim. lukion vuosikirjassa kun kuvaillaan jokaista abia). Silti nämä mukamas ujot on aina menossa joka projektissa, niillä on laaja kaveripiiri ja takana vähintään yksi seurustelusuhde.
Vähän toista on meillä oikeasti ujoilla, joille ujous ei ole mikään suloinen ja harmiton luonteenpiirre, vaan suuri ongelma!
Tähän ujouteen liittyen, kuinka harvinaista mahtaa olla, että joku kieltäytyy osallistumasta koulun vanhojen tansseihin? Naisillahan syy ulos jäämiseen taitaa yleensä olla, ettei ole tarpeeksi miespuolisia tanssijoita. Minuakin kysyttiin useamman kerran vaikka olin jo kieltäytynyt. Kertooko tämä minusta jotain olennaista ihmisenä, että jäin omasta päätöksestäni pois vanhojen tansseista?
Yökerhoissakaan en koskaan tanssi muita kuin hitaita, koska siinä ei tarvitse osata mitään, ja huomio ei kiinnity liikkeeseen. Olenko sitten niin epävarma omasta rytmitajustani ja vartalostani?
Omasta vuosiluokastani käsittääkseni olin ainut mies, joka jäi pois vanhojen tansseista. Poisjääneistä naisistakin ainakin osa ellei kaikki olisivat osallistuneet, jos tanssipari olisi löytynyt. Lukiossa olin jotenkin muka ylpeä siitä, etten ollut laumasielu kun uskalsin jäädä pois, vaikka todellinen syy oli, että olin niin epävarma etten kuitenkaan opi niitä kaikkia tansseja ulkoa ja pelkäsin mokaamista.
Vähän toista on meillä oikeasti ujoilla, joille ujous ei ole mikään suloinen ja harmiton luonteenpiirre, vaan suuri ongelma!
Tähän ujouteen liittyen, kuinka harvinaista mahtaa olla, että joku kieltäytyy osallistumasta koulun vanhojen tansseihin? Naisillahan syy ulos jäämiseen taitaa yleensä olla, ettei ole tarpeeksi miespuolisia tanssijoita. Minuakin kysyttiin useamman kerran vaikka olin jo kieltäytynyt. Kertooko tämä minusta jotain olennaista ihmisenä, että jäin omasta päätöksestäni pois vanhojen tansseista?
Yökerhoissakaan en koskaan tanssi muita kuin hitaita, koska siinä ei tarvitse osata mitään, ja huomio ei kiinnity liikkeeseen. Olenko sitten niin epävarma omasta rytmitajustani ja vartalostani?
Omasta vuosiluokastani käsittääkseni olin ainut mies, joka jäi pois vanhojen tansseista. Poisjääneistä naisistakin ainakin osa ellei kaikki olisivat osallistuneet, jos tanssipari olisi löytynyt. Lukiossa olin jotenkin muka ylpeä siitä, etten ollut laumasielu kun uskalsin jäädä pois, vaikka todellinen syy oli, että olin niin epävarma etten kuitenkaan opi niitä kaikkia tansseja ulkoa ja pelkäsin mokaamista.
Vastaukset 23
Vanhimmat
vuosia sitten samasta syystä kun sä ja olen nainen.
Ootte varmaan olleet koulukiusattuja niin kuin minäkin?
koulukiusattu. Musta kyllä pidettiin koulussa, mut en kokenut kuuluvani siellä(kään) joukkoon. Lähimmät ystävät kouluaikoina oli niitä, joiden kanssa pystyin olemaan ja kommunikoimaan normaalisti. Ilman niitä oliskin voinut olla tukalat kouluvuodet.
lopulta kuinka harvinaista? Multa puuttuu sellanen hälläväliä-asenne, mikä tuntuu olevan enemmistöllä ihmisistä. Eli hypätään kohti uusia tilanteita ja katsotaan miten käy ja yleensähän varsinkin isossa porukassa omat mokat ei erotu, enkä nyt tarkoita vain tansseja.
kiusattu, sillä jos mun kokemia juttuja pidetään alarajana, jotta voidaan puhua kiusaamisesta, niin sen mukaan aika montaakin on kiusattu. Eli ei ollut mitään säännöllistä ja ne päänaukojat oli rinnakkaisluokalla, eli ei ollu paljoa tilanteita, missä oltais oltu samassa paikassa. Kieltämättä täytyy myöntää, että niinkin pieni kiusa vaikutti mun itsetuntoon ja pidin itseäni jotenkin erikoisena.
Mielestäni ongelmasi vaikuttaa olevan enemmänkin huono itsetunto kuin pelkkä ujous.
Ujolla ihmisellä nimittäin voi tosiaankin olla terve itsetunto, eli hän hyväksyy itsensä sellaisena kuin on: rauhallisena, enemmän kuuntelijana kuin höpöttäjänä, mieluummin ryhmän laidalla kuin keskipisteenä. Kuitenkin uskoo itseensä, taitoihinsa ja osaamiseensa eikä koe itsessään olevan mitään noloa tai hävettävää.
On totta että huonon itsetunnon omaavaa ei pitäisi väittääkään ujoksi vaan pikemminkin araksi. Ujous mielletään kuitenkin yleensä positiiviseksi asiaksi.
Mulla on just ongelmana huono itsetunto, tosin vanhemmiten se on karissut paljon teinivuosista, jolloin ei esimerkiksi tytöille uskaltanut suutaan aukaistakaan pahemmin.
Nykyään mulla epävarmuutta aiheutuu mm. siitä, että nykynaiset tuntuu olevan varsin itsevarmoja ja osaavia tyyppejä ja vaativat sitä myös kumppaniltaan. Mä en ainakaan kovin moneen treffi-ilmoonkaan viitti edes vastata kun vastaajalta vaadittaisiin hyvää itsetuntoa ja sosiaalisuutta/miehekkyyttä jne. Heti iskee epävarmuus.
Eli kiinnostaisi tarkemmin tietää miksei miehellä saa olla hieman heikompi itsetunto, vaikka muuten olisikin mukava tyyppi. Vai siis saako? Tappaako huono itsetunto tunnelman? Kertokaa siis jos osaatte sanoa.
Se riippuu siitä, miten tuo huono itsetunto ilmenee. (Puhun nyt yleisesti naisista ja miehistä.) Aika usein huono itsetunto nimittäin ilmenee hyvin negatiivisesti esimerkiksi riippuvuutena, omistushaluisuutena tai mustasukkasuutena suhteessa. Tai sitten huonon itsetunnon omaava puolisko ei uskalla luottaa toisen rakkauteen ja hyväksyntään, vaan epäilee sitä ja kaipaa jatkuvasti rakkauden vakuuttamista kumppanilta.
Toisaalta joku voi yrittää pönkittää huonoa itsetuntoa aika kyseenalaisin keinoin. Esim. itse seurustelin bodarin kanssa, joka käytti hormonejakin saadakseen lisää katu-uskottavuutta.
Luulen, että hyvää itsetuntoa korostetaan niin paljon, koska pelätään juuri noita alussa mainittuja kompleksisia huonosta itsetunnosta johtuvia käytösmalleja... Toisaalta myös äärimmäisen ylikorostunut itsetunto voi aiheuttaa aivan yhtä vääristynyttä käytöstä: ihminen uskoo täysillä omaan erinomaisuuteensa, fiksuuteensa, erehtymättömyyteensä ja on sokea omille puutteilleen, vaikka todellisuudessa on täysi keskinkertaisuus.
Itse luulisin, että kaikki ihmiset ovat aikuisikään mennessään saaneet kolhuja itsetunnolleen, kuka enemmän kuka vähemmän. Se on hyväkin, koska se parhaimmillaan opettaa empatiaa muita ihmisia kohtaan ja tekee nöyräksi elämää kohtaan. Itselläni ei todellakaan ole aukoton itsetunto, ja minusta on joskus tavallaan positiivistakin huomata miehenkin haavoittuvuus.
ihmiset eivät oikein käsitä mitä itsetunto on. Silti siitä puhutaan paljon ja sitä vaaditaan toisilta. Porukka luulee, että hyvä itsetunto on tie taivaaseen ja takaa tyypin ihanuuden. Ei pidä kuulkaa paikkaansa! Taivaaseen pääsee huonollakin itsetunnolla ja huono itsetunto voi olla sekä hyvän että paskan tyypin ominaisuus - jos itsetuntoa voi edes sanoa ominaisuudeksi. Hyvän itsetunnon ihannointi liittyy kulttuurissamme vallitsevaan kuvaan ideaali-ihmisestä.
Kuitenkin vain harva osaa eritellä mitä itsetunto oikeasti on tai mitä haittaa on huonosta itsetunnosta. Itseasiassa edes psykologit eivät pääse asiasta yksimielisyyteen ja he ovat sentään ammattilaisia.
Sitäpaitsi ihmisellä on ns. monia itsetuntoja. Itsetunnon laatu vaihtelee tilanteittain, ihan niin kuin käyttäytyminen yleensäkin.
Lisäksi, jokainen meistä on epävarma joissain tilanteissa. Jokaisella on huono itsetunto jossain tilanteessa. Se joka väittää muuta valehtelee ja kieltää oman heikkoutensa.
Huonoa itsetuntoa tarjotaan syyksi milloin mihinkin huonoon käytökseen. Mustasukkaisuuteen, väkivaltaisuuteen, pettämiseen, ihan mihin tahansa. Tosiasiassa syitä tuollaiseen käyttäytymiseen on kymmeniä eikä niitä ulkopuolinen edes voi tietää. Vaatimalla hyvää itsetuntoa kumppaniehdokkaalta ei, yleisestä luulosta huolimatta, pääse eroon riskistä kohdata ihminen joka saattaa käyttäytyä em. tavalla. Hyvän itsetunnon vaatiminen liittyy haluun välttää ongelmia mutta ei ne ole mitenkään etukäteen vältettävissä.
Jos olet hyvä tyyppi, niin varmasti sinulle löytyy joku ennemmin tai myöhemmin. Kunhan itse uskot siihen =)
Tuo ylikorostunut itsetunto voi olla ennemmin jo narsismia ja itsekkyyttä. Narsistillakin tosin on kuulemma hänen sanojensa mukaan hyvä itsetunto mutta joidenkin epäsuorien mittareiden mukaan huono. Ehkä kyse on psyyken puolustusmekanismista, defenssistä.
Jep, kiitoksia näistä kommenteista. Kuulostivat ihan järkeviltä selityksiltä. En ole tuota noin ajatellutkaan, että hyvästä itsetunnosta ilmoituksissa mainitsemalla halutaan enemmänkin karsia niitä ongelmatapauksia pois kuin hakea välttämättä mitään suorittajaa.
Oliskohan meille ihmisille annettu vähän turhan isot ajatteluelimet? Kaikkea voi analysoida näillä aivoilla loputtomiin, eikä se monesti ole hyväksi.
vähän sekaisin. Siis käsitin, että jo ilmossa vaaditaan hyvää itsetuntoa. Noi itsetunnon pönkitysjutut ja muut ilmentymät tuskin syntyvät niin, että kaveri mumisee itsekseen: "Onpa mulla huono itsetunto, alanpa vetämään mömmöjä". Tällaiset kaverit eivät edes tiedosta huonoa itsetuntoaan ja siis vastaavat ilmoon. Kysymys kai koski niitä jotka tiedostavat huonon itsetuntonsa ja ovat ylpeitä siitä. Mikä vika heissä oli ?
Huonolla itsetunnolla ja epävarmuudella ei aina ole yhteyttä. Itse olen arka ja epävarma ihimisenä joissakin tietyissä asioissa. Esim uusien asioiden ja tilanteiden kanssa, mutta silti toisinaan hakeudun niihin. Toisissa asioissa olen taas itsevarma ja tunnen osaavani tiettyjä asioita hyvin.
Itsesäälissä rypevä huono itsetuntoinen ei löydä itsestään yleensä mitään hyvää, tai ne huonot puolet on mielessä koko ajan vallitsevina.
Tosiasia on se, että kokemuksenpuute lähtee kokemalla mutta huonon itsetunnon poistamiseen tarvitaan jo radikaalimpaa muutosta ajatusmaailmassa ja omissa asenteissa yleensäkin.
Näitä ei siis kannata aina niputtaa yhteen.
Eli puhuin ujoista, joilla se on mukava luonteenpiirre, ja sitten niistä, joilla ujoudesta on pelkkää haittaa. En ole ikinä ollut laumaihminen ja aina kun on mistä tahansa jutusta kysymys, missä pitäisi porukalla puhaltaa yhteen hiileen, mulla nousee heti valtava vastustus sellasta kohtaan. Vanhojen tanssit oli yksi esimerkki, armeija toinen.
Kulttuurissamma todellakin ajatellaan, että superseurallisuus = sosiaalisuus = hyvä itsetunto. Kuka tahansa, joka pitää kovaa meteliä itsestään ja pyrkii aina huomion keskipisteeksi, nähdään "hyvänä tyyppinä" ja myös "pätevänä" kaikkiin tehtäviin. Aikuisten oikeestihan se ei ole näin.
Olet siis todella ujo. Katoaisiko ujoutesi siitä mihinkään, jos sisäiset tuntemuksesi pysyisi samanlaisina vaikka pystyisit käyttäytymään yhtä rohkeasti kuin muutkin? Oletko ajatellut, että vapautuneelta näyttävän ulkokuoren alla saattaa olla ujo ja pelokas sisin?
olen ulkoisesti puhelias ja vilkas, mutta todellista sisintä ei ole kukaan nähnyt.
vanhojen tansseista, koska vihaan tilanteita, missä on paljon ihmisiä jotka kaikki tuijottaa kohti. Lisäksi en ole tanssi-ihmisiä ja huono oppimaan uusia asioita, joista en ole kiinnostunut, joten kun ensimmäisen kerran jo ekana vuonna tultiin kysymään vanhojen tansseihin, mun ei tarvinnu kauan miettiä lähdenkö.
sulkeutuneisuus eivät ole sama asia
Kyllä muuten on.
vienosti hymyilevä kultamussukka. Sulkeutunut on tuimailmeinen mörköösi!
Jäin aikoinaan pois, koska en tuntenut ketään, tosin vikaa oli itsessäni koska en edes yrittänyt tutustua, koska olin uusi paikkakunnalla ja muutenkin masentunut. Vanhojentansseihin joku kysyi, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Ei harmita jälkikäteen, muuta kuin se että jouduin torjumaan. En välitä paritansseista, askelkuvioiden harjoittelusta ja mekon metsästämisestä. Menin lukioon muutenkin sen takia, etten tiennyt mitä haluan tehdä töiksi. En ole lukutoukka, enkä kunnianhimoinen kouluttautumaan yliopistoihin jne. Hieman vikatikki koko lukio, paitsi yleissivistyksen ja kielten oppimisen suhteen.
Meikäläinen sai vanhojen tansseihin liittyen elämäni toistaiseksi ainoat lähestymiset tyttöjen/naisten taholta, ainakin kaksi kysyi tyyliin "ETHÄN sä vaan aio tanssia?". Lukiossa oli tyttöjä toki enemmän kuin poikia, joten riski ns. tyhjän arvan kohdalleosumisesta oli todellinen...
No, väliinhän se sitten jäi. Tosin oikeastaan jo yläasteen aikana kypsyi päätös, että ko. tapahtumaan en aio osallistua.
Olihan lukio vähän sellaista lorvimista, kun ei tiennyt mitä tekisi, mutta ei ihan kotonakaan kehdannut maata...