Työttömyyden kestäessä yli 500 päivää pitää työttömän osallistua osoitettuun aktivointiin. Meidän kunnassa on työttömien yhdistyksiä esim. kierrätyskeskusia, sähkökoneiden purku sekä nuorille suunnattu autokorjaamo/huoltotila. Silmään pistää se, että sähkökojeiden purussa saattaa olla yli 20 miestä, joista yli puolet on "sairauslomalla", eikä naisia laisinkaan, kierrätyskeskuksessa 3 jonkinasteisen kehitysvammaisuuden omaavaa naista ja 10 miestä ja autonkorjauksessa kymmenisen miestä. Ihmettelenkin, eikö kuntaouttava ja aktivoivat toimet koske naisia laisinkaan?
Työttömien
Aktivointi
7700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toimistotyöt lankeavat naisille.
Näin toteutetaan virallista politiikka jolla halutaan naisia miesten ammatteihin ja päinvastoin.
Purkukoneet otetaan vastaan ja käsitellään talvellakin lämmittätömässä hallissa. Työ tetätetään kuin kiinalaisilla kivityömihillä ikään.
Toisaalta minä olen nostellut keinonurmipaaleja ja lapioinut soraa sankkoon yli 35°C:ssa, joten se olkoon minun kokemukseni epäinhimillisistä työoloista.
Palkka tosin lohdutti.
Naisille on enemmän muuta työllistämistoimintaa. Vuorotteluvapaa ja osa-aikalisä on yleisintä naisvaltaisilla aloilla, joten naisia työllistyy paljon niihin. Valtion virastot käyttävät paljon työllistämisrahoja, naisvaltaisia toimistotöitä enimmäkseen. Pitkäaikaistyöttömiä naisia työllistetään paljon yhdistyksiin toimistotöihin ja lasten iltapäiväkerhoihin. Tässä kunnassa on välillä tullut jopa tilanteita, ettei yhdistyksiin ole tarvittuna päivänä yhtään työllistämiskelpoista pitkäaikaistyötöntä naista tarjota, kun välillä työllistetyn tarvitsijoita on niin paljon. Naiset ovat myös innokkaita koulutuksiin hakijoita.
Mikäli naisten osa-aika työllistyminen toteutuu kahdenkymmenen asteen pakkasessa, niin toiminta on tasa-arvoista. En käsitä miten valtion virasto voi yksipuolisesti työllistää naisia. Eikös se niin mennyt että on tasa-arvo, joten miehillä pitäisi olla mahdollisuus päästä valtion virastoon raapimaan persettä kopiontihuoneeseen vai oliko sopimuksen synnyn ehtona kiinteä kroppa, rinnat ja minihame? Kumma juttu myös, että miehen piti siittää lapsi ja elättää tai maksaa elatusapu, mutta vain nainen voi luimistella työelämästä pois lasten ehdoilla toimiviin iltapäiväkerhoihin. Eikös se niin mennyt, että mies käy sotaväen ja nainen synnyttää? Tervetuloa asunnolleni tehtailemaan lapsia, voimme aloittaa vaikka pienistä harjousasennoista :D
Naiset kurssitautuvat, mutteivät koskaan tuottavaan varsinaiseen ammattiin. Taitaa se maailma pyöriä työministeriössäkin vitturättien ympärillä.
Naisia työllistyy valtion virastoihin samasta syystä kuin niissä on naisia eniten töissäkin: Merkonomit ja tradenomit ovat enimmäkseen naisia. Kyllä sitä vaadittiin kaupallista koulutusta kahvinkeittoon ja mapittamiseen, kun itse aikoinaan sellaiseen paikkaan työllistyin. Osoituksessa luki toimistosihteeri, mutta työnäni jaoin postia, keitin kahvia, mapitin ja joskus pesin konttoritarvikehuoneen hyllyjä.
Miehiä otetaan esim. ip-kerhoihin mielellään, jos vaan sopivia on tarjolla - itsellä on hyvät kokemukset oman lapsen ip-kerhossa olleista miehistä. Mutta kun ihan ketä tahansa ei lasten kanssa tekemään töitä voi ottaa. Itse olin kerran vapaapäiväni ip-kerhossa, kun virustauti jylläsi työntekijöissä - kiitos varastotöihin kyllä mieluummin (kokemusta on siitäkin puolesta).
jaksatpas sinä pohtia toisten sijoittumista..taitaa olla paljon aikaa?