ääniherkkä puoliso

Kuulostaako normaalilta tai onko saman kokeneita? Miestäni häiritsee lähestulkoon kaikki turhat äänet. Mun pitää siis syödä ovien takana, jos hän ei syö samalla. En saa laulaa, kun laulattaa ja itsestään selvyyksien äänen lausuminen on mitä kaameinta. Toisaalta jos yrittää puhua asiaa ja saada miehestä irti jotain oikeita mielipiteitä, niin usein vielä kamalampaa. Jotenkin tuo mies on muilla ominaisuuksillaan kuitenkin saanut minut solmittua pauloihinsa, kun yli kolme vuotta ollaan seurusteltu ja yli 2 vuotta asuttu yhdessä. Välillä vaan ahdistaa hirmusesti, kun tuntuu, että mitä näkymättömämpi ja eritoten kuulumattomampi oon, sitä parempi. Poikkeuksena tietysti ne hetket, kun mies itse haluaa nauttia mun seurasta, yleensä hellyyden tai seksin merkeissä ja välillä (usein kai mun mieliks) esim. ulkoilun, kotitöiden tai jonkun yhteisen kivan parissa.

Itseni oon jotenkin saanut totutetuksi tähän puolinäkymättömyyteen, mutta mietin vaan aina välillä, että onko musta samalla kadonnut iso pala elämäniloa. Mieheni on myös paljon kyynisempi kuin minä. Ja se on tarttuvaa. Kenties olen muuttunut naiivista realistiksi, mutta välillä kyynisyyskin ahdistaa.

Sit oon tässä pohtinu mahdollista lasten hankintaa. Kovasti nimittäin haluaisin pienen hoidettavan, jonka kasvua ja kehitystä voi läheltä seurata ja tukea, mutta miten tuommoinen ääniherkkä pärjäis lasten parissa päivästä toiseen? Luulis, että isän kärttyily ahdistaa lapsiakin. Tietenkin talossa on oltava jonkin moinen kuri ja järjestys, mutta lasten pitäis kuitenkin saada olla lapsia ja luonnollinen lapsuus on melko kaukana äänettömyydestä.
162873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

paitsi että esikoinen on jo tilattu....(neljännellä kuulla raskaana)

Ja se ero on että molemmilla on vielä oma asunto.
Josta en ole ajatellutkaan luopua. Sattuneista syistä.

Tämä on paljon parempi näin. Näin tämä jopa toimii...Tämä "hajurako" on turvannut minulle mielen rauhan eikä ole tarvinnut tulla kyyniseksi. Olen lähtenyt siltä pohjalta että ei tarvitse tavata miestä silloin kun hänellä on huono päivä.
Ja hän on itsekkin samaa mieltä, kuka viitsisi katsella perseeseen ammuttua karhua? Tulkoon sitten kun on paremmalla tuulella.

Minä olen liian eläväinen ollakseni puolinäkymätön. Sitten kun hän "jyrää ylitseni"----hitto minä jyrään takaisin. En alistu näkymättömäksi.- ei käy, piste.

No sen se on aiheuttanut että nykyisin hän jo tiedostaa sen huonon olonsa paremmin ja ymmärtää sitten olla omissa oloissaan sen ajan eikä yritä "jyrällä" päälle. Ja toiselta kädeltä minä ymmärrän antaa hänelle sen oman ajan, enkä kitise siitä koska ymmärrän hänen tarvitsevan sen.

Tämä ei taatusti sopisi kaikille pareille, mitenkään, koska toisen luotettavuus arvo riippuu hänen mielialastaan. Mutta minä olen hänestä taloudellisesti riippumaton, ja minulla on omakin elämä, jota elän noilla väliajoilla.

Olen yrittäjä, ja minulla on taatusti tekemistä ilman keksimistäkin...hehe.

Aina kun tapaamme aika on sitten --Laatuaikaa...

Äänestä
  • tosi kypsää touhua, kohta on taas pari uutta Yh-äitiä meidän elätettävänä. Siis tyhmyys vain ärsyttää ei muu!

    Äänestä

  • -8989898 kirjoitti:

    tosi kypsää touhua, kohta on taas pari uutta Yh-äitiä meidän elätettävänä. Siis tyhmyys vain ärsyttää ei muu!

    Minuun verrattuna. Taatusti.

    ja totta, tyhmyytesi on ärsyttävää...

    Äänestä

Missä hän on töissä? Älä vaan sano että potkii kiviä siltojen alla. Ei elämäänsä kannata tuhlata kahelin kanssa jolle arkiaskareetkin on lähestulkoon mahdottomuus.

Äänestä

Saman olen kokenut, nimittäin ex-aviomieheni kanssa. Hän ei kestänyt käsin tiskaamisen ääniä. Ei näkkileivän puremisesta aiheutuneita ääniä. Ei halunnut kuunnella laulamistani... Kaikki minun aiheuttamat kovat (luonnolliset) äänet olivat hänelle liikaa.

Elin puolinäkymätöntä elämää monta vuotta. Tiskasin ja imuroin silloin kun hän oli poissa kotoa. Se oli semmoista varpaillaan oloa kaiken aikaa. Virhe isolla V:llä koko liitto.

Ja sitten kun lapsemme syntyi, meni puoli vuotta kun erosimme. Ääniherkkyys ei ollut suinkaan ainoa ongelma. Hänestä oli tullut väkivaltainen raskausaikanani.

Muisto ei ole niitä mieluisimpia, voitte uskoa. Kyllä sitä elää kuin vankilassa, jos ei voi vapaasti elää kumppaninsa kanssa. En todellakaan voi suositella lapsen hankintaa sellaiselle miehelle. Lapsi jos kuka aiheuttaa kaikenlaisia ääniä, eikä sitten pysty ollenkaan nauttimaan lapsesta, jos pitää koko aika miettiä mitä sanottavaa miehellä on. Lapsilla on tapana herätä yöllä ja kukkua aamulla aikaisin. Hakkaavat kattiloita yms. kivaa. Ei-ääniherkälläkin on välillä hermot koetuksella. Eikä ihan vähää...

Äänestä

Onko miehesi stressaantunut tai masentunut ? Masennus näet tekee ihmisen hyvin kyyniseksi ja ahdistuneeksi. Kaikki asiat tuntuvat vaikeilta ja sitä rataa. Jos saat höpöttely tuokion aikaiseksi niin varmasti asiat selviävät.

Tiedän tuttava pariskunnan jonka mies ei kestä olla kotona kun imuroidaan. Muuten on ihan normaali kaveri ilman mitään ongelmia.

Äänestä
  • Mun avomieheni haluaa lasta kanssani. Ollaan jo kohta nelikymppisiä ja omat lapseni ehdin tehdä. Onneksi löysin tämän "ääniherkkyys" -jutun tältä palstalta.
    Katsokaas, jos kysyn avomieheltäni jotain hänen katsoessaan tv:tä, hän hyssyttelee minut hiljaiseksi ja kertoo että haluaa keskittyä tv:n katseluun. Iltaisin hän on niin väsynyt, että taas silloin ei jaksa millään vastata mun kysymyksiin tai keskustelunaloituksiin.
    Hänen kouluikäinen lapsi asuu meillä ja hoidan häntä päivittäin (aina), mieheni ollessa töissä tai kaupungilla. Yksi omista lapsistanikin asuu luonamme.
    Mies ei kestä ääniä eikä mitään normaalin elämän epäselviä tilanteita. Kaikki pitäisi olla rauhaisaa kuin hiljaisuuden retriitissä.
    En voi tajuta, kun haluaa nyt vauvaa kanssani, kun ei entisiäkään kestä.
    Olen myös alkanut hissuttelemaan ja olemaan näkymätön ja tekemään lapsenikin sellaisiksi. Hänen oma tyttönsä marssii kuin elefantti ja on röyhkeä ja itsekäs. Jos omani aiheuttaa ääntä, saan heti kuulla siitä, että mikäs aggressio on hänellä menossa.
    Olen kai hyväksikäytetty lastenhoitaja ja talonmaksaja. Annan hyödyn sängyssä, talonmaksussa ja siivouksessa (siivoan aina yksin), mutta hän päättää kaikista hankinnoista eikä anna minun mielipiteilleni mitään arvoa.
    Myös ystävät ja reissut valitsee avomieheni.
    Kaipa olen sellaista ihmistyyppiä, joka takertuu toiseen ja olen sen vuoksi helposti hyödynnettävissä avomieheni omien tarpeiden tyydyttämiseen. Aivan kuin joku esine...robotti. Erokin tuntuu nyt vaikealta vaihtoehdolta, mutta silmäni alkavat vähitellen avautua, mihin olen taas joutumassa/joutunut.

    Äänestä

  • kristaliisa kirjoitti:

    Mun avomieheni haluaa lasta kanssani. Ollaan jo kohta nelikymppisiä ja omat lapseni ehdin tehdä. Onneksi löysin tämän "ääniherkkyys" -jutun tältä palstalta.
    Katsokaas, jos kysyn avomieheltäni jotain hänen katsoessaan tv:tä, hän hyssyttelee minut hiljaiseksi ja kertoo että haluaa keskittyä tv:n katseluun. Iltaisin hän on niin väsynyt, että taas silloin ei jaksa millään vastata mun kysymyksiin tai keskustelunaloituksiin.
    Hänen kouluikäinen lapsi asuu meillä ja hoidan häntä päivittäin (aina), mieheni ollessa töissä tai kaupungilla. Yksi omista lapsistanikin asuu luonamme.
    Mies ei kestä ääniä eikä mitään normaalin elämän epäselviä tilanteita. Kaikki pitäisi olla rauhaisaa kuin hiljaisuuden retriitissä.
    En voi tajuta, kun haluaa nyt vauvaa kanssani, kun ei entisiäkään kestä.
    Olen myös alkanut hissuttelemaan ja olemaan näkymätön ja tekemään lapsenikin sellaisiksi. Hänen oma tyttönsä marssii kuin elefantti ja on röyhkeä ja itsekäs. Jos omani aiheuttaa ääntä, saan heti kuulla siitä, että mikäs aggressio on hänellä menossa.
    Olen kai hyväksikäytetty lastenhoitaja ja talonmaksaja. Annan hyödyn sängyssä, talonmaksussa ja siivouksessa (siivoan aina yksin), mutta hän päättää kaikista hankinnoista eikä anna minun mielipiteilleni mitään arvoa.
    Myös ystävät ja reissut valitsee avomieheni.
    Kaipa olen sellaista ihmistyyppiä, joka takertuu toiseen ja olen sen vuoksi helposti hyödynnettävissä avomieheni omien tarpeiden tyydyttämiseen. Aivan kuin joku esine...robotti. Erokin tuntuu nyt vaikealta vaihtoehdolta, mutta silmäni alkavat vähitellen avautua, mihin olen taas joutumassa/joutunut.

    Ongelman tiedostaminen on tärkeä askel. Minäkin olin samanlainen hyväksikäytetty, joka annoin hyödyn mm. sängyssä. Toteutin miehen haaveita...pitkin hampain ja huonosti voiden.

    Naimisiin mennessäni olin maalta kaupunkiin muuttanut parikymppinen pumpulissa kasvatettu tiukkapipoisen uskovan äidin lapsi, joka oli kasvatettu tottelevaisuuteen ja sietämiseen...
    Isäni ei ollut ihan terve hänkään. Olisinko osannutkaan olla ihan täysipäisen kumppanin kanssa? "Normaali" ei ollut minulle tuttua ja turvallista.

    Suhde ääniherkkään mieheen oli niitä ankaria kasvun vuosiani. Silmien avautumista. Pikkuhiljaista irrottautumista. Lopulta älysin lähteä, ennenkuin mies olisi lopettanut elämäni.
    Tämä kaikki kesti n. seitsemän vuotta. Huh huh. Ihmetyttää suuresti itseänikin näin jälkeenpäin.
    Seuraava valintani ei ollut sekään paras mahdollinen. Kaukana siitä. Mutta nyt on onnellinen liitto, eikä tarvitse elää miehen kanssa varpaillaan mistään syystä. ELÄKÖÖN VAPAUS! Ei niin minkäänlaisia virtahepoja olohuoneessa.

    Äänestä

Sinähän elät kuin vankilassa!
Sinulla on vain yksi elämä, mieti kunnolla haluatko todella tällaista. Et varmaan, koska olet alkanut kyseenalaistaa miehesi käytöksen.

Vaikka miehet(kin) kasvavat isyyteen vauvan myötä, niin kyllä se voi olla sellaista parkua alkuvuodet, että miehesi tulee hulluksi.
Siinä tarvitsee äiti tukea ja sinulla olisi siinä toinen lapsi, uhmaikäinen miehesi, huomioitavana. Arvaa vähentyykö ahdistus vai lisääntyykö se?

ELämänilo takaisin!
Tee oikeat johtopäätökset. Ihania miehiä on maailma täynnä. Tsemppiä sinulle!

Äänestä

Juu, mies on kans ääniherkkä meillä. Tosin on alkanu nyt itse kiinnittää asiaan huomiota. Sitä risoo tosi lujaa jos syön sipsejä leffan aikana. Ongelmaa ei silloin ole jos syömme yhtäaikaa, mutta jos mies on lopettanu ja minä jatkan...nykyään mies ei sano asiasta mitään, ja kysynkin aina, että ärsyttääkä...mies kyllä aina sanoo, että ärsyttää. Mutta tämä tapahtuu ihan huumorimielessä. Tajus onneksi itekkin, ettei toiselle voi suuttua sellasesta..

Muistan seurustelun alkuajoilta hetken, jolloin asuimme pieness yksiössä. Söin muroja aamulla kun mies vielä nukkui..hän on muutenki kärttynen aamusin ja huusi mulle kurkku suorana että mee vi**** syömää niitä muroja.. Ne ajat on kyllä ohi jo..

MUTTA, vieläkin.. mies saa kyllä piereskellä ja haista, mutta minä en missään nimessä saa pieraista hänen kuullessaan. Heti tulee käsky mennä vessaan. Ja niistäminen..voi luoja! Olin just kamalassa räkätaudissa ja mies hermostui jos niistelin hänen läheisyydessään. Käskee mennä vessaan niistelemään. Se tympi, kun mun piti niistellä minuutin välein, niin olisko mun pitäny mennä vessaan joka kerta!?

Meille on tulossa kesävauva.Uskon kyllä että ihan hyvin pärjätään. Jokaisella on omat huonot puolet-eikä nämä minun miehen ole pahimmasta päästä.

Äänestä

Tällaisella asenteella kuin tuolla joku kirjoittaa: " Tämä on paljon parempi näin. Näin tämä jopa toimii...Tämä "hajurako" on turvannut minulle mielen rauhan eikä ole tarvinnut tulla kyyniseksi. Olen lähtenyt siltä pohjalta että ei tarvitse tavata miestä silloin kun hänellä on huono päivä.
Ja hän on itsekkin samaa mieltä, kuka viitsisi katsella perseeseen ammuttua karhua? Tulkoon sitten kun on paremmalla tuulella. "

--- ei parisuhdetta rakenneta. Eli ollaan vaan "hyvän päivän ystäviä" ja kun on huono päivä tai vaikeuksia niin toinen jätetään yksin!!!! Kammottavaa!

Äänestä
  • Kieltämättä käsitän tuon mitä ajat takaa...

    Ja olenkin koittanut järjestää elämäni sillälailla etten mitään laske miehen varaan.

    Taloudellisesti olen riippumaton, muukin tukiverkkoni ei ole sidoksissa häneen mitenkään.

    Valitettavasti tämä on paras muoto silti jolla kyseinen suhde toimii, en väitä sitä maailman parhaaksi, mutta onkos se sitten oikein että tälläinen erilainen (mies) ei olisi oikeutettu minkäänlaiseen suhteeseen, kun ei normaaliin pysty?

    Ja toiselta kädeltä, en halua ketään muuta miestä.

    Äänestä

Itse olen välillä todella ääniherkkä, pienetkin kolaukset ja normaalit elämän äänet saavat minut kiipeämään seinille... Siksi esim. kerrostaloasuminen miltei mahdotonta. Lääkärin kanssa päädyimme tulokseen, että minun tapauksessani ääniherkkyys johtuu kilpirauhasen vajaatoiminnasta (2,5v syönyt lääkkeitä). Ääniherkkyys on asia, johon ei kertakaikkisesti pysty itse vaikuttamaan. En minäkään haluais aina tällainen olla.

Äänestä

Tuo etta mies pystyy olemaan "normaali" silloin kun haluaa, poistaa fyysisen sairauden.

Kirjoituksessasi tuli esille niin monta punaista varoituslippua etta yhteinen tulevaisuus ei kuulosta oikein alykkaalta. Mutta tuonhan sina itsekkin jo olet huomannut.

Jos, kaikista huutavista varoituksista huolimatta, jaat viela samaan talouteen ja sangyn lammittajaksi miehelle, tee itsellesi mahtava palvelus: ala hanki lasta tuon otuksen kanssa.

Olet ollut tarpeeksi kauan hanen kanmssaan ja tiedat mika han on miehiaan. Hankkia lapsi noihin kuvioihin on todella huono teko.

"Mutta mina kun luulin" ja "Mina kun uskoin..." on vahan yksinkertaisten pilvilinnojen rakentamista joiden sina viimeistaan jo viime vuona tiesit romahtavan.

Äänestä

Ihmisen on mahdollista olla yliherkkä äänille. Silloin läheisten on vaan yritettävä elää asian kanssa. Ei se kuulosta muiden mielestä normaalilta mutta minkäs teet. Ihmisillä on mitä omituisemman kuuloisia sairauksia ja ongelmia. Muista ettei hän ole tahallaan hankala tai ilkeä.

On tietty heitäkin, jotka keksivät asioita päästään ja siten manipuloivat muita. Mutta jos miehesi on kärsinyt vaivasta lapsesta saakka ja sitä on hoidettu, niin ei sitä voi kyseenalaistaakaan.

Kaikissa elämänoloissa ei vaan voi hankkia lapsia. Mielestäni teidän tilanteenne on juuri sellainen. Mieti nyt. Ei siitä mitään tule. Ihan teidän kaikkien kannalta, ei se toimisi.

Sinulla on lasten hankkimisen suhteen kaksi vaihtoehtoa: olla ilman tai hankkia. Tämän miehen kanssa vain ensimmäinen taitaa olla mahdollinen.

On varmasti välillä vaikea elää hänen kanssaan mutta sinun on joko sopeuduttava tai lähdettävä. Ehkä joku vertaistukiryhmä auttaisi käsittelemään asiaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sordiino käytössä kirjoitti:

Kuulostaako normaalilta tai onko saman kokeneita? Miestäni häiritsee lähestulkoon kaikki turhat äänet. Mun pitää siis syödä ovien takana, jos hän ei syö samalla. En saa laulaa, kun laulattaa ja itsestään selvyyksien äänen lausuminen on mitä kaameinta. Toisaalta jos yrittää puhua asiaa ja saada miehestä irti jotain oikeita mielipiteitä, niin usein vielä kamalampaa. Jotenkin tuo mies on muilla ominaisuuksillaan kuitenkin saanut minut solmittua pauloihinsa, kun yli kolme vuotta ollaan seurusteltu ja yli 2 vuotta asuttu yhdessä. Välillä vaan ahdistaa hirmusesti, kun tuntuu, että mitä näkymättömämpi ja eritoten kuulumattomampi oon, sitä parempi. Poikkeuksena tietysti ne hetket, kun mies itse haluaa nauttia mun seurasta, yleensä hellyyden tai seksin merkeissä ja välillä (usein kai mun mieliks) esim. ulkoilun, kotitöiden tai jonkun yhteisen kivan parissa.

Itseni oon jotenkin saanut totutetuksi tähän puolinäkymättömyyteen, mutta mietin vaan aina välillä, että onko musta samalla kadonnut iso pala elämäniloa. Mieheni on myös paljon kyynisempi kuin minä. Ja se on tarttuvaa. Kenties olen muuttunut naiivista realistiksi, mutta välillä kyynisyyskin ahdistaa.

Sit oon tässä pohtinu mahdollista lasten hankintaa. Kovasti nimittäin haluaisin pienen hoidettavan, jonka kasvua ja kehitystä voi läheltä seurata ja tukea, mutta miten tuommoinen ääniherkkä pärjäis lasten parissa päivästä toiseen? Luulis, että isän kärttyily ahdistaa lapsiakin. Tietenkin talossa on oltava jonkin moinen kuri ja järjestys, mutta lasten pitäis kuitenkin saada olla lapsia ja luonnollinen lapsuus on melko kaukana äänettömyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu