kärsivä liian rangaton ihminen.Anoppi katsoo velvollisuudekseen huolehtia kysymällä joka ikinen päivä mitä meillä on syöty ja mitä koululainen on saanut mahdollisesti välipalaksi koulusta tultuaan. Ym kaikki asiat. Ei toki minulta vaan pojaltaan. Kuulen kyllä kun pitää pojan vannotella että varmaan on syöty sitä ja sitä ja vaatteet ovat puhtaat ym ym. Saman tien puhutaan minun kanssani aivan toisella sävyllä kysyen samat asiat ym. ym. heh heh Emme ole enää nuoria ja saimme lapsen vanhemmalla iällä. Olen hyvin koulutettu ja muutenkin mukana kaikessa. Huolehdin hyvin kodista ja lapsestani.
En nyt osaa tai paremmin voikkaan kertoa mitä kaikkea tapahtuu mutta se on uskomatonta. Mies haluaa hyssytellä ja itse olen pelkuri. Fantasiat on toiset enkä pelkää muutosta elämässä. Joskus sanon sen moro. Niin että suu jää auki anopilla, kerrankin ilman sanoja. Tai sitten en.
Miksi olo on kumminkin aina kuin rikollisella?
Kuinka joku voi olla niin suurella egolla varustettu että voi vaikuttaa ja pilata toisten elämän.
En nyt osaa tai paremmin voikkaan kertoa mitä kaikkea tapahtuu mutta se on uskomatonta. Mies haluaa hyssytellä ja itse olen pelkuri. Fantasiat on toiset enkä pelkää muutosta elämässä. Joskus sanon sen moro. Niin että suu jää auki anopilla, kerrankin ilman sanoja. Tai sitten en.
Miksi olo on kumminkin aina kuin rikollisella?
Kuinka joku voi olla niin suurella egolla varustettu että voi vaikuttaa ja pilata toisten elämän.
Vastaukset 16
Vanhimmat
nyt alkuun puhelimeen vastaaminen, tai jos et uskalla kokonaan, niin ole edes joka toinen päivä tavoittamattomissa. Eihän sillä ongelma ratkea, mutta ainakin säästyt kuuntelemasta tuota edes joskus.
niin et pysty muuta kuin häipymään taka-alalle ja jättämään äidin huolehtimaan edelleenkin pikkupoikakullastaan :)
Mutta jos miehesikin näkisi asian rasittavana ja teidän arvostelukykynne aliarvioimisena tai lapsen hoitotaitojen vähättelynä tai huushollaamisen mollaamisena,
niin silloin voisitte istuttaa anopin pöytään ja sanoa kiitos siitä hirvittävän raskaasta työstä mitä hän on teidän eteenne tehnyt, väsymättä huolehtinut kaikesta joka päivä.
Kiitokseksi siitä lupaatte olla kuukauden omillanne ja annatte anoppi-raukalle hänen ansaitsemansa levon (loman työstä!) sillä hän on niitä ihmisiä, jotka raatavat koko elämänsä toisten hyvinvoinnin eteen, eivätkä koskaan pysähdy miettimään mitä itse tykkäisivät tehdä.
Painottakaa sitä, että hän ei ole teidän perheestä vastuussa, kuin vain silloin kun pyydätte asiasta tehden hänet lapsenvahdiksi tai auttamaan juhlien järjestelyissä tai mitä ikinä. Ja loput ajat anoppi saa olla huolta vailla.
Jos hän yrittää estellä, että ei hän osaa olla huolehtimatta, niin sanokaa, että nyt on opeteltava, koska vastaamme puhelimeen vain joka keskiviikko. Anopin on opittava elämään omaa elämäänsä.
Ja jos hän ei muulla tavoin koe olevansa tärkeä, kuin huolehtimalla muista, myös niistä, jotka eivät sitä tarvitsisikaan, niin sanokaa, että nyt on aika opetella sekin; ymmärtää ettei hänen tärkeytensä tai ihmisarvonsa ole kiinni siitä kuinka paljon hän hössöttää muiden ihmisten pukeutumisesta tai ruoan saannista.
Minun äitini on myös toisten perään katsoja ja minua se ei haittaa, koska olen tottunut sihen pienestä asti ja tiedän, ettei hän tarkoita pahaa. Äitini lopetti hyysäämisen, kun mieheni alkoi nopeasti esittää samat kysymykset hänelle. "Ollaan me syöty perunaruokaa tänään, ENTÄ SINÄ? Niin niin, siellä on kylmä ilma, käytiin ulkona ja kaikilla oli pipot, oletko sinä itse muistanut pukea tarpeeksi vaatetta päälle? Oletko edes käynyt ulkona?
Kun äiti alkoi saada sellaista palautetta, että me huolehdimme itsestämme ja jopa hänestäkin, hän löysäsi ja antoi itselleen rauhan nauttia omistakin asioista(thank God!).
Tuo taktiikka saattaa kyllä muuten tehotakin. Ei kai se ylihuolehtiva äiti välttämättä hoksaa ärsyttävänsä. Samaa lääkettä sitten vain anopille.
Tyyli kertoa että välittää teistä.
Kyllä hän tajuaa kun ystävällisesti imoittaa että kyllä te pärjäätte.
Lupaatte vaikka ilmoittaa jos tarvitsette apua.
Joo, anoppia huolettaa varmaan siksi, kun on oikeasti jotain aihetta. Ja sellaiset ohjeet, että älä vastaa puhelimeen ja eristäydy pahentaa tällaisissa asioissa.
Tiedän yhden kodin, missä pikkuhiljaa laiminlyönnit lisääntyneet. Äiti ei näe likaisuutta eikä tekemättömyyttään. Uppoiuttuu kirjojen netin ja 2000 palan palapelin maailmaan. Itse hän ei ymmärrä tekevänsä väärin laiminlyömällä kaiken.
Iskä on nyt sitten lähtenyt ja siivottomuus on lisääntynyt siinä määrin, että hän ei päästä enää ketään sisälle.
Kukaan ei uskalla huomauttaa, ei auttaa ei mitään, koska hänen kanssaan ei voi kommunikoida enää, vaan vaikka mitä sanoisi ja tekisi hän loukkaantuu ja on vihamielinen.
Älkää siis herran hähden antako sellaisia ohjeita, että alkaa eristäytymään.
on moneen lähtöön, niin kun miniöitäkin..älä tee asiasta niin suurta numeroa..pahennat vaan omaa oloasia..taidat olla huonolla itsetunnolla varustettu miniä?
Olen tässä vieressä seuraillut parin perheen ongelmia joita anoppi tuolla sekaantumisellaan aiheuttaa, varsinkin soittaessaan noita "neuvojaan" pikkutunneilla melkoisessa humalassa.
Tai sitten kun ei anopille käy mikään ja omalta lapselta meneen hermo ja lyö välit poikki äitiinsä, niin miniän/vävyn vikahan se tietysti on. Peiliin katsomalla kun ei näy yhtään syyllistä.
Minkä ihmeen takia teitä anoppeja ja teidän painajaismaista "huolehtimista" pitäisi loputtomiin ymmärtää? Eikö anopit vanhempina ja viisaampina voisi yrittää ymmärtää miniöitään?
On helppo puolustella toisten asioihin puuttumista auttamishalulla. Sillä saa useimpien suut tukkoon. Perisuomalainen tapahan on, että "auttaminen" pitää ottaa kiitollisena vastaan. Minun mielestäni auttamista on se, että autettavalta ensin kysytään, tarvitaanko apua. Tai ainakin auttajan pitäisi kuunnella, jos autettava ihan selvästi sanoo, että hän ei apua tarvitse.
Minulla itselläni on hyvä palkka, olen vielä ikänikin takia parhaassa "työiässä" eli hyväkuntoinen. Ajasta on puutetta, mutta olen melko hyvä organisoimaan. Itse haluaisin apua lastenhoidossa, jotta saisin joskus sitä niin paljon puhuttua omaa aikaa. Anoppi taas haluaa "auttaa" minua tuomalla perkaamattomia kaloja, kukkasipuleita, sankokaupalla viinimarjoja jne. Olen yrittänyt monesti nätisti sanoa, ettei toisi yllättäen mitään työllistävää, koska saatan olla lähdössä kolmen päivän työmatkalle tms ja silloin ei oikein ehdi marjoja mehustamaan tai muutakaan yllättävää tekemään. Anoppi tietää työni kuviot ihan hyvin, mutta "apu" vain jatkuu. Onneksi meillä on hyvin toimiva komposti. Siellä on mullaksi muuttunut aivan syömäkelpoista tavaraa, koska anopin poikakaan ei saa jalostettua noita edellä mainittuja raaka-aineita lopputuotteiksi. Mutta avustahan ei saa kieltäytyä, muuten on paha ja kiittämätön. Ja joidenkin versioiden mukaan vielä huonolla itsetunnolla varustettu.
kyllä valmiiksi tuoduista marjoista valittaisi,vaikken kerkiäisi puhdistaa.Meillä mies kyllä osaa sen homman,onneksi.
En todella valittaisi!
Siinäpä se. Sinulle se olisi ihan oikeasti auttamista. Minulle sankokaupalla marjojen tuominen on ihan aikuisten oikeesti painajainen, jos en ole siihen varautunut etukäteen. Jos olen lähdössä esimerkiksi kolmeksi päiväksi ja yöksi työmatkalle (mitä tapahtuu aika usein), mieheni aika menee tuona aikana lasten ja kodin pyörittämiseen. Kun tulen työreissulta takaisin, ensimmäinen ilta menee pakollisten kotihommien tekemiseen ja lasten huomioimiseen. Jos vielä pitäisi alkaa marjoja mehustamaan, kukkasipuleita istuttelemaan tai laittaa parikymmentä orvokkia maahan, pitää aika jo ottaa yöunista. Jos on tottunut tekemään kahdeksan tunnin työaikaa tai olemaan kotiäitinä kuten anoppini, on varmaan aika vaikea käsittää, että aika on joinain päivinä kortilla. Olen ihan tyytyväinen kiireiseen elämääni, mutta en kaipaa siihen kovinkaan paljon "työläitä" ylläreitä anopin taholta. En voi olla kiitollinen asioista, jotka vain hankaloittavat elämääni. Jos jotain ihmistä haluaa auttaa, pitäisi pystyä menemään autettavan asemaan ja ymmärtää, millaista apua henkilö tarvitsee. Muuten on kyse pelkästä itsekkyydestä. Uskon, että toisaalta anopppini tarkoittaa hyvää tuomalla meille noita ruuanvalmistuksen alkuaineita. Uskon kyllä myös, että hän haluaisi minun olevan kaltaisensa kodinhengetär ja sitähän minä en valitettavasti ole. En vaikka anoppini kantaisi meille kuinka paljon sieniä, marjoja, itse pyydettyjä kaloja jne.
Jos sanon oman mielipiteeni "auttamisesta" ja haluttomuudesta ottaa tuo "apu" vastaan, se ei ole valittamista. Se on ihan tosiasioiden analysointia. En myöskään enää kommentoi anopilleni hänen tuomisistaan. Jätän tuomiset keittiöön odottelemaan, jos ne joku sieltä jalostaisi ruuaksi. Jos ei, vien ne sanaa sanomatta kompostiin. En haluaisi viedä roskiin syömäkelpoista ruokaa ja tarjosin esimerkiksi viime kesänä viinimarjoja naapureille. Sattumalta kuulin naapurini valittavan toiselle, kuinka tyrkytän luonnonantimia eikä naapurini voi olla ottamatta niitä vastaan. Lopetin siis senkin.
älä usko tuollaista huonon itsetunnon juttuja. TIEDÄN kokemuksesta että raja huolestumisen ja ilkeämielisen kiusaamisen(kiusaaminen puettu vitsiksi tai "huolenpidoksi") on tapauksessasi lähellä..pahat ihmiset suohon!
Mies nai sokean nuoren naisen.
He rakastivat toisiaan yli kaiken ja olivat hyvin onnellisia.
Anoppi ei nähnyt miniän kauneutta, ei hyvää sydäntä, ei pojan miniän mielestä parasta mahdollista oman kodin sisustamista ja yllä pitoa, ei tyytyväisiä hyvin käyttäytyviä lapsia.
Anoppi näki miniänsä sokeana naisena, joka oli vienyt hänen poikansa ja pilasi tämän mahdollisuuden onneen.
Anoppi ei koskaan kysynyt minne poika on miniänsä kanssa kävelemässä, vaan tuli joka aamu kipeillä jaloillaan saattamaan heidät sille bussipysäkille, minne itse aina nuorena miehensä kanssa käveli.
Joka aamu anoppi käveli huohottaen tuon matkan poikansa ja miniänsä keskellä heitä käsistä mukanaan raahaten.
Eikä anoppi kuullut siitä kiitoksen sanaa.
Jos joskus sattui niin, ettei anoppi päässyt tulemaan, hän näki ikkunasta, että poika ja miniä kävelivät ihan minne sattuu, jopa vastakkaiseen suuntaan kuin missä pysäkki oli.
Anoppia itketti. Hän ei tiennyt kuinka kauan jaksaisi huolehtia nuoret oikeaan suuntaan.
Ja joka aamu poika ja miniä pysyivät hiljaa ja antoivat anopin taluttaa heidät pysäkille.
Kun anoppi lähti pysäkiltä, poika ja miniä lähtivät sinne minne oikeasti olivat matkalla, he vain eivät raskineet kertoa anopille, ettei heillä ole mitään asiaa anopin pysäkille, siltä pysäkiltä ei pääse sinne, minne he menevät.
Joka aamu miniä mietti kuinka paljon mukavampaa olisi nukkua se puoli tuntinen, joka nyt aina kului anopin kanssa lenkkeilyyn.
Joka aamu poika mietti, miten äidille sanoisi, ettei hänen tarvitsisi tulla apuun tai jos tulisi, niin kuuntelisi minne poika haluaa mennä ja kulkisi sinne hänen rinnallaan, eikä raahaisi kädestä sinne minne luulee, että pojan olisi hänen nähdäkseen mentävä.
Joka aamu anoppi rukoili, että nuoriso oppisi itse reitin, mutta joka aamu hänen piti taas käskeä heitä olemaan mukisematta ja repimättä väärään suuntaan.
Joka aamu.
kuka jaksaa tai ehtii tehdä lapsiperheessä mitään muuta kun sen mitä on itse aikonut tai perhe aikonut. Monet marjat on menny hukkaan kun kukaan ei syö.Ja viesti on kumminkin se että saisitte vähän vitamiinia. Ihan sanottuna.... Olen opiskellut alaa vuosia mutta hukkaan on mennyt kun anoppi tekee sen tosta vaan...
huvitti tuo miten tukea vailla väännetään oikeaan muotoon ja nyt tiedän että tueton. Oli kiire tai 2 asiaa samaan aikaan. Siis vituttaa oikein suomeksi sanottuna nämä äitit jotka ei tosiaan ymmärrä suoraa puhettakaan. Kuka on syyllinen kun kohteliaasti sata kertaa on sanonu että emme tarvitse ruoka-aineita eikä mitään muutakaan.Lapsenhoito on huippuapu ja sitä pyydetään jos sopii. Pakastin on tarkistettu aina ja eihän siellä mitään jne.... Siis mitä voi tehdä... ihminen on röyhkeä ja aina oikeassa. Omin sanoin on anoppi aina sanonut että hän on aina oikeassa.Oikeesti ei riitä kun huumori. Olen itsekin jo 40 enkä uskonut joutuvani tälläiseen.
Sairas, läheisriippuvainen ihminen toimii noin.
Itselläni on anoppi, joka on näppineen ja nokkineen törkeällä tavalla puuttumassa joka asiaa. Ja suuttuu vimmatusti, kun hänelle sanoo, ettei asiat kuulu hänelle. Mielestään hänellä on oikeus mieheen, jonka on synnyttänyt ja tämän asioihin. Vihapäissäni olen ajatellut, että anoppi tekee itsestään kaikkitietävän jumalan.
Olen kokenut anopin erittäin ahdistavaksi ihmiseksi. Mikään normaali aikuisten välinen suhde ei ole mahdollista. Kaikkiin ongelmiin anopilla on yksi ainoa ratkaisu, erotkaa ja olkaa yksin.
Anoppi haukkuu poikaansa kahden kesken ja lässyttää pojan läsnäollessa. Haukkuminen kohdistuu pojan mitättömyyteen ja kyvyttömyyteen hoitaa asioitaan Ja kun tehdään asioita ilman anopin avustusta ja hyväksyntää, haukuu siitä, ettei saa puuttua asioihimme. Heittääntyy martyyriksi, joka pian kuolee...
Se on niin sairasta, etten jaksa olla anopin vaikutuspiirissä minkään vertaa. Olen ratkaissut asian niin, että tapaan anoppia vain pakolliset kohteliaisuusvierailut 2-3 kertaa vuodessa, vaikka samalla paikkakunnalla asutaankin. En halua antaa anopin myrkyn vaikuttaa perheessämme yhtään enempää.
Noitahan riittää. Ex anoppini soittaa edelleen lapsille ja kysyy, onko ne saaneet ruokaa ja onko niillä tarpeeksi vaatetta päällä ja ONKO äitiä näkynyt kotona lainkaan... :-D Eli luultavasti ko. ihmisellä on uskomus, ,että pörrään viihteellä jatkuvalla syötöllä ja kaikki raha menee viinaan, ettei lapsilla ole ruokaa tai vaatetta. Hauskinta tässä on se, että ex-anoppini ei ole koskaan nähnyt minua juovuksissa, kuten ei lapsetkaan ja lapset on terveitä, hyvinpukeutuvia teinejä. Nykyisin neuvon lapsia vastaamaan ruokatiedusteluihin esim. näin : Ei, äiti ei ole antanut viikkoon ruokaa ja seison parhaillaan alusvaateisillani pihapuuhun kahlittuna. Se hillitsee hieman utelua. Meitä on moneksi. Anoppisi tahtoo kuulla, että elämänne menee päin helvettiä; anna sille mitä se tahtoo. Valehdelkaa puhelimeen, että ruokaa ei oo, rahat on loppu ja ulosottomiehet on ovella, mutta apua ette huoli!! Siitä tulee hyvä mieli ainakin anopillesi. Ja itse voit opetella nauramaan sen kahjoudelle.