Sellaista olen miettinyt, että onkohan jotenkin yleisempääkin miehille kysellä jatkuvasti tavaroidensa, vaatteidensa, puhelimensa, lompakkonsa ym. omaisuuden perään tyyliin "missäköhän"?! Kysely ei siis tarkoita, että mitään olisi varsinaisesti hukassa.
Mitään ei löydä, ellei neuvota mistä katsoa tai vaihtoehtoisesti mennä miehen puolesta etsimään/hakemaan, vaikkei todella voida tietää mihin lompakko tai vastaava milloinkin on jätetty - kun ei ole sitä itse tarvittu.
Mikä pahinta, miehen on PAKKO kysäistä että "missäköhän", vaikkei ole itse vielä evääkään liikauttanut katsoakseen löytyykö kyseinen tavara kenties jostain ihan loogisesta paikasta. Aluksi varmaan on suloinen tapa, mutta pidemmän päälle hermot palaa.
Gallup pariutuneiden naisystävieni piirissäni osoittaa, että huomattavan monet miehet hokevat päivät pitkät tuota "missäköhän". Ja naiset hyppää noutamassa tavaroita jahka kyllästyvät. Tuohon vielä liittyy se asia, että kun sanot että tarkista sieltä ja sieltä, niin kävelee kyllä oikeaan suuntaan, mutta ei ns. pysty ottamaan silmää käteen ja katsomaan.
Esimerkkitapaus:
Mies kysyy: "Missäköhän ne nenätipat on?"
Nainen vastaa: "Lääkekaapissa"
Mies menee lääkekaapille ja sanoo:
"En löydä, missäköhän se on?"
Nainen kävelee viereen siihen lääkekaapille, ottaa alkuperäispakkauksen, jossa nenätipat on ja sanoo:
"Tässä"
Mies sanoo: "Ai, etsin sitä pelkkää pulloa enkä pahvipakkausta".
En nyt halua yleistää, vaan kysyä miehiltä ja naisilta onko tämä kovinkin yleistä vai ainoastaan omalle ja tuttavapiirini kohdalle sattunut ilmiö?
Mitään ei löydä, ellei neuvota mistä katsoa tai vaihtoehtoisesti mennä miehen puolesta etsimään/hakemaan, vaikkei todella voida tietää mihin lompakko tai vastaava milloinkin on jätetty - kun ei ole sitä itse tarvittu.
Mikä pahinta, miehen on PAKKO kysäistä että "missäköhän", vaikkei ole itse vielä evääkään liikauttanut katsoakseen löytyykö kyseinen tavara kenties jostain ihan loogisesta paikasta. Aluksi varmaan on suloinen tapa, mutta pidemmän päälle hermot palaa.
Gallup pariutuneiden naisystävieni piirissäni osoittaa, että huomattavan monet miehet hokevat päivät pitkät tuota "missäköhän". Ja naiset hyppää noutamassa tavaroita jahka kyllästyvät. Tuohon vielä liittyy se asia, että kun sanot että tarkista sieltä ja sieltä, niin kävelee kyllä oikeaan suuntaan, mutta ei ns. pysty ottamaan silmää käteen ja katsomaan.
Esimerkkitapaus:
Mies kysyy: "Missäköhän ne nenätipat on?"
Nainen vastaa: "Lääkekaapissa"
Mies menee lääkekaapille ja sanoo:
"En löydä, missäköhän se on?"
Nainen kävelee viereen siihen lääkekaapille, ottaa alkuperäispakkauksen, jossa nenätipat on ja sanoo:
"Tässä"
Mies sanoo: "Ai, etsin sitä pelkkää pulloa enkä pahvipakkausta".
En nyt halua yleistää, vaan kysyä miehiltä ja naisilta onko tämä kovinkin yleistä vai ainoastaan omalle ja tuttavapiirini kohdalle sattunut ilmiö?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jos nainen jatkuvasti huseeraa kämpässä ja siirtelee tavaroita mielestään loogiseen järjestykseen mielestään loogiseen paikkaan, niin eihän niitä löydä kirveelläkään.
jossei jopa iänikuista! =)
Juuri viime päivät sain kuunnella mieheltäni tuota 'missäköhän mun pipo' 'missäköhän mun se ja se'. Lista on loputon.
Kai se on joissain miehissä sisäänrakennettu jonkinlainen tarve saada tuntea itsensä heikoksi edes tällä tavalla. Yleensähän miehiltä tunnutaan odottavan tietynlaista vahvuutta ja miehekkyyttä joka asiassa, joten tällä kyselyllä ja sillä, että nainen sitten hoitaa ja järjestää, mies saa olla se pikku poika, saa hoivaa ja huolenpitoa. =)
Kylläpä kalikka nyt kalahti meikäläiseen.
Häpeäkseni myönnän nimenomaan kyseleväni missäköhän.. tai ookko muuten sattunu näkeen....
Yllättävintä on, että en saa koskaan vastaukseksi että "etippä kuule ihan ite".
Vastaavasti kyllä naisellani on aina avaimet hukassa, kun taas mun avainnippu on aina tietyssä naulassa.
Paskaakos roudaatte niitä rojuja ympäriinsä. Antaa nitten olla siinä mihin äijä ne tiputtaa, niin löytyy myöhemminkin. Hippaleikit erikseen.
kyse ei ole siitä että nainen olisi siirrellyt tavaroita tai välttämättä nähnyt vilaustakaan siitä asiasta jonka perään kysellään.
annetaan niitten tavaroiden olla niin lopputulos on just tämä:
M:'missäköhän mun lompakko on?'
N:'no tonne olit näköjään jättänyt sen kylppärin pöydälle VM-lehden alle'
M:'mitäs se siellä tekee?'
N:'niin, ei tosiaan voi tietää'
M:'missäköhän mun pipo on'
N:'en ole nähnyt'
M.'nokun sehän oli mulla just äsken'
N:'ei voi tietää, en ole nähnyt sitä' ja lähtee etsimään sitä hemmetin pipoa, koska mies pyörii vain ympyrää.
Joten näissäkin tilanteissa jos nainen olisi toiminut niinkuin naisen kuuluu, hän olisi järjestänyt tavarat paikoilleen heti kun huomasi niiden olevan missä sattuu, niinkuin esimerkin nainen lopulta tekikin. Se pipokin löytyi hattuhyllyltä.
Minä saisin stressin ja paskahalvauksen jos vaimo kävelisi jatkuvasti perässäni ja siivoaisi jälkiäni. Tulisi ihan äiti mieleen.
No on sua passattu. Meikäläinen putsas jälkeni jo pennusta alkaen tai jäi siltä päivältä syömättä. Eipä tartte sitten vanhemmallakaan iällä ihmetellä missä tavarat on, kun oon itte ne paikoilleen laittanu. Terveisiä vaan mammalle ja kiitos.
Heh, seuraavalla kerralla annos pikaliimaa ja pipo päähän, niin ei enää huku :-)
Mun miehelläni on tapana kysyä vastaavassa tilanteessa "missä sulla on ", niinkuin kaikki mitä hän ei löydä olisi minun. Esim. mies kysyy pää kaapissa: "Missä sulla on sokeria?". Minä: "Tossa pääs edessä hyllyllä." Mies (vilpittömän iloisena): "Ai kato joo, mä en huomannut kun se on noin ".
Missä mulla on sokeria?!? No monessakin paikassa mutta ei kaikki sovi leivontaan :)
...tuo johtuu ihan siitä, että naisilla tuntuu usein olevan hiton hyvä tilannekuva siitä, mistä mikäkin nippeli löytyy. Ilmaista asiantuntijaa kannattaa aina konsultoida.
Minäkin myönnän tekeväni tuota samaa. Minulle se on ääneen ajattelua. Muistan itse hetken päästä, minne olen jonkun tavaran kädestäni laskenut. Se ei siis tarkoita sitä, että rouva Ratikan pitäsi lähteä minun tavaroitani penkomaan. Onneksi hän fiksuna naisena sen ymmärtääkin.
tilanne varmasti silloin kun kyseessä on vain ääneen ajattelu:) Mutta tuota ääneen ajatteluakaan ei jaksa kuunnella ihan aina. Esim. aamuviideltä kun itse saisi jatkaa kaikessa rauhassa unia ja toinen tekee lähtöä töihin ja kysymys ei enää kuulu "missäköhän" vaan "missäköhän vitussa" (erittäin kovaäänisesti) kun on työhaalarit tai mikä hyvänsä kateissa. Siinä ei paljon fiksut mietteet siitä että "hähää annanpa etsiä itse omat haalarinsa" auta, vaan on tosiaan viisainta kammeta silmät ummessa hakemaan ne housut niin pääsee jatkamaan nukkumista ja mesoaminen loppuu.
että hän saa pysyä lapsena.
sanotaanko vaikka että en ylläpidä enää hänen kanssaan yhtään mitään. Mutta toki saatoin tosiaan rohkaista toiminnallani hänessä asuvaa kyselijää, minkäs teet kun on tämmönen äidillinen ja holhoava luonne:)
eli huomaatkos kuinka tämä miesten kyselytauti on itse asiassa siis meidän naisten vika? =)
kaiken takana on nainen:)
viitsi kuvitella miten reagoisin jos armas siippani päättäis tuohon aamuiseen aikaan raottaa sanaista arkkuaan moiseen sävyyn. Kaunista katsottavaa/kuultavaaa se ei olisi. Ajatuskin nostaa karvat pystyyn, miten tuommoista kukaan sietää?!?
Oikeesti, toi on ihan tapa? Ei prkl, ei hlvtt. Joskushan on elämässä aikoja että noinkin epäinhimilliseen aikaan joutuu heräämään, onhan noita työreissuja puolin ja toisin, ja muuta häikeröä rauhaisan akateemiseen arkirutiiniin.
Vähintä mitä voi tehdä on hoidella itsensä ylös hipi hiljaa ja laittautua matkoihinsa vähin äänin, soitella sitten sitten aikanaan kotio mistälie vinkuintiasta tai Posiolta että jokos on kotosalla aamukahvit juotu. Eläkää nyt hei ihmisiksi elämäänne, jookosta?
/Nev
sietäisin hyvin paljon enemmänkin ihmiseltä joka on elämänkumppanini ja silti se olisi minusta ihmisiksi elämistä
Myönnetään että on tuota missäköhän taipumusta, tosin se on kyllä enemmänkin ääneen lausuttu ajatus ainakin alkuun. Jos ei löydy niin tulee oikeasti kysyttyä kauniimmalta puoliskolta.
kyselen nimenomaan et "missäköhän". Tämä johtuu yleensä siitä, et joku on siirtänyt tarvitsemani tavaran johonkin tai kämpässä on niin paskasta, etten yksinkertasesti löydä sieltä mitään.
Mutta aina on tavarat lopulta löytyneet, ilman apuakin. Kyllähän ne yksinasuvatkin miehet tarvekalunsa löytävät, eipä kai siihen naisen apua tarvita.
Itse en viitsi toisen tavaroiden perässä juosta, mutta olen kyllä nähnyt omin silmin ystävättärieni sitä tekevän. Miksiköhän vaivautuvat?
Tulee kyseltyä. Pakko kysellä, kun tavarat/kalusteet vaihtavat paikkaa siihen tahtiin, että ei missään välissä ehdi oppia niiden "oikeita" paikkoja.
Miehen logiikan mukaisesti tavaroiden/kalusteiden tulisi sijaita lähellä sitä paikkaa missä niitä yleensä tarvitaan. Sitten kun tämä optimaalinen sijoituspaikka on hahmotettu tavarat säilytettään jatkossakin näillä paikolla, eikä niitä siirrellä pelkästä siirtelemisen ilosta.
Henkilökohtaiset tavarani löydän kyllä, jos ei pikku-Richartti ole niitä kiikuttanut omiin kätköihinsä.
Missäköhän mun vaimoni on,se jolla ei ole vaatteita päällä?
oikeasti sitten kun mies kyselee että misssähän se mun kikkeli on..
Ihan tavallista on pidemmän naisen kanssa asumisen jälkeen ihmetellä, että minne ne mun pallit on hävinny.
kuulostaa mun vanhemmilta!
Onneks mun jutut ei oo ikinä ajautunu tuohon pisteeseen!