Kansalaispalkka on

Mielestäni jonkinlainen kansalaispalkka on välttämätön, sellainen joka antaisi mahdollisuuden omalla työllä kartuttaa elintasoaan.

En sen tasoa nyt pysty määrittelemään, mutta periaate olisi se, että luukulta luukulle hyppely loppusi.Että voisi ottaa lyhyaikaisen työn vastan ilman pelkoa talouden romahtamisesta. Että ei joutuisi täyttämään lippuja ja lappuja päivän tai parin työkeikasta.

Luulen että turhan byrokratian purkamiseta tulisi säästöjä jolla jonkin tason kansalaispalkka rahoitettaisiin.
662270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Luukulta toiselle juokseminen ja lappujen täyttely taitaa olla sitä "aktivointitoimintaa" mitä työttömille tungetaan. Siitä ei hyödy muut kuin viraston tädit ja sedät, jotka ilman sekavaa byrokratiaa olisivat itsekin työttöminä.

Vaikka elintaso ei nousisi jos toimeentulotuki vaihdettaisiin kansalaispalkkaan, ainakin se poistaisi ne murehtimiset ja unettomat yöt mitä nykyään saa potea kun ei ole varma tuleeko tukea ensi kuussa vai ei.

Mutta turha toivo - nyt kun talous pyörii tavattoman suurilla kierroksilla, tarvitaan kaikki oravanpyörään mukaan. Vaikka sitten palkatta. Ja hyvä syy houkutella ihmiset töihin 370€/kk palkalla on leijuttaa jatkuvasti tuota taloudellista epävarmuutta päitten yllä.

Ennen muinoin kapinoivia orjia kuritettiin kepillä - nykyään tuo kurittaminen on henkistä nimenomaan pätkivien tukien muodossa.

Äänestä
  • Kyllä siitä lipuke-, kaavake- ja todistusrumbasta hyötyvät lähinnä ne tahot, joille työttömien kyykyttäminen on tärkeää, jotta oletettu "laiskuus" ei pääsisi valloilleen. Syyllisiä voit etsiä kolmesta suurimmasta puolueesta, niiden äänestäjäkunnasta sekä elinkeinoelämän keskusliiton jäsenistä elikä yrittäjistä ja suuryrityksistä, jotka hyötyvät eniten siitä, että maassa huono ja olematon sosiaaliturva, jolloin millaisten tahansa töiden teettäminen olemattomalla palkalla tulee mahdolliseksi.

    Siinä on se syykin, miksi moista turvaa ei saada aikaiseksi - se tuottaisi heti saman tien tappiota porvarille: ei pelkästään verojen muodossa (vaikka byrokratiaa saataisiinkin harvennettua) vaan nimenomaan kohonneiden palkkojen muodossa. Olen nimittäin varma, että tuon uudistuksen jälkeen palkkataso lähtee heti nousuun, kun ne 8 euron päiväpalkan työpaikatkin häviävät.

    Äänestä

  • joten tuskin tulee kirjoitti:

    Kyllä siitä lipuke-, kaavake- ja todistusrumbasta hyötyvät lähinnä ne tahot, joille työttömien kyykyttäminen on tärkeää, jotta oletettu "laiskuus" ei pääsisi valloilleen. Syyllisiä voit etsiä kolmesta suurimmasta puolueesta, niiden äänestäjäkunnasta sekä elinkeinoelämän keskusliiton jäsenistä elikä yrittäjistä ja suuryrityksistä, jotka hyötyvät eniten siitä, että maassa huono ja olematon sosiaaliturva, jolloin millaisten tahansa töiden teettäminen olemattomalla palkalla tulee mahdolliseksi.

    Siinä on se syykin, miksi moista turvaa ei saada aikaiseksi - se tuottaisi heti saman tien tappiota porvarille: ei pelkästään verojen muodossa (vaikka byrokratiaa saataisiinkin harvennettua) vaan nimenomaan kohonneiden palkkojen muodossa. Olen nimittäin varma, että tuon uudistuksen jälkeen palkkataso lähtee heti nousuun, kun ne 8 euron päiväpalkan työpaikatkin häviävät.

    Dementiapuolue SDP on jyrkimmin kansalaispalkkaa vastustanut. Kokoomuksen Zyskowicz sen sijaan ehdotti Osmo ''Perustulo'' Soininvaaraa sosiaalijärjestelmän uudistuksen selvitysmieheksi. Eli kyllä Kokoomuksen kanta tuntuu olevan aika myönteinen kansalaispalkalle.

    Äänestä

  • perustulo kirjoitti:

    Onko kyse samasta Mr. "Vitsauksesta", joka vastusti henkeen ja vereen työttömien vuokratuen omavastuuosan poistamista, koska se "laiskistaa". Älähän porvari turhia hölpötä näin ennen vaaleja. Täällä sitä ollaan työttömien palstalla ketunhäntä kainalossa. Sen lisäksi sanottakoon, että rikkailta varallisuusveron poiston suorittanut SDP ei ole vasemmistopuolue. Kerrohan Vasemmistoliiton kannoista, niin sitten saadaan selkoa, mitä tämän maan VASEMMISTO oikeasti ajattelee asiasta...

    Äänestä

  • ei porvareille kirjoitti:

    Katsoin Vasemmistoliiton ohjelman pikaisesti läpi, enkä löytänyt tarkkaa mainintaa siitä, minkä suuruista perustuloa he ajavat. Korjatkaa, jos olen väärässä.
    Suomen kommunistinen puolue ajaa 800 euron verotonta kansalaispalkkaa, mitä pidän epärealistisena.
    Kyllä Vihreät ansaitsevat kiitosta siitä, kun ovat lähteneet ajamaan Soininvaaran yksinkertaisuudessaan nerokasta mallia eteenpäin. Mutta kyllä tämän läpiviemiseen tarvitaan suurten puolueiden apua ja nyt sitä apua näyttää tulevan Kokoomuksesta.

    500 vuokran määrä olisi kohtuullinen summa josta sitten maksat lääkkeet/lääkärin tarvittaessa&sähkön.ei jäisi euroja juurikaan enemmän kuin nyt mutta vähenisi ainankin pelleily hakemusten&kuittien kanssa.
    ja pätkätöitä tekevät nostaisivat elintasoaan oleellisesti.

    Äänestä

  • epärealistinen. kirjoitti:

    500 vuokran määrä olisi kohtuullinen summa josta sitten maksat lääkkeet/lääkärin tarvittaessa&sähkön.ei jäisi euroja juurikaan enemmän kuin nyt mutta vähenisi ainankin pelleily hakemusten&kuittien kanssa.
    ja pätkätöitä tekevät nostaisivat elintasoaan oleellisesti.

    Nyt puhut sekavia. 500 vuokran määrä tekisi omalla kohdallani 950 euroa. Asun yksiössä pk-seudulla.

    Äänestä

  • perustulo kirjoitti:

    Nyt puhut sekavia. 500 vuokran määrä tekisi omalla kohdallani 950 euroa. Asun yksiössä pk-seudulla.

    ilmaisin itseni epäselvästi.kansalaispalkasta ei tietenkään vuokraa maksettaisi.asumistuki haetaan kelalta kuten tähänkin asti.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    ilmaisin itseni epäselvästi.kansalaispalkasta ei tietenkään vuokraa maksettaisi.asumistuki haetaan kelalta kuten tähänkin asti.

    Mitä tulee itse asiaan, niin kansalaispalkan voisi toteuttaa vaikka niin, että jokainen voisi itse päättää, haluaako vaihtaa nykyisen sosiaaliturvansa kansalaispalkaan. Näin jokainen voisi valinnoillaan itse päättää, onko työvoimiston ja kelan palvelujen tarpeessa vai ei.
    Myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan pitäisi olla mahdollista hankkia yksityisestä vakuutusyhtiöstä, jolloin työvoimatoimiston kanssa asiointi ei olisi pakollista. Suomessahan tilanne on se, ettei nykyinen holhoava lainsäädäntö tällaista yksityistä työttömyysvakuutusta salli.

    " Mitä tulee itse asiaan, niin kansalaispalkan voisi toteuttaa vaikka niin, että jokainen voisi itse päättää, haluaako vaihtaa nykyisen sosiaaliturvansa kansalaispalkaan. Näin jokainen voisi valinnoillaan itse päättää, onko työvoimiston ja kelan palvelujen tarpeessa vai ei. "
    Työvoimatoimistot voisivat keskittyä henkilöihin joilla todella on halu mennä kursseille,harjoitteluun tai realistisia mahdollisuuksia saada työpaikka,heitäkin löytyy.Viime viikolla käydessäni työnhakua uusimassa lähes tunti haaskantui aikaa ja mitään oleellista ei ollut.
    Toimeentulotukihakemuksien ja työttömyysilmoituksien tekeminen loppuisi.
    Ja osa-aika työstä ei rangaistaisi nykyisen systeemin mukaan.
    Jos kunnon tilinauhalle pääsee,silloin kansalaispalkka luonnollisesti tarkistetaan.

    Äänestä

Miksi joutenolosta pitäisi maksaa?

Jos kansalaispalkan vastineeksi velvoitettaisiin tekemään haluttua summaa vastaava määrä jotain työtä niin hyväksyisin idean.

Mutta nykyisellään kansalaispalkkaa ajavat vain veltostuneet hampuusit, joilla päivä kuluu kannabista pössytellen ja kynsiä kasvattaen.

Äänestä
  • että kaikilla ihmisillä pitäisi, ainakin periaateessa, olla oikeus kohtalaisen hyvään elintasoon. Sellaiseen, jonka avulla pysytään hengissä.

    Kaikilla ei ole mahdollisuuksia, tarvittavia suhteita eikä suoraan sanottuna rahkeita nykyisen kaltaiseen työtahtiin. Lisäksi ihmisoikeudet on taattu kaikille, YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kautta.

    Meillä menee tässä byrokratian helvetinloukussa (jota Suomen "valtioksi" kutsutaan) nyt ennennäkemättömän hyvin. BKT on suurempi kuin koskaan.

    Kansalaisten hyvinvointi onkin sitten toinen asia. Työssäkäyvätkään eivät 99,9% voi psyykkisesti hyvin, ja työttömyys on kirosana.

    Miksi vaikkapa n. 500 € kansalaispalkka olisi huono idea? Tuloloukut ja turha byrokratia poistuisi, ja ihmisillä olisi mahdollisuus ottaa viimein osa-aikaisiakin ja muita pätkätöitä töitä vastaan niin, että se olisi jopa taloudellisesti kannattavaa.

    Ihmisten vuokraaminen, ja puolen miljoonan työttömän ilmaistöissä pitäminen "aktivoinnin" manipulaatio/aivopesu-nimikkeellä loppuisi kuin seinään, kun ei kukaan menisi enää ilmaiseksi töihin kun saman summan rahaa saa ilmaiseksikin. Sitten nämä ihmiset, joille kyseinen orjatyö oli aikaisemmin ainoa vaihtoehto, menisivät nyt ihan oikeisiin töihin (oikea palkka+luontaisedut), kun ihmisarvo olisi palautettu.

    En väitä, että kansalaispalkka olisi täydellinen ratkaisu. Systeemin hyväksikäytäjiä varmasti tulee olemaan. Mutta entä kaikenmaailman liliukset ja muut optiomiljonäärit, mitä he ovat, muuta kuin MYÖS oman systeeminsä hyväksikäyttäjiä? Kuuluu ihmisluonteeseen mennä sieltä, mistä aita on matalin.

    Mutta ne ihmisoikeudet... kansalaispalkka takaisi ne meille työstä syrjäytetyille takaisin. Eihän se ole niin suuri summa. En ymmärrä ihmisiä, jotka kuvittelevat lusmuilun vaan lisääntyvän Entä ne 500.000 työtöntä, mitä hallitus haluaa pimitellä mediassa vääristelemillään työttömyystilastoilla? Ei kai suurin osa ole lusmuja?

    Lusmuja kuule kuuluu joka joukkoon, myös työssäkävijöihin. Uskaltaisin väittää, että 9/10 työttömästä ottaisi heti työpaikan vastaan, millä palkalla tahansa, vaikka sitä olisikin vain kymmenen tuntia viikossa, jos tuloloukut olisivat kansalaispalkan ansiosta historiaa!

    T: parempaa tulevaisuutta toivoen, nykyinen tukityöllistetty.

    Äänestä

  • tosin sillä erotuksella, että rehelliset ihmiset kituuttavat ja sitten ne, jotka osaavat huijata, saavat satoja, jopa tuhansia euroja kuukaudessa vastikkeetonta rahaa.

    Äänestä

  • Tuloloukut pois! kirjoitti:

    että kaikilla ihmisillä pitäisi, ainakin periaateessa, olla oikeus kohtalaisen hyvään elintasoon. Sellaiseen, jonka avulla pysytään hengissä.

    Kaikilla ei ole mahdollisuuksia, tarvittavia suhteita eikä suoraan sanottuna rahkeita nykyisen kaltaiseen työtahtiin. Lisäksi ihmisoikeudet on taattu kaikille, YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kautta.

    Meillä menee tässä byrokratian helvetinloukussa (jota Suomen "valtioksi" kutsutaan) nyt ennennäkemättömän hyvin. BKT on suurempi kuin koskaan.

    Kansalaisten hyvinvointi onkin sitten toinen asia. Työssäkäyvätkään eivät 99,9% voi psyykkisesti hyvin, ja työttömyys on kirosana.

    Miksi vaikkapa n. 500 € kansalaispalkka olisi huono idea? Tuloloukut ja turha byrokratia poistuisi, ja ihmisillä olisi mahdollisuus ottaa viimein osa-aikaisiakin ja muita pätkätöitä töitä vastaan niin, että se olisi jopa taloudellisesti kannattavaa.

    Ihmisten vuokraaminen, ja puolen miljoonan työttömän ilmaistöissä pitäminen "aktivoinnin" manipulaatio/aivopesu-nimikkeellä loppuisi kuin seinään, kun ei kukaan menisi enää ilmaiseksi töihin kun saman summan rahaa saa ilmaiseksikin. Sitten nämä ihmiset, joille kyseinen orjatyö oli aikaisemmin ainoa vaihtoehto, menisivät nyt ihan oikeisiin töihin (oikea palkka+luontaisedut), kun ihmisarvo olisi palautettu.

    En väitä, että kansalaispalkka olisi täydellinen ratkaisu. Systeemin hyväksikäytäjiä varmasti tulee olemaan. Mutta entä kaikenmaailman liliukset ja muut optiomiljonäärit, mitä he ovat, muuta kuin MYÖS oman systeeminsä hyväksikäyttäjiä? Kuuluu ihmisluonteeseen mennä sieltä, mistä aita on matalin.

    Mutta ne ihmisoikeudet... kansalaispalkka takaisi ne meille työstä syrjäytetyille takaisin. Eihän se ole niin suuri summa. En ymmärrä ihmisiä, jotka kuvittelevat lusmuilun vaan lisääntyvän Entä ne 500.000 työtöntä, mitä hallitus haluaa pimitellä mediassa vääristelemillään työttömyystilastoilla? Ei kai suurin osa ole lusmuja?

    Lusmuja kuule kuuluu joka joukkoon, myös työssäkävijöihin. Uskaltaisin väittää, että 9/10 työttömästä ottaisi heti työpaikan vastaan, millä palkalla tahansa, vaikka sitä olisikin vain kymmenen tuntia viikossa, jos tuloloukut olisivat kansalaispalkan ansiosta historiaa!

    T: parempaa tulevaisuutta toivoen, nykyinen tukityöllistetty.

    Nykysysteemissä työttömät ovat naulattu kiinni työttömyyteen ja elämään reilusti alle Eu :n määrittelemän köyhyysrajan.

    Jos yrittäää parantaa toimeentuloaan ottamalla vastaan lyhytaikaisen työn, leikataan reilusti tukija, ja talous romahtaa. Ainoa pelastus on vakipaikka, ja niitä paikkoja on vähemmän.

    Kokonainen byrokraattiarmeija elää huono-osaisten hädästä, kierrättää Eu :n tukimarkkoja huono-osaisia pelinappuloina käyttäen, kursseista toisella kierrättäen. Hyödyn korjaavat byrokraatit.

    Systeemi on julma ja sitä on muutettava.
    On luotava sellainen järjestelmä jossa myös ikääntyneet ja muuten vähemmän tehokkaat ihmiset voivat itseänsä elättää ja säilyttää itsekunnioituksensa.

    Äänestä

Ehdotetussa muodossahan sen saisivat rikkaatkin. Mitä esimerkiksi Tuomioja tekee 400 eurolla? Turhaan sinne menisi veronmaksajien rahoja. Mutta hakemuksesta jos se maksettaisiin, ottaen tulot huomioon, silloin sen hyväksyisin. Saman toivoisin lapsilisille. Ne, jotka pystyvät siirtämään lapsilisät lapsen tilille, eivät sitä tarvitse. Lapsilisä on tarkoitettu kulutettavaksi lapsen hoitoon (vaatteisiin yms.).

Äänestä
  • eli nettotulot jopa pienenisivät nykyisestä, kun osa kansalaispalkasta rahoitettaisiin pääomaverotuksen kiristyksellä. Idea on se, että keskituloisille jää sama kuin nytkin käteen, pienituloisille enemmän ja suurituloisimmille vähemmän. Eli Tuomiojaltakin lähtisi nettotuloista varmaan jonkin verran pois nykyiseen verrattuna.

    Äänestä

  • Älähän nyt hölpöttele omiasi ja vääristele asiaa, josta et mitään näköjään tiedä! Nimenomaan ehdotetussa muodossa (negatiivinen tulovero) sitä ei makseta kaikille. Tuomioja ei tee mitään 400 eurolla, joten hän ei sitä rahaa myöskään tämän mallin mukaan saa. Sen sijaan T. Halme kyllä saa 3000 euroa ilman tätäkin mallia.

    Äänestä

ratkaisuista olisi varmaan paikallaan, sillä parempi korvaa vanhan ja pölyttyneen. Voisihan myös kansalaispalkka olla kehityskelpoinen idea, jos vanhakantaiset yleistykset heitettäisiin vihdoinkin sinne romukoppaan.

Äänestä
  • Nykysysteemi on julma ja sitä on muutettava.
    Ei voi olla oikein että osa ihmisistä joutuu hakemaan ruokansa lepiäjonoista ja roskiksista.
    Sellaisetkin ihmiset jotka ovat tehneet pitkän päivätyön tämän yhteiskunnan hyväksi.

    MUUTOS ON VÄLTTÄMÄTÖN.

    Äänestä

Eikö työllä muka voi kartuttaa elintasoaan ilman kansalaispalkkaa? Meikäläisen elintaso on ainakin ihan kohdallaan vaikken koskaan ole mitään kansalaispalkkaa saanut.

Äänestä
  • Et ole sitten saanut päivää muuten kulumaan, palstalle vaan pitää päästä työttömiä herjaamaan.
    Aikaisin oletkin aloittanut, ensimmäinen superälykkäistä mielipiteistäisi tais olla kirjoitettu aamu kuuden aikoihin.
    Töissä et siis ilmeisesti ole.
    et ole muita harrastuksia ajatellut hankkia?

    Äänestä

  • Oletko ikinä kuullut tuloloukusta? Ottaisin minäkin mitä työtä tahansa vastaan, jos se olisi kansalaispalkan avustuksella turvattu.

    Nykyinen työmarkkinatukituki kun heti putoaa suunnilleen pariin euroon, jos kehtaa ottaa tuottavaa työtä vastaan.

    Lopputulos on plusmiinusnolla.

    Äänestä

  • palannut kirjoitti:

    Et ole sitten saanut päivää muuten kulumaan, palstalle vaan pitää päästä työttömiä herjaamaan.
    Aikaisin oletkin aloittanut, ensimmäinen superälykkäistä mielipiteistäisi tais olla kirjoitettu aamu kuuden aikoihin.
    Töissä et siis ilmeisesti ole.
    et ole muita harrastuksia ajatellut hankkia?

    Jos sinulla ei ole kommentoitavaa keskustelun aiheeseen niin vastaat vittuilemalla kirjoittajalle. Hyvä meininki.

    Mihinkähän arviosi työtilanteestani perustuu:
    hereillä klo 6-19 eli en ole töissä?

    Äänestä

  • työmarkkinakelpoine kirjoitti:

    Lopeta R itse piilovittuilu. Eikö ollut dvd:tä yövuorossa mitä katsoa? Olet kokenut lapsena kovia, tiedetään kyllä. Meidän suku on täynnä näytä narsisteja, tiedän kyllä että olet yksi sukumme narsisteista. Saat kyllä työttömyyden vähenemään ilkeillä kommenteillasi, ajattele jos antaisit ystävällisiä todella työllistäviä neuvoja kaikki-terveydenhuoltoon- mantrasi sijaan. Niin kauan kuin täällä on vastavalmistuneita sairaanhoitajia prisman kassalla, ei kannata tuota hokea. Kokeilepa antaa konkreettinen neuvo ystävälliseen sävyyn joskus, siitä tulee hyvä mieli. Paitsi että kun ihminen on lapsuuden traumojen takia paha, niin ei silloin siihen pysty.

    Ai ai, pakonomaista käytösstä. Herätä aamuvarhain kirjoittelemaan herjaavia kommentteja. Onko kyseessä maaninen vai neurologinen ongelma?

    Äänestä

  • vittuilu kirjoitti:

    Jos itsetunto on heikko niin mielipiteeni voivat tuntua vittuilulta.

    En kuitenkaan halua ihmisille kuin hyvää ja siksi koitan kertoa mikä on minulla, keskinkertaisella äijällä, auttanut työllistymisessä.

    Minun keinoni vain vaativat yksilöltä itseltään hieman vaivannäköä ja se ymmärrettävästi ottaa pannuun joitakin, kun kaikki pitäisi saada ilman että kainalot kostuvat ja kraka menee vinoon.

    Äänestä

  • käytöstä? kirjoitti:

    Ai ai, pakonomaista käytösstä. Herätä aamuvarhain kirjoittelemaan herjaavia kommentteja. Onko kyseessä maaninen vai neurologinen ongelma?

    Voihan sitä tietenkin pitää jonkinasteisena ongelmana että täytyy lähteä seitsemältä aamulla töihin...

    Äänestä

  • työmarkkinakelpoine kirjoitti:

    Jos itsetunto on heikko niin mielipiteeni voivat tuntua vittuilulta.

    En kuitenkaan halua ihmisille kuin hyvää ja siksi koitan kertoa mikä on minulla, keskinkertaisella äijällä, auttanut työllistymisessä.

    Minun keinoni vain vaativat yksilöltä itseltään hieman vaivannäköä ja se ymmärrettävästi ottaa pannuun joitakin, kun kaikki pitäisi saada ilman että kainalot kostuvat ja kraka menee vinoon.

    ....vaan katkera keski-ikäinen nainen.

    Äänestä

  • työmarkkinakelpoine kirjoitti:

    Voihan sitä tietenkin pitää jonkinasteisena ongelmana että täytyy lähteä seitsemältä aamulla töihin...

    ...taspainoinen ihminen tietää että ei itse alkaisi aamuvarhaisella kirjoitella herjakirjoituksia työttömille.

    Äänestä

Kansalaispalkka olisi välttämätön ennenkaikkea ikänntyville työttömille, joilla ei ole enää realistisia mahdollisuuksia tulla palkatuksi ns. oikeisiin töihin. ESim. 50 vuotta täyttäneille pitkäaikaistyöttömille.

Tukityöt ovat yleensä 4 - 5 tunnin puolipäivä töitä, joissa palkka on 700e/kuukausi. Vaikka palkka on pieni niin asumistuesta vähenee leijonanosa eli maksettavaksi jää noin 350euroa eli palkkaa jäisi nettona noin 350e joten joutuisi hakemaan soskun tukea 40e.

Eli mitä tuollaisesta työstä on hyötyä?

Äänestä

"Luulen että turhan byrokratian purkamiseta tulisi säästöjä jolla jonkin tason kansalaispalkka rahoitettaisiin."
tuossa lauseessa on sanottu syykin...suomen kankea valtio elää turhasta byrokratiasta ja kerran huonoksi(vähempiosaisten kannalta)havaittua systeemiä ei mennä muuttamaan.ainankaan nykyisten puolueiden ollessa vallassa.

Äänestä
  • Äänestäkää oikein idiootit!!!

    Äänestä

  • hjkhjk kirjoitti:

    Äänestäkää oikein idiootit!!!

    Vaikeaa löytää ehdokasta, ajattelevat vain omaa etuaan.

    Osa rähjää itsensä paitsioon eduskunnassa (stalinistit) ei realistisia tavoitteita, lopettaisivat sen stalinismin ja umpiokommunismin kaipuun ( tai muuttaisivat Pohjois-Koreaan)ja keskittyisivät oikeast vähäosaisten ongelmiin. osa taas ei välitä vähäosaisista (solisaliratit), vasemmistolittossa stalinin meininkiä, uhkailua yms

    Siis mikä puolue toimii oikeasti köyhien hyväksi?

    Äänestä

  • HyväEhdokas kirjoitti:

    Vasemmistoliitto on käytännössä aino puolue joka on tarpeeksi iso, pystyäkseen vaikuttamaan. Toko se on sisäisesti hajalla, mutta ei puolueesta koskaan tule suurin puolue tähän maahan, siksi ei kommunismista ole pelkoa. Köyhien asiaa se kuitenkin ajaa.

    Äänestä

  • HyväEhdokas kirjoitti:

    Vaikeaa löytää ehdokasta, ajattelevat vain omaa etuaan.

    Osa rähjää itsensä paitsioon eduskunnassa (stalinistit) ei realistisia tavoitteita, lopettaisivat sen stalinismin ja umpiokommunismin kaipuun ( tai muuttaisivat Pohjois-Koreaan)ja keskittyisivät oikeast vähäosaisten ongelmiin. osa taas ei välitä vähäosaisista (solisaliratit), vasemmistolittossa stalinin meininkiä, uhkailua yms

    Siis mikä puolue toimii oikeasti köyhien hyväksi?

    vaihtoehto näistä nykyisistä on perussuomalaiset.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:
    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

Kyllä tuo ehdotettu kansalaispalkka kuulostaa hyvältä. Nykyinen turha byrokratia ja kansalaisten kyykytys eivät ole nykypäivää.

Mutta todellakin, ei taida olla kovin yksinkertainen toteuttaa; nykyisen byrokratian rakentaminen on kestänyt vuosikymmeniä, sen purkaminen ja muuttaminen vie myös tovin.

Ja, eivät korkeapalkkaiset byrokraatiti hevin halua luopua helpoista hommistaan; muutosvastarinta on rajua. He myös ovat samaa pataa yhteikunnan päättäjien kanssa, ja voivat sopia keskenään: kivempi leikata huono-osaisilta kuten tähänkin asti, mitä sitä omaa oksaansa sahaamaan.

Ja sanoa: eiköhän tilata oopperasta yksityisesitys ja kierretään sen jälkeen vähän maailmaa, veronmaksajien piikkiin.Aina löytyy joku sopiva konfrenssu, mielellään lämpöisistä maista. Pistetään sillä välin lehdistön pojat kirjoittelemaan miten pitkäaikaistyöttömät ovat laiskoja ja kuluttavat massoittain valtion verovaroja.

Äänestä
  • Elämmehän ''maailman vähiten korruptoituneessa maassa''.

    Äänestä

luukulta hyppääminen minnekkään katoa 440e/kk kansalaispalkalla.
Pätkätyöstä kyllä järkevämpää tekee.
Kansalaispalkan pitäisi määräytyä perusturvataulukon mukaan ja varmistaa jokaiselle ihmisarvoinen elämä.
Edes pätkätöitä ei ole kaikkialla.

Kansalaispalkka=tulo(työttömyystuki/eläke/yms.) asuntotuki toimeentulotuki=perusturva.
Kaikki tuo pitää saada yhdeltä luukulta ja yhdellä käynnillä ja ilman kuukausien viiveitä, jos työtulot vaikka hetkellisesti muuttuisi.
Niin silloin ollaan oikeilla jäljillä ja saadan ihmisten työhalut säilymään.
Kukaan ei halua hypätä ojasta alikkoon vapaehtoisesti niin kuin nykyään pitäisi tehdä työmarkkinoilla.

Turhaa byrokratiaa vastaan.
Työn ja oikeuksien puolesta.
Siksi:

http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

Äänestä
  • Pekkapp, sä olet kyllä oikeassa. Hyvä, että järkeviäkin kirjoittajia löytyy palstalta.

    Äänestä

  • Ei kansalaispalkka saa olla liian suuri. Silloinhan liian moni jäisi kotiin makaamaan. Kylä se on minusta raaka mutta reilu peli, että tilille maksetaan 440 euroa ja loppu on omalla vastuulla.

    Äänestä

  • ^^^^ kirjoitti:

    Ei kansalaispalkka saa olla liian suuri. Silloinhan liian moni jäisi kotiin makaamaan. Kylä se on minusta raaka mutta reilu peli, että tilille maksetaan 440 euroa ja loppu on omalla vastuulla.

    No sittenhän se olisi aivan hyödytön, jo nykyisellään asumistuki ja peruspäivä toimeentulotuki tekevät enemmän.
    Tämän kaiken pitäisi saada kirjallisesti hakemalla ilman mitään juoksutuksia millään luukulla. Ja mielellään niin, että tulo on säännöllistä. Se on sitten tämän yhteiskunnan asia järjestää mielekästä työtä, että ihmiset saataisiin motivoitumaan työnhakuun ja -tekoon.

    Olisin kyllä kansalaispalkan kannalla siinä mielessä, että se tekisi työvoimatoimiston karenssiuhkailut tarpeettomiksi. Eihän niillä ole tarjota kuin niitä orjatyöpaikkoja ja jos niistä kieltäydyt niin heti on karenssi oven takana kolkuttamassa.

    Äänestä

  • minä itse kirjoitti:

    8€/päivä halukas jopa menemään mutta eivät pääse.ja usea joka ei moiseen halua joutuu.pakotteiden poistaminen hyödyttäisi kaikkia.

    Äänestä

  • minä itse kirjoitti:

    No sittenhän se olisi aivan hyödytön, jo nykyisellään asumistuki ja peruspäivä toimeentulotuki tekevät enemmän.
    Tämän kaiken pitäisi saada kirjallisesti hakemalla ilman mitään juoksutuksia millään luukulla. Ja mielellään niin, että tulo on säännöllistä. Se on sitten tämän yhteiskunnan asia järjestää mielekästä työtä, että ihmiset saataisiin motivoitumaan työnhakuun ja -tekoon.

    Olisin kyllä kansalaispalkan kannalla siinä mielessä, että se tekisi työvoimatoimiston karenssiuhkailut tarpeettomiksi. Eihän niillä ole tarjota kuin niitä orjatyöpaikkoja ja jos niistä kieltäydyt niin heti on karenssi oven takana kolkuttamassa.

    Ei hemmetti ei oikeasti aina tiedä itkeäkö vai nauraa näitä mielipiteitä... Vai että pitäisi saada säännöllinen tulo ja elintaso ihan vaan hakemuksesta, ilman että edes vaivautuu mihinkään luukulle? Ja yhteiskunnan pitää sitten motivoida arvon kansalaiset ihan työnhakuun, muuten ei perse nouse sohvalta mihinkään. KUKA teille on valehdellut että suomalaisille on jossain taattu ilmainen ylöspito maailmassa, senkus makaa ja piereskelee niin kyllä muut hoitaa leipää pöytään katon pään päälle? Se mitä te laiskurit tarvitsisitte olisi navakka potku persiille ja ylös siitä töitä hakemaan! Minä en suostu teitä aikuisia ihmisiä elättämään, siitä voitte olla varmoja!

    Äänestä

  • veronmaksaja kirjoitti:

    jollei luumu jaksa edes asianmukaisia hakemuksia tehdä vaan massin pitäisi kolahtaa automaattisesti tilille on velttous huipussaan.

    Äänestä

  • oli hyvin sanottu kirjoitti:

    jollei luumu jaksa edes asianmukaisia hakemuksia tehdä vaan massin pitäisi kolahtaa automaattisesti tilille on velttous huipussaan.

    No työllistäähän sekin tietysti turhanpäiväistä byrokraattista koneistoa, kun työtön kirjoittelee kuukausittain työtön, työtön, työtön, rahaa vailla-anomuksia.
    Tarkoitan, että jos asianmukaista työtä olisi kaikille tasapuolisesti tarjolla, niin työttömyyskin olisi pieni. Ja sitten ei kenelläkään olisi enää nokan koputtamista, kun kaikki kantaisivat kortensa kokoon ja verot olisivat pienet.

    Äänestä

  • veronmaksaja kirjoitti:

    Ei hemmetti ei oikeasti aina tiedä itkeäkö vai nauraa näitä mielipiteitä... Vai että pitäisi saada säännöllinen tulo ja elintaso ihan vaan hakemuksesta, ilman että edes vaivautuu mihinkään luukulle? Ja yhteiskunnan pitää sitten motivoida arvon kansalaiset ihan työnhakuun, muuten ei perse nouse sohvalta mihinkään. KUKA teille on valehdellut että suomalaisille on jossain taattu ilmainen ylöspito maailmassa, senkus makaa ja piereskelee niin kyllä muut hoitaa leipää pöytään katon pään päälle? Se mitä te laiskurit tarvitsisitte olisi navakka potku persiille ja ylös siitä töitä hakemaan! Minä en suostu teitä aikuisia ihmisiä elättämään, siitä voitte olla varmoja!

    se minuakin veronmaksajien puheet työttömistä ja heidän maksamistaan veroista.

    Nykyisessä systeemissä moni tekisi pätkätöitäkin, jos niitä ei turhalla byrokratialla tehtäisi kannattomaksi ja perusturvaa heikentäväksi.
    Niin kuin olette huomanneet täällä ei elä ilman rahaa.
    Se on taas yhteiskunnan vika eikä työttömän.
    Eikä tuellakaan leveästi eletä.

    Eikä ilmainen työvoima töitä kenellekkään tuo vaan enemmänkin vie ne vähätkin palkkatyöpaikat.
    Enemmän veronmaksajana olisin huolissani pohjattomasta kaivosta nimeltä EU, kuin ahdinkoon ajetuista työttömistä.
    Mitenkä montaa virkamiestä elätät, jota ei tarvita?

    Tiedoksi:
    Olen maksanut veroja ollessani työtön tai töissä.
    "Orjatyöläisenä" olen varmasti vienyt myös jonkun palkkatyönkin.
    Paljonko sinun työpaikkasi maksaa veronmaksajille?
    Tuotakin kannattaa miettiä.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • ^^^^ kirjoitti:

    Ei kansalaispalkka saa olla liian suuri. Silloinhan liian moni jäisi kotiin makaamaan. Kylä se on minusta raaka mutta reilu peli, että tilille maksetaan 440 euroa ja loppu on omalla vastuulla.

    kansalaispalkka siirtää vain painetta enemmän vielä asuntotuen ja toimeentulotuen suuntaan.
    Se on juuri se loukku josta pitää pois päästä, eikä ajaa ihmisiä siihen.

    Nykyinenkin systeemi toimisi vallanmainiosti jos lakia toteutettaisiin oikein.
    Eli työ olisi hyvä asia eikä paha niin kuin nyky tukiviidakossa on ideana.

    Samoin jos työvoimatoimiston virkailijat ottaisivat sen vastuun joka heille kuuluu ja josta palkan saavat tulisi työstä hyvä asia eikä huono asia.
    Eikä työtä tapettaisi turhalla byrokratialla.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    Ajat työvoimatoimiston lakkauttamista, mutta kuitenkin vastustat perustuloa. Etkö ymmärrä, että PERUSTULO ON YHTÄ KUIN TYÖVOIMATOIMISTON LAKKAUTTAMINEN nykyisessä muodossaan.
    Sinä vaadit, että perustulon pitäisi olla korkeampi kuin 440 €/kk. Mutta eikö olisi kuitenkin hyvä säilyttää jonkinlainen realistisuus? Jos Vihreiden perustulo sattuisikin kuin ihmeen kaupalla toteutumaan, niin sen parempaa diiliä ei pätkätyöläinen voi saada.
    Sinä peräänkuulutut, että työvoimatoimiston virkailijoiden pitäisi ottaa vastuu työllistämisestä. Mutta tyhjästä on paha nyhjäistä, kun ei niitä hyväpalkkaisia vakityöpaikkoja yksinkertaisesti ole, niin kuin tällä palstalla on moneen kertaan tullut todettua.
    Eikö olisi parempi, että työvoimatoimistossa kävisivät vain ne, jotka tuntevat tarvetta virkamiesten hyysäykselle ja holhoukselle?

    Äänestä

  • äänestäjä kirjoitti:

    moista olet päähäsi saanut.
    "PERUSTULO ON YHTÄ KUIN TYÖVOIMATOIMISTON LAKKAUTTAMINEN nykyisessä muodossaan."

    Kyllä työttömällä varmasti velvollisuudet säilyvät kuitenkin, että ei sitä liikoja kannata haaveilla.
    Eikä se perustulo vapaehtoisuutta tuo.

    "Sinä vaadit, että perustulon pitäisi olla korkeampi kuin 440 €/kk. Mutta eikö olisi kuitenkin hyvä säilyttää jonkinlainen realistisuus?"

    Realistista on se että 440e/kk ei elä makseta vuokraa terveydenhoitokuluja jotka ovat = perusturva.
    Tuo perusturva on saatava yhdeltä luukulta silloin kun ei ole työ- tai muutatuloja ja vielä ilman kuukausien tai viikkojen viiveitä.
    Kaikilla paikkakunnilla ei ole pätkätöitä.

    "Sinä peräänkuulutut, että työvoimatoimiston virkailijoiden pitäisi ottaa vastuu työllistämisestä."

    Minä peräänkuulutan sitä että virkailijat ottavat vastuun omasta työstään josta saavat palkkansa.
    Jottei ihmisille lähetellä turhanpäiväisiä lausuntoja, joilla ei tarkoiteta yhtään mitään ja vastata yhtään mihinkään.
    Jotta virkailijan luultaisiin tehneensä työnsä, vaikka todellisuudessa hän välttää vastuun ottamistaan.
    Tai sitten jätetään lausunnot antamatta, koska ei haluta ottaa vastuuta joka virkailijana kuuluu.
    Samoin myös koulutukset joissa opetus ei tapahdu kuin paperilla.
    On niissäkin työvoimatoimiston virkailija vastuussa että luvattu koulutus toteutuu.
    Tuossa edellä 2 tärkeää kohtaa joista virkailijat näkyvät vastuustaan luistavan, vaikka nostavat palkkaa siitä.

    Niillä veroeuroilla, joita työnnetään turhanpäiväisiin koulutuksiin ja yritystukipaikkoihin luotaisiin monia ihan oikeita palkkatyöpaikkoja ja voitaisiin maksaa oikeaa palkkaa.

    Kansalaispalkka on hyvä idea, mutta kiinteä 440e/kk ei siitä toimivaa tee.
    Niille siitä on hyötyä, jotka saavat alle 440e/kk nykyään, mutta työmarkkinoiden pelastajaa siitä ei 440e/kk saada.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    siksi:

    Siksi äänestän perussuomalaisia.

    ''Vihreiden valtuuskunta on hyväksynyt puolueen esityksen perustuloksi. Vihreät esittävät 440 euron verovapaata perustuloa kaikille täysi-ikäisille Suomessa asuville Suomen kansalaisille.

    440 euron perustulo korvaisi muut sosiaaliturvan vähimmäisetuudet lukuunottamatta kansaneläkettä. Työmarkkinatuki, peruspäiväraha, sairaus- ja vanhempainpäiväraha ja opintotuki katoaisivat.''

    http://www.yle.fi/vaalit/2007/id52730.html

    Perustulo ei todellakaan velvoita mihinkään, vaan se maksettaisiin kaikille automaattisesti.
    En ymmärrä miksi perustat mielipiteesi harhaluulojen varaan?

    tuossa harhaluuloja tarvita.
    Eivät he työttömiä tule niin helpolla laskemaan.
    Luuloni perustan työttömyysturvalakiin, jota perusturva muuttaa vain työttömyystuen osalta eli korvaa sen kokonaan.

    440e/kk perustulo lisää perheellisiä toimeentulotuki asiakkaita.
    Jolloin ollaan edelleen tuki loukussa.

    Jos perusturvan saisi yhdeltä luukulta niin se on paras ratkaisu ja mahdollistaa ihmisarvon mukaisen elämän.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    tuossa harhaluuloja tarvita.
    Eivät he työttömiä tule niin helpolla laskemaan.
    Luuloni perustan työttömyysturvalakiin, jota perusturva muuttaa vain työttömyystuen osalta eli korvaa sen kokonaan.

    440e/kk perustulo lisää perheellisiä toimeentulotuki asiakkaita.
    Jolloin ollaan edelleen tuki loukussa.

    Jos perusturvan saisi yhdeltä luukulta niin se on paras ratkaisu ja mahdollistaa ihmisarvon mukaisen elämän.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Perustulo jaetaan automaattisesti kaikille Suomessa asuville Suomen kansalaisille, vauvasta vaariin. Perustulon saamiseksi ei tarvitse kenenkään laittaa tikkua ristiin. Kuinka tämän asian ymmärtäminen voi olla sinulle niin vaikeaa?

    Äänestä

  • äänestäjä kirjoitti:

    Perustulo jaetaan automaattisesti kaikille Suomessa asuville Suomen kansalaisille, vauvasta vaariin. Perustulon saamiseksi ei tarvitse kenenkään laittaa tikkua ristiin. Kuinka tämän asian ymmärtäminen voi olla sinulle niin vaikeaa?

    perustulo tulee vain täysi-ikäisille mitä vihreät ovat esittäneet eli 18v->.

    Katsotaan nyt mitenkä sen perustulon käy, mutta muista mitä minä olen sanonut.

    Perustuloa ei varmasti täällä suomessa jaeta ilman velvotteita.
    Aina sitä saadessaan pitää kuulua johonkin ryhmään esim. työtön, opiskelija, sairas, yms.
    Jokaisella ryhmällä suomessa on velvotteet mitkä täytääkseen saa tuon rahasumman.
    Vaikka perustulo korvaisi nuo eri rahasummat ei se tule muuttamaan velvotteita.

    Mutta kyseessähän on vain vihreiden vaaliporkkana ja todennäköisesti asiaa ei edes tiedetä minkälainen tuo perustulo loppujen lopuksi olisi ja mitenkä se vaikuttaisi.

    Aika näyttää.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    Äänestä

  • pekkapp kirjoitti:

    perustulo tulee vain täysi-ikäisille mitä vihreät ovat esittäneet eli 18v->.

    Katsotaan nyt mitenkä sen perustulon käy, mutta muista mitä minä olen sanonut.

    Perustuloa ei varmasti täällä suomessa jaeta ilman velvotteita.
    Aina sitä saadessaan pitää kuulua johonkin ryhmään esim. työtön, opiskelija, sairas, yms.
    Jokaisella ryhmällä suomessa on velvotteet mitkä täytääkseen saa tuon rahasumman.
    Vaikka perustulo korvaisi nuo eri rahasummat ei se tule muuttamaan velvotteita.

    Mutta kyseessähän on vain vihreiden vaaliporkkana ja todennäköisesti asiaa ei edes tiedetä minkälainen tuo perustulo loppujen lopuksi olisi ja mitenkä se vaikuttaisi.

    Aika näyttää.

    Turhaa byrokratiaa vastaan.
    Työn ja oikeuksien puolesta.
    Siksi:

    http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

    ..siis. Niinhän se meni, joo.

    ''Perustuloa ei varmasti täällä suomessa jaeta ilman velvotteita.
    Aina sitä saadessaan pitää kuulua johonkin ryhmään esim. työtön, opiskelija, sairas, yms.
    Jokaisella ryhmällä suomessa on velvotteet mitkä täytääkseen saa tuon rahasumman.
    Vaikka perustulo korvaisi nuo eri rahasummat ei se tule muuttamaan velvotteita.''

    Yksi perustulon rahoituksen kulmakivistä on se, ettei sen toteuttamiseen tarvita lainkaan byrokratiaa. Mielikuvasi perustulosta ei vastaa lainkaan Vihreiden esitystä, joten emme näköjään puhu edes samasta asiasta.

    Äänestä

Kyllä minä tuollaista ehdotusta kannatan, mutta epäilen että se ei tule totetumaan. Byrokratia on niin valtava ja itseään puolustava.

Äänestä
  • Aina pitää yrittää!

    Äänestä

sellainen tonni kuukaudessa mukava summa,siitä voin ITSE maksaa vuokran,sähkön ja lääkkeet.jää vielä kaljarahatkin.

Äänestä
  • Pois tuokin stereotypia, että kaikki työttömät kaljaa joisivat. Itse en käytä laisinkaan alkoholia vaikka olen työtön.

    Äänestä

ikään tai mihinkään katsomatta, verottomana tietty.
~5milj henkeä niin tekee 10 miljardia kuussa ja vaivaset 850 miljardia vuodessa. En nyt muista mikä valtion vuosibudjetti on, mutta ne jotka tietää voisivat mainita onko voidaanko tämä toteuttaa? Idea on varmasti mieluinen kaikille.
Se mitä ihmiset tuon kansalaispalkan päälle sitten tienaavat olisi normaalisti verotettavaa tuloa.

Äänestä
  • toi kasi tupsahti ku piti näpytellä 120 miljaardia vuodessa:)

    Äänestä

  • maksaisin kämpästäni vuokran normaalisti,ja elelisin herroiksi thaimaassa noin 9kk vuodessa välillä tänne hellettä karkuun.

    Äänestä

  • rahalla€ kirjoitti:

    maksaisin kämpästäni vuokran normaalisti,ja elelisin herroiksi thaimaassa noin 9kk vuodessa välillä tänne hellettä karkuun.

    Kun ei asiallisesti pystytä keskustelemaan, alkaa pelleily.

    Äänestä

eikun lisää vaan työttömiä tänne niin saadaan myös lisää työllisyyttä kun pitää palkata lisää sossuntätejä ja muita huolehtimaan työttömien asioista. tosin jos prosenteissa mitataan nii laskuahan tietenkin tulisi työllisyyteen haha

Äänestä

Kommentoi aloitusta

välttämättömyys kirjoitti:

Mielestäni jonkinlainen kansalaispalkka on välttämätön, sellainen joka antaisi mahdollisuuden omalla työllä kartuttaa elintasoaan.

En sen tasoa nyt pysty määrittelemään, mutta periaate olisi se, että luukulta luukulle hyppely loppusi.Että voisi ottaa lyhyaikaisen työn vastan ilman pelkoa talouden romahtamisesta. Että ei joutuisi täyttämään lippuja ja lappuja päivän tai parin työkeikasta.

Luulen että turhan byrokratian purkamiseta tulisi säästöjä jolla jonkin tason kansalaispalkka rahoitettaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu