Löytyisköhän täältä jonkinlaista selitystä minua hieman vaivanneeseen asiaan?
Eli tilanteeni on tälläinen, että olen ystävystynyt erään naispuolisen opiskelutoverin kanssa. Näemme toisiamme lähes joka arkipäivä ja joskus viikonloppuisinkin, tosin ainoastaan opiskelun merkeissä ja silloin tällöin opiskelijariennoissa. Olemme myös kaikissa ryhmätöissä pareja ja meidän opintosuuntauksessamme niitä on suhteellisen runsaasti. Tämä taas tietää paljon tunteja kahdestaan, koska onhan ne työselostuksetkin laadittava. Olemme kertoneet toisillellemme itsestämme suhteellisen paljon, lähtien harrastuksista mielipiteitten kautta luonteeseen ja menneisyyteen. (Täytyy myöntää että olen hieman ihastunut häneen.) Ai niin joo, hän on varattu, meinas unohtua:)
Mutta nyt pienen tilannekuvauksen jälkeen itse kysymykseen.
Viimeaikoina tämä nainen on alkanut kertomaan itsestänsä paljon henkilökohtaisempia asioita. Hän esimerkiksi kertoi jokin aika sitten melkein pettäneensä poikaystäväänsä. Minä olen ihmetellyt että minkä takia hän on minulle kertonut noita asioita? Kysymys ei voi olla siitä, että hän olisi ihastunut tai vastaavaa. Ainakin minun mielestä silloin ei kerrota omista miesseikkailuistaan, varsinkaan näistä vieraitten miesten kanssa suoritetuista. Minulle ainakaan ei tulisi mieleen kertoa tuollaisia asioita muuta kuin kahdelle henkilölle, ja heidätkin olen tuntenut seitsemän vuotiaasta. Eli kysymys kuuluu: mistä päin nyt tuulee? Mitä tämä nainen oikein ajattelee minusta? Nyt minulta ei löydy edes hyvää arvausta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
>kertoi jokin aika sitten melkein pettäneensä poikaystäväänsä
Ei mitään henkilökohtaista, mutta mielestäni naiset kertovat tällaiset asiait toiselle miehelle ainoastaan jos luulevat hänä "ei heteroksi".
se on naiselle saanut sellaisen käsityksen miehestä, että hän ei olisi hetero? Siis mistä ihmiset ylipäätään tunnistaa heteron ja mistä homon? Tuntuu, että monet ja naiset varsinkin tekevät tuollaista jaottelua. Omia kokemuksia on siitä, että jotain on pidetty homona, kun ei seurustele, tai jos ei liiku yöelämässä. Toki osa lukeutuu niihin, joilla on tarve lajitella asiat selkeisiin luokkiin, mutta joskus näistä on kasvanut hupaisia juttuja, kun puolet kaupungin naisista jättää yrittämättä sinkkumiestä, kun ajatellaan, että se on homo, jota ei naiset kiinnosta. Toki myös naisia tiedän, jotka ovat kärsineet miestarjonnan puutteesta, kun on leimautunut lesboksi...
Ei kai ihmiset kuitenkaan tee näitä päätelmiä joka päivä? mitäs se haittaa, jos pitää päätelmänsä omana tietonaan, mutta tuntuu joskus lipeävän kaverille puolitotuutena, ja sitten tuo "homo" saakin kuulla pitävänsä enemmän pojista...
siis selvityksenä vielä, että ei tämä ilmiö minua kummastuta sen kummemmin, sillä ihan normaaliahan se on, mutta jospa joku vaikka törmäsikin asiaan ekaa kertaa, tai tämä muuten sai ajattelemaan?
heh..
No voi hemmetti jos tuo on totta. Siinä on silloin tullut pieni väärinkäsitys.
Mutta vaikea uskoa, vaikka en minä puhu omista naisasioista hänelle, jotenkin tuntuisi vieraalta. Omasta mielestäni en ole kovin homomainen, mitä se nyt tarkoittaakin.
Mutta jos vielä joku jaksaisi kertoa mikä saa luulemaan miestä homoksi. Itse olen törmännyt vain yhteen joka on tunnustanut homoutensa, ja hänestä sen huomasi puheista.
Kai nainen nyt voi kokea miehen hyväksi ystäväkseen (jolle voi kertoa luottamuksellisia asioita) täysin riippumatta miehen seksuaalisesta suuntautumisesta.
Mikä mielestäsi tekee homoseksuaalisesta miehestä luotettavamman ystävän heteromieheen verrattuna?
Hilpeä päätelmä! Eiköhän se riipu ihmisestä kuka kertoo mitäkin, joku saattaa parissa tunnissa avautua täysin uppo-oudolle ihmiselle ja vielä selvinpäin, toisista ei saa tolkkua kymmenessä vuodessakaan!
Paljon kai se riippuu siitä millä mielellä ja miltä kantilta katsottuna tämä tyttönen alkoi sulle tuollaista tilittää. Ehkä kyse on vain siitä että olette paljon yhdessä olleina hänen mielestään jo niin läheiset että tuollaista voi puhua ilman sen kummempia tarkoitusperiä...
...susta on tulossa todella hyvä kaveri sille, ehkä joskus jopa 'paras kaveri', tai elinikäinen ystävyys... Niille kerroraan tuollaiset asiat kun niihin luotetaan ja niiden mielipidettä kunnioitetaan.
Älä vaan mene möläyttämään että olet ihastunut, hyvin alkanut ystävyys menee sekaisin!