Cipralex ja myöhemmin ilmaantuvat sivuoireet

Olisikohan jollakin kokemuksia siitä, että pidemmän käytön jälkeen alkaisi tulla sivuoireita Cipralexin käytöstä?

Itse olen käyttänyt kyseistä lääkettä puolisen vuotta ja yhtäkkiä olen muuttunut täysin yliväsyneeksi (nukkuisin aina vaan, jos mahdollista). Lisäksi pää tuntuu jotenkin raskaalta (melkein niin kuin päänsärkyä pukkaisi kokoajan) ja kadonneet ahdistuskohtaukset ovat tulleet ryminällä takaisin.

Käytän kyseistä lääkettä vaikean masennuksen hoitoon ja nyt vähän pelottaa, että hyvin toiminut lääke ei enää toimikaan kuten pitäisi. Olen toki tietoinen siitä, että oireet voivat johtua ihan muustakin, joten siksi kyselen.
114532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minä oon syönyt Cipralexia nyt puoli vuotta. Alku oli tosi hankalaa sivuvaikutuksineen, ja pitkään. Mulla myös vaikeaan masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon/kautta paniikkihäiriöön. Lääke ei ole erityisesti lisännyt aloitekykyäni, mutta pelkoja se on aika hyvin vienyt pois.

Mutta nyt on pari viikkoa ollut ihan tajuton väsymys ja jotenkin omituinen olo. Sitä ei kukaan usko, kuinka paljon minä nukun. Lääkärissä olen käynyt muista syistä, eikä verikokeissa eikä missään näkynyt mitään erikoista.

Mua rupes kans pelottaan, kun luin tuon sun jutun tuosta väsymyksestä.

Mikähän toi Cipralex oikein on loppujen lopuksi?

Äänestä
  • uudentyyppinen SSRI masennuslääke, mitä voi käyttää myös ahdistuneisuuden hoidossa.Itse olen syönyt Cipralexia pian 5 vuotta.Ei sivuvaikutuk-
    sia.Mietin tapauksessasi, onko masennuksesi syventynyt ja tarvitsisitko tueksi toisen lääkkeen.

    Äänestä

  • Lepakko2 kirjoitti:

    uudentyyppinen SSRI masennuslääke, mitä voi käyttää myös ahdistuneisuuden hoidossa.Itse olen syönyt Cipralexia pian 5 vuotta.Ei sivuvaikutuk-
    sia.Mietin tapauksessasi, onko masennuksesi syventynyt ja tarvitsisitko tueksi toisen lääkkeen.

    Niin... onkohan masennus syventynyt vai mitä. On niin välinpitämätön olo, että en jaksa itsestäni huolehtia yhtään. Esimerkiksi syön kaiken aikaa ja lihon valtavasti, toki on hienoa, kun nyt uskaltaa kauppaan mennä.Kohta vaan olen niin lihava BMI yli30, että häpeän itseäni enkä poistu kotoa.
    Kakskyt milliä menee/vrk.
    Mikä annos sulla 5v?

    Äänestä

cipralexin tehottomuuteen kuuluu mainitsemasi oireet. Vaihtoehtona saattaisi olla sedatoiva masennuslääke ja joku anksiolyytti. Tulokset saattaisivat olla huomattavasti parempia kuin nykyisellä lääkitykselläsi.

Äänestä

joo, ihan sama täällä. väsyttää väsyttää väsyttää. voisin nukkua ihan uskomattomia määriä. annoksena menee nyt 10 mg ja psykologi kehoitti nostamaan 15 mg:aan jotta se vähentäisi väsymystä.

Äänestä

käytän cipralexiä (eikös se ole sama kuin citalopram?)ja olen ollu todella väsynyt. Olen ollut tosin väsynyt jo sitä ennen, mutta nyt erityisen väsynyt. Haluaisin lopettaa lääkityksen tämän sairaalloisen väsymyksen takia.

Äänestä

Huomasin justiin et tää viesti onkin aika vanha, mutta löysin tän kun etsin omaan ongelmaan vastauksia. Itselläni on todettu masennus 2007 ja olen käyttänyt eiri lääkkeitä nyt käytössä cipralexin uusi rinnakkaisvalmiste 20 mg/aamuisin ja se tuntuu väsyttävän kamalasti voisin nukkua kokoajan. Tuntuu tosi ahdistavalta kun en jaksa mitään ja väsyttää kokoajan. Miten sinulla menee nyt, vaihdoitko cipralexin johonkin muuhun valmisteeseen vai lopetitko kokonaan? Itse olen aika epätoivoinen kun olen koittanut jo 3 tai 4 eri lääkettä. Kiva jos vastaat!

Äänestä

Ei jäänyt...kun vähän aikaa. 2 kk olin ottamatta, halut oli kuin kanilla, joka pvä ois jaksanut rakastella vaikka 5 kertaa. mutta jouduin aloittamaan lääkityksen uudelleen, väsymystä ei ole tullut kovin paljoa lisää, mutta alkuun taas ihan epämääräistä ahdistusta, ja pelkoja.Lopettaisin kyllä jos ilman pärjäis, mutta kun ei, jotenki nämä koukuttaa kyllä pahasti.

Äänestä

Kaikki psyykenlääkkeet voivat jättää jälkeensä pysyviä haittavaikutuksia, kuten esimerkiksi impotenssin, kognitiivisia vaurioita, tunteiden turtumisen/apatian, anhedonia, näkövaivoja, virtsavaivoja, tuntohäiriöitä, maku- ja muita aistihäiriöitä, sekavuutta, päänsärkyä ja niin edelleen. Ensimmäinen vaurioituva osa-alue on työmuisti (engl. working memory, http://en.wikipedia.org/wiki/Working_memory).

Äänestä

Tämä on totta, lääkkeet voivat aiheuttaa vakavia ja hyvin pitkäkestoisia haittavaikutuksia, juuri kuvailemasi kaltaisia. Oireet voivat alkaa vasta, kun lääke lopetetaan. Pysyvistä vaurioista en kuitenkaan välttämättä puhuisi, ihmisen hermosto on hyvin muovautuva ja monipuoisella kuntoutuksella on mahdollistua parantua. Pitkä ja kivinen tie tämä tosin on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottaa... kirjoitti:

Olisikohan jollakin kokemuksia siitä, että pidemmän käytön jälkeen alkaisi tulla sivuoireita Cipralexin käytöstä?

Itse olen käyttänyt kyseistä lääkettä puolisen vuotta ja yhtäkkiä olen muuttunut täysin yliväsyneeksi (nukkuisin aina vaan, jos mahdollista). Lisäksi pää tuntuu jotenkin raskaalta (melkein niin kuin päänsärkyä pukkaisi kokoajan) ja kadonneet ahdistuskohtaukset ovat tulleet ryminällä takaisin.

Käytän kyseistä lääkettä vaikean masennuksen hoitoon ja nyt vähän pelottaa, että hyvin toiminut lääke ei enää toimikaan kuten pitäisi. Olen toki tietoinen siitä, että oireet voivat johtua ihan muustakin, joten siksi kyselen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu