Kertokaas miehet, mikä siinä on kun ensin mies vonkaa tai muuten vihjailee pari kuukautta haluavansa sänkyyn, mutta sitten kun itse vihjaan sitä haluavani niin sitten ei enää kiinnosta tai juostaan karkuun. Käytännön syistä meillä ei ole aina ollut mahdollisuutta päätyä illan päätteeksi saman osoitteeseen tai sen kerran kun päädyttiin niin torjuin lopulta miehen. Nyt kuitenkin haluan sitä ihan sairaasti ja vihjailinkin, mutta vaikuttaa että toinen osapuoli ei nyt sitä haluakaan tms.
Kertokaa miehet
vastaus tähän ongelmaan
201003
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
maistaa omaa lääkettäsi? kyllä miehetkin pystyy pihtaamisella kiusaa tekemään.
tilaa...
Sinä tykkäät pelailla pelejäsi, miehet yleensä eivät.
Vitutuksen-koston kierre. Paskaakos pihtasit, nyt sitä samaa tulee toisesta päästä tuuttia. Kyllä normaalilla älyllä varustettu mies piruuttaan pihtaavan akan tunnistaa.
No en kyllä missään nimessä vittuillessani pihdannut, vaan taustalla oli ihan oikeet, miehestä riippumattomat, syyt. Mut ymmärrän nyt kun aloin tilannetta ajattelemaan, että sen voi käsittää väärin.
Se on turha pieraista, kun on paskat housuissa. Ostapa uusi arpa ja parempaa onnea ensi kerralla.
No hei...jos ei ole varma (nainen) siitä, haluaako sänkyyn vai ei niin on ihan ok kieltäytyä vielä.
Jos mies on niin urpo, ettei tätä ymmärrä vaan alkaa kiusaksi kieltäytyä tahallaan itse (vaikka mies haluaisi seksiä) niin LAPSELLINEN juntti on!
Kohta alkaa tulla mieheltä jotain parin päivän mykkäkouluja kun olet murustanut näkkileipää hänen lehtensä päälle...Haluatko ap. miehen vai ulisevan marjanpoimijan?!
Eli miehen kiusanteko on lapsellista, kun taas naiselta kypsää käytöstä? Sitten kun naista sattuu haluttamaan niin pitäisi kärppänä hypätä paikalle? Ei, hemmetti mä en ainakaan kenenkään pillin mukaan rupea kahta kuukautta pomppimaan.
vaan siitä, ettei toinen HALUNNUT seksiä. Vai väkisinkö ottaisit????
Nainen ihastuu ensin mieheen. Hän ihastuu miehen piirteisiin, ja tietysti ulkonäköön. Kun mies tuntuu mukavalta niin naisen tunteet tietysti syvenevät. Sitten alkaa tarve harrastaa miehen kanssa seksiä, lisääntyä. Nainen tarvitsee luottamuksen ja hellyyden ilmapiirin harrastaakseen seksiä. Jos jollain suhteen saralla klikkaa vielä pahasti, tai joku asia saa naisen epäilemään miehestä jotain negatiivista, niin halut laskee. Vaihtelee naisittain, mikä on negatiivista. Jollekkin se voi olla epävarmuutta siitä, mitä tulee tapahtumaan seksin jälkeen..mitkä tunnelmat seksin harrastamisen jälkeen tulevat ehkä olemaan..lähentääkö seksi suhdetta vai onko se suhteen viimeinen niitti. Vimppa niitti se voi olla esim. siitä syystä, että jos vaikka jompikumpi huomaa, ettei kumppani ollutkaan sellainen, jonka haluan seksikumppanikseni...tai että tulee inhotuksen tunne itselle, että voi jee kun tuli mentyä tyypin kanssa sänkyyn (esim. suutuu itseensä, kun teki vastoin omia tunteitaan).
Omiaan saada naisen epäilemään seksiin ryhtymisen "järkevyyttä" tai ryhtymistä siihen ylipäätään, on esim. jos mies vaikuttaa epäluotettavalta jollain tasolla.
Nainen on kuitenkin nainen...Eli niin vanhanaikaiselta kuin se kuulostaakin, niin nainen tuntee olevansa seksissä se, jonka täytyy voida "avautua" ja voida olla vastaanottavainen miehelle. En tiiä kuulostaako yhtään järkevältä, mutta tuolta naisesta (ei voi yleistää ehkä) seksinharrastaminen tuntuu. Tavallaan, että nainen ottaa miehen vastaan ja nainen saa mieheltä "sitä jotain" ;) Jos mies antaa kuvaa epäluotettavuudesta, on vielä liian vieras naiselle lyhyen tuttavuuden perusteella tms...niin voitte kuvitella että tuota naisen vastaanottavaisuutta ja avautumista miehelle ei ehkä lähde tapahtumaan.
Vähän samaan tapaan voisi kysyä miehiltä, että minkälaisen tyypin antaisitte työntää 4cm paksuisen systeemin peräreikäänne?
- Taitaa siinä miehellä painottua asiat, että joku mukava, joku johon (ja jonka tarkoitusperiin ja hyviin aikeisiin) voi luottaa, hellä tyyppi, joku jonka kanssa tunnet että pystyt kyseisen toimenpiteen suorittamaan ja elämään vielä seuraavanakin päivänä sen tiedon kanssa, että olet kyseisen tyypin kanssa tuon teon tehnyt, ja sitten tietysti sellainen tyyppi kenen kanssa kyseinen toimenpide tuntuu ihanan nautittavalta...ja kenen kanssa olet tuntenut että haluat tehdä tuollaista. Että siinä sitä osviittaa, minkä pohjalta voi alkaa samaistumaan naisen tilanteeseen.
No hei, lue rivien välistä: käytännön syistä jne... (tai voihan sitä kysyä aplta suoraankin) mä ymmärsin niin että illan mittaan on kumpainenkin lämminnyt ajatukselle. Mutta käytännn syistä ei mahdollista. No mies ei tätä tiedä/ymmärrä, pakkien ja parin kuukauden jälkeen tulee fiilis että "piruako tässä itsestään narrin tekee?"
ap varmaan korjaa jos meni visio väärin.
Ja minä ihmeen panokoneita säkin miestä pidät? Luuletko tosiaan että tuusnan saanti on aina mielessä ja mies ottaa sitten viime konstina väkisin? Normaalilla terveellä miehellä on omantunnoarvoa ja ylpeyttä sen verran että naiset ei pääse ihan kuinka sattuu kohtelemaan.
Jotain kolmiodraamajuttua noilla näyttää olevan.
Edelliset kommenttini liittyvät normitilanteeseen. Pääosin homma menee useimmiten niin, että mies on ennemmin valmis kuin nainen.
En lisäksikään usko, että tollasta ap:n miehen tyyppistä miestä se toisen vakiintuneisuus näyttäis niin häiritsevän...vonkaa se kuitenkin. Ja varatut yleensä saattavat vonkailla pariutumisestaan huolimatta.
kaikki varatut vonkaile, vaan ap:n miehen tyyppiset miehet (jotka ovat näköjään alttiita lähtemään kolmiodraamasysteemeihin mukaan). Tota tarkotin tos edellä.
Tyttis79, juttusi on kyllä hirvittävän yleistävää. Ei kaikki naiset ole samanlaisia hempeilijöitä, lieneekö edes suurin osa noin imeliä... :/
Ap:n suhteen sanoisin, että unohda se mies jos on niin hankalaa. Jos sinua ei ole huvittanut mennä sekshommiin niin ei ole huvittanut, piste. Jos ei synkkaa niin kuten tuolla joku jo sanoikin, niin osta uusi arpa :)
kertoa omia mielipiteitä tällä palstalla. Ja antaa näkökulmaa toisten kysymyksiin ja ajatuksiin.
No jos katot ympärilles, niin kyllä tänne kaikenlaista jengiä mahtuu. En minäkään kaikista pidä. Mutta olen täällä keskustelemassa.
Puhun yleistävään sävyyn siksi, että musta ei ole järkevää suoltaa joka kysymykseen pelkkää omaa mielipidettään. Olen kiinnostunut yleensäkin enemmän realismista, mutta myös kirjoittajien mielipiteet ovat mielenkiintoisia. Esim. Jos vaikka autorekisterikeskus kertoisi Suomessa olevan 70% autoista mustia (hatusta vedetty tilanne). Ja joku kyselisi yleisimmistä nähdyistä autojen väreistä. Vastaisin, mustia on ainakin paljon eli voisi olla se. Vastaan mielluummin noin kun alan miettiä ihan täysin subjektiivisesti, että "Joo, mun naapureilla on keltainen, toisella valkoinen ja kolmannella musta"...täytyy olla tuo se vastaus sun kyssään, kun MUN naapureilla on tuo tilanne...niin on sit sullakin *blaa blaa*.
Joo, ei kaikki varatut vilkuile muita. Mutta en näe syytä kieltää sitä asiaa, että yleisellä tasolla mietittynä on olemassa varattuja, jotka katselevat sivuille varattu-statuksestaan huolimatta.
välttämättä tee mitään kiusaa tai kosta, sillä vaan ei kerta kaikkiaan enää kiinnosta. Piste.
Ei miehelläkään tarvi kiinnostaa tai haluttaa, jos sitä ei kiinnosta/haluta.
ainakaan ollu sellainen liian helppo.
Miksi muuten torjuit aiemmin miehen?
jompikumpi on/oli varattu.
mukaanko miesten tulisi hyppiä, älä sentään ole naurettava :D
Ei tässä mistään kolmiodraamasta ollu kyse. Tarkoitin vaan noilla käytännönsyille, sitä kun kumpikin asutaan kotona niin ei aina yhteistä jatkopaikkaa ei järjestynyt.