lyönteihin, hakkaamiseen, sylkemiseen ja sielun raateluun. Minua hakattiin koska olin huono nainen, koska minulla oli ja on huono itsetunto, koska olin mustasukkainen, koska en tajunnut, koska mikään ei mennyt kaaliin, koska puhuin liikaa. Ennenkaikkea minua hakattiin koska olen ruma.
Minun vartaloni häväistiin monin eri tavoin, koska se ei ole minkään arvoinen tässä maailmassa. Olen esine, vailla useampien esineiden arvoa. Se, että olin rakastellut miehen kanssa, ei estänyt vartalon murskaamista. Se ei estänyt sitä koskaan. Mikään ei ollut pyhää, mitään ei tarvinnut kunnioittaa.
Esine voi itkeä muovista itkuaan ulkopuolisten todetessa "Kyllä sinussa oli vikaa, kun hän sinua hakkasi" "Sinä valitsit" "Ehkä sinä hait väkivaltaa itse"
Tämä maailma on mätäinen, julma paikka missä ihminen lopulta luopuu ihmisarvostaan, ja nöyrtyy lauman edessä, lauman johon ei itse kuulu. Mieli pirskoutuu palasiksi mistä muistaa vain osia, nyrkki laulaa lauluaan unissakin, vaikka on jättänyt kaiken taakse.
Minä menin naimisiin omien pelkojeni kanssa, alttarille kuljin väkivallan huntu laahaten perässä. Ja urkuri soitti minulle vanhaa laulua:
"Are you goin' to Scarborough Fair? Parsley, sage, rosemary and thyme
Remember me to one who lives there, he once was a true love of mine"
Ei ole yrttiä mikä minut enää parantaisi, ei laulua mistä en löytäisi demonejani. Kaikki on väkivaltaa. Minun sieluni musta vesi, missä ei pohjaa näy. Siellä pyristelen verkossa, verkossa mikä on kudottu omista virheistäni, eikä ole pelastajaa joka vapauttaisi. Kalastajia on, kalastajia...He tulevat veneillään hiljaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ota uudet kuviot......
Ja Jumala itsekin tunsi,
miten hänen ilonsa äkisti kuoli,
miten hänen lapsenmieltänsä puistatti
vieras ja paha tunne, hänelle käsittämätön.
Ja hän oli kääntynyt pois.
Ja hän oli itkenyt silloin
ensimmäisen kerran.
Ainakin voisit terapoida tunteitasi kirjoittamalla ja julkaisemalla tekstiäsi. Sinulla on siihen kykyjä! Oikeasti.
Eipä ole ihmistä joka ei minun käsiini nauloja olisi hakannut.
Joka osaa kirjoittaa noin kauniisti ja syvällisesti kuin sinä, omistaa ihan oman maailmansa. Älä päästä sinne enää itseäsi halventavia demoneja. Parane kirjoittamalla rikkoutumisestasi, niin olet lohduksi muillekin.
Täällä oli hyvä artikkeli siitä, miten väkivallasta voi päästä eroon:
http://www.suhdesoppa.fi/artikkelit/perhevakivalta.html
En usko sanaakaan. Kirjoitus on täynnä niitä yleistyksiä joista iltapäivälehdissä löpistään.
Runollisella tekosyvällisyydellä ei uskottavuus parane. Kirjoittaja. Jos elämäsi on mennyt noin, niin elät hyvä ihminen ihan unessa. Kirjoituksissa.
Elämä esiin. Turha sensaationhakuisesti pyörittää mediamyllyä!
Minusta 1. juttu oli hienosti kirjoitettu. Eivät kaikki ole niin suoraviivaisen järkeviä ja realisteja kuin ehkä sinä olet. Jos voi elää ja ilmaista itseään kirjoittamisen kautta, se voi toimia terapiana. Ei ole kaikille mahdollista vain ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Myös kovilla asenteilla murskataan ihmisiä.
Sun persoonallisuuden voi haistaa tänne asti. Hyi hlvetti!
Monen mielestä on kuvitelmaa kaikki toisten murheet ja vaivat, jopa aivan ilmeiset sairaudetkin. Minusta he itse elävät unessa ja kieltävät todellisuuden. Myötätunto ei maksa mitään.