hieno homma...

miehelleni ja minulle oli aivan käsittämätöntä ja sietämätöntä että miehelläni on ollut elämä ennen minua, ei niinkään että hänellä oli ollut useita tyttöystäviä tai että hän oli rakastanut jotain toista ennen minua, se ei haitannut.

Mutta se, että hänellä oli naispuolinen kaveri, ystävä oikeastaan jonka kanssa oli tehnyt kaikkea hauskaa, jakanut elämänsä salaisuuksia ennen minua ja joka olit tuntenut tämän melkein viisi vuotta kauemmin kuin minä - se oli liikaa.

Heillä ei koskaan ollut mitään seksuaalista, se on varma, minua vain raivostutti ja oli niin katkera ja mustasukkainen että olin valmis tekemään mitä tahansa että saisin naisen pois elämästämme.Hankkiuduin esim. raskaaksi että mieheni keskittyisi vain minuun, onneksi mieheni ei saanut tätä koskaan selville..

Ikävää sanoa, mutta vaikka tiesin että nainen seurusteli tahoillaan ei helpottanut minun mustasukkaisuuttani. Vihasin tuota naista. Keksin hänestä kaikenlaisia ilkeitä juoruja ja sain mieheni vihdoin ja viimein manipuloitua tätä ystäväänsä vastaan, teko jota en ole katunut päivääkään vaikka miehelleni oli vaikea luopua platonisesta ystävästään.Oli kuin pala hänen sydäntään ja nuoruuttaan olisi repäisty irti, ja se oli hänelle aivan oikein - ajattelin.

Meni vuosia ja saimme yhteensä kolme lasta.Koskaan emme enää maininneet tuota mieheni nuoruuden kaveria.Mutta vuosien myötä oma paha oloni ei helpottanut. Kärsin yhä sairaasta mustasukkaisuudesta - vain kohde aina muuttui. Myös itsetuntoni oli yhtä huono kuin aina ennenkin,nyt en vain voinut syyttää tuota mieheni ystävää omasta pahasta olostani. Sain kaiken.Miehen,lapset,kodin.Silti meillä meni huonommin kuin koskaan ennen.Lopulta minä uuvuin kokonaan.

Lopulta minun oli pakko myöntää että vika olikin alunalkainkin minussa.Hakeuduin ensin työterveyslääkärin puheille ja päädyin viimein osaavalle psykologille juttelemaan. Kävin vuosia terapiassa ja onnistuin näkemään asiat ensimmäistä kertaa selkeästi - ilman että syyttäisin aina loputtomasti toisia.

Nyt olen onnellinen. Kadun vieläkin että pakotin mieheni katkaisemaan välit tuohon ystäväänsä, ymmärrän nyt että se oli tarpeettoman julmaa ja omistuksenhaluista.Enää en ole mustasukkainen.Elän päivän kerrallaan ja voin vain suositella kaikille syvää ja pitkää katsetta peiliin, siellä se todellinen vihollinen piileskelee.Hankkikaa itsellenne apua, usein psykologi auttaa kohtaamaan omat pelkonsa ja vajaavaisuuteensa.

Olette kaikki terapian tarpeessa, onnea teille ja kaikkea hyvää!