mikä mättää

Mikähän meidän suhteessa oikein mättää:-olemme 45 v ja seurustelleet vuoden. Molemmilla aikuiset lapset eli voisi viettää laatuaikaa kesksenään. Perusasiat on kunnossa, vietän naiseni luona viikonloput ja viikollakin tavataan. Mutta kun hän saa vähänväliä outoja mustasukkaisuuskohtauksia mitä ihmeellisimmistä asioista. Mm. jos juttelen jonkun naisen kanssa vaikkapa bussissa niin naama on näkkärillä. Ja aivan puun takaa tulevat nämä. Ja sitten hän hokee jos ollaan ulkona ettei kestä jos erotaan! Hänellä on ollut enemmän suhteita avioeronsa jälkeen kuin minulla joka olin 20 v naimisissa. Eroni päättyi kun vaimoni kärvähti suhteesta toiseen ja lähti. Voisiko naiseni käyttäytymiseen olla jokin hormonihäiriö? Vaihdevuodet? Käy aika raskaaksi kun vähänväliä samasta asiasta tulee mökötystä ja turhaa riitaa....
1295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet vaan niin uskomaton saavutus naisesi silmissä, ettei hän luota, että et lähtisi paremman matkaan jos tilanne tulisi. Tämä oli ensi ajatus, mutta voin olla väärässä. Sano naisellesi, että mustasukkaisuus puuskat tukahduttavat sinut ja pahimmassa tapauksessa tappaa tunteet -siis jotenkin kauniimmin muotoiltuna ehkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


martin12 kirjoitti:

Mikähän meidän suhteessa oikein mättää:-olemme 45 v ja seurustelleet vuoden. Molemmilla aikuiset lapset eli voisi viettää laatuaikaa kesksenään. Perusasiat on kunnossa, vietän naiseni luona viikonloput ja viikollakin tavataan. Mutta kun hän saa vähänväliä outoja mustasukkaisuuskohtauksia mitä ihmeellisimmistä asioista. Mm. jos juttelen jonkun naisen kanssa vaikkapa bussissa niin naama on näkkärillä. Ja aivan puun takaa tulevat nämä. Ja sitten hän hokee jos ollaan ulkona ettei kestä jos erotaan! Hänellä on ollut enemmän suhteita avioeronsa jälkeen kuin minulla joka olin 20 v naimisissa. Eroni päättyi kun vaimoni kärvähti suhteesta toiseen ja lähti. Voisiko naiseni käyttäytymiseen olla jokin hormonihäiriö? Vaihdevuodet? Käy aika raskaaksi kun vähänväliä samasta asiasta tulee mökötystä ja turhaa riitaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu