Koulutuksesta...

Eli S24 profiilia kun kasaan paukutetlee ja viimeisin paikka jossa koulun penkkiä on vuosia sitten kuluttanut on kauppaoppilaitos (datanomi).

Niin mikäpä mahtaa olla oikea vaihtoehto, että ei mene joltain potentiaaliselta puoliso ehdokkaalta herneet enennaikaisesti nenään? Ammattikorkeakoulun jos valitsee, niin onko liikaa ja lukion, niin onko liian vähän? Suoraa oikeaa vaihtoehtoa kun ei voi valita ja vapaa teksti kyseisessä kentässä ei ole vaihtoehto.
6747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Datanomi jos olet, kauppaoppilaitoksen käytyäsi, olet käynyt kolutusjärjestelmän mukaan ammattikoulun.

Vaikka se nimi hieman erilainen onkin, niin sitähän se vastaa.

Tosin aika kapea tuo treffien koulutusvalikko kyllä on, se esimerkiksi olettaa että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet ovat kaikki maistereita, vaikkei se ihan niinkään mene...

Äänestä
  • Mkay, en nyt 100 varma enää ole, mutta muistelin että siinä oli muinoin lukio edellytyksenä. Tosin lukio oli jo käyty eli silloin ei kummemmin merkitystä.

    Muitaakseni sama oppilaitos päivitti itsensä ammattikorkea pohjaiseksi kun seuraava erä saapu ja itse valmistuneenna poistui... tosin silllä ei minun osalta merkitystä ole.

    Jotenkin jäi vaan sellainen käsitys että Lukio on "parempi" kuin tuo ammattikoulu. Eli onkohan sitten järkevämpää laittaa lukio vai ammattikoulu jos haluaa olla pilkulleen oikeassa, mutta "parempi"?

    Koulutksella ei sinänsä ole minulle mitään kummempaa "arvoa" - töissä kuitenkin opin ammattini 99%, eli koulu oli käytännössä ajan hukkaa varsinaisen oppimisen kannalta. Papereilla tietenkin pääsee helpommin haastatteluun, mutta...

    Äänestä

  • Välimallin jätkä kirjoitti:

    Mkay, en nyt 100 varma enää ole, mutta muistelin että siinä oli muinoin lukio edellytyksenä. Tosin lukio oli jo käyty eli silloin ei kummemmin merkitystä.

    Muitaakseni sama oppilaitos päivitti itsensä ammattikorkea pohjaiseksi kun seuraava erä saapu ja itse valmistuneenna poistui... tosin silllä ei minun osalta merkitystä ole.

    Jotenkin jäi vaan sellainen käsitys että Lukio on "parempi" kuin tuo ammattikoulu. Eli onkohan sitten järkevämpää laittaa lukio vai ammattikoulu jos haluaa olla pilkulleen oikeassa, mutta "parempi"?

    Koulutksella ei sinänsä ole minulle mitään kummempaa "arvoa" - töissä kuitenkin opin ammattini 99%, eli koulu oli käytännössä ajan hukkaa varsinaisen oppimisen kannalta. Papereilla tietenkin pääsee helpommin haastatteluun, mutta...

    ole valmistunut mihinkään ammattiin, kun
    taas ammattikoulusta saat ammatin.

    Äänestä

mitää...käy parempi flaksi

Äänestä

Voithan sä kertoa vähän tarkemmin sanallisesti siinä kohdassa, missä saa vapaasti asioitaan naputella... ja jomman kumman siihen missä pitää valita annetuista vaihtoehdoista.

Äänestä

Kiitos vastanneille.

Salomonin tapaan pistin vauvaa puoliksi. Eli laitoin kohtaan "muu" vaihtoehdon. Pykälää mysteerisempi mies nyt olen... Yhdellä ylimääräisellä keskustelunaiheella varustettuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Välimallin jätkä kirjoitti:

Eli S24 profiilia kun kasaan paukutetlee ja viimeisin paikka jossa koulun penkkiä on vuosia sitten kuluttanut on kauppaoppilaitos (datanomi).

Niin mikäpä mahtaa olla oikea vaihtoehto, että ei mene joltain potentiaaliselta puoliso ehdokkaalta herneet enennaikaisesti nenään? Ammattikorkeakoulun jos valitsee, niin onko liikaa ja lukion, niin onko liian vähän? Suoraa oikeaa vaihtoehtoa kun ei voi valita ja vapaa teksti kyseisessä kentässä ei ole vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu