Olen väsynnyt riitelyyn. Riitaa tulee aina, jos yritän vaikuttaa jotenkin siihen mitä mieheni tekee. Ei kuulu minulle, elä omaa elämääsi,minä teen mitä haluan, olen tarpeeksi joutunut ottamaan huomioon muuita jne. ovat se mitä saan jatkuvastu kuulla. Kuinka paljon hän on joutunut kättämään asioita tekemättä minun vuoksi. Ja minä olen syypää. Olen kuulemma yrittänyt kontroloida ja hallita häntä. Olen itse kasavnut siihen, että perheessä päätökset tehdään yhdessä, ja kukaan ei pomota. Mies siis harrastaa pahimman luokan itsetunnon polkemista eikä ota vastaan mitään järkipuhetta. Olen poikki, ja meillä on 3 lasta..
aina riitoja
kärsin
51132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hei vain nimim.kärsin!
On lohduttavaa lukea, että jollain muullakin on asiat yhtä huonosti.Itselläni on myös 3 lasta ja tilanteemme on aivan samanlainen. Tällä hetkellä päällä on kauhea kriisi, siihen liittyy toinen nainen ym.ym.On kauheaa huomata kuinka toinen voi halveksia toista ihmistä...Mies haluaa elää omaa elämää johon ei kuulu muija eikä mukulat.Silti hän ei halua avioeroa. Näin on ihan kauheaa,ei puhuta mitään,mies korkeintaan tiuskii ja haukkuu ja syyttää minua.Vaikka tekisin asiat miten niin mikään ei ole oikein.Jos en puhu, pidän mykkäkoulua, jos yritän saada keskustelua aikaan se on höpöttämistä tai turhanpäiväistä jaarittelua eikä sitä viitsi kukaan kuunnella... kun kysyn mikä on? mikset puhu mitään? on vastaus ettei mulla ole mitään sanottavaa sulle!!!!! ja kaikki tämä yli 20 yhteisen vuoden jälkeen. en tiedä mitä tehdä, olen aivan loppu, jaksan vain itkeä. En itsekään haluaisi erota,rakastan edelleen miestäni vaikka hän on pettänyt minua jo useamman kerran. Odotan vain , että kaikki vielä joskus muuttuisi entiselleen. olen täysin alistettu ja lattianrakoon poljettu, mietin vain miten selviäisin seuraavasta päivästä,koska minut on saatu uskomaan että olen yksin syypää tähän tilanteeseen...
Arvasin, että en ole ongelmani kanssa yksin. Miehet tuntuvat olevan isoksi kasvanneita lapsia, jotka eivät halua kantaa vastuutaan... Lapsetkin on kyllä ihan yhdessä tehty, mutta jotenkin tuntuu että äitinä olen syypää siihenkin, että lapset rajoittavat elämää. Ja nyt ei ole siitä kyse etteikö meillä isä lapsia rakastaisi.Meillä vielä on ympäriltä moni pariskunta eronut, ja nyt äijät vipottaa kielin pitkän nuorten tyttöjen perässä, ja hehkuttaa miten hienoa..ei ihme jos äijä katkerana tuntee että rajotan elämäänsä. Mutta kaikkein ikävinyä on aina olla se syypää. Miten ihminen ei näe itsessään ja toiminnassaan mitään vikaa? Vai onko sitä itse niin sinisilmäinen, että ei halua uskoa ettei toinen enää oikeasti rakasta ja siksi käyttäytyy miten käyttäytyy...
Kyllähän sinä ihan selvästi pomotat, ja paljon. Viestisi viestii aivan selvästi, että haluat asioiden menevän, niin kuin sinun mielestäsi niiden pitää mennä. Viis siitä mitä mieltä miehesi on. Jos se miehesi mielestä ei ole tarpeellista, että te joka asiasta vatvotte, niin miksi teidän pitäisi? Miksi pitäisi vain siksi, että sinä niin haluat?
Ole vaihteeksi hiljaa, äläkä rääkkää miestäsi jatkuvalla nalkuttamisella. Ei kukaan sellaista kestä. Ja lakkaa tappelemasta. Siis päätä, ja lopeta. Ei toista voi vaatia muuttumaan. Vain itseään voi muuttaa. Toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin hänet on. Sellaisenahan sinä olet hänet ottanut. Sinun on aika sopeutua siihen.
voinut lipsahtaa tuolle tasolle.Perhe-eläma on kuin huonohenkinen työyhteisö!Jokainen tekee vain sen mikä mulle kuuluu.Mitään yhteen-puhaltamisen-mentaliteettia ei ole.Mihin te toisissanne oikein rakastuittekaan?Ei arjen astuminen parisuhteseen tarkoita välinpitämättömyyttä sentään.
Minulla on sama tilanne. Olen venyttänyt itseäni ääriinsä saakka, en räpättänyt turhista(mies sitäkin enemmän pikkuasioista), mies venyttää itseään lähinnä sohvalla. Olen pohtinut pääni puhki ja tullut siihen tulokseen, että olemme vain erilaisista kasvatusympäristöistä. Hänen kotonaan(vanhempiensa) mies makaa sohvalla ja nainen palvelee. Nainen on armosta miehen luona. Minun kotona (vanhempien)molemmat ottavat vastuun lapsista ym. Kaiken lisäksi mieheni ei suostu koskaan olemaan väärässä tai pyytämään anteeksi, jos on oikeasti tehnyt väärin. En voi muuta kuin kysyä, että oliskos jollain hyvää neuvoa? En vain ole palvelija tyyppiä, en ole alusta astikaan antanut sellaista kuvaa. Mieheni oli nuorempana niin tasa-arvoinen normaali??mitänyt?