Hyvin usein kuulee sanottavan, että riitaisasta suhteesta on erottava lasten takia.
Olen sitä mieltä, että siitä ei ole kysymys, vaan aikuiset haluavat sillä perustelulla lievittää vain huonoa omaatuntoaan.
Koskaan ei ero ole lasten parhaaksi ellei riidat sitten ole sitä luokkaa, että perheessä esiintyy väkivaltaa.
Laten parhaaksi on aina ehjä perhe. Aikuisten pitäisi vain tehdä jotain suhteelleen, jotta se paranisi. Jokainen pystyy siihen jos vain tahtoa on. Ja aikuisten on ne uhraukset tehtävä, eikä lasten. Lapset ovat uhreja AINA erotilanteessa vaikka aikuisten olo siinä paranisikin väliaikaisesti.
Olen itse eronnut silloin kun lapset oli pieniä ja vielä 30 vuoden jälkeenkin sitä kadun. Ja tällä järjellä myös tajuan, että tilanne ei ollut läheskään toivoton.
Nyt kannamme sitä hedelmää mikä silloin kylvettiin ja lapseni kärsivät erosta edelleen vaikka ovat aikuisia. Se jättää pysyvän jäljen jota ei korjata millään.
Miettikää enemmän kuin kaksi kertaa, mitä olette valmiit tekemään liittonne eteen, jotta lapsilla olisi ehjä koti.
Ottakaa etäisyyttä ja katselkaa elämäänne vähän kauempaa hetkinen, ehkä huomaatte asioiden olevankin paremmin kuin uskoitte.
Pankaa asiat tärkeysjärjestykseen ja ensimmäiselle sijalle lapset eikä oma hyväolo. Sitä kautta tulette saamaan sen hyvän olon itsellennekin.
Olen sitä mieltä, että siitä ei ole kysymys, vaan aikuiset haluavat sillä perustelulla lievittää vain huonoa omaatuntoaan.
Koskaan ei ero ole lasten parhaaksi ellei riidat sitten ole sitä luokkaa, että perheessä esiintyy väkivaltaa.
Laten parhaaksi on aina ehjä perhe. Aikuisten pitäisi vain tehdä jotain suhteelleen, jotta se paranisi. Jokainen pystyy siihen jos vain tahtoa on. Ja aikuisten on ne uhraukset tehtävä, eikä lasten. Lapset ovat uhreja AINA erotilanteessa vaikka aikuisten olo siinä paranisikin väliaikaisesti.
Olen itse eronnut silloin kun lapset oli pieniä ja vielä 30 vuoden jälkeenkin sitä kadun. Ja tällä järjellä myös tajuan, että tilanne ei ollut läheskään toivoton.
Nyt kannamme sitä hedelmää mikä silloin kylvettiin ja lapseni kärsivät erosta edelleen vaikka ovat aikuisia. Se jättää pysyvän jäljen jota ei korjata millään.
Miettikää enemmän kuin kaksi kertaa, mitä olette valmiit tekemään liittonne eteen, jotta lapsilla olisi ehjä koti.
Ottakaa etäisyyttä ja katselkaa elämäänne vähän kauempaa hetkinen, ehkä huomaatte asioiden olevankin paremmin kuin uskoitte.
Pankaa asiat tärkeysjärjestykseen ja ensimmäiselle sijalle lapset eikä oma hyväolo. Sitä kautta tulette saamaan sen hyvän olon itsellennekin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kanssasi. Me nykyajan vanhemmat vaan ollaan NIIN itsekkäitä, kaikki-mulle-heti-tänne-nyt.... pienikin vastoinkäyminen kun tulee, niin eroa kehrätään sitten heti, eikä yritystäkään tehdä asioille jotain. Ehkä se on se oma mukavuudenhalu, kun ei viitsi, ei jaksa, .... Vaan olis pitänyt kaikki se ajatella jo ennen kuin niitä lapsia teki.
nyt kun ne lapset on olemassa, on aika ajatella !
Tehtyä ei koskaan saa tekemättömäkisi mutta asiat voi korjata jos tahtoa löytyy. Ja voisi toivoa ja odottaa, että sitä tahtoa löytyy kun katsoo niitä lapsiaan ja ajattelee mikä on heidän tulevaisuutensa. Siihen me vanhemmat voimme vaikuttaa ratkaisuillamme.
Olen puhunut monien eronneitten nyt jo vanhempien ihmisten kanssa ko. asiasta ja jokainen heistä on ollut sitä mieltä, että se elämän suurin virhe oli kuitenkin se ero vaikka suhde ei ollutkaan ruusuinen.
en älynnyt erota aiemmin....
Erosta lähtien olen ollut onnellinen, ja omilla jaloillani seisova, menestynyt urallani, ja lapsitani tuli kuin tulikin tasapainoisia ja menestyneitä heistäkin.....
Eroa en ole katunut. Enpä todellakaan......
monessakin asiassa. Sinä puhut tietty omasta kokemuksesta, ja olet täysin oikeutettu siihen :)
Tottakai suhdetta pitää yrittää saada toimivaksi, ero on niin iso ja raastava juttu kaikille osapuolille, (ja varsinkin lapsille) etten oikein edes usko että siihen kovin hepposin perustein ruveta. Siksi olisikin hyvä käydä hakemassa perheneuvontaa tms. Myöskin siksi ettei jälkeenpäin tarvitsisi haikailla takaisin ja miettiä tekikö sittenkään kaikki voitavansa.
Kirjoitit että lapset aina uhreja erotilanteessa. Niin ovatkin, ja sääli kyllä harvoin heitä edes huomioida kovin paljon. Uskon kuitenkin että lapset voivat olla uhreja myös avioliitossa, jos se on huono sellainen. Riitely aiheuttaa jatkuvaa turvattomuutta. Lisäksi lapset ottavat mallia aikuisten tavasta toimia, sen huomasin itse aivan selvästi. He alkoivat keskenään toimia ihan samalla tavalla kuin me vanhemmat - ilman kunnioitusta ja toista alistamalla. Ja miten opetat elämänilon ja intohimon lapsille jos et osaa sitä itse tuntea?
Tuntuu aina pahalta se kun joku katuu ison päätöksen elämässään. Niin kuin sinä.. jälkeenpäin on niin helppoa unohtaa kaikki ne pienet pisarat mistä se astia täyttyi, unohtaa kaikki syyt miksi silloin teki ratkaisunsa. Uskon että sinäkin aikoinaan teit ihan oikean ratkaisun, 30 vuotta sitten eroja ei katsottu suopeasti, joten on varmaan vaatinut aika lailla pohdintaa.
kyllä lapset kärsivät joka tapauksessa.Mutta enemmän jatkuvasta riitelystä ja pahasta olosta. Eikä sitä perisuhdetta voi yksin parantaa ja ylläpitää jos toinen osapuoli ei myös yritä. Joskus on myös kasautunut sellaisia ongelmia ettei niistä selviä muuten kun eroamalla.
Olen hyvin pitkälti samaa mieltä.
On tärkeätä, että eroavat puolisot ymmärtävät että kyse on todellakin "iso juttu" ja kriisi lapselle. Sen vuoksi eroaan ovat harkinneet huolella, ovat koettaneet parantaa suhdetta, eivät "hätiköiden" heitä pyyhettä kehään. Valitettavasti joskus eväät parisuhteen korjaamiseen eivät riitä (toisella tai molemmilla) ... silloin asianmukaisesti hoidettu avioero on myös lapsen etu.
Jos ero sitten on käsissä .... on vanhempien omasta pettymyksistään, vihasta ja pahasta olostaan huolimatta tehtävä kaikkensa jotta lapsella mahdollisuuksien mukaan säilyy hyvät ja rakastavat välit molempiin vanhempiinsa, ja että hänen elatuksestaan huolehditaan.
Meillä tämän pohdinta aikanan poiki vuoroviikottelun, ja lapsen asioista keskustelemme viikottain (vaikka kummallakin uudet suhteet). Ainakin meillä lapseni saama perheenmalli paljon parempi nyt, kuin mitä olisi ollut muuten ... valitettavasti josksu kaksi erinomaista aikuista joutuvat toistensa huonoon seuraan.
että meille tarjoutui tilaisuus saada lapset eroseminaarille (juu, kuulostaa rankalta, mutta se oli nimenomaan lapsille suunniteltu). Siinä kävi ilmi että lasten mielestä eron jälkeen oli parempi olla. Kävi mielessä että lapset kokee aikuisten riitelyt ahdistavina, mutta koska yleensä ovat niin lojaaleja vanhempiaan kohtaan ne ei kerro siitä.
´
yleisesti myös aikuisten kesken, päivitellään että "onpa sulla nyt rankkaa" ja tarjotaan olkapäätä, mutta unohdetaan antaa sitä lohtua ja tukea lapsille. Ja vaaditaan myös että osaisivat käyttäytyä hyvin koko ajan, meillä ainoastaan koulu osasi suhtautua asiaan kun tiesivät.
Usein ero saattaakin näyttää ulkopuolisilta turhalta, koska sitä tuskaa ja epäonnistumista ei kaikkien kanssa halua jakaa. Myöskin aika kultaa muistot.
Meilläkin oli vuoroviikot, joista luovumme koska lapset kokivat etteivät asu kummassakaan paikassa. Nyt kokeillaan viikko isällä/ 2 viikkoa minulla. Tosin tämä ero on myös aika tuore, puolitoista vuotta, he taitavat vielä tarvita sitä ylimääräistä turvaa.
Heh, hauska tuo loppulauseesi, juuri noinhan se menee :))
... vuoroviikottelu nimittäin...
Joskus täällä tulee luettua kirjoituksia, missä sitä pidetään keinona "säästää elareissa", tai vanhemman "oikeutena" yhteishuoltajuudessa, tai jopa tapaamisjärjestelynä mitä vaadittaisiin oikeudessa huoltajuuskiistasta tilanteessa... voi voi ... tuolta pohjalta vuoro viikottelu tuomittu epäonnistumaan, eikä todellakaan lapsen etu.
Ja vaikka vanhemmat ymmärtäisivät mitä vuoroviikottelu edellyttää, niin ei se silti sovi kaikille lapsille tai eronneille perheille. Tapaamisten järjestelyissä ei ole yhtä patenttiratkaisua mikä sopii kaikille ... lasta kuunneltava hyvin herkällä korvalla, mikä tuoreessa erotilanteessa varmasti vaikeata.
Hyvä että "viritätte" tapaamisianne tilanteen mukaan, sovussa. Meillä säädettiin toiseen suuntaan, ensin oli jokatoinen "pitkä vkl." (pe - ma), ja jokatoinen viikko "viikko tapaaminen" (ke - to). Koska asumme lähellä, molemmissa kodeissa lapsella omat tavarat ja vaatteet (ei ns. matkalaukkuelämää), ja poika asiaa oikeastaan itse rupesi pohtimaan ... kokeilimme vuoro viikottelua, jota on jo jatkunut kolmatta vuotta.
että asuu suht lähellä toisiaan.. me asumme peräti samassa taloyhtiössä ;) Rankkaa vanhemmille, mutta mitä me siinä hävitään, lapset voittaa kymmenkertaisesti.
Tietty viikonloppu-huoltajuus on siitä huono, että se arki ja luonnollinen läheisyys lapsiin häviää. Jonkin verran ollaan myös jouduttu pakottamaan lapsia aina vaihdon hetkellä, he kun aina jäisivät siihen missä ovat :) Tosin minusta se tuo pientä tsemppiä aikuisten arkeen - on pakko yrittää skarpata jotta lapset saa houkuteltua :)
Luin muuten usein sun kommentit täällä eron alkuvaiheissa.. sulla on paljon arvokasta käytännön tietoa, ja esität ne hyvin. Välillä tuntui niin mukavalta lukea tekstiä missä asiat hoidetaan faktoina, ilman riitaa tai tunteilua. Auttoi keskittymään siihen itse asiaan. Kiitos sinulle :)
No tuo tosiaan on ainakin vuoroviikottelun osalta hyvä lähtökohta ... mutta varmaan sen oman "eron jälkeisen elämän" aloittamisen kannalta haastavampi kuvio, en tiedä...
Lapsetkin ovat yksilöitä ja persoonia, toiselle vuoroviikottelu istuu kuin nenä päähän, toiselle ei. Tämä on kuvio mihin lasta ei pidä pakottaa, kuin ei pitäisi "pakottaa" tai "manipuloida" myöskään siihen että äidin luona se paras paikka automaattisesti. Eihän?
Kiva jos olen voinut olla avuksi ... kai suurin osa ketkä täällä kommentoivat ovat itse eroamassa, tai juuri eronneet (tunteet pinnalla), tai erostaan katkeroituneita ... osaltani nuo vaiheet takana, mutta olen huomannut että neutraalia kommentoinita täällä kaivataan, joskus...
Kiitos siis kiitoksista.
Itselläni viimeinen lähtölaukaus oli, kun silloin 8v poikani sanoi, että on kyllästynyt meidän(vanhempien)riitoihin.20v avioliittoa takana jonka onnellisuus lasten syntymän myötä alkoi kadota. Ei ruumiillista väkivaltaa, mutta mies mustasukkainen omille lapsilleen, kun nämä veivät aikaa minulta.Olen todella tyytyväinen ratkaisuuni. Tiedänhän, että monesti olin pahalla päällä lapsille ja vain siitä syystä, koska olin riidoissa heidän isänsä kanssa!!Kummallakaan ei ole toistaiseksi uusia suhteita, joten ei siis siinä mielessä ero mielestäni itsekästäkään.Lapset käyvät säännöllisesti isällään ja ovat tasapainoisia. Nyt, kun en jaa aikaani kiukuttelevan aikuisen kanssa olen mielestäni ehdottomasti jaksavampi äiti.Toki korotan äänenikin lapsille,kun pinna palaa jatkuvasta sotkemisesta ym.normaalista elämänmenosta.Mutta varmasti meillä halitaan ja pussataankin vaikka isommat jo teini-iässä. Eikäpä kukaan tunnu isänsä luo haluavan muuttaa vaikka mielellään sielä käyvätkin.Olen kuitenkin sitä mieltä, olipa itsekästä tai ei, mutta meillä jokaisella vain tämä yksi elämä,niin miksi-edes lasten takia tuhlata elämäänsä pahaa mieltä tuovaan suhteeseen...lapsethan kuitenkin joskus lähtevät rakentamaan omaa elämää ja siinä sitä sitten oltaisiin mykkäkoulua harrastavan miehen kanssa katkerana hamaan hautaan asti..vai??!!
Meillä juuri tuo tilanne päällä :( eroa olen miettinyt ja toinenkin puolisko varmasti tahollaan...mutta se uskallus puuttuu.
se ei ole vielä päätöksen aika.. vaikka nähtävästi selvästi olet matkalla siihen suuntaan :) Jos hakee eroa kun ei vielä ole täysin varma, käy pian niin kuin aloittajalla - et ollut ihan valmis, ja alat myöhemmin miettiä oliko sittenkään hyvä ratkaisu.
Tuo on vaikea vaihe missä nyt eläät, todella raastava, mutta kun se hetki tulee kun olet valmis ottamaan sen askeleen, tiedät kyllä.
Siihen asti unelmoi paremmasta elämästä :)
Herra armahtaa mutta sinä et ole Herra.
Jos lapsenne kärsivät erosta, ette te vanhemmat ole asiaa selvittäneet lapsille perin pohjin. Katso peiliin. Lasten pahoinvointi johtuu sinun kyvyttömyydestäsi selvittää asiat, eikä erosta.
Minä ja veljet oltiin tyytyväisiä kun vanhemmat erosi. Nyt kotona voi sentään olla, saa tehtyä läksytkin rauhassa kun aikasemmin oli joka ilta hirveä sota päällä. Nyt on oikeesti aikaa myös faijan kanssa, koska aikasemmin se oli aina väsynyt. Varmaan riitelystä. Mutsi on myös onellisempi.
En henk.koht. käsitä miksi aikuisten pitäisi väkisten roikkua toisissaan jos ne ei toisiaan siedä. Se on säälittävää ja rasittavaa.
Tilanteita on muitakin, oma lapseni sanoi nyt puolivuotta jälkeen eron että "äiti, on meillä parempi kolmisin kuin isin kanssa." Ymmärrä tuo miten päin tahdot, minä ymmärrän sen niin että lapseni kokee turvallisuutta, jota ei kokenut kun olin avioliitossa.
Erosin koska mieheni väkivaltainen käytös alkoi kääntyä itsestäni esikoiseen (koska raitistuin)
Erosin lasteni tähden, itse TYHMÄNÄ olisin voinut jatkaa liittoa loputtomiin, kärsiä ja valittaa, syyttää ja sättiä, vasta kun oli LASTEN vuoksi pakko erota, minä erosin.
Kyllä on lasten parhaaksi erota,
eikä ei, mieheni ei ollut väkivaltainen hullu kun lapsia alkuun saatettiin, väkivaltainen käytös tuli mukaan vasta kun alkoholi vei miehen ja alkoholinkäytön seurauksena tullut masennus sai tämän näkemään maailman mustana ja paskana paikkana.
Minä en kadu koskaan eroani, minä TIEDÄN ettei mitään muuta mahdollisuutta ollut. Ei ole minun tehtäväni tuhota omaa ja lasteni elämää siksi ettei mies pysty hyväksymään omaa epätäydellisyyttään, ei sitä että alkoholi vie miestä, ei sitä että minä en ollut hullu, vaan hän itse masentunut (nukkui kaiken työltä ja juomiselta jäävän ajan)
Otin etäisyyttä ja olen ERITTÄIN ONNELLINEN
Tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla ovat lapset, joiden kasvua voin tukea, opettaa ja auttaa, viimeinkin aikaa jää myös lapsille? Eikä itsekäs ex vaadi kaikkea huomiota itselleen.
Lapset ovat tärkeitä, mutta lasten kautta ei elämäänsä voi elää. Myös oma itse on otettava huomioon oma elämä on elettävä itse, ei lasten kautta.
Aikuisella on OIKEUS ja VELVOLLISUUS elää aikuisen elämää, eron jälkeenkin.
Lapselle jonka ainut totuus on ollut väkivaltainen holistinen suhde, tekee pelkästään hyvää nähdä terve parisuhde, johon alkoholi ei kuulu. Lapselle tekee hyvää nähdä että äitikin on rakkauden arvoinen, kaikki miehet eivät ole ilkeitä kuten isä, on erilaisia miehiä, hyviä miehiä, kilttejä miehiä, juomattomia miehiä.
Oma tyttöni sanoi pitävänsä uudestani enemmän kuin isästä, koska tämä ei KERJÄÄ äidin huomiota?!
Kyllä aikuisen hyvä on myös lapsen hyvä, kun vanhempi on onnellinen ja tasapainoinen myös lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja hyväksi.
Saavutettiin nuo olosuhteet kuinka vaikean matkan jälkeen tahansa. Se että vanhempi voi hyvin saa lapsen luottamaan elämään.
No mitäs tuossa alkup. kirjoituksessa sanottiinkaan... "Koskaan ei ero ole lasten parhaaksi ellei riidat sitten ole sitä luokkaa, että perheessä esiintyy väkivaltaa."
Eli teidän perheessä esiintyi väkivaltaa ja erosit kuten tuossa kehotettiinkin. Sitten haistatit kukkasen... niinpä niin.
Ja sinä vaivaudut sanomaan tuon kaiken ääneen, näin syntyy juupas eipäs väittelyitä, jotka ovat hyvin yleisiä jokaisessa liitossa/riidassa.
Olisit voinut sanoa asian nätisti. Ja minä koska olen opinkappaleeni käynyt osaan tuohonkin tökeröön nolaamiseen vastata.
Anteeksi, en lukenut juttua riittävän tarkasti, mutta tämä ihminen katui eroaan vielä 30 v. päästä. Minä en kadu eroani, koska tiesin että tein oikein.
Minusta on inhottavaa että erotilanteessa syyllistetään, kaikki eivät ole yhtä vahvoja kuin minä, joku voi tälläisen "harkitse vielä" luettuaan harkita ja menettää hetkellisen energisyyden jonka avulla ehkä olisi jaksanut erota.
Useimmiten avioero ei ole hetken oikku, edelleenkin olkoon se juridisesti kuinka helppo tahansa, se on vaikea päätös. Jota kyllä harkitaan.
Ja jos ei harkita? Ero sinällään ei ongelmia poista, vain näyttämö muuttuu. jne. jne
anteeksi alkuperäiselle etten lukenut riittävän tarkasti, mutta luettuanikin siinä on joitain kohtia jotka eivät tunnu kivalta.
Tsemppiä meille kaikille selviytyjille. Kyllä suomessa vieläkin on paljon naisia jotka eivät uskalla erota, ja miehiä jotka soittavat poliisit paikalle sen jälkeen kun ovat tappaneet vaimonsa, ennen kuin nostavat piipun suuhunsa ja ampuvat itsensä.
Elämme suomessa, masentuneiden miesten ja pelokkaiden naisten maassa. Aina ei ole hyväksi harkita eroa, joskus on juostava käpälämäkeen sen mitä jalat kantavat. Tämä asia unohdetaan erittäin usein, etenkin kun joku sattuu eroamaan "vain" siitä syystä, ettei liitossa enää ole rakkautta. Joka mielestäni on hyvä syy erota, koska tuon rakkaudettomuuden jälkeen alkavat tulla suuremmat ongelmat... siitä omakin alamäkeni alkoi... rakkaudettomuudesta, jota en myöntänyt itselleni, vuosia väitin itselleni että yhden rakkaus riittää kantamaan kahden liittoa, mutta noin se ei ikävä kyllä ole. Yksin ei voi saada avioliittoa toimimaan, josta syystä sanoisin kaikille teille harkitsijoille, kun ensimmäisestä vakavasta eroajatuksesta on kulunut kolme, neljä vuotta ja ajatus edelleen kiertää aivoissa. on aika ottaa ratkaiseva askel ja erota. Ei tehdä uutta lasta, ei taloa, ei ostaa autoa, vaan EROTA.