Vetäytyvä narsisti pomona

alkaakyllästyttää

Sain hiljattain vahingossa käsiini ammattilaisen tekemän diagnoosin pomostani: narsisti.

Googlasin välittömästi sanan ja sieltähän se löytyi: oman napansa ympärillä liihotteleva egoisti, joka nostetaan esimiesasemaan helposti ja usein ajaa alaisensa burnoutiin. No, ne loppuunpalamisen merkit olen tunnistanutkin itsessäni. Onneksi osaan pitää mielestäni ja kehostani suhteellisen hyvää huolta, työ vain on menettänyt merkityksensä silmissäni.

Pomo on mennyt pahemmaksi ajan mittaan. Saattaa jättäytyä oudoille sairaslomille tai vähintäänkin kadota loppupäiväksi ja jättää työpaikan hommat kontolleni. Olenhan lähin alainen. Työkaverit ottavat jo oppia ja jäävät hekin ilmoittamatta päivän lomille. Työmoraali on romahtanut.

Perusasiatkin kuten laskujen hoitamisen ja uusien työntekijöiden rekrytoimisen pomo jättää tekemättä. Se vaikeuttaa omaa työtäni, mutta itselläni ei ole valtuuksia hoitaa ko. hommia. Uskollisena tyyppinä en ole "kannellut" kenellekään, kuten pomoni pomolle, mutta tilanne alkaa olla tosi tukala. Tuntuu, kuin joutuisin jatkuvasti kantamaan vastuuta omien töideni lisäksi myös pomoni velvollisuuksista.

Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Takataskussa on jo suunnitelma toisiin töihin lähtemisestä, mutta asioiden selvittäminenkin olisi minusta tärkeää. Vai vaarannanko mielenterveyteni jäämällä narsistipomon leipiin?

7

1525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimia

      Lähde! Hae uutta paikkaa niin pian kuin vain pääset!!!

      Narsisti imee kuiviin ja sitten huomaat olevasi kaikesta vastuussa.

      Go away!

      • loimihenkilö

        Olen itse käynyt pohjalla ja vaihtanut paikkaa. En kuvitellut palaavani mihinkään työhön, Mutta energiaa olen saanut muiden arvostuksesta jne.


    • ihmeen töitä

      tulla menttaliteetilla yleensä voi tehdä?!?
      Pyöritättekö kenties jotain pizzeriaa?

      • alkaakyllästyttää

        Ihan siistissä toimistotyössä olen, suuryrityksessä.

        Isossa organisaatiossa tuollainen toiminta tuntuu jäävän piiloon, kun on pomon pomon pomoja ja viesti kulkee vain suoraan ylös- ja alaspäin. Alku ei ollut ihan näin paha, mutta homma on mennyt huonompaan askel askeleelta.

        Luin lisää narsismista: Narsisti ei kunnioita muiden rajoja. Tämäkin tyyppi saattaa soittaa yömyöhällä työasiasta, vaikka seuraavana aamuna häntä ei työpaikalla näy.


      • kuntapuolella sama juttu
        alkaakyllästyttää kirjoitti:

        Ihan siistissä toimistotyössä olen, suuryrityksessä.

        Isossa organisaatiossa tuollainen toiminta tuntuu jäävän piiloon, kun on pomon pomon pomoja ja viesti kulkee vain suoraan ylös- ja alaspäin. Alku ei ollut ihan näin paha, mutta homma on mennyt huonompaan askel askeleelta.

        Luin lisää narsismista: Narsisti ei kunnioita muiden rajoja. Tämäkin tyyppi saattaa soittaa yömyöhällä työasiasta, vaikka seuraavana aamuna häntä ei työpaikalla näy.

        Luonteenpiirteisiin lisäisin itseäni eniten häiritsevän narsistin ominaisuuden. Säännöt eivät koske häntä ja ne vaihtuvat sen mukaan, mikä hänelle on edullista. Hänellä ei ole kykyä ottaa vastaan kritiikkiä, vaan syy ja syyllinen (joku muu)on kaivettava esiin vaikka kuinka vähäpätöisestä asiasta. Ja itse asia jää sivuseikaksi.


      • varastolla
        kuntapuolella sama juttu kirjoitti:

        Luonteenpiirteisiin lisäisin itseäni eniten häiritsevän narsistin ominaisuuden. Säännöt eivät koske häntä ja ne vaihtuvat sen mukaan, mikä hänelle on edullista. Hänellä ei ole kykyä ottaa vastaan kritiikkiä, vaan syy ja syyllinen (joku muu)on kaivettava esiin vaikka kuinka vähäpätöisestä asiasta. Ja itse asia jää sivuseikaksi.

        Meidän uusi, hullu varastopäällikkömme haukkui työntekijän vapaa-ajalla baarissa. Näyttämällä mm. natsimerkkejä, huutamalla Sieg Heil! ja sanomalla että Saat potkut, Kaikki saa potkut!

        Vähentää työpaikan vakihenkilöstöä mutta pitää vuokratyöntekijöitä(!?) mikä on laitonta.

        Ilmoittaa lomauttamisesta jättämällä viikonloppuna puhelinvastaajaan viestin. Ei kestä kritiikkiä vaan antaa potkut jos sanoo jotain vastaan. Keksii kokoajan ties mitä ihme sääntöjä.
        Kaikkien pitäisi olla vaan elottomia robotteja ja tehdä kiltisti työntä mutisematta. Työilmapiiristä on turha edes puhua.

        Työpaikkani motivaatio on ihan nollassa ja koko työpaikka muutenkin tuntuu olevan räjähdyspisteessä. Työntekijät kaikki suunnilleen jonkinlaisessa burn outissa, minä mukaanlukien johtuen jatkuvasta ahdistamisesta ja vainoamisesta. Vanhoja työntekijöitä ei kunnoiteta yhtään ja yritetään väkisin savustaa ulos. Kaikki uudet työntekijät saa parhaat hommat ja paremman palkan.

        Valituksia on yritetty tehdä ylemmille tahoille mutta ei niitä tunnu mikään kiinnostavan. Jopa työterveydenhuollosta on otettu yhteyttä työpaikalleni ja ihmetelty että mikä mättää kun jatkuvasti porukkaa sairaana tai hermolomilla. Eikä tästä uudesta varastopäälliköstä tunnu pääsevän kirveelläkään eroon...mutta ei ole tervettä meininkiä todellakaan...


    • Vaarannatko mielenterveytesi narsistipomon leipiin
      jäämällä?
      Pohdintaasi voisi auttaa tutustuminen Raimo Mäkelän
      kirjaan; "NAAMIONA TERVE MIELI".

      Oman kokemuksenikin mukaan narsistityösuhteessa tulee valittavaksi; TAISTELE TAI PAKENE.
      Kumman valitset - siihen voisit saada Mäkelän selkeätajuisesta kirjasesta vinkkejä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      252
      2662
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      16
      2180
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1902
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1639
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1566
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1093
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1026
    Aihe