Venäjän armeija sotii omaa kansaansa vastaan

Venäjän armeijan sisäisestä rappiosta on kirjoitettu paljon, mutta kertomukset hätkähdyttävät silti. Välillä tuntuu kuin äänessä olisi Aleksandr Solzhenitsyn ja teoksena Vankileirien saaristo.

Väitteet saattavat olla liioiteltuja ja osin tarkoitushakuisia, mutta samansuuntaista tietoa armeijan ongelmista on saatavissa useista riippumattomista lähteistä lisääntyvään tahtiin.

Mainittakoon vielä, että Venäjällä on useita Sotilaiden äidit -nimellä toimivia organisaatioita, joista osa on hallituksen rahoittamia ja osa yksityisiä. Äitijärjestöt eivät kykene rakentavaan yhteistyöhön, vaan ovat lähes ilmiriidassa keskenään. Sotilaiden ja heidän vanhempiensa hädällä osataan myös rahastaa. Pietarin metrovaunuissa on usean lakiasiantoimiston mainoksia. Sopivaa korvausta vastaan juristit kertovat keinoista kuinka asepalvelus voidaan välttää.

Varusmiespalvelus kestää Venäjällä kaksi vuotta ja sen tunnusmerkkinä on voimakas kastijako nuorempien ja vanhempien varusmiesten välillä. Henkilökuntapulan, juopottelun ja laiskuuden takia upseeristo luovuttaa varuskunnissa usein käskyvallan vanhemman ikäluokan sotilaille, jotka ottavat vallan hanakasti haltuunsa.

Vaari eli Ded on vanhempi varusmies, joka saattaa simputtaa, hakata ja kiristää nuorempaa palvelustoveriaan mielihalujensa mukaan. Parhaimmissakin varuskunnissa eletään Dedovshtshina-terrorin kourissa. Kun nuorempi ikäpolvi vihdoin pääsee kukkulan kuninkaaksi on vuorossa hirmuinen kosto palvelukseen saapuville. Upseeristo keskittyy omien bisnestensä hoitoon.

Varusmiehiä saatetaan käyttää orjatyövoimana rakennuksilla, tehtaissa, maatiloilla ja jopa ydinvoimalaitoksilla. Joukko-osastoon toimitettu bensiini ja ruoka kaupataan pimeillä markkinoilla ja varuskuntaan jätetään vain rippeet.

Koska olosuhteet ovat useissa palveluspaikoissa sietämättömät, on karkuruus yleistä ja itsemurhia tehdään päivittäin. Puolustusministeriön omien tilastojen mukaan syyskuussa 2006 kuoli 68 varusmiestä onnettomuuden tai itsemurhan seurauksena. -- Todellinen luku on kuitenkin paljon korkeampi, väittää Sotilaiden äidit järjestön Ella Poljakova.
Ei siis voi kuin ihmetellä miksi näin,ei euroopan,amerikan ja puhumattakaan Israelin armeijassa tarvita tuollaista sadismia.
Mikä venäläisiä siis vaivaa?
5254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koko maa sotii itseään vastaan. Venäjän olisi jo aika hajota lukuisiksi pikkuvaltioiksi. Mutta näin ei käy. Ainoat koossa pitävät voimat ovat öljy ja armeija. Hurraa isänmaa venäjä.

Äänestä
  • Samaan aikaan, kun Eurooppa kulkee kohti liittovaltiota eikä USA:ssa ole puhettakaan osavaltioiden itsenäistymisestä niin miksi Venäjän pitäisi pirstaloitua pikkuvaltioiksi?

    Äänestä

  • perusteluja kaipaava kirjoitti:

    Samaan aikaan, kun Eurooppa kulkee kohti liittovaltiota eikä USA:ssa ole puhettakaan osavaltioiden itsenäistymisestä niin miksi Venäjän pitäisi pirstaloitua pikkuvaltioiksi?

    USA:n eri osavaltiot ovat paljon enemmän yhtenäisiä kuin joku Karjalan tasavalta ja Irkutsk.
    USA:ssa osavaltioita yhdistää sama melkein sama historia ja useammin englannin kieli sekä uskonto.

    Kun NY:ssä tapahtuu terrori-isku, Californiassakin ihmiset tuntevat että heidän maahan on hyökätty.

    Venäjällä taas on aivan eri kansanryhmät jotka ovat enemmistöinä eri tasavalloissa.
    Karjalassa karjalaiset(tosin ne ovat jo melkein kadonneet), tsetseeniassa tsetseenit...jne.

    Venäjä ei ole samalla tavalla yhtenäinen kuin USA tai Suomi.

    Äänestä

Tuossa tovi sitten joten sorry jos toistan itseäni,asia vaan on niin kummallinen, että ei voi kuin ihmetellä aina kun se tupsahtaa mediassakin esiin.

Äänestä

Kun he ovat venäjällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cajander kirjoitti:

Venäjän armeijan sisäisestä rappiosta on kirjoitettu paljon, mutta kertomukset hätkähdyttävät silti. Välillä tuntuu kuin äänessä olisi Aleksandr Solzhenitsyn ja teoksena Vankileirien saaristo.

Väitteet saattavat olla liioiteltuja ja osin tarkoitushakuisia, mutta samansuuntaista tietoa armeijan ongelmista on saatavissa useista riippumattomista lähteistä lisääntyvään tahtiin.

Mainittakoon vielä, että Venäjällä on useita Sotilaiden äidit -nimellä toimivia organisaatioita, joista osa on hallituksen rahoittamia ja osa yksityisiä. Äitijärjestöt eivät kykene rakentavaan yhteistyöhön, vaan ovat lähes ilmiriidassa keskenään. Sotilaiden ja heidän vanhempiensa hädällä osataan myös rahastaa. Pietarin metrovaunuissa on usean lakiasiantoimiston mainoksia. Sopivaa korvausta vastaan juristit kertovat keinoista kuinka asepalvelus voidaan välttää.

Varusmiespalvelus kestää Venäjällä kaksi vuotta ja sen tunnusmerkkinä on voimakas kastijako nuorempien ja vanhempien varusmiesten välillä. Henkilökuntapulan, juopottelun ja laiskuuden takia upseeristo luovuttaa varuskunnissa usein käskyvallan vanhemman ikäluokan sotilaille, jotka ottavat vallan hanakasti haltuunsa.

Vaari eli Ded on vanhempi varusmies, joka saattaa simputtaa, hakata ja kiristää nuorempaa palvelustoveriaan mielihalujensa mukaan. Parhaimmissakin varuskunnissa eletään Dedovshtshina-terrorin kourissa. Kun nuorempi ikäpolvi vihdoin pääsee kukkulan kuninkaaksi on vuorossa hirmuinen kosto palvelukseen saapuville. Upseeristo keskittyy omien bisnestensä hoitoon.

Varusmiehiä saatetaan käyttää orjatyövoimana rakennuksilla, tehtaissa, maatiloilla ja jopa ydinvoimalaitoksilla. Joukko-osastoon toimitettu bensiini ja ruoka kaupataan pimeillä markkinoilla ja varuskuntaan jätetään vain rippeet.

Koska olosuhteet ovat useissa palveluspaikoissa sietämättömät, on karkuruus yleistä ja itsemurhia tehdään päivittäin. Puolustusministeriön omien tilastojen mukaan syyskuussa 2006 kuoli 68 varusmiestä onnettomuuden tai itsemurhan seurauksena. -- Todellinen luku on kuitenkin paljon korkeampi, väittää Sotilaiden äidit järjestön Ella Poljakova.
Ei siis voi kuin ihmetellä miksi näin,ei euroopan,amerikan ja puhumattakaan Israelin armeijassa tarvita tuollaista sadismia.
Mikä venäläisiä siis vaivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu