Kukahan tämä uusi laulaja on.
Ja mielenkiintoista nähdä pysyykö se salassa sinkun julkistamiseen saakka.
Nightwishin
6
1393
Vastaukset
- y&t
Katraa veikkaan uudeksi laulajaksi
- Hevari777
Minusta taas Katra ei osaa laulaa. Euroviisukarsinnoissakin laulu oli epävireistä ja karmeaa. Toivottavasti ei ole hän.
Hevari777
- TOTCFUARTD
No ei taatusti pysy salassa. Itse veikkaan, että heti kun Nightwishin tulevan täyspitkän vokaaliosuuksien äänitykset alkavat, on studion ulkopuolella päivystämässä ulkomaisten toimittajien ohella myös kotimaisia haaskalintuja. Mutta mikä oikeasti kiinnostaa on se, että tuleva solisti joutuu heti kättelyssä Pohjois-Amerikan kiertueelle - eli todistamaan munasarjojensa kovuuden ns. oikeilla areenoilla... Huh. Ei kateeksi käy - ellei kyseinen ääntelijä sitten satu olemaan (kuten itse uskon) joku jo aiemmin isojen yleisömäärien edessä esiintynyt naisenpuoli...
- Syneus(m)
oli tuossa kirjoituksessasi. Mielenkiintoista nähdä, onko valinta osunut kotimaiseen vai ulkomaiseen laulajaan.
Saatavissa olevien tietojen mukaan tuleva Nightwishin levy tulee olemaan aikas mahtipontista, eli edellisen levyn meininki jatkuu, mutta nähtäväksi jää.
Mielenkiintoista odottelua...
Tuolla toisaalla kun lueskelin keskustelua tästä samaisesta asiasta, esille nousee nimi Vibeke Stene. Tumma kaunis Norjalais nainen, joka on ihan oikeasti oopperatason laulaja, kun Turuseen vertaa. Tää nainen on lauleskellu sellasessa bändissä kun Tristania. Jostain syystä, jota ei ole kerrottu, Steneke on nyt kuitenkin eronnu pitkäaikasesta pestistään Tristaniassa. Tästä kyseisestä naisesta puhuttiin jo joskus viimevuoden puolella, kun oli Nightwishin uudesta laulajasta kyse. Toisekseen, pitkin eurooppaa on jo kyseinen huhu liikkunut jonkinaikaa... Mielenkiinnolla odotan... Jos laulaja on Stene, luvassa on tosiaankin entistä kovempi ja tasokkaampi Nightwish.
- viljou
nii onks tää kui varmaa tietooo??? 0-100%?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen633914Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2053496Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172492949Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina712499Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3211889Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121537Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21496Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk181496Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik511471