Itsepetostako

Aloin tässä tänään hieman ihmettelemään, että kylläpäs naisille on vaikka minkälaisia vartaloa muokkaavia vaatteita. En meinannut uskoa silmiäni, kun näin tv-shopissakin koko keskivartalon peittävän sukan jonka tarkoituksena oli muokata ylämääräinen tavara edullisempiin paikkoihin. Sitten on vielä kaiken maailman täytettyjä liivejä ja vaikka mitä.

Tarvitsevatko naiset tosiaan tälläisiä roskaa tunteakseen itsensä naiseksi? Tarvitsetko sinä vastaavanlaisia apuja? Jos tarvitset, niin miksi? Onko tämä itsepetos välttämätöntä kilpailussa pysymisen kannalta, etenkin kun totuus paljastuu viimeistään silloin kun vaatteen lentävät syrjään. Mitä sanoisit jos miehet alkaisivat kulkemaan peruna housuissa?
381733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

tekee mielenkiintoiseksi kun kaikki ei ole ihan sitä miltä ensin näyttää :) :)

Äänestä

... pelkästään sinkkunaiset, jotka noita vaatteita käyttävät/ostavat - epävarmoja naisia löytyy niin sinkuista kuin vakiintuneistakin.

Ja siksi monet miehet tuntuvat unohtavan näissä ajatuksissaan, että todennäköisesti siellä kotona on jo joku, joka on jo nähnyt naisen au naturel ja muiden miesten yllättyneistä mielipiteistä sen naisen ei tarvitse välittää - kotona oleva on se joka merkkaa. Nuo vaatteet ovat vain siksi, että näyttää hyvältä vaatteissaan ihan yleisesti; ei miehen "nappaamiseksi" ;D.

Äänestä
  • varmasti näinkin, mutta onko se naisellisuus nyt sitten kiinni näistä täytteistä. Miksi ei voisi olla aina au naturel. Eikös joku fiksu ole joskus todennut, että "jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin sitten en kelpaa" tai jotain vastaavaa.

    Eikö se ole sinusta vähän irvokasta, että haluaa edelleen olla seksikäs muiden ihmisten silmissä, kun oma mies jo löytyy kotoa? Eli ei käytetä enää näitä täytteitä miehen nappaamiseksi, vaan siksi että halutaan edelleen että muut miehet katselee sillä silmällä. Onko se jonkinlainen tarve tuntea itsensä mahdollisimman halutuksi, vai mikä?

    Äänestä

  • miehen logiikkaa kirjoitti:

    varmasti näinkin, mutta onko se naisellisuus nyt sitten kiinni näistä täytteistä. Miksi ei voisi olla aina au naturel. Eikös joku fiksu ole joskus todennut, että "jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin sitten en kelpaa" tai jotain vastaavaa.

    Eikö se ole sinusta vähän irvokasta, että haluaa edelleen olla seksikäs muiden ihmisten silmissä, kun oma mies jo löytyy kotoa? Eli ei käytetä enää näitä täytteitä miehen nappaamiseksi, vaan siksi että halutaan edelleen että muut miehet katselee sillä silmällä. Onko se jonkinlainen tarve tuntea itsensä mahdollisimman halutuksi, vai mikä?

    Minusta olisi kyllä toisinaan kiva jos vaikka se oma mies näyttäisi myöskin ihmiseltä kotioloissakin eikä vaan kerran vuodessa kun on jollain häät taikka hautajaiset. Ihan siitäkin huolimatta että tiedän kyllä miltä ukko näyttää pelkissä roikkuvissa kalsareissakin tai ilman rihmankiertämää, ja siitä huolimatta että ukko on jo saanut minut pyydystettyä. Aina silloin tällöin kuulee myös kovaan ääneen päiviteltävän miten mammat päästävät aviossa itsensä rupsahtamaan, mutta sinä siis kannatat tätä "kalsarit kotona ja tuulipuku kaupungilla" -tyyliä ihan avoimesti?

    Nojoo, itseltäni ei kyllä mitään kovin mittavia tukihässäköitä kaapista löydy mutta kun joskus käy vaateostoksilla niin tulee kyllä mieleen tuokin vaihtoehto, kun mallit alkavat olla sellaisia että saa tunkea itsensä sisälle kenkälusikan avulla.... ;-)

    Ja jos kerran vuodessa häissä taikka hautajaisissa pitäisi yrittää pistää vähän siistimpä päälle, niin eipä sen ukkokullan kaapista tai kaupoista miestenosastoilta tule silloinkaan mitään pitsihörhellyksiä vastaan, vaan kestävänoloisia ja selkeänmallisia vaatteita. Naisten vaatteet tahtovat lähtökohtaisesti vaatia kantajaltaankin vähän enemmän tai sitten kyseessä on jokin tätimalliston säkki, mitään siltä väliltä on vaikea löytää.

    Äänestä

  • oman kullan vuoksi? kirjoitti:

    mitään näin radikaalia tarkoittanut. Minusta nainen tarvitse mitään täytteitä ollakseen kaunis. Kuten tuolle toisellekkin jo vastasin. Riittää että on siistit ja juhlavat vaatteet, eikä haise millekään epämääräiselle. Naisilla tietty meikki tekee paljon, mutta siinäkin on helppo mennä liiallisuuksiin. Miksi koet tärkeäksi että sinulla on hautajaisissa oltava pari kokoa isommat tissit? Meinaatko herättää vainajan kuolleista, vai mitä?

    Eli lähinnä niitä syitä haluaisin kuulla, miksi täytettyjä vaatteita pitää käyttää. Eihän miehetkään muutu tripodeiksi muita ihmisiä varten vain siksi, että he eivät ikinä pääse kurkkaamaan hänen housuihinsa, jolloin illuusio on täydellinen. Sanoit että haluat näyttää seksikkäältä miehellesi. Mutta miksi kuvittelet niiden täytteiden vaikuttavan siihen? Hän hän on nähnyt sinut ilmankin niitä ja silti rakastaa sinua ja sitä kautta varmaankin pitää myös seksikkäänä. Eiväthän ne silloin edes vaikuta hänen mielikuvaan sinusta. Vai haluaisitko sinä miehesi heittävän sen perunan housuihin, kunnon olkatoppaukset takin alle tai kenties appelsiinit kainaloihin, jotta miehesi tuntuisi seksikkäämmältä? Näinhän tämän toista varten laittautumisen voisi periaatteessa tulkita tästä sinun viestistäsi. Samalla tavallahan nämä ylimääräiset täytteet lisäisivät miehenkin seksuaalisuutta sinun silmissäsi, kuin sinun käyttämät täyteet häntä varten.

    No tuota, itse takerruin ilmeisesti aloituksesi tukikorsettiosastoon vähän liikaa? En ajatellut nimittäin niinkään seksikkyyttä (=ollenkaan. En ole sinulle aiemmin vastannut henkilö)) tai mitään suuria täytteitä vaan juuri repsahtaneiden paikkojen tukemista enemmänkin...

    En ole topattuihin rintsikoihin juuri tutustunut mutta rohkenen epäillä niiden vaikutuksen ja tarkoituksen olevan ihan noin radikaali kuin mainitsit! Että A-kupista C:hen?

    Itselläni ainakin teettää aivan tarpeeksi töitä löytää ne päällysvaatteet, joten en jaksa uskoa että moni muukaan ihan vartavasten lähtee ostamaan topattuja rintsikoita juuri hautajaisin, tai vastaavasti toppaamattomiakaan: Kyllä monelle naiselle rintsikat on perusvaate jossa on tietty/tietyt itseä miellyttävät ja itselle sopivat mallit joille nainen pysyy uskollisena. Värit ja koristukset saattavat vaihdella mutta malli pysyy samana miellytäväksi havaittuna.

    Miksi ylipäänsä käyttää topattuja, no ehkäpä sitten tietyt vaatteet istuvat paremmin jos on vähän rintavampi kuin luonnossa olisi, tai näin nainen itse ainakin voi kokea? Ja miksi sitten pitää vääntäytyä vaatteisiin jotka eivät ilman apua istu kunnolla, no vaikkapa siksi (niinkuin jo mainitsin) että valikoima tuppaa olemaan vähän niukka, varsinkin jos ei ole aikaa ja rahaa kunnolla panostaa asiaan. Ei naiset ajattele rintojaan kokoajan erityisen seksikkäinä kapistuksina. Joskus jossain tilanteissa niitä ehkä haluaa korostaakin mutta yleensä ovat kyllä varsin arkipäiväiset meidän mielestä!

    Jos nyt unohdetaan se seksi tästä kokonaan, sillä kai kauneutta voi olla ilman seksikkyyttäki? Valtaosan mielestä se nyt vaan on kauniimpi näky jos vaikkapa sääri- ja kainalokarvat eivät naisella rehota niukoissa vaatteissa valtoimenaan. Mutta jos olet syystä tai toisesta estynyt parturoimaan itseäsi juuri sillä hetkellä niin onko se ihan järkytävä huijaus jos vetäisee sukkahousut hameen alle ja pitkähihaisen paidan sen suunnitellun lyhythihaisen sijaan? Ja luultavasti kaikki tietävät tästä huolimatta, eritoten se oma puoliso, että aikuinen ihminen kasvaa karvaa ko. paikoista.

    Onko kyse nyt vain siitä että ymmärrät kaunistautumisen oikein hyvin niin kauan kun pääset itse määrittelemään mikä on tarpeellista ja mikä ei? Vai palataanko edelleen siihen kysymykseen että ei tarvitse enää näyttää kauniilta koska on jo löytänyt puolison?

    "Onko kyse nyt vain siitä että ymmärrät kaunistautumisen oikein hyvin niin kauan kun pääset itse määrittelemään mikä on tarpeellista ja mikä ei? Vai palataanko edelleen siihen kysymykseen että ei tarvitse enää näyttää kauniilta koska on jo löytänyt puolison?"

    mutta en usko puhuvani läpiä päähäni, jos väitän että suurin syy näiden erilaisten vartaloa ehostavien vaatteiden käyttöön on oma riittämättömyyden tunne. Sehän on täyttä paskapuhetta ettei naisille muka löydy vaatteita. Naisillahan on moninverroin suuremmat valikoimat vaatteiden suhteen kuin miehillä. Myös se että laittaudutaan ainoastaan itsensä takia on paskapuhetta. Muiden takia näitä kaiken maailman kotkotuksia siedetään. Kuka nyt haluaisi vapaaehtoisesti kävellä kengissä jotka aiheuttavat jalkakipuja, jos vaihtoehtona olisi mukavat tossut. Ei nämä motiivit oikein käy meikäläisen järkeen. Uusi yritys.

    Ja ei kannata ottaa kaikkea ihan kirjaimellisesti. Esim. tuo rintojen suureneminen parilla koolla oli ainoastaan tarkoitettu kuvaamaan sitä, miksi ylipäätään rintojen pitää kasvaa hautajaisten takia.

    Eikös miesten olikatoppauksetkin ole luonnon kokojen suurentelemista? Eivätkö miehetkin tee toisinaan shatnerit - eli käytä kureliivejä? Eikö miehilläkin ole - jep - etuvarustusta korostavia alushousuja? ;)

    Kyllä ne push-up liivit ja hoikentavat alusvaatteet ovat ensisijaisesti OMAA silmää miellyttämään, eikä missään nimessä sitä varten, että näytetään mahd. seksyiltä miesten silmissä. Sillä, onhan itseä paljon mukavampi katsoa peilistä, kun näyttää hyvältä - se pönkittää itsetuntoa ja saa olon tuntumaan hyvältä :).

    Lakkaappas nyt kuvittelemasta, että kaikki mitä naiset tekevät, johtuu siitä, että miehet ovat heidän maailmansa napa ;D.

    Äänestä

  • Eevavaan... kirjoitti:

    "Eikös miesten olikatoppauksetkin ole luonnon kokojen suurentelemista? Eivätkö miehetkin tee toisinaan shatnerit - eli käytä kureliivejä? Eikö miehilläkin ole - jep - etuvarustusta korostavia alushousuja? ;)"

    miehillekin, mutta eivät ne ole mitenkään suosittuja. Eipä ole suomessa liiemmälti edes kävellyt moisia vastaan. No juhlapuvuissa on pieniä toppauksia, mutta en minä ainakaan niitä kaipaa. Sen sijaan esimerkiksi täytettyjä rintaliivejä näkee joka paikassa ja ovatpa vielä aika suosittujakin naisten keskuudessa. Ja ei nyt eksytä aiheesta. Tee sitten vaikka oma ketju, jos haluat tietää kuinka moni mies kulkee peruna housuissaan ja miksi.

    "Lakkaappas nyt kuvittelemasta, että kaikki mitä naiset tekevät, johtuu siitä, että miehet ovat heidän maailmansa napa ;D."

    No enhän minä niin ole väittänytkään, mutta tämä on kyllä yksi niistä asioista jotka nimenomaan tehdään miesten takia. Puhtaasti itsensä takia pukeutuminen on kyllä täyttä kukkua. Puhuit kuinka se nostattaa itsetuntoa. No niin varmasti nostaakin, mutta mistä se noste mahtaa johtua? No siitä että tietää näyttävänsä seksikkäämmältä miesten silmissä ja myös naisten silmissä. Eli se tieto siitä, että on ehkä asteen verran haluttavampi ja saa sillä hieman kanssasisarten kateutta ja miesten ihailua osakseen. Se on se mikä sitä itsetuntoa nostaa. Jos et voisi esitellä itseäsi kenellekkään, niin millä se itsetunto nousisi tai olisi ylipäätään edes laskenut, kun periaatteessa millään ei olisi mitään väliä. Ei olisi mitään mihin voisi itseään verrata.

    Kuntoilun voi tehdä pelkästään itsensä takia, mutta kyllä siinäkin tulee varmasti mieleen kuinka se samalla parantaa haluttavuutta miesten silmissä, mikä taas parantaa itsetuntoa. Täytteillä taas ei ole juurikaan mitään vaihtoehtoisia fuktioita, kuin sen oman riittämättömyyden tunteen paikkaaminen muiden silmissä, minkä takia sillä voi vaikuttaa positiivisesti itsetuntoon. No voihan niillä joissakin tapauksissa varmaan parantaa vaatteiden istuvuuttakin, mutta pääasiallinen käyttötarve on ilman muuta rintojen keinotekoinen kasvattaminen. Eiköhän sen todista jo niiden mainostaminen.

    Eli miesten takia niitä käytetään. Ja eihän siinä mitään. Kyllä miehetkin tekee kaikenlaista ollakseen haluttuja naisten silmissä. Tosin täytteet harvemmin kuuluvat niihin konsteihin. Niin se vaan menee. Sama kuin Susanna Sievisen silikonitkin, miesten takia otettu, kuten useimmat muutkin silikonit. Harvemmin kyse on oikeasti loogisesta korjauksesta esim. sairauden tai onnettomuuden jälkeen. Jos Sievisellä ei olisi ketään kenelle niitä tissejään esitellä, niin ihan sama se minne ne sojottaisi. Loogista, eikö vain. Kysymys kuuluukin, tarvitsetko sinä näitä täytteitä tunteaksesi itsesi naiseksi?

    Tusina naista sanoo sinulle, ettei asia ei ole niin kuin väität, mutta sinä intät vastaan, koska olet päättänyt, että asia on juuri niin. Omassa todellisuudessasi varmasti sitten oletkin oikeassa - tusinassa muussa et kuitenkaan ;).

    Itse omistan yhdet push-up liivit ja tusinat muunlaiset. Push-upit tulevat käyttöön silloin, kun muut ovat pesussa ja hyvin harvoin ne kaikki muut samaan aikaan ovat pesussa.

    Naiseuteni - kuten tuskin kenenkään muun naisen naiseus - ei riipu vanuista ja toppauksista; mitä virkaa silloin olisi munasarjoillani, kohdullani, emättimelläni, lanteillani, rinnoillani, pehmeällä ihollani ja täyteläisillä huulillani ja ENNENKAIKKEA sillä, että tiedostan olevani nainen yhtä varmasti kuin kadulla kävelevän miehen tunnistan mieheksi? Yhtä naurettava ajatus olisi, että miehen miehisyys riippuu siitä, kuinka suuren auton hän omistaa.

    Mutta joo, minä kiitän ja kuittaan, sillä tämä keskustelu tästä tuskin hedelmällisemmäksi muuttuu, jatka väittelemistä. Sinulle (ja muillekin) hyvää päivänjatkoa! :)

    PS. Ei minun tarvitse tehdä galluppeja siitä, kuinka moni mies kulkee peruna housuissa: kyllähän sen jo silmillä näkee (kuten varmasti push-up liivitikin), ja jos mies kulkee peruna housuissa, niin kulkekoon - en minä sitä "perunaa" ole hakemassa, kyllä minulle merkkaa miehessä vähän muutkin asiat - kuten luonne. Vaikka, onhan miehen muhkea etumus toki piristys silmälle, mielikuvana (oli peruna tai luomu), jolla ei loppupeleissä ole kuitenkaan mitään merkitystä. Olettaisin, että useimmilla miehillä on sama push-up liivien suhteen, elleivät ole pinnallisempia kuin naiset.

    Äänestä

  • Eevavaan kirjoitti:

    "Tosiaan sitä miehen logiikkaa. Tusina naista sanoo sinulle, ettei asia ei ole niin kuin väität, mutta sinä intät vastaan, koska olet päättänyt, että asia on juuri niin. Omassa todellisuudessasi varmasti sitten oletkin oikeassa - tusinassa muussa et kuitenkaan ;)"

    sinä haluat tämän asian itsellesi uskotella. Miehen logiikka on juuri sitä, että kaiken on oltava loogista. Olen päätynyt tälle kannalle, koska sille on järkeviä perusteluita, missä ovat sinun loogiset perustelusi? Vai onko se sinusta hyvä perustelu, kun tarpeeksi moni alkaa uskomaan johonkin, niin se muuttuu faktaksi? Heti kun pystyt kertomaan edes pari järkevää selitystä sille, miksi naiset käyttävät näitä täytteitä pelkästään itsensä takia, niin minä lupaan harkita kantani muuttamista. Minä kun en keksi ensimmäistäkään syytä. Ihan sama se minulle kuinka monta ihmistä on samaa mieltä sinun kanssasi. Ei se tee väittämästäsi automaattisesti totta. Luultiinhan aikoinaankin että maapallo on litteä ja kuinkas siinä kävikään. Että kerropas nyt sitten miksi nainen käyttää pelkästään itsensä takia erilaisia täytteitä? Miten ne pari ylimääräistä senttiä rintojen päällä voivat vaikuttaa naiseen, ellei kukaan ole niitä näkemässä?

    Äänestä

  • Eevavaan... kirjoitti:

    Eikös miesten olikatoppauksetkin ole luonnon kokojen suurentelemista? Eivätkö miehetkin tee toisinaan shatnerit - eli käytä kureliivejä? Eikö miehilläkin ole - jep - etuvarustusta korostavia alushousuja? ;)

    Kyllä ne push-up liivit ja hoikentavat alusvaatteet ovat ensisijaisesti OMAA silmää miellyttämään, eikä missään nimessä sitä varten, että näytetään mahd. seksyiltä miesten silmissä. Sillä, onhan itseä paljon mukavampi katsoa peilistä, kun näyttää hyvältä - se pönkittää itsetuntoa ja saa olon tuntumaan hyvältä :).

    Lakkaappas nyt kuvittelemasta, että kaikki mitä naiset tekevät, johtuu siitä, että miehet ovat heidän maailmansa napa ;D.

    "Lakkaappas nyt kuvittelemasta, että kaikki mitä naiset tekevät, johtuu siitä, että miehet ovat heidän maailmansa napa ;D."

    Ei tässä siitä ollut kysymys, vaan siitä, että useimmille naisille heidän oma vartalonsa on maailman napa. Tätä pystyy harva nainen myöntämään.

    Äänestä

  • miehen logiikkaa kirjoitti:

    "Tosiaan sitä miehen logiikkaa. Tusina naista sanoo sinulle, ettei asia ei ole niin kuin väität, mutta sinä intät vastaan, koska olet päättänyt, että asia on juuri niin. Omassa todellisuudessasi varmasti sitten oletkin oikeassa - tusinassa muussa et kuitenkaan ;)"

    sinä haluat tämän asian itsellesi uskotella. Miehen logiikka on juuri sitä, että kaiken on oltava loogista. Olen päätynyt tälle kannalle, koska sille on järkeviä perusteluita, missä ovat sinun loogiset perustelusi? Vai onko se sinusta hyvä perustelu, kun tarpeeksi moni alkaa uskomaan johonkin, niin se muuttuu faktaksi? Heti kun pystyt kertomaan edes pari järkevää selitystä sille, miksi naiset käyttävät näitä täytteitä pelkästään itsensä takia, niin minä lupaan harkita kantani muuttamista. Minä kun en keksi ensimmäistäkään syytä. Ihan sama se minulle kuinka monta ihmistä on samaa mieltä sinun kanssasi. Ei se tee väittämästäsi automaattisesti totta. Luultiinhan aikoinaankin että maapallo on litteä ja kuinkas siinä kävikään. Että kerropas nyt sitten miksi nainen käyttää pelkästään itsensä takia erilaisia täytteitä? Miten ne pari ylimääräistä senttiä rintojen päällä voivat vaikuttaa naiseen, ellei kukaan ole niitä näkemässä?

    Älä yritä edes ymmärtää putkiaivoillasi koko asiaa, jookos? ;-D

    Faktaa on se, että hyvännäköisenä on hyvä olla! Ihan yksin kotonakin. Yhden krapulasunnuntain voi venyä eiliset meikit naamalla ja hiukset takussa ja reikäisessä yöpaidassa mutta melkein se jo iltaan mennessä alkaa vituttaa. Vaikka kukaan ei edes näkisi. Jos et pysty ymmärtämään täysin loogisia perusteita niin älä silti väitä ettei niitä ole ollenkaan. Putkiaivosi eivät nyt riitä tähän asiaan.

    http://www.mulletoi.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=0110

    :-D

    Äänestä

  • oman kullan vuoksi? kirjoitti:

    Älä yritä edes ymmärtää putkiaivoillasi koko asiaa, jookos? ;-D

    Faktaa on se, että hyvännäköisenä on hyvä olla! Ihan yksin kotonakin. Yhden krapulasunnuntain voi venyä eiliset meikit naamalla ja hiukset takussa ja reikäisessä yöpaidassa mutta melkein se jo iltaan mennessä alkaa vituttaa. Vaikka kukaan ei edes näkisi. Jos et pysty ymmärtämään täysin loogisia perusteita niin älä silti väitä ettei niitä ole ollenkaan. Putkiaivosi eivät nyt riitä tähän asiaan.

    uskomaan, että nainen haluaa olla kotioloissakin siisti pelkästään itsensä takia, mutta siitä ei nyt tainutkaan olla kyse, vai oliko muka? Sinä puhut nyt räjähtäneen näköisen naisen laittautumisesta normaaliksi, etkä normaalin naisen laittautumisesta parhaimmilleen. Kyllä minä sen tiedän, että naiset ovat miehiä astetta tarkempia ulkonäkönsä suhteen, mutta ei tähän kuulu mitkään vartaloa muovaavat lisävarusteet. Ei ainakaan kun puhutaan kotioloista tai itseään varten laittautumisesta. Vai yritätkö muka väittää, että naiset vetävät useinkin täyden tällingin ihan pelkästään kotioloja varten? Voin vaan kuvitella kuinka sinäkin tiskaat ja siivoat samassa asusteessa jolla käyt baareissa iskemässä miehiä. Eihän naiset edes nykyään käytä omia käsiään tiskatessa tai pyykkiä pestessä, vaan koneet hoitavat homman tai käsiin vedetään kumihanskat. No enhän minä tiedä vaikka joku nainen oikeasti huitelisi aina myös kotonaan täydessä taisteluvarustuksessa, mutta aika harvassa taitavat olla.

    Kyllä tämä laittaituminen tapahtuu silloin, kun lähdetään ihmisten ilmoille. Eli toisin sanoen välitetään siitä mitä muut sinusta ajattelevat ja halutaan olla muiden silmissä parhaimmillaan. Myös nämä täytteet ovat osa sitä kulissia, kulissia jota kotona ei tarvitse pitää yllä, koska kukaan ei ole katsomassa. Siksihän naisen tavoittaakin lähinnä kotosalta ilman näitä ylimääräisiä avuja. Toki lauttautumisen motiiveista voidaan lähteä saivartelemaan. Eli nainen laittautuu, koska haluaa näyttää hyvältä muiden ihmisten silmissä ja koska hän tietää laittautumisen takia näyttävänsä hyvältä muiden silmissä, hänelle tulee siitä itsevarmempi ja parempi mieli eli hän siis tekee sen itsensä takia, eikä muiden. Pettämätön logiikka, hienoa. Mutta todellisuudessa laittautumisen motiivina toimii ainoastaan vastaaminen muiden asettamiin odotuksiin, mitä tulee haluttavan naisen ulkonäköön. Ja tämä siis erityisesti miesten näkökulmasta, koska heihinhän siinä halutaan vaikutus tehdä. Kumpi teoria kuullostaa paremmalta. Se riippuu ihan siitä mitä haluaa itselleen uskotella.

    ****************************************************

    Ja sitten yleisempää asiaa. Miksi täällä ei ikinä voi keskustella niin, että perustellen puolustaa omaa kantaansa? Miksi se on jänkkäämistä, jos on vahvasti jotain mieltä asiasta? Ja miksi pitää mennä henkilökohtaisuuksiin ja puhua alentuvasti minun älykkyydestäni? Se kun ei tainut missään vaiheessa olla tämän ketjun puheenaiheena. Minä tulkitsen sen niin, että silloin ovat sanottavat loppuneet varsinaisen aiheen suhteen ja yritetään vielä poistua arvokkaasti.

    Vaikka puolustan omaa mielipidettäni, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että yrittäisin aina saada kaikki muut puolelleni, ennen kuin suostun lopettamaan keskustelun. Miksi joidenkin pitää aina vielä keskustelu henkilökohtaiselle tasolle, jos joku haluaa kyseenalaistaa sinun mielipiteesi? Ei keskustelu ole pelkkää mielipiteiden vaihtoa, vaan myös niistä kiistelyä. Eikä sen tarvitse automaattisesti tarkoittaa sitä, että toisen on aina oltava oikeassa ja toisen väärässä. Nämä keskustelut ovat kaikkien luettavissa ja jokainen voi tehdä niistä omat johtopäätöksensä.

    Jos kyse on aiheesta jossa on helppoa nähdä mielipiteen suuri painoarvo, kiistelyä on aika hankala edes yrittää muodostaa. Jos joku kysyisi vaikka "kumpi näistä kahdesta naisesta on kauniimpi?", niin paha siinä on lähteä mihinkään suuntaan kiistelemään toisenlaisten mielipiteiden kanssa, kun kyse on makuasiasta. Vai oletko joskus nähnyt minun keskustelevan voimakkaasti tälläisissä aiheissa? Tähän aiheeseen liittyy kuitenkin vahvasti myös tekojen motiivit, joten miksi niistä ei saisi kiistellä?

    Äänestä

niitä vaatteita ja jaella kaikille...

Saat vain ihailla.....ja jäädä ilman.

Äänestä

Nämä naiset ovat narsistisimpia olentoja mitä planeetalta löytyy ja valitettavasti heitä on todella suuri osuus kaikista naisista.

Äänestä
  • heh...

    Väärä lääkitys? ;DDDD

    Äänestä

sulle kuuluu, miten toiset pukeutuvat?

Ja toiseksi, missä menee se luonnollisuuden raja? Ei käytetä deodoranttia, ei vessapaperia, ei suihkua, ei kampaa, ei saippuaa, ei kosteusvoiteita, ei lääkkeitä, ei istuvia vaatteita, ei tukevia sukkia, ei vyötä, ei joustavia vaatteita, ollaan vaan naturel ja alasti.

Kohennahan sitä lakanaasi, ja kokeile vaikka laittaa kulmat solmuun... Vaihtelu virkistää! ;)

Äänestä
  • "Aha. Mitäkös se sulle kuuluu, miten toiset pukeutuvat?"

    kuulukkaan mitään, eikä ole pakko kertoa jos ei halua. Tämä on vaan kysymys siinä missä muutkin tämän palstan kysymykset, joihin voi minusta ihan huoletta vastata anonyymisti. Toisella palstalla sentään kyseltiin eri kokoisista tisseistä ja tuli sata vastausta.

    Au naturellilla tarkoitin sitä, että ei käytettäisi mitään täytteitä tai vastaavia vartaloa muovaavia vaatteita, vaan oltaisiin omia itsejämme. Perushygienia on tietty ok, samoin siististi pukeutuminen. Mutta miksi tämän lisäksi pitää vielä korostaa omaa seksikkyyttää muille? Eikö se perussetti puhtailla tai juhlavilla vaatteilla ja kevyillä meikellä riitä?

    Äänestä

  • miehen logiikkaa kirjoitti:

    "Aha. Mitäkös se sulle kuuluu, miten toiset pukeutuvat?"

    seksikkäitä ihmisiä. Ei niitä kaikkia riisua silti tarvitse. Tuskin siinä muille mitään korostetaan, itseä varten aikuiset ihmiset itseään laittavat. Vai vituttaako sua naisesi seksikkyys, ettei vaan muut katselisi...?

    Jokaiset farkut muokkaavat vartaloa, samoin paidat. Jotkut vaatteet korostavat niitä omia hyviä puolia, jotkut peittävät niitä huonoja. Eli kaikki sellainen on kiellettyä? Ei saa näyttää kuin huonot puolensa, jotta sinä saisit paketissa sen mitä olet ostamassa?

    Äänestä

  • kiva katsella kirjoitti:

    tarvitse mitään tälläisiä täytteitä ollakseen miehiä, miksi siis naiset tarvitsisivat. Ei minua seksikkyys vituta. Kyllä minäkin tykkää katsella kauniita naisia, mutta ei siihen mitään kaiken maailman teko sitä teko tätä tarvita. Siitä vaan jos itsetunto jo jostain täytteistä kiinni. En minä yritä sanoa miten ihmisten tulisi toimia tämän asian suhteen. Haluaisin vaan kuulla hieman perusteluita sille, miksi tälläinen pelleily koetaan välttämättömäksi. Ei tässä minusta ole muusta kyse kuin oman riittämättömyyden tunteen paikkaamisesta. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta turha suuttua jos minä en tätä oikein ymmärrä.

    Äänestä

  • kiva katsella kirjoitti:

    seksikkäitä ihmisiä. Ei niitä kaikkia riisua silti tarvitse. Tuskin siinä muille mitään korostetaan, itseä varten aikuiset ihmiset itseään laittavat. Vai vituttaako sua naisesi seksikkyys, ettei vaan muut katselisi...?

    Jokaiset farkut muokkaavat vartaloa, samoin paidat. Jotkut vaatteet korostavat niitä omia hyviä puolia, jotkut peittävät niitä huonoja. Eli kaikki sellainen on kiellettyä? Ei saa näyttää kuin huonot puolensa, jotta sinä saisit paketissa sen mitä olet ostamassa?

    sinusta on siis kivat katsella seksikkäitä naisia? Pidätkö itseäsi heterona?

    Äänestä

Toi on enemmänkin muiden petosta kun itsepetosta.
Eletään laiskoina. Isutaan töissä ja kotona. Vedetään skeidaa naamariin. Ja kun pitäisi olla ihmisen näköinen, vedetään muotoileva kortsu päälle. Onneksi mun ei tartte.

Äänestä

tuo harhaanjohtamiselta kuulostaa. Mutta kun katukuvaa katselee, niin kyllä ne toppaukset on enemmän nuorten naisten käytössä, jolloin kyseessä voi olla epävarmuus. Ja ne vanhemmat naiset, joille korsetti olis helvetin paikallaan, antavat muotojensa roikkua estoitta. He ovat sitten varmaan niin sinut vartalonsa kanssa, että eivät enää välitä, vaikka kanssaihmisistä se ei kaunista katsottavaa oliskaan.

Itse henkilökohtaisesti olen haaveillut korsetista/vyötärökorsetista, koska ne ovat älyttömän hienoja, mutta jumalattoman kalliita. Kiristykseen (vyötärön kaventamiseen/vartalonmuokkaukseen) ei ole tarvetta, mutta ne olis selälle hyviä.

Äänestä
  • Onhan se niin, että niitä korsetteja yms. vermeitä ei sit käytäkkään ne, kenelle ne olis hyvät olla tai kenelle ne on suunniteltu.

    Et jostain korsetista tulee muotijuttu, ja niitä käyttää nuoret yms. joilla ei se pahin tarve olis niitä käyttää.

    En nyt sano, että keski-ikäisten naisten pitäis käyttää korsettia. Mut nään ton korsetin kohderyhmän eniten noissa ihmisissä, ja varmaan ihan silmää ruokkivaa tulosta vois tulla korsetinpidolla enemmän. Korsetista on tullut muotijuttu, goottihenkinen varuste, "toppi". Tosin on varmaan nättejä ja sen alkuperäisen ideansa ajavia korsetteja onneks myös.

    Äänestä

  • Tyttis79 kirjoitti:

    Onhan se niin, että niitä korsetteja yms. vermeitä ei sit käytäkkään ne, kenelle ne olis hyvät olla tai kenelle ne on suunniteltu.

    Et jostain korsetista tulee muotijuttu, ja niitä käyttää nuoret yms. joilla ei se pahin tarve olis niitä käyttää.

    En nyt sano, että keski-ikäisten naisten pitäis käyttää korsettia. Mut nään ton korsetin kohderyhmän eniten noissa ihmisissä, ja varmaan ihan silmää ruokkivaa tulosta vois tulla korsetinpidolla enemmän. Korsetista on tullut muotijuttu, goottihenkinen varuste, "toppi". Tosin on varmaan nättejä ja sen alkuperäisen ideansa ajavia korsetteja onneks myös.

    korsetteja näkee ihan pennuillakin, nimenomaan tämän goottimuodin ansiosta. Korsetit pitäis teettää omien mittojen mukaan, jolloin niistä sais täyden hyödyn irti, eikä ostaa mitään Anttilan halpapaskaa. Tuossa firma, mistä löytyy esimerkkejä tällaisista kunnon korseteista http://www.bellemodeste.com/

    Äänestä

  • lilylioneye kirjoitti:

    Goottimaisuudessa on kieltämättä jotain kiehtovaa. Korsetilla saa kivasti tiimalasivartaloa aikaiseksi, mutta vaikea uskoa että sellaisissa tamineissa olisi kovin mukava liikkua jatkuvasti.

    http://irc-galleria.net/archive.php?nick=ChastityRaven&album_id=all

    et kukaan jaksaa kulkee 24/7 tollasissa vermeissä. Itekin pukeudun goottityyliin, mut joka tilanteessa se ei ole mahdollista, esim. töissä tai näillä pakkasilla.

    Äänestä

  • miehen logiikkaa kirjoitti:

    Goottimaisuudessa on kieltämättä jotain kiehtovaa. Korsetilla saa kivasti tiimalasivartaloa aikaiseksi, mutta vaikea uskoa että sellaisissa tamineissa olisi kovin mukava liikkua jatkuvasti.

    http://irc-galleria.net/archive.php?nick=ChastityRaven&album_id=all

    vaikuttavat kyllä aivan käsittämättömän paljon...
    hätkähdytti kaikkien noiden sex goddess-kuvien jälkeen että meikin alla on tämä lähinnä suojelunhalua herättävä pikkutyttö: http://irc-galleria.net/view.php?nick=ChastityRaven&image_id=45091645

    Äänestä

  • ja vaatteet kirjoitti:

    http://img154.imageshack.us/my.php?image=meikkijl0.jpg

    Lähinnä ihon luonnoton tasaisuus kauttaaltaan on se minkä ensin huomaa. Myös kuvien retusointi tekee ihosta epätodellisen virheettömän. Ei ihmekään että näihin kuviin uskovilla on ongelmia itsetuntonsa kanssa. Ei kukaan voi oikeasti olla tuollainen ja se pitäisi sisäistää että ei tarvitsekaan olla.

    Äänestä

Ajatelkaas vähän. Perus-Pera saa houkuteltua mielestään hemaisevan daamin mukaansa baarista. Makuuhuoneessa daami riisuu perukkinsa, tekohampaansa, irtoripsensä ja -kyntensä, kuoriutuu korsetistaan, tukisukkahousuistaan ja muista vartaloa muokaavista vetimistään, sotamaalauksesta nyt puhumattakaan. Voisi siinä alaleuka hämmästyksestä pudota...

Äänestä
  • vehkeen kokokaan baarissa selviä, vaikka vatsanahan roikkumisen huomaakin ;) Mutta Pena saa sen anteeksi. Paitsi sen pienen peniksen.

    Äänestä

Mä käytän tälläisiä muokkauskikkoja elämässäni:

-Silmänympärysvoide (silmäpussit veke tummat silmänalukset),

-varmaan valokylä tulevaisuudessa...vielä ei tarvi onneks

-push-up-rintsikat

-joskus kokeillut hoikentavia sukkahousuja

-kasa meikkiä

Äänestä
  • Kerrohan nyt toki kuppikokosi.

    Äänestä

Mutta kaupasta on vaikea löytää naisten vaatteita, jotka ei nuole ihoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

miehen logiikkaa kirjoitti:

Aloin tässä tänään hieman ihmettelemään, että kylläpäs naisille on vaikka minkälaisia vartaloa muokkaavia vaatteita. En meinannut uskoa silmiäni, kun näin tv-shopissakin koko keskivartalon peittävän sukan jonka tarkoituksena oli muokata ylämääräinen tavara edullisempiin paikkoihin. Sitten on vielä kaiken maailman täytettyjä liivejä ja vaikka mitä.

Tarvitsevatko naiset tosiaan tälläisiä roskaa tunteakseen itsensä naiseksi? Tarvitsetko sinä vastaavanlaisia apuja? Jos tarvitset, niin miksi? Onko tämä itsepetos välttämätöntä kilpailussa pysymisen kannalta, etenkin kun totuus paljastuu viimeistään silloin kun vaatteen lentävät syrjään. Mitä sanoisit jos miehet alkaisivat kulkemaan peruna housuissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu