keroisko

kokemuksiaan..näkemyksiään.. tällaisesta asiasta.
Ollaan tunnettu toisemme kohta vuoden ja asuttu yhdessä vasta 3kkuukautta. Elämä sujuu. Riitoja ei ole ollut. Keskustelua on aiheuttanut vain sellainen seikka, että aluksi kumppaniani aikoi liikkua ulkona kamujensa kanssa kuin aiemminkin, tähän en suostunut perustellen etten hakenut tällaista suhdetta itselleni, että kun itse olen töissä niin toinen liikkuu baareissa kännäämässä. Vastavuoroisesti kumppani ei hyväksy missään muodossa mustasukkaisuutta eikä kieltoja es. firman hulvattomiin viihdetapahtumiin yms. koska ei halua sellaista suhdetta jossa eli aiemmin. Näin on menty kumpikin suostui ja huomioi toisen toiveet. Kuitenkin jatkuvasti minua kalvaa että toimiiko tää juttu näin... ja kuinka pitkään.. onko kokemusta?ajatuksia? kumppanini on ollut nyt vasta kahdella firman risteilyllä ja paluu oli sitäluokkaa, että mustikseen olis ollut aihetta mutta en tehnyt sitä. Odotin kyllä häneltä edes kiitosta siitä et olin ihan iisi tilanteesta, mutta ei tullut kommenetteja..ihmetteli vaan et outo muija..erilainen kuin entinen. Tiedän, että tilanne on minulle vaikea ja tarvitsen paljon vastavuoroista tekemistä ajalle jolloin ukkoni on ulkona selvitäkseni koska vaipuisin masennukseen ellen menisi itse ulos. Outoa on, myös että hän vain ilmottaa et meno ens kuussa..ihan kuin ei haluaisi että minäkin menen tuolloin jonnekkin tai sit ei näe päivämäärä asiaa tärkeäksi.Luotan häneen mutta kukapa sitä tietää.. en haluaisi että minua loukataan. Olemme kummatkin olleet haavoittuvissa suhteissa aiemmin ja pidetään aika kovin kiinni siitä mitä suhteelta halutaan. Jotenkin tuntuu et suhde toimii mut on kokoajan sellaisella koeajalla. Jonkinverran asiasta on puhuttu, mutta tuntuu ettei siitä uskalleta puhua eikä kumppanini ole mikään keskustelija.
4646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos teet niin, lopeta se heti. Kyllä parisuhde voi olla ihan toimiva vaikka ei oltaisikaan yhdessä 24/7.

Äänestä

että jos ollaan yhessä,niin sillon ollaan YHESSÄ,eikä juosta torttu märkänä ja molo ojossa missä sattuu.Sitä se yhessä olo tarkottaa.

Äänestä

Menkää yhdessä! Se vasta onkin mukavaa suhteen alussa!

Äänestä
  • ..että totutellaan toisen tapoihin, ja katsotaan, hioudutaanko sopivasti yhteen.
    Ei kumppanilta tarvitse sietää kaikkea, ja mielestäni olette toimineet järkevästi sopiessanne 'pelisäännöt'. ´
    Yhdessäolon eteen pitää joskus molempien tehdä joustoja. Toivottavasti miehesi sen kaikkien risteilyjen keskellä muistaa.
    Itse et kuitenkaan voi häntä liekaankaan sitoa, joten toivottavasti jaksat luottaa.

    Meillä suhteen alussa oli sellainen väärinkäsitys, että mieheni ilmoitti tyyliin 'huomenna menen sinne ja tänne' kysymättä minulta mitään. Koin itseni loukatuksi, kun minua ei koskaan pyydetty mukaan. Mieheni taas oletti, että kutsun itse itseni, jos minua kiinnostaa. Tämä aiheutti turhaa pahaa mieltä, kunnes asiaa muutamaan otteeseen jankattiin ja opin, että minulla tosiaan on oikeus sanoa 'mä tuun myös, kuulostaa kivalta.'
    Itse kysyn aina mieheltäni, haluaako hän lähteä, jos itselläni on ohjelmaa, nämä ovat vaan niitä erilaisia käytösmalleja, jotka ajan kanssa opitaan...
    Jälleen se tuttu neuvo: jutelkaa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

kokemuksiaan..näkemyksiään.. tällaisesta asiasta.
Ollaan tunnettu toisemme kohta vuoden ja asuttu yhdessä vasta 3kkuukautta. Elämä sujuu. Riitoja ei ole ollut. Keskustelua on aiheuttanut vain sellainen seikka, että aluksi kumppaniani aikoi liikkua ulkona kamujensa kanssa kuin aiemminkin, tähän en suostunut perustellen etten hakenut tällaista suhdetta itselleni, että kun itse olen töissä niin toinen liikkuu baareissa kännäämässä. Vastavuoroisesti kumppani ei hyväksy missään muodossa mustasukkaisuutta eikä kieltoja es. firman hulvattomiin viihdetapahtumiin yms. koska ei halua sellaista suhdetta jossa eli aiemmin. Näin on menty kumpikin suostui ja huomioi toisen toiveet. Kuitenkin jatkuvasti minua kalvaa että toimiiko tää juttu näin... ja kuinka pitkään.. onko kokemusta?ajatuksia? kumppanini on ollut nyt vasta kahdella firman risteilyllä ja paluu oli sitäluokkaa, että mustikseen olis ollut aihetta mutta en tehnyt sitä. Odotin kyllä häneltä edes kiitosta siitä et olin ihan iisi tilanteesta, mutta ei tullut kommenetteja..ihmetteli vaan et outo muija..erilainen kuin entinen. Tiedän, että tilanne on minulle vaikea ja tarvitsen paljon vastavuoroista tekemistä ajalle jolloin ukkoni on ulkona selvitäkseni koska vaipuisin masennukseen ellen menisi itse ulos. Outoa on, myös että hän vain ilmottaa et meno ens kuussa..ihan kuin ei haluaisi että minäkin menen tuolloin jonnekkin tai sit ei näe päivämäärä asiaa tärkeäksi.Luotan häneen mutta kukapa sitä tietää.. en haluaisi että minua loukataan. Olemme kummatkin olleet haavoittuvissa suhteissa aiemmin ja pidetään aika kovin kiinni siitä mitä suhteelta halutaan. Jotenkin tuntuu et suhde toimii mut on kokoajan sellaisella koeajalla. Jonkinverran asiasta on puhuttu, mutta tuntuu ettei siitä uskalleta puhua eikä kumppanini ole mikään keskustelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu