Kappaletta ei voi

Yksi prosentti Suomen kansasta äänesti H:n jatkoon. Taisi olla täsmälleen sama idolsporukka joka äänesti idolskilpailussa.

Tehty mikä tehty. Kappaletta ei voi enää muuttaa. Eikä laulajaakaan parempaan. Nehän on jo äänestyksessä valittu!!!! Älkää nyt perääntykö hädän hetkellä. Pakarinen pysyy Pakarisena, sävellystä ei voi muuttaa eikä sanoitusta, jotka sisältävät osan Pakarisen elämänkertaa. Jos tuote ei ole hyvä ei markkinointikaan enää auta. Kyllä ne nyt menevät Pakarisen äänestäjien tahdosta hamaan loppuun asti.

Oletteko Pakarisen fannit joukkoharhan vallassa. Juuri niinkuin sen kuninkaan alamaiset, jonka uusia vaatteita kansa ihasteli vaikkei tällä ollut päällänsä rihman rihmaa. Kun asiaa oikein jankuttaa ja kaikki vahvistaa toistensa mielipiteitä, totuus asiassa ei pääse julki.

Näin on! Ei ole markkinointia tai promoa. Ei mullekaan ruotsalainen tai maltalainen tule kehumaan kappalettaan. Kappaletta ei voi muuttaa eikä esiintyjää vaihtaa. Eikä Pakarinen pysty laulamaan tätä kappaletta hyvin, onhan se jo nähty. Teidän fanituksenne ei nyt kerta kaikkiaan auta. Ette voi edes äänestää kuin muiden maiden kappaleita.
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lovexia ja Thunderstonea äänesti vain pienen pieni joukko, puhutaan ainoastaan pienestä promillesta, ei edes pääse prosenttiin.
Hannaa äänesti jokainen vain kerran.
Lovex ja Thunderstonen äänestäjä ovat julkisesti kertoneet että äänestivät kymmeniä kertoja.
Ei ole kovin suuri kannattaja joukko, muutama teini ja heidän isät.
Hanna otti oikein kunnon voiton muista.
Onnea

Äänestä
  • eräät tunnustivat minulle että äänestivät hannaa jokaisessa äänestyksessä ainakin 3 kertaa

    Äänestä

  • monta kertaa kirjoitti:

    eräät tunnustivat minulle että äänestivät hannaa jokaisessa äänestyksessä ainakin 3 kertaa

    Taitaa olla aika selvää, että artistien fanit ovat äänestäneet näitä useaan kertaan, mutta kenelläkään noista superfinalisteista ei ole sellaista kannatusta, joka olisi selvästi ylitse muiden. Lopulta varmasti päätöksen on tehnyt ne ketä todella ovat äänestänyt vain 1 tai 2 kertaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuttaa paremmaksi kirjoitti:

Yksi prosentti Suomen kansasta äänesti H:n jatkoon. Taisi olla täsmälleen sama idolsporukka joka äänesti idolskilpailussa.

Tehty mikä tehty. Kappaletta ei voi enää muuttaa. Eikä laulajaakaan parempaan. Nehän on jo äänestyksessä valittu!!!! Älkää nyt perääntykö hädän hetkellä. Pakarinen pysyy Pakarisena, sävellystä ei voi muuttaa eikä sanoitusta, jotka sisältävät osan Pakarisen elämänkertaa. Jos tuote ei ole hyvä ei markkinointikaan enää auta. Kyllä ne nyt menevät Pakarisen äänestäjien tahdosta hamaan loppuun asti.

Oletteko Pakarisen fannit joukkoharhan vallassa. Juuri niinkuin sen kuninkaan alamaiset, jonka uusia vaatteita kansa ihasteli vaikkei tällä ollut päällänsä rihman rihmaa. Kun asiaa oikein jankuttaa ja kaikki vahvistaa toistensa mielipiteitä, totuus asiassa ei pääse julki.

Näin on! Ei ole markkinointia tai promoa. Ei mullekaan ruotsalainen tai maltalainen tule kehumaan kappalettaan. Kappaletta ei voi muuttaa eikä esiintyjää vaihtaa. Eikä Pakarinen pysty laulamaan tätä kappaletta hyvin, onhan se jo nähty. Teidän fanituksenne ei nyt kerta kaikkiaan auta. Ette voi edes äänestää kuin muiden maiden kappaleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu