Mitä virkaa kirkolla.... ?

Mikähän on kirkon tehtävä?

Onko kirkon tehtävä olla yhtenä laitoksena muiden maallisten laitosten joukossa? Kirkko pelaisi silloin niitten sääntöjen mukaan, mitä kulloinkin demokraattiset mielipiteet, tilanne tai olosuhteet vaativat. Tai sitten kirkkoa sen toimintaa ja tavoitteita säätelesivät markkinapelisäännöt, mikä käy kaupaksi, sitä tarjotaan vaikka alennettuun hintaan, loppuunmyyntitavarana.

Kirkolla ei kuitenkaan ensisijaisesti ole tekemistä maallisten ongelmien kanssa, kuten sairaanhoidon, hyvinvoinnin, viihteen, taiteen, kaupan tai valtiollisten asioiden hoitamisen kanssa.

Ihmisillä on eräitä ongelmia, jotka ovat verrattomasti näitä vaikeampia ja vakavampia. Nyt on nämä ongelmat vaan heitetty syrjään ja kirkko puuhastelee muiden toissijaisten asioiden parissa miellyttääkseen kansan alhaisia taipumuksia. Kirkko on pyhä ja siten erotettu kaikista muista laitoksista tehtävään, jonka vain se voi hoitaa ja johon vain sillä on ratkaisu ja avain.

Ihmiskunnalla on sellaisia vihollisia, joita eivät edes suurvallat ja suuri raha tai mikään maailman mahti voi poistaa tai ratkaista. Niitä ovat saatanan ylivalta sieluista, synnin kirous, kuolema, ikuinen helvetti ja Jumalan viha. Näitten vallassa, näihin sidottuina ja orjuutettuina elää suurin osa kastetuista tänä päivänä itse sitä tietämättä. Heillä olisi oikeus saada tietää, missä tilassa he ovat ja minne he ovat matkalla. Kirkon tehtävä on tuoda valoa kuoleman laakson asukkaille ja julistaa heille vapautusta vihollisten vallan alta ja tuoda pelastuksen sanomaa.

Ei ihme, ettei kansa koe kirkkoa enää tarpeelliseksi, koska suola on käynyt mauttomaksi, kirkko on alennettu tavallisten laitosten tasolle viihdyttäjäksi suvaitsemaan ja tarjoamaan palveluja. Elämä ei maistu, kun ei ole suolaa, kuolema astuu sijaan kalman hajuineen. Ei ole syntiä, ei liioin pyhyyttä. Mitäpä kirkko sitoo tai päästää, mitäpä sillä kukaan mitään tekee, koska se ei voi mitään ratkaista?

Siksi toiseksi, kirkko ei tule pärjäämään kilpailussa viihde-, suvaitsevaisuus- ja palveluntarjoajan markkinoilla. Sillä alalla on näet jo osaajansa ja parempansa.

Mutta jos tuon perustalle rakennettaan, se sen mukana kaatuu. Kun kirkko ajautuu tuohon pisteeseen, se on lakannut olemasta Kristuksen ja sanan kirkko, eihän tuossa mitään uskoa Raamatun erityiseen ilmoitukseen ole olemassakaan. Se on vain eräs ihmisvoimin pystytetty ja ylläpitämä laitos muiden joukossa, jossa ei Jumalalla ja Hänen tahdollaan ole sijaa.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

aamutähti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu