tai perustelusi kun, pukittelet tai huorittelet henkilöitä?
mikä on
motiivisi
21884
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Puhdas provosointi. Joku on aina nin pässi että lähtee mukaan ja muutaman minuutin hupi on taattu. Pienenä polttelin muurahaisia suurennuslasilla.
räjäyttelit siilejä ilotulitteilla ja rääkkäsit kissoja samaten. Ja nyt melkein tai juuri kahdeksantoista täytettyäsi auot päätäsi täällä kun pieniä eläimiä ei ole enää hottia kiusata ja oikeille ihmisille et uskalla vastaan sanoa.
Juu, kyllä me tiedetään.
Minähän sentään jo tungin sinappituubeja hevosten anaaliin alle 10-vuotiaana, sittemmin siirryin kesäduuniin teurastamoon. Nyttemmin olen rauhoittunut ja vietän aikaan vittuillen femakoille ja piipertäjille, jotka valitettavasti ovat turhankin helppoja. Ei mitään haastetta.
Älykkäät ihmiset jättävät tyhmät ja heidän kommenttinsa omaan arvoonsa, tietävät ettei kannata tuhlata helmiä sioille.
EI OLE SEKSIELÄMÄÄ NIMEKSIKÄÄN JA MUUT RYPEVÄT SIINÄ
eli kateus on syy haukkuun..!
Ettäkö tässä ehtisi kadehtia jotain kuppaisia huoria tai pukkeja? Sinä taidat olla niitä raukkoja joiden koko elämä rakentuu sen varaan kelpaako kenellekään.
Mittaat omaa markkina-arvoasi nussituttamalla/panemalla. Voiko sellaisesta todella olla kateellinen? Sitähän minäkin.
hyvä ihminen,, teoriassa---miks nimitellään vaikka ei olis ees aihetta!!!
huoritella tai pukitella ketään
...moista.
Miten niin motiivi? Ei kaikelle tarvitse olla motiivia erikseen. Jos minulta kysytään onko joku henkilö pukki tai huora, niin vastaan siihen totuudenmukaisesti. Ei nämä ole mitään mielipidekysymyksiä, vaan faktisia tosiasioita. Sitä joko on huora tai pukki, tai sitten ei ole. Simple as pimple.
toisten naimisista ja sukupuolielämästä , ja sitäpaitsi se ei kuulu sulle lainkaan ..älysitkö??
vuoksi puhunkin vain sen mukaan millaisen käsityksen olen muiden seksielämästä omien havaintojen ja muiden puheiden perusteella saanut. Eikä miehiä yleensä haukuta pukeiksi ja jos haukutaankin, suurin osa miehistä siitä tuskin suuttuu.
asiat eivät kuulu sinulle eikä muille...!
Ihmiset kuitenkin tykkää juoruilla asiasta kuin asiasta. Miksi tämä asia pitäisi sitten olla poissa laskuista. Puhutaanhan sellaisista ihmisistä joista ei pidetä, muutenkin paskaa. Ei kukaan outoja nördejäkään armahda.
sit muita jookos ))))))))))
????????????????
Kaikki asianosaiset saavat ansionsa mukaan.
Pukittelussa ja huorittelussa on vissi ero. Harva mies pukittelusta itkuraivareita saa. Nuoremmat saattavat jopa rintaansa röyhistellä.
Naisen huorittelu onkin sitten aivan eri asia. Naisystävääni en ole koskaan huoritellut, enkä edes nimettömänä netissä. Joskus olen tarkoituksella halunnut loukata jotakuta ja huorittelemalla se todentotta onnistui.
Entisen heilani kaveri päätti kännissä osoittaa ex:lleni sympatiaa kaatamalla tuopin syliini. Housujani kuivatessani huorittelin oikein antaumuksella. Näytti toimivan, koska pian naista vitutti vielä enemmän kuin minua. Oudoksi episodin teki se, että ex:ni pyysi anteeksi kaverinsa käytöstä.
Ps. Miehille homottelu vastaa paremmin naisten huorittelua kuin pukittelu.
Pitää vaan keksiä uusia sanoja kohta, ovat jo niin kuluneita etteivät tunnu kohta miltään.
Ehdotan pedofiiliä ja vitunkantotelinettä.
Motiiveja taikka perusteluja kun moisia lausahduksia en kenestäkään ole ikuna käyttänyt.
Perustelut et miksi en käytä, ei ole kohteliasta kenestäkään käyttää noita tai vastaavanlaisia nimityksiä.
seksuaalisesta identiteetistä.