PITÄSKÖ JO

Meillä on puolisoni kanssa 9 vuoden menneisyys. Olemme naimisissa ja 2 alle kouluikäistä lasta. On omakotitalot ja autot ja kaikki. Ulkoisesti kaikki näyttäisi siltä kuin olisimme onnellisia. Onnettomuus suhteessammme on kuitenkin jatkunut oikeestaan koko meidän suhteemme ajan. Aikoinaan rakastuin mieheeni tulisesti. Kasvoin häneen kovasti kiinni ja huomasin tekeväni hänen eteensä aina mitä vain hän pyysikin. Samaan aikaan unohdin ystäväni...Huomasin ettei minulla ollut elämässä enää paljon muuta kuin mieheni. Olin varmasti joka miehen ihanne nainen aina valmis tekemään miehen tahdon mukaan. Pian suhteeseemme tuli mukaan väkivalta. Henkinen ja joskus fyysinenkin. Kaikesta huolimatta annoin hänelle aina toistuvasti anteeksi. Nyt suhteemme on ollut jo 5 vuoden ajan fyysisesti väkivallaton. Henkinen väkivalta sen sijaan jatkuu. Pitkän aikaa meni ihan kivasti ja jaksoin aina uskoa tulevaisuuteen, koska olin todennut mieheni tosissaan pystyvän muuttumaan. JA rakastin häntä. Nyt suhteemme on tosissaaan ajautunut karille. Kaikki alkoi siitä, kun palasin hoitovapaalta takaisin töihin kesän jälkeen. Alkoi tulemaan työbileitä ym. menoja. ALoin vihdoin huomata että elämässä on muutakin ja että tarvitsen muutakin, kuin vain aina kotona olemista. Lähdin työn ohessa opiskelemaan ja aloitin uuden harrastuksen. Otin ystäviini uudestaan yhteyttä ja lähdin heidän kanssaan juhlimaan (n kerran kk). ELi aloin tekemään omia juttuja, elämääm omaakin elämää perhe-elämän lisäksi. Mieheni ei tätä hyväksy. Hän haluaisi että olisin se sama pikkuvaimo, kuin suhteemme alussa. Hän on toistuvasti kertonut kuinka haluaa eroon minusta. Ei kuulemma vaan sovita yhteen ku ollan niin erilaisia. Edelleen henkinen väkivalta syyllistäminen haukkuminen nimittely on jatkunut ja se on asia joka kuluttaa kaikkein eniten ja murskaa itseluottamusta. Vaikka tiedän että olen oikeasti hyvä ihminen. Olen kaikkeni yrittänyt tehdä suhteemme eteen keskustellut antanut anteeksi tuhansia kertooja, jotenkin vain tuntuu etten enää voi oikeasti tehdä mitään. Yksin ei kai voi taistella. Ainoa mikä auttaisi olisi vrmaan se, että luopuisin taas kaikesta omasta elämästäni, mutta onko se sen arvoista? Tulevaisuus yh:na pelottaa
212222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ei kyllä tarkoiteta olevan BILETTÄMISTÄ, se on jotain kyllä muuta. Tee jotain järkevää sillä omalla elämälläsi, -perusta yritys, hanki järkevä harrastus, vaikka opiskele. Miehesi on todellakin oikeassa, oman elämän hassaus ei ole mitään ihannoitavaa vierestä katsottavaa....

Minäkin hänen housuissaan jättäisin sinut, todennäköisesti.

Äänestä
  • Vai että ihan työbileitä, joopa joo...hauska provo noin miehen kirjoittamaksi mutta kuten selkeesti huomaa, ei mies ole äiti eikä näytä tietävän todellisen lapsiperheen arjen pyörittämisestä mitään, ulkoisia kliseitä osaat kyllä luetella mutta opettele edes kappalejako seuraavalla kerralla niin voisi tuo uskottavuuskin parantua...
    parempi yritys ensi kerralla "pikkuvaimo"..

    Äänestä

  • Hoidettuaan lapset kotona,hän palasi työelämään.Noin voi tehdä ei siinä mitään.Tuli harrastuksia ja sosiaalista elämää kodin ulkopuolella (biletys kerran kk).Mitä tämä vaimo teki siis väärin??Ei pettämistä ei laiminlyöntejä perhettä kohtaan.Hieman vain omaakin aikaa,itsellisyydeksi sitä kutsutaan.Avioliitto ja perhe-elämä ei ole vaimon vankila.Jos mies on niin lapatossu että ei voi itse harrastaa muuta kuin vaimonsa passatuksi tulemista sohvalta käsi joutanee mennäkkin.Tympii tollaset riipppa siipat jotka ei uskalla irrottautua vanhasta totutusta.Elämäntilanteet muuttuu ja ihmiset sen mukana ja kasvun varaa pitäisi olla molemmilla toteuttaa itseään.Vain sovinistisika äijät pelkää muutoksia.

    Äänestä

  • yhteen sanaan kirjoitti:

    Hoidettuaan lapset kotona,hän palasi työelämään.Noin voi tehdä ei siinä mitään.Tuli harrastuksia ja sosiaalista elämää kodin ulkopuolella (biletys kerran kk).Mitä tämä vaimo teki siis väärin??Ei pettämistä ei laiminlyöntejä perhettä kohtaan.Hieman vain omaakin aikaa,itsellisyydeksi sitä kutsutaan.Avioliitto ja perhe-elämä ei ole vaimon vankila.Jos mies on niin lapatossu että ei voi itse harrastaa muuta kuin vaimonsa passatuksi tulemista sohvalta käsi joutanee mennäkkin.Tympii tollaset riipppa siipat jotka ei uskalla irrottautua vanhasta totutusta.Elämäntilanteet muuttuu ja ihmiset sen mukana ja kasvun varaa pitäisi olla molemmilla toteuttaa itseään.Vain sovinistisika äijät pelkää muutoksia.

    No voi että sulla on kyllä mielipiteitä joka paikkaan. Joskus voisit pitää ne omana tietonasi. Bilettäminen on tosiaan pelkkää itsekeskeistä elämäntapaa. Jos on mies ja lapsia ja yhtäkkiä aloittaa bilettämisen kun se avioliiton alkuvuosina jäi niin vähälle, on aivan ymmärrettävää jos siitä tulee perheeseen ongelmia.

    Kasva aikuiseksi, mene naimisiin (jos pääset) ja hanki pari lasta. Tule sitten moralisoimaan avioeron kanssa taistelijoita.

    Äänestä

Ensinnäkin: vain mies voi kirjoittaa noin pinnallisesti. Toisekseesn: vain amiksen käynyt mies voi kirjoittaa noin huonosti.

Äänestä

vielä kannata luovuttaa. Kun tuota väkivaltaakin on ollut suhteessa mukana kauan, niin siihen on jo tottunut. Se on vähän sama juttu kuin jääpuikko takapuolessa: Aluksi tuntuu hieman epämiellyttävältä, mutta vähän ajan päästä se jo vaatii sitä.

Äänestä

Vaikeita asioita. Itse huomasin kun pidin vaimostani liikaa kiinni kun hän olisi halunnut mennä sukulaisiin, käskeä ja mennä kavereille lähes päivittäin. Ihmettelin sitä miksi hän ei viihdy meidän kanssa kotona.

Lähes kaikki vapaa-aika meni siihen kun hän kirjoitteli kortteja tai puhu puhelimessa tms.

Osteli lahjoa, oli muille mieliksi.

Uuvutti itsenä työnteolla ja toisista ihmisistä huolehtimiseen.

Olin umpikujassa. Me erosimme koska ajattelimme asioista niin paljon erillailla. Ero oli hänelle todella raskas.
Jälkeenpäin juttelin erään henkilön kanssa silloisesta tilanteestani ja hän sanoi heti, että silloinen vaimoni on läheisriippuvainen.

Monista riippuvuuksista voi päästä eroon kun vaan lopettaa niiden käyttämisen. Läheisriippuvainen ihminen on pohjimmiltaa heikko ja itsetunnoton. En usko, että hän tulee koskaan oikeasti olemaan onnellinen. Vain jos muut on niin hänkin on!

Olihan siihen eroon silloin paljon muitakin syitä kuin tämä, mutta oli pakko kirjoittaa kun tuli sellainen olo.

Äänestä

Jotain samaa tuossa on kuin oli elämässäni, väkivaltaa, henkistä ja fyysistä jne.

Minä erosin, ennen kuin aloin bilettää, ei kun en alkanut bilettää, lopetin kaiken alkoholinkäytön, loin uran ja elelen yh:na ja erittäin tyytyväisenä omaan elämääni.

Miksi riutua ja valittaa, kun voi valita elää.

Äänestä

juuri noin. Mulle heti kaikki nyt! Voih. Läheltä seurannut kun eräässä suhteesa mies ei sano mitään. Tienaa helvetisti ja muija määrää. Mies periaatteessa aika munaton. Vasta aikuisiällä ruvennut seurusteleen. Mies hiljainen ja nainen kaikkea muuta. Säälin.

Äänestä
  • En ensin keksinyt kuinka kirjoituksesi liittyy MITENKÄÄN tuohon yllä olleeseen avaukseen ... mutta sitten oivalsin.

    AP:han kirjoitti mm. "Pian suhteeseemme tuli mukaan väkivalta. Henkinen ja joskus fyysinenkin. Kaikesta huolimatta annoin hänelle aina toistuvasti anteeksi."

    Nimenomaan munattomat miehet noin menettelevät, ja itse olen sitä mieltä ... että ekasta iskusta avioeroa hakemaan heti. Se toistuu ennemmin tai myöhemmin, kuin pettäminenkin.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    En ensin keksinyt kuinka kirjoituksesi liittyy MITENKÄÄN tuohon yllä olleeseen avaukseen ... mutta sitten oivalsin.

    AP:han kirjoitti mm. "Pian suhteeseemme tuli mukaan väkivalta. Henkinen ja joskus fyysinenkin. Kaikesta huolimatta annoin hänelle aina toistuvasti anteeksi."

    Nimenomaan munattomat miehet noin menettelevät, ja itse olen sitä mieltä ... että ekasta iskusta avioeroa hakemaan heti. Se toistuu ennemmin tai myöhemmin, kuin pettäminenkin.

    Ethän tiedä miten tämä pikkuvaimo käyttäytyy miestään kohtaan. Ei olisi ensimmäinen nainen, joka omalla provosoinnillaan saa miehen raivoon ja sitten heittäytyy marttyyriksi. Henkistä väkivaltaa voi tapahtua toisinkin päin, sitä voi tehdä myös tarkoituksettomasti. En menisi nimittelemään ketään munattomaksi kun on vain yhden osapuolen kertomus tilanteesta.

    Päivänselvää kai on, että aloittaja on tyytymätön tilanteeseen. Hän on se joka suhteen alussa oli "tulisen rakastunut ja mieheen takertunut". Ei ole enää. Sitten miehen pitäisi vielä ymmärtää, että nainen muuttuukin täysin eri ihmiseksi kuin mitä oli suhteen alussa.

    Ehkä he eivät suhteen alussa keskustelleet niistä asioista joihin toisessa rakastui. Ehkä mies rakastui naiseen joka takertui ja teki mitä mies halusi. Toisenlaisen naisen - tämän nykyisen kaltaisen itsenäisen - kanssa mies ei olisi mennyt naimisiin.

    Jos nyt on selvää, ettei mies pidä naisesta tällaisena, muuttuneena, miksi eivät eroa sovussa, sen sijaan että kumpikin pitää kiinni oikeuksistaan olla erilainen ja silti pakottaa toinen elämään saman katon alla.

    Fyysinen väkivalta ei ole merkki rakkaudesta. Ei etenkään jos on toistuvaa. Miksi nainen haluaisi väen väkisin elää sellaisen miehen kanssa joka ei rakasta? Keskustelemalla harvoin rakkaus tulee takaisin (jos ei sitä ole koskaan ollutkaan).

    Äänestä

  • Munattomia molemmat kirjoitti:

    Pikkuvaimo siis on syyllinen iskuihin joita satelee???

    Itse olin vaimo, mies oli mieltä ettei ketään tässä maailmassa saa lyödä, ei miehiä, ei lapsia, eikä etenkään naisia.

    Paitsi minua

    Minä ansaitsin lyönnit?? Olin syyllinen siihen että mies JOUTUI käyttämään väkivaltaa minuun. Minun pitäisi pyytää häneltä anteeksi että hän JOUTUI lyömään minua.

    Erosin

    Ja vielä eron jälkeenkin kun jo asuin omassa kodissa, lapsi kerran unohti lukita oven koulusta tullessaan ja sain turpiini, siksi koska vahvuuteni ärsytti ja pelotti (jaksoin erota)

    Kukaan ei ANSAITSE tulla lyödyksi. Kukaan ei nainen eikä mies ÄRSYTÄ toista lyömään. Kyllä se jonka käsi lyöntiin kohoaa pitäisi HILLITÄ itsensä ja poistua paikalta. VASTUU ON AINA LYÖJÄN ei lyötävän.

    Me kaikki muutumme ja kasvamme pitkissä liitoissas, se että työ ja elämä pakottaa kiireisiin tekee sen että kasvu vie ihmisiä erilleen ei yhteen, kun lapset täyttävät kymmenen ja olisi aika olla uudelleen yhdessä, ei viereltä löydä enää sitä ihmistä jonka kanssa naimisiin meni.

    Tuon jälkeen riippuu molemmista onko halua pysyä yhdessä ja oppia tuntemaan toinen uudelleen vai onko syytä erota.

    Henkinen väkivalta ei lopu, vaikka fyysinen väkivalta loppuu. Ihminen joka on tottunut alistamaan ei valta-asemastaan luovu. Ehkä hetken leikkii luopuneensa mutta kauaa tuo muutos ei kestä, koska vallankäyttö on helpoin tie omaan hyvään.

    Ihminen joka välittää toisista, ei ala henkiseen väkivaltaan, ei aluksi, ei liiton keskivaiheilla eikä lopuksi. Itsekkyys on ihmisessä ja vain kasvamalla siitä voi oppia irti.

    Kuka jaksaa kasvaa rakastamaan?

    Rakkaus on usein yksipuolista, miksi nainen jatkaa väkivaltaisessa suhteessa? Siksi että noin pitkälle alistettuna, ihmisellä harvoin on jäljellä sen enempää sisua kuin omanarvon tuntoakaan, ihminen on täysin rikki ja rähjä ja syyttää itseään tilanteesta, kun kuvaan sotketaan hiukan alkoholia. Ollaan elämässä jota minä elin.

    Olin juoppo, luuseri, paska huora jota mieheni sieti silmissään vain koska "rakasti" minua.

    Lopulta ymmärsin ettei mies rakkaudesta tiennyt, ei ymmärtänyt kuin itsekkyydestä. Raitistuin ja erosin, vähitellen synnyin uudelleen ja aloin opetella elämää ja sitä että

    SYY VÄKIVALTAAN EI MISSÄÄN KOHDASSA OLLUT OMANI

    Äänestä

  • munaton nainen kirjoitti:

    Haluatko tarkoituksella käsittää tekstit väärin, vai haluatko riidellä? Lue ensin JÄRKEÄ käyttäen edellinen kirjoitus ja kommentoi vasta sitten. Kun ei ole lukenut, ei kannata alkaa möykkäämään.

    Äänestä

  • Katselet tilannetta ulkopuolisena, etkä tiedä vaikka mies olisi tyytyväinen. Mitä säälimistä siinä on? Yleensä, jos alkaa pohtimaan muiden elämää ja asettaa moraalirajat omien mielipiteiden ja asenteiden perusteella, on se merkki siitä ettei omassa elämässä ole sisältöä. Hanki parempaa luettavaa, joku mainosti aikoinaan. Suosittelen sullekin.

    Äänestä

  • luettua? kirjoitti:

    Haluatko tarkoituksella käsittää tekstit väärin, vai haluatko riidellä? Lue ensin JÄRKEÄ käyttäen edellinen kirjoitus ja kommentoi vasta sitten. Kun ei ole lukenut, ei kannata alkaa möykkäämään.

    Ethän tiedä miten tämä pikkuvaimo käyttäytyy miestään kohtaan. Ei olisi ensimmäinen nainen, joka omalla provosoinnillaan saa miehen raivoon ja sitten heittäytyy marttyyriksi.

    Tuossako lukee että mies on vastuussa lyönnistä, vai syyllistääkö tuo naisen joka saa selkäänsä???

    Äänestä

  • minätys kirjoitti:

    Äitini oli kuvaamasi kaltaisia raakkujia joka sai selkäänsä viikottain, silti vastuu pieksämisestä oli isäni. Eihän herrantähden ketään kadulla henkihieveriin siksi saa hakata että vittuilee päin naamaa?!! Miksi tuo olisi kotona sallittua?

    Hyvin harvoin se henkisen väkivallan kohde on lyövä mies, kyllä kiltti mies joutuu herkemmin henkisen väkivallan kohteeksi. yleensä lyövä mies korostaa käyttäytymistä henkisellä väkivallalla, pelolla, jatkuvalla uhalla.

    Nimenomaan mieheni ei käskenyt minun tehdä kuten tein, hän vain antoi olettaa että suotavaa on toimia hänen halujensa ja toiveidensa mukaan tai...

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Odottelet reseptin uusimista. Siihen asti on paha olo jotenkin purettava. Ymmärretään :) Anteeksi että kesti näin kauan.

    Äänestä

  • ymmärsin kirjoitti:

    Odottelet reseptin uusimista. Siihen asti on paha olo jotenkin purettava. Ymmärretään :) Anteeksi että kesti näin kauan.

    Kaltaistesi itsekkäiden ihmisten vuoksi osa joutuu hakemaan lääkkeitä sietääkseen elämäänsä.

    Onneksi minä pääsin helvetistä ulos, vaikkakin mieheni kehoitti minua hakeutumaan hoitoon, jätin väliin. Pelkkä ero riitti kohottamaan minut takaisin elävien kirjoihin.

    Jatka naisten hakkaamista, senhän ne ansaitsevat kun alkavat sinulle aukoa naamaansa.

    Äänestä

  • lääkkeet kirjoitti:

    Naisen täytyy olla HULLU jos ei osaa pitää suutaan kiinni, ja mies ärsyyntyy lyömään??? niinkö se meni?

    Äänestä

  • lääkkeet kirjoitti:

    Kaltaistesi itsekkäiden ihmisten vuoksi osa joutuu hakemaan lääkkeitä sietääkseen elämäänsä.

    Onneksi minä pääsin helvetistä ulos, vaikkakin mieheni kehoitti minua hakeutumaan hoitoon, jätin väliin. Pelkkä ero riitti kohottamaan minut takaisin elävien kirjoihin.

    Jatka naisten hakkaamista, senhän ne ansaitsevat kun alkavat sinulle aukoa naamaansa.

    Siihen asti miljoona punaista

    ---

    Äänestä

Hienoa kun hait turhautuneisuuteesi ja pahaan
oloosi muita virikkeitä kuin miehen haukkuminen.
Työelämään paluu, opiskelu ja omat kaverit jopa se bilettäminenkin on hyvä tapa
"muuttaa omaa elämääsi".
Toistahan et voi muuttaa.
Sait uutta sisältöä elämääsi mutta mies ei nää tätä nyt sillä tavoin koska on itse jumittunut
vanhoihin kaavoihinsa.
Parisuhteessa pitäisi olla tilaa muuttua ja kasvaa koska ihminen näin tekee koko ajan.
Välillä toinen ja välillä taas toinen.
Mikäli tunnet ettei sinulla ole mahdiollisuutta
kasvaa ja muuttua siinä suhteessa suhde on
silloin vankila.
Sinun erilaisuutesi johon mies aikoinaan ehkä
ihastuikin on miehelle nyt
"vihollinen" ja "kilpailija".
Surullista.
Älä missään nimessä luovu omista jutuistasi ja
niistä asioista joista iloitset.
Katkera äiti ei ole hyvä äiti lapsillesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

LUOVUTTAA kirjoitti:

Meillä on puolisoni kanssa 9 vuoden menneisyys. Olemme naimisissa ja 2 alle kouluikäistä lasta. On omakotitalot ja autot ja kaikki. Ulkoisesti kaikki näyttäisi siltä kuin olisimme onnellisia. Onnettomuus suhteessammme on kuitenkin jatkunut oikeestaan koko meidän suhteemme ajan. Aikoinaan rakastuin mieheeni tulisesti. Kasvoin häneen kovasti kiinni ja huomasin tekeväni hänen eteensä aina mitä vain hän pyysikin. Samaan aikaan unohdin ystäväni...Huomasin ettei minulla ollut elämässä enää paljon muuta kuin mieheni. Olin varmasti joka miehen ihanne nainen aina valmis tekemään miehen tahdon mukaan. Pian suhteeseemme tuli mukaan väkivalta. Henkinen ja joskus fyysinenkin. Kaikesta huolimatta annoin hänelle aina toistuvasti anteeksi. Nyt suhteemme on ollut jo 5 vuoden ajan fyysisesti väkivallaton. Henkinen väkivalta sen sijaan jatkuu. Pitkän aikaa meni ihan kivasti ja jaksoin aina uskoa tulevaisuuteen, koska olin todennut mieheni tosissaan pystyvän muuttumaan. JA rakastin häntä. Nyt suhteemme on tosissaaan ajautunut karille. Kaikki alkoi siitä, kun palasin hoitovapaalta takaisin töihin kesän jälkeen. Alkoi tulemaan työbileitä ym. menoja. ALoin vihdoin huomata että elämässä on muutakin ja että tarvitsen muutakin, kuin vain aina kotona olemista. Lähdin työn ohessa opiskelemaan ja aloitin uuden harrastuksen. Otin ystäviini uudestaan yhteyttä ja lähdin heidän kanssaan juhlimaan (n kerran kk). ELi aloin tekemään omia juttuja, elämääm omaakin elämää perhe-elämän lisäksi. Mieheni ei tätä hyväksy. Hän haluaisi että olisin se sama pikkuvaimo, kuin suhteemme alussa. Hän on toistuvasti kertonut kuinka haluaa eroon minusta. Ei kuulemma vaan sovita yhteen ku ollan niin erilaisia. Edelleen henkinen väkivalta syyllistäminen haukkuminen nimittely on jatkunut ja se on asia joka kuluttaa kaikkein eniten ja murskaa itseluottamusta. Vaikka tiedän että olen oikeasti hyvä ihminen. Olen kaikkeni yrittänyt tehdä suhteemme eteen keskustellut antanut anteeksi tuhansia kertooja, jotenkin vain tuntuu etten enää voi oikeasti tehdä mitään. Yksin ei kai voi taistella. Ainoa mikä auttaisi olisi vrmaan se, että luopuisin taas kaikesta omasta elämästäni, mutta onko se sen arvoista? Tulevaisuus yh:na pelottaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu