Nyt on niin paha olla kuin olla ja voi. Miehellä on vuosien takainen pettäjätausta, paljon olen unohtanut ja paljon anteeksi antanut ja hän on vakuuttanut paljon muuttuneensa. Olen tehnyt selväksi, että seuraavaa kertaa ei tule jos haluaa minut pitää.
Nyt taas iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lähti tammikuussa, eräänä päivänä kuun loppupuolella tavallista hienompana töihin, soitti sieltä muka aivan paskana joskus neljän aikaan että joutuu jäämään ylitöihin kun kyyti ei vielä lähde kotiin päin. Tuli vasta joskus seitsemän aikaan kotiin illalla, mikä on todella epätavallista. Oli kiukkuinen ja huonotuulinen, karttoi kosketusta ja hellimistä, mitä ei yleensä ikinä tee. Todella omituinen, kylmä ja etäinen koko illan.
Nyt selvisi syykin, puhelimen viestitiedoista näkyi että oli sinä päivänä aamulla jo puoli kahdeksan aikaan töihin lähtiessään soitellut eksänsä/entisen hoitonsa kanssa vuosien takaa. Puoli viiden aikaan oli sitten vielä oltu viimeisen kerran päivän aikana yhteyksissä.
Ei tarvitse olla mikään Sherlock että osaisi laskea yhteen nämä asiat, on minusta aika selkeää että eksään on varmasti pidetty pidempään jo yhteyttä (tiedän tämän ottaneen yhteyttä jo syksyllä) ja nyt oli sitten ainakin treffattu jos ei muutakin.
Jos kyse olisi ollut jostain viattomasta tapaamisesta, olisi sen kai voinut ihan rehellisesti minulle kertoa. Ja mitä syytä yleensä on tavata jotain entistä hoitoa (ei tietääkseni edes mikään oikea entinen tyttöystävä) jos ei mitään kiinnostusta ole?
Nyt on kyllä niin paska olo ettei niin moneen vuoteen. Mies kohtelee minua aina kuin kukkaa kämmenellä, on maailman ihanin, hellin ja rakastavin. Fiksu ja hyvännäköinen. Aina vakuttamassa tunteitaan ja rakastamistaan, halimassa liikaakin. Miksi pitää taas vetää 5,5 vuoden suhde paskaksi? Onko se niin hemmetin vaikeaa olla edes rehellinen?!
Miten tuollaiseen voi enää luottaa, vaikka selittäisi mitä. Idioottihan sen täytyy olla, uskon että ihan oikeasti rakastaa. Minä en tällä kertaa enää ihan oikeasti jää ihmettelemään, annanko anteeksi, jos jotain on tapahtunut.
Jos ei mitään muuta toiselta vaadi kuin rehellisyyttä.. Ilmeisesti sekin on liikaa vaadittu. Miten paskoja miehet voivat olla?!! Ja naiset kun eivät kerta kaikkiaan voi pitää varatuista miehistä niitä näppejään erossa. Pitäköön toisensa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
...mutta jos sinä et saa tuossa suhteessasi jotain, mitä arvostat todella paljon (luotettavuus, rehellisyys, avoimuus), niin ehkä sinun tosiaan on hankkiuduttava tästä pois ja suhteeseen toisenlaisen miehen kanssa. Usko minua, hän tuskin on ainoa, joka voi olla se maailman ihanin, hellin ja rakastavin. Tuskin ainoa fiksu ja hyvännäköinenkään. Tämänlainen elämä ei tee sinua onnelliseksi, ja jos jo ensimmäiset vuodet ovat näin vaikeita, ei se loppua kohti muutu yhtään sen helpommaksi.
Miestäsi et voi muuttaa, mutta itseäsi voit. Vaikka 100 km kauemmaksi.
minun mieheni on samanlainen.
Aina hellimässä, suukkottelemassa ja rakastaa, rakastaa, rakastaa... mutta pettää !
Ja vaikka ei pettäisi, niin joudun koko ajan epäilemään pettääkö.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että sellaiset ihmiset jotka pettävät ja pystyvät silti olemaan täysin vakuuttavia petetylle.....ovat sairaita.
Ihmisellä täytyy olla jotain ongelmia itsensä kanssa kun vain pelaa ihmisten tunteilla.
Ja jotain ongelmia on myös minulla kun sellaista katselen
ja joudun viettämään elämäni parhaimmat vuodet koko ajan pelossa,
että hän valehtelee ja särkee lopullisesti sydämeni.
Olen umpikujassa ja en tiedä mitä tehdä.
Olen uupunut selaamaan näitä sivuja ja en jaksa enää elää näin.
Haluan itsetuntoni ja omanarvontuntoni takaisin !
Mulla on ihana,suukotteleva ja haliva mies.
Täyttää kaikki naisen toiveet.
Mutta:Olen saanut hänet monesti kiinni kännykän kautta.
On lähetelty exälle viestejä ja soiteltukin.
Jopa kerran niin,kun olin viikonlopun töissä,niin hänpä oli ollut exänsä luona sen viikonlopun.
Eikö olekin mahtava teko mieheltä.
Olin heittämässä häntä tästä pihalle,kun hän vakuutti ja vannoi(hah),että ainoastaan minä olen hänelle kaikkein tärkein ja ei enää tapaa tätä exää.
Sanoipa vielä,että kyllä exä voi soittaa hänelle koska tahansa,jos haluaa,kun he eivät eronneet vihaisina toisilleen.
Varmaan tiedätte,miten paljon epäilen häntä koko ajan,varsinkin,kun hänen kännykkäkin on aina iltaisin ja öisin suljettuna.
Hirveetä,kun toiseen ei voi enää luottaa.
Mun mies on just tollanen suukottelija ja huomioon ottava.. Joskus jopa yli menee mielestäni... Olen epäillyt häntä jonkin aikaa ja meillä on ollut riitojakin,mutta en perkule ole saanut verekseltään kiinni saatika myöntämään..Hän on vannonut,etti ole sellainen ja on jopa puhunut niin,että olen siihen monta kertaa mennyt.Kyllä ne sit näköjään osaa.. Ainoo mikä on saanut mut uskomaan hänen lepertelynsä on ollut se,että en ole voinut kuvitella jollain olevan noin hyviä näyttelijän taitoja ja olla ilman omaatuntoa,kun meillä on asiasta todella kärsitty ja lapsikin on!
Voitteko kertoo hieman lisää millätavoin mies on teille vakuutellut ja käytöksestä jne..Jos vaik tunnistaisin jotain pettäjän tapalausahduksia..
no kuuleppas, tässä provollesi tarinaa:
Meillä on/oli ainakin minun mielestäni kaikki hyvin suhteessa.
Oikein siirappista rakkauden osoittelua ja oltiin niin rakastuneita ja plääh
no, hän jäi sitten kiinni kun oli ollut vähän vierasta hoitamassa...
...oli kuulemma niin hankalaa aikaa töissä ja kovat paineet. Näemmä !
Seuraavan kerran jäi kiinni, niiiiiiin
"en kulta enää ikinä petä sinua."
"Vika ei ole sinun, syy on yksin minussa."
"Älä vaan syytä itseäsi."
"Rakastan sinua kulta yli kaiken."
Tässä välissä olemme siis suunnitelleet naimisiin menoa ja lapsia. Lässyn lässyn läätä.
Ja arvatkaa vaan onko mennyt pohja koko suhteelta ?
Taidan olla todella typerä kun vielä olen kyseisen ihmisen kanssa suhteessa.
Olen kynnysmatto ja jokin turvaisa syli, jossa
on kiva arkena nukkua.
Jos tällä paskalla olisi rahaa, niin voisin ehkä
sietääkin pari pettämistä, mutta kusipää on ihan
persaukinen, joten ei paljon nuo lässytykset enää parisuhteen vaa'assa paina !
Jos nyt tarkemmin ajattelee, niin täällä olisi
nyt sitten yksi rahaton, valehteleva, pettävä, luuseri tarjolla.
Kauniita lapsia saat varmasti ja saat kuulla paljon
sitä ihanaa vaaleanpunaista lässytä.
Kannattaa vaan varata jo valmiiksi säännölliset tautitestit kynikseltä !
Tarjotaan ihannemies eniten haluavalle! Komea ja kiltti. Tekee kotitöitä ja kuuntelee ja paijaa. Hyvää seksiä saat niin paljon kuin haluat ja kehuja myös. Pieni huono puoli löytyy tietenkin myös: valehtelee ja pettää jonkin verran. Ei auta vaikka suhteessa olisi kaikki hyvin, voihan olla että työasiat vähän stressaa tai vaimo ei ole ehtinyt pariin päivään puhumaan tarpeeksi kullanmussunsa kanssa. Siinä ihan riittävästi syytä käydä painamassa vierasta. Ja onhan se niin vaikeaa sanoa ei kun joku pimpsaansa tarjoaa. Ja kyllähän tälle unelmamiehelle tarjotaan, uskokaa pois. No, itse etsin jonkun ulkonäkörajoitteisen vanhanpojan seuraavaksi. Sellaisen joka ei kelpaa kuin minulle.
ihan samaa lööperiä täälläkin ja käydään jopa terapiassa mun luottamattomuuteni takia...mua kiinnostais nyt miten hitossa saitte ukkonne kunnolla kiinni,jos noi on yleensä aika hyviä peittelemään ja valehtelemaan??? Varsinkin jos epäilystä tietoinen. Kertokaa hyviä vinkkejä ja miten teille selvis? Tunnustaako tollanen sika ikinä?
ei tunnusta ikinä ! Tämä jäi kiinni puhelimessa !
Siis oli panemassa kun soitin ja puhelin meni päälle !
Ihan uskomaton pukki ja sika !
Tälle ei tarvitse tarjota, kun kaikki käy ja vonkaa niin kauan kun saa.
Minä hankin myös sellaisen mukavan turvallisen ja ulkonäkörajoitteisen.
horoille jotka olette pyllistäneet tälle joka tytön "palkinnolle" !!!!
kun oli pakko. Tauti sattui tarttumaan jostain horosta. Valehtelee myös vaikka on siinä huono. Jää heti kiinni kun ei pysty muistamaan mitä on aikaisemmin sanonut. Taisipa herralla olla jopa huono omatunto. Harmi vaan että moraali herää vasta jälkeenpäin kun tajuaa että vaimo aikoo lähteä.